16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Stachura tuntee uudet mailat

Mike Stachura vietti Golf Digestin testiryhmän kanssa edellisviikon Arizonassa testaten kauden 2012 uutuustuotteita.

Mike

Maailman suurimman golflehden Golf Digestin toimittaja Mike Stachuralla on monien mielestä unelma-ammatti. Hänen näkyvin projektinsa vuosittain on Golf Digestin Hot Listin, kauden uutuusmailojen testin järjestäminen ja mailojen analysointi sekä listaaminen.

”Saattaa kuulostaa yksinkertaiselta ja helpolta, mutta se on kaikkea muuta. Projektiin osallistuu talon oman väen lisäksi useita kymmeniä vapaa-ehtoisia. Lyömme neljän päivän aikana yli 20.000 palloa, tämän päälle tulevat robottien lyönnit. Mailoja on alkuvaiheisssa mukana noin 1000. Parhaiden listaaminen on lopulta monen asian summa. Hot List on reilu näytönpaikka mailanvalmistajille, totista työtä meille ja sen antamat tiedot hyödyllisiä kuluttajalle”, Stachura kertoo.

Kysymykseen, kykeneekö mailateollisuus tuottamaan markkinoille edelleen jotka auttavat pelaajia parempiin suorituksiin, tulee vastaus ´nopeasti.

”Kyllä, vaikka hyödyt tuntuvatkin usein marginaalisilta. Mailamerkkien välinen kisa on hurjaa ja totista, tutkimus ja tuotekehittely tekevät pitkää päivää jotta näitä hyötyjä kyettäisiin osoittamaan. ”

”Trendiksi kutsuisin sitä, että markkinoille ovat tulossa entistä kevyemmät ja pidemmät draiverit joilla mailanpäähän ja palloon saadaan lisävauhtia. Nyt kevyimmät ovat noin 260 gramman painoisia. Kun mennään pari vuotta eteenpäin, tästäkin voi pudota 30 grammaa. Tällöin kokonaispaino on painoa verrattaessa kevyimmillä yli 20 prosenttia vähemmän kuin muutama vuosi sitten. Se on paljonm,” Stachura ynnää.

Fittaaminen kannattaa aina

Mike Stachura on USA:ssa varsin tunnettu golfvaikuttaja. Vieraiden kanssa pelatessa ei kestä kauaa, kun hän saa tai joutuu keskusteluun välineistä.

”Se ei ole minulle rasite, päinvastoin. Oma pelini on kuitenkin yleensä jo kolmannen väylän kohdalla riekaleina. Yleisin kysymys kuuluu, pitäisikö minun vaihtaa varustustani. Vakiovastaukseni on, en tiedä, sinun on parasta mennä mailafittaukseen”, hän jatkaa.

”Uskon nimenomaan siihen, että suuri osa pelaajista pelaa edelleen mailoilla jotka soveltuvat heille korkeintaan keskinkertaisesti. Mailafittajilta kuulen jatkuvasti tarinoita siitä, kuinka pelaaja on saanut lyöntiinsä ja tekemiseensä täysin uutta virtaa. Oma kaverini sai keskiarvona 44 jaardia lisää avauksiinsa”, Stachura kertoo hurjalta kuulostavan tarinan.

Golf Digest teki alkuvuodesta oman listauksensa USA: parhaista mailanfittaajista, käytännössä siis alan liikkeistä ja pro-shopeista.

”Se lista sai odotuksiemme mukaan suuren huomion. Kärkipäähän nousseet ovat kertoneet liikevaihtonsa kasvaneen 60-70 prosenttia. Olen ilonen paitsi voittajien, myös heidän asiakkaittensa puolesta”.

Mike Stachura on fittauttanut toki omat mailansakin. Tämän hetkisessä varustuksessa hänellä on Callawayn draiveri ja väyläpuut, Adamsin hybridi, sekä Pingin raudat, wedget sekä ikivanha putteri.Pallo tulee Callawaylta, kengät NIkelta.

”Putteri kylläkin väännettiin lien ja loftin osalta aivan uusiin spekseihin. Nyt se tuntuu entistä paremmalta. Tärkeää on se, että kentälle lähtiessäni voin olla varma siitä, että välineistä tämä ei ole kiinni”.

Kauden 2012 Hot List julkaistaan USA:ssa helmikuun numerossa. Suomessa se julkaistaan maaliskuun messunumerossa.

”Tässä on vielä kova työ lyöntitestien jälkeen tulosten analysoinnissa ja listojen laatimisessa. Meidän kunniatehtävämme on tuottaa lukijoille sellaista tietoa, josta heille on hyötyä, ovatpa sitten hankkimassa mailoja tai eivät.”

Toinen Stachuralle ja Golf Digestin toimitukselle usein esitetty kysymys, jopa väite on se, että kaupalliset intressit, mailamerkkien mainostaminen lehdessä vaikuttaisi arvosteluun.

”Tässä meillä on täydellinen nollatoleranssi. Yksikään mailanvalmistaja ei vaikuta päätöksiimme millään muotoa”, Mike Stachura vakuuttaa yhteisen illallisen jälkeen Golf Digestin pääkonttorin lähistöllä Miltonissa, Connecticutin osavaltiossa.

Bethpage

Suomen Golf Digestin & Golfpisteen kahden hengen delegaatio on parhaillaan New Yorkissa ja Connecticutissa lehden kansainvälisessä kokouksessa. Raskaaseen työhön kuuluu myös pelaamista. Bethpage Black oli ykkösvalintamme sunnuntaille. Vuosina 2002 ja 2009 US Openia isännöinyttä areenaa pidetään yleisesti USA:n parhaana kunnallisena kenttänä. Upea se onkin.

”Kaikki Bethpagen viisi kenttää ovat erinomaisia, mutta Black aivan omaa luokkaansa. Long Islandilla on paljon muitakin pelimahdollisuuksia, kunnallisia ja semiprivaatteja joista useimmille pääsee kiertämään”, kertoi peliseuraksi osunut Ricardo Bonnet Dominikaanisesta tasavallasta.

Bethpagesta sekä muista pelaamistamme kentistä, Great Riverista ja Brooklawn Country Clubista lisää myöhemmin.

Vuonna

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje