Golf on ainoa syy, jonka vuoksi konkaritoimittaja Rauli Virtanen, 68, voisi hiljentää työtahtiaan.
Rauli Virtasesta piti tulla maantiedon ja biologian opettaja. Lukion äidinkielen opettaja Kauko Sarasteella oli toinen ajatus. Hänen mielestään erinomaisia aineita kirjoittaneen Virtasen piti ryhtyä toimittajaksi. Virtanen antoi Sarasteen näkemykselle painoarvoa. Hän pääsi paikallislehteen kesätoimittajaksi ja myöhemmin Tampereen yliopistoon opiskelemaan journalistiikkaa. Virtasen lapsuusvuosina pikkupojat lukivat Aarresaarta ja Robinson Crusoeta. Seikkailut tulivat monilla leikkeihin mukaan. Yksi oli Robinson, toinen Perjantai, kolmas Pitkä-John Silver. Leikkeihinsä uppoutuneet lapset haaveilivat lähtevänsä merille, kunnes unelmat vaihtuivat iän karttuessa toisiin. Rauli Virtasella oli sama unelma kuin muilla ikäisillään. Mutta unelma eli pidempään. Parikymppisenä nuorena miehenä hän päätti lähteä. Ei tosin varsinaisesti merille, mutta merta pitkin maailmalle. Hän otti yhteyttä varustamoon, joka vei Suomesta paperia ja selluloosaa Etelä-Amerikkaan, ja puhui itsensä edullisesti kyytiin. Virtasen määränpäänä oli Brasilia ja Rio de Janeiro. Alus saapui kaupunkia edustavalle Guanabaran lahdelle jouluna 1970. Ajassaan eksoottinen reppureissu oli alkanut. Kuljettuaan halki Amazonin, koettuun pakkolaskun viidakkoon ja matkattuaan halki Amerikan mantereiden Virtanen palasi New Yorkin kautta Suomeen kymmenen kuukauden kuluttua lähdöstään. Mutta käytännössä hän jäi sille tielleen. Elämänsä ensimmäisten 22 vuoden aikana Rauli Virtanen ei ollut käynyt Pohjoismaiden ulkopuolella. 18 vuotta reppureissunsa jälkeen hänestä tuli ensimmäinen suomalainen, joka oli käynyt kaikissa maailman maissa. Nuorempana Rauli Virtanen taittoi usein matkaa liftaamalla. kuva: Rauli Virtanen ”Olen hirveän iloinen, että minulla on ollut tällainen etuoikeus. Matkustaminen on tuonut minulle toimeentulon toimittajana, tietokirjailijana ja viimeksi vierailijaprofessorina”, Virtanen sanoo käytännönläheisesti. Mutta matkustaminen on jättänyt myös paljon syvemmät jälkensä. Maailman näkeminen ja kokeminen on muuttanut miehen. ”Onhan muutos ollut valtava. Matkailu on karistanut minusta ujouden ja varautuneisuuden, tehnyt minusta kai jonkinlaisen maailmankansalaisen. Tunnen olevani kotonani melkein missä tahansa maassa tai kaupungissa”, Virtanen sanoo. Hänestä on tullut entistä askeettisempi. Matkamuistoja Virtanen ei ole enää pitkään aikaan tuonut mukanaan. Paitsi silloin, kun mapuche-isoäiti on halunnut lahjoittaa hänelle intiaaniheimonsa käyttämän rummun. Materiasta on tullut toisarvoista ja tunteista tuliaisia. Sama on näkynyt myös Virtasen työssä. Aiemmin hän raportoi maailmasta enemmän asioiden, nykyisin pitkälti henkilötarinoiden kautta. ”Kylmä, rationaalinen analyysi, jossa ei ole inhimillisyyttä tai ihmisten kokemuksia mukana, on minulle vierasta”, Virtanen sanoo. Kirjeenvaihtajavuosinaan Virtanen teki juttuja laidasta laitaan. Kulttuurista politiikkaan, viihteestä urheiluun. Kokemukset ovat muuttaneet aihevalintojen painopistettä. Viime vuosina Virtanen on kirjoittanut tietokirjoja kehitysyhteistyön historiasta, katastrofityöntekijöistä ja suomalaisista rauhanturvaajista. Hänen Facebook-seinänsä täyttyy ihmisläheisiä aiheita koskevista päivityksistä – ja on kenties juuri siksi niin suosittu. ”Olen huomannut sen myös itsessäni ja herkistynyt entistä enemmän humanitaarisille aiheille. Ne ovat aiheita, joista koen tärkeäksi kirjoittaa”, Virtanen sanoo. Kuva: Ari Heinonen Elokuussa 2015 Virtanen aloitti vierailijaprofessorina entisessä opinahjossaan, Tampereen yliopistossa. Virtasen aloittaessa tehtävässään ei kellään ollut vielä aavistusta, millaisia aikoja elettäisiin loppuvuonna 2015 ja edelleen vuonna 2016. Lähi-idän humanitaarisiksi katastrofeiksi äityneet konfliktit ovat ajaneet miljoonia ihmisiä maanpakoon. Suomeen asti halki Euroopan heitä on matkannut kymmeniä tuhansia. Ulkomaantoimittajana työskennellessään Virtanen ei ottanut juuri kantaa Suomen asioihin. Turvapaikanhakijoiden saavuttua hän päätti toimia toisin. Virtanen oli seurannut pakolaisia Vietnamissa ja Chilessä, käynyt Afganistanin pakolaisleireillä ja nähnyt olosuhteet, syyt ja motiivit sille, miksi ihmiset lähtevät liikkeelle. ”En voinut pitää enää mölyjä mahassani”, hän sanoo. Hän ryhtyi peräänkuuluttamaan ihmisiltä empatiaa, jota Virtasen mukaan näyttää puuttuvan myös ääntensä menettämistä pelkääviltä poliittisilta päättäjiltä. Kenties Suomessa myös luullaan, että muukalaisvastaisuus on suurempaa kuin mitä se todellisuudessa on. Rauli Virtasesta ei olisi tullut maantiedon ja biologian opettajaa, vaikka toimittajan ura olisi jossain vaiheessa jäänyt. Virtanen uskoisi olevansa jonkin katastrofijärjestön työntekijä, lääkäri tai muu auttaja, joka voisi auttaa ihmisiä paikan päällä. Pitkä ura toimittajana jatkuu kuitenkin yhä. ”Minulla on sellainen auttamisen teoria, johon haluan uskoa. Että tarinat, jutut ja kirjat, joita teen, vaikuttavat suomalaisiin, jotka sitten vaikuttavat täällä päättäjiin ja avustusjärjestöihin. Minä yritän kertoa, miksi meidän pitäisi auttaa”, Virtanen kuvailee. ”Yritän silti pitää mielessäni, että 99 prosentilla ihmisistä ei ole samanlaista mahdollisuutta nähdä maailmaa, ennen kuin menen arvostelemaan, että miksi pelkäätte vieraita ihmisiä”, hän täydentää. Golf on aivan fantastinen isä-poika-harrastus. Vuodet sotakirjeenvaihtajana – tai rauhankirjeenvaihtajana, kuten Virtanen itse mieluummin kutsuu – veivät Rauli Virtasen paikkoihin, joita on vaikea unohtaa tai edes sulkea hetkeksi mielestä. Virtasen mukaan varmin tapa masentua tai tulla huonolle tuulelle, on ryhtyä kuvittelemaan, mitä parhaillaan tapahtuu Rion tai Liman slummeissa, Mexico Cityn kaatopaikalla, Somaliassa tai Etiopiassa. Kaiken kokemansa jälkeen hän pystyy samaistumaan ihmisiin sodan runtelemassa Afganistanissa. Mielen tyhjennys vaatii usein töitä, mutta Virtasella on luontaisen optimisminsa ohella keinonsa. Nykyisin apuun tulee yhä useammin golf. Se astui Virtasen elämään mukaan vasta kuusi, seitsemän vuotta sitten. ”Olin aiemmin liian työorientoitunut aloittaakseni golfin, Tiesin, että se veisi liikaa aikaani. Ja pidin sitä totta puhuen elitistisempänä lajina kuin se on”, Virtanen sanoo. Maailmaa Virtasen kanssa kiertänyt valokuvaaja Jarmo Hietaranta kuitenkin painosti ja käänsi Virtasen pään. ”Ajattelin, että jotain minun on tehtävä, koska istun vain lentokoneessa tai kirjoituspöydän ääressä. Siitä ei hyvää seuraa.” Yksi syy golfin aloittamiselle oli Virtasen nuorin poika Pepe. Isä ja poika marssivat yhtä aikaa Löfkullaan green card -kurssille. Sittemmin on tehty jo yhteisiä golfmatkoja muun muassa Thaimaahan. ”Golf on aivan fantastinen isä-poika-harrastus”, Virtanen toteaa. Virtanen lähti farkut jalassaan katsomaan, miten homma toimii, ja löi kentällä muutamia lyöntejä. Ympäriltä kuului sodan ääniä. Kun Virtanen oli viimein antanut golfille mahdollisuuden, laji vei mennessään. Golfissa saattoi mestareiden sijaan kilpailla itseään vastaan, ja laji opetti itsehillintää. Virtanen tapasi golfkentillä mielenkiintoisia ihmisiä ja solmi ystävyyssuhteita. Golfia oli helppo harrastaa myös ulkomailla. Jo ensikokemuksistaan Virtanen ymmärsi senkin, että golfia pelatessa tuli lämmin jäseniin asti, ja kierroksen aikana tuli kuin huomaamatta käveltyä yli kymmenen kilometriä. ”Tärkein syy siihen, että harrastan golfia, on ehdottomasti golfin tarjoama liikunnan mahdollisuus. Olen huomannut, että jos vain vuodenaika sallii pelaamisen, kentälle on jo parin päivän tauon jälkeen päästävä”, Virtanen sanoo. Samalla hän huomaa unohtavansa työasiat – mitä ei tapahdu esimerkiksi kävellessä tai pyöräillessä. Virtanen arvioi sen johtuvan golfin rytmistä, jossa intensiiviset keskittymisjaksot seuraavat toisiaan. Työasiat haihtuvat huomaamatta mielestä. Virtanen on toistaiseksi tehnyt parhaansa pitääkseen golfin ja työn erillään toisistaan. Kriisi- ja konfliktialueille suuntautuville työmatkoille hän ei golfmailoja ota mukaansa. Ollessaan vuonna 2012 Syyrian Damaskoksessa Virtanen sai kuitenkin kuulla, että lähistöllä on golfkenttä, jonka ympärillä ammutaan ja tulitetaan ja josta viimeisetkin osakkaat jo pakenevat. Kenttää yritettiin silti yhä pitää toiminnassa. Virtanen lähti farkut jalassaan katsomaan, miten homma toimii, ja löi kentällä muutamia lyöntejä. Ympäriltä kuului sodan ääniä. Golfmatkoistakin voi joskus tulla työmatkoja. Ollessaan eräällä pelimatkalla Kambodžassa, maassa alkoivat levottomuudet. Huonosti kohdellut tekstiilityöläiset nousivat vastarintaan, kun heidän vaatimuksiinsa ei vastattu. Virtanen ja Hietaranta lähtivät valokuvaamaan yhteydenottoja. Luodit lentelivät ja ilma täyttyi kyynelkaasusta. ”Kuulumme siihen kirjeenvaihtajien kuppikuntaan, joka pyrkii kaikin keinoin paikkoihin, joista muut ihmiset yrittävät päästä pois”, Virtanen nauraa. Harvakseltaan tekemillään pelimatkoilla Virtanen etsiytyy kuitenkin rauhallisemmille seuduille. Jo useana perättäisenä talvena kohteeksi on valikoitunut Kaakkois-Aasia. Ensi marraskuussa matka käy jälleen Thaimaahan. Monen aktiivisesti matkailevan golfarin lempiharrastukseen, kenttäbongailuun, Virtanen ei ole ryhtymässä. Suomessa viettämänsä kesäjaksot hän pyrkii käyttämään golfkentillä täysipainoisesti hyväkseen. Virtasen pelikaverit: Pekka Venäläinen (vas.) ja Jarmo Hietaranta. Maa: Kambodza. Kuva: Rauli Virtanen Golfkentän voi nykyisin löytää lähes kaikista maailman maista, ja laji leviää pikkuhiljaa myös Afrikassa ja muualla maissa, joissa talous kasvaa ja äärimmäinen köyhyys vähenee. Maailmalla laji kuitenkin näyttäytyy usein eri valossa kuin Pohjoismaissa, joissa golfin voi jo suurelta osin rinnastaa helposti lähestyttävien kansanlajien joukkoon. Talouskasvun vahvistuminen tuo mukanaan paljon hyvää, mutta kasvattaa samalla tuloeroja, mikä taas tuo mukanaan eriarvoisuutta. ”Olisi huolehdittava siitä, etteivät eriarvoisuuden kokemukset heijastu golfharrastukseen. Seurauksena on helposti elitistinen leima”, Virtanen arvioi. Vaikka golf tarjoaa matkailijalle hyvän syyn lähteä näkemään maailmaa, sen sävyt, värit ja äänet, maut ja tuoksut, voivat jäädä golfmatkoilla helposti kokematta. Jos Suomen talvesta tupsahtaa keskelle vihreää keidasta aidatun resortin uumeniin ja palaa hetken kuluttua takaisin, maan ominaispiirteet jäävät helposti aistimatta. Virtanen ei lähde kuitenkaan moralisoimaan matkailua. ”Pitää suhtautua kriittisesti esimerkiksi slummi- tai sotaturismiin. Mutta muuten kaikki riippuu siitä, mitä matkalta lähdetään etsimään. Nuoret tekevät paljon omatoimimatkoja ja ekomatkoja ja vetävät matkailun kehitystä”, Virtanen sanoo. Boikoteissakin on ongelmansa. Ne kohdistuvat usein pieniin yrittäjiin. Virtasen käy sääliksi esimerkiksi Kairon basaarien katukauppiaita, jotka kärsivät turismin romahduksesta, vaikka vika on Egyptin sotilasjuntan. Mediallakin on peiliin katsomisen paikka. Pitäisi tukea maita, jotka ovat juuri selviytyneet konflikteista. ”Useimmat meistä eivät ymmärrettävästi ajattele niin, vaan katsomme missä on kivaa ja missä hinta-/laatusuhde toimii”, Virtanen sanoo. Samalla hän muistuttaa, että turismi on pahimmillaan kovin itsekästä. Haluamme nähdä maat museoina, joissa mitään kehitystä ei ole tapahtunut. Samalla on helppo unohtaa vaikkapa se, millainen on maan ihmisoikeustilanne. ”Monet toivovat, että esimerkiksi Kuuba pysyisi vanhoine autoineen ja ränsistyneine rakennuksineen sellaisena kuin olemme tottuneet sen näkemään. Paikallinen väestö ei välttämättä toivo ollenkaan samaa.” Virtasen vuoden pituinen vierailuprofessuuri Tampereen yliopistolla päättyi heinäkuun lopussa. 68-vuotias konkaritoimittaja on virallisesti eläkeiässä, mutta vauhti ei ole edelleenkään hyytymässä. Elokuun alussa Virtanen oli jo toimittajana matkalla olympiakaupunki Rioon, josta hänen päättymättömät matkansa 36 vuotta sitten alkoivat. ”Ainoa syy, miksi voisin hiljentää työtahtia on se, että minulla olisi enemmän aikaa golfille – ja tietysti lapsille”, Virtanen virnistää. Varsinaisesta matkanteosta Virtanen tosin voisi jo vähitellen luopua. ”Paikasta toiseen siirtymisestä uuvuttavine turvatarkastuksineen on tullut entistä vaivalloisempaa. Koneissa tila vain pienenee. Sen osan kun pystyisi matkailusta poistamaan. Perille tuleminen nostattaa edelleen fiilistä”, Virtanen sanoo. Matkailun eksoottisuuskin on lukemattomien reissujen jälkeen kokenut pienen inflaation. Osasyynä on globalisaatio ja sen vaikutukset. Pohjois-Amerikka-vetoinen tapa- ja kulutuskulttuuri on lyönyt läpi kaikkialla. Samat ravintola- ja kauppaketjut hallitsevat suurkaupunkien katukuvaa maasta riippumatta. Vain harva kulttuuri pystyy vastustamaan kehitystä. ”Onneksi edelleen on olemassa paikkoja, kuten lempipaikkoihini kuuluva Burma, jossa miehet käyttävät vielä kietaisuhametta. Mutta kohta kai sielläkin on kaikilla farkut jalassa. Mutta se on realiteetti ja ajan henki. Emme mekään voi sanoa nuorille, että laittakaa tuohivirsut jalkaan ja olkaa niin kuin Väinämöinen”, Virtanen toteaa. Mutta milloin reissumiehellä tulee mitta täyteen? Milloin Virtanen on nähnyt kaiken ja on valmis asettumaan aloilleen? ”Joillekin paljon matkustaville ihmisille tulee seinä vastaan. He eivät enää pysty perustelemaan itselleen, miksi seisoisivat lentokenttien jonoissa ja ahtautuisivat ihmisten kanssa koneeseen. Ehkä se minullekin joskus tulee vastaan – mutta epäilen sitä. Lähinnä alan katsella, että mikä olisi tulevaisuudessa se sopiva paikka, jossa voisin lämmitellä luita ja golfata”, Virtanen vastaa. Alustava suuntakin on jo mielessä. Virtasen haaveissa on Espanjassa tai Portugalissa, golfkenttien ja valkoviiniterassien läheisyydessä sijaitseva majapaikka, jossa voisi viettää aina osan vuodesta. ”On olemassa oluen ja makkaran pohjoispuolinen Eurooppa, ja viinin ja meriruoan eteläpuolinen Eurooppa, jonne minun mieleni kyllä kallistuu”, hän sanoo. ”Ja toisella näistä voi harrastaa pidempään golfia.” Kuva: Ari Heinonen Reissumies Virtasen vinkit matkaa tekeville Saat enemmän ihmiskontakteja ja näet/koet enemmän, kun matkustat yksin. Toinen hyvä lähestysmistapa on matkustaa lapsen/lasten kanssa. Ihmiset rakastavat lapsia, varsinkin tuolla maailmalla. Rohkeasti ihmisten juttusille. Tilannearviosi toisten ihmisten hyvyydestä sekä toisten ihmisten mahdollisesti hautomista konnankoukuista kasvaa kokemuksen ja kontaktien myötä. Parempi olla ystävällinen mutta ei naiivi, vaikka joskus joutuisikin maksamaan siitä oppirahoja, kuin se, että koko elämäsi ajan kuvittelet matkoilla olevasi varkaiden piirittämä. Parasta on vain kävellä kilometrejä ilman määränpäätä ja Google Mapsia – eksyminen kartalta on aina hieno elämys, ja viimeistään silloin joudut kysymään paikallisilta neuvoa ja antautumaan dialogiin. Myös liftaaminen on suositeltavaa – no, ei ihan kaikissa maissa ja kaikkina vuorokauden aikoina. Käytä määränpäässä julkisia kulkuneuvoja, jos et jaksa kävellä loputtomiin. Kiihdytä vauhtia sivuuttaessasi terassiravintolan, jonka tarjoilija tuputtaa sinulle useammalla vieraalla kielellä laadittua ruokalistaa. Paikallisten asiakkaiden enemmistö on usein hyvä merkki ravintolasta. Muista, että jokaiselle aikaisemmalle matkallesi olet pakannut liian paljon vaatteita. Jos haluat laukun täyteen, niin jätä ylimääräiset vaatteet paikalliseen hyväntekeväisyyteen.Matka, joka ei koskaan päättynyt
Vuosi vierailuprofessorina
Kuvaan astui golf
Tärkeintä on liikunta
Golf meillä ja muualla
Matkanteosta luiden lämmittelyyn
Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje