16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Pitkän linjan välinekauppias

Markus Kolinen on myynyt golftuotteita jo 30 vuoden ajan

Markus Kolinen on monella mittarilla kärkipäässä kun listataan golfalalla vaikuttavia maahantuojia ja yrittäjiä. Ensikosketuksen golfiin 51-vuotias helsikiläinen sai Laajasalon kentällä 70-luvun puolivälissä, jossa hän pääsi juniorina työpäivien jälkeen pelaamaan. Kilpailulliset ambitionsa hän täytti sulkapallossa josta on SM-mitaleita 35-vuotiaiden täyttäneiden poikien sarjasta.

Alunperin Kolisesta piti tulla liikunnanohjaaja. Ylioppilaskirjoitusten ja armeijan jälkeen Kolinen pääsi töihin serkkkunsa omistamaan yritykseen, joka hoiti Yonexin maahantuontia ja jakelua.

”Sportti on aina kiinnnostanut , ala vei mennessään”

Ensimmäinen Kolisen tekemä kauppa hakee vertaistaan. Hän myi sulkapallossa merkkiin mieltyneelle raskaan sarjan talouselämän vaikuttajalle Yonexin mailasetin 18.000 markan hintaan.

”Niissä kepeissä oli hiilikuituiset varret ja lavat. Vastaavia ei enää markkinoilla tule vastaan. Mutta tämä tapaus on tietty jäänyt mieleen. 3000 euron settejä myydään hyvin harvoin jos koskaan 30 vuotta tuon ensimmäisen kauppani jälkeenkään”, Kolinen muistelee tapausta hymyssä suin.

80-luvun puolivälissä Kolinen aloitti pitkän, yli 20 vuotisen työskentelyjakson Tom Johanssonin maahantuontiyrityksen palveluksessa. Edustuksessa olleet merkit olivat alansa tunnetuimpia, Glenmuir, Etonic, Spalding, Top-flite, Hogan, Tretorn, Stylo…

”Kova vauhti meillä oli päällä varsinkin Spaldingin logopallojen myynnin kanssa. Siinä onnistuimme mielestäni erittäin hyvin.

2000-luvulla koettiin suuri murros, kun monet isot merkit luopuivat perinteisestä maahantuojastaan, ja alkoivat edustajiensa kautta hoitaa kaupantekoa. Kolinen jatkoi alkuun Spalding Nordicissa, myöhemmin Callawayn palveluksessa.

Golfalan kaupparatsun työmaa kasvoi viimeistään 90-luvulla koko Suomen kattavaksi.

”Silloin maahantuojia ja jälleenmyyjiä tuli nopeaan tahtiin lisää, golfistakin kasvoi välinepuolella kovasti kilpailtu business kun mukaan tulivat mm. GolfBalance, Intersport ja Kesport-liikkeet.

”Ajoin pahimipina vuosina 75.000 kilometriä ympäri maan, Suomi tuli tutuksi. Arvioisin, että alalla on nykyään noin 150 ”ovea” joiden kautta golftuotteita myydään kuluttajille. Tarkkaa määrää ei varmasti ole kenelläkään”.

Golfvälinekaupan haastava vuosi

Golfliiton seurojen jäsenmäärän kasvu ( 334 pelaajaa) viimeisen vuoden aikana on prosentuaalisesti pienempi kuin kertaakaan liiton vuonna 1957 alkaneen historian aikana. Pelattujen kierrosten määrän Suomessa arvioidaan laskeneen kauden aikana vaikeiden sääolosuhteiden vauhdittamana.

”Taloudellisesti vaikeina vuosina pelaamisen volyymi ei heti sukella. Välinekaupoissa varovaisuus näkyy nopeammin. Käsitykseni on, että suurella osalla maahantuojista ja merkeistä on ollut vaikeaa päästä edellisten vuosien myyntilukuihin”, Kolinen määrittää.

Syksyn

Syksyn alennusmyynit ovat samanaikaisesti käynnissä, kun jälleemyyjät ja maahantuojat hierovat kauppoja Vääksyssä.Kuva Golf-Centerista

Maahantuojat ja suurimmat merkit järjestävät alkaneen viikon tiistaista torstaihin Vääksyn Tallukka-hotellissa golfalan ostopäivät. Näytteilleasettajia on 15, vähittäismyyjiä odotetaan paikalle kuutisenkymmentä. Ostopäivät pidettiin ensimmäisen kerran syksyllä 2010 Hartolassa, nyt toistamiseen Vääksyssä.

”Tavoitteemme on helpottaa sekä myyjien että ostajien toimintaa, saattaa alan tekijät saman katon alle ja vähentää tietty ympäri Suomen ajamista. Syksyllä tehdään suurimmat ennakko-ostot, joten kyseessä on meille merkittävä tapahtuma.”

Kolinen on ”ajautunut” ostopäivien järjestäjäksi. ”Talkoohengessä tätä nyt tehdään, mutta uskon, että tulevina vuosina tästä minä tai joku muu saa vähän voitakin leivän päällle”.

Markus Kolisella on ollut vuodesta 2010 alkaen oma maahantuontia tekevä yritys, Duckstone.

”Yrittäjyydessä on paljon sellaisia elementtejä jotka sopivat minulle. Ihmisten kanssa toimiminen on tietysti näissä päälimmäisiä. 30 vuoden aikana on syntynyt paljon elinikäisiä ystävyyssuhteita”.

Glenmuir on Kolisen tuotteiston lippulaiva.

”Glenmuir on golfalalla klassinen ja hyvin tunnettu, arvostettu merkki. Neuleita menee eniten, niistä 95 prosenttia yritysten ja seurojen logoilla. Vettä hylkivyys on tärkeä ominaisuus nykyään myös tällä osastolla. Glenmuir on uusiutunut vahvasti, ja pyrkii golfin lisäksi high street-markkinoille”.

Suomalaista golfia Kolinen on seurannut paitsi työnsä puolesta, myös lajin aktiiviharrastajana lähes 40 vuoden ajan.

”Työni kannalta tietysti toivoisin, että Suomessakin oltaisiin reilusti ja ylpeästi golfin harrastajia myös siviilissä. Oman seuran tai klubin logon kantamista siviilissä vielä osittain vältellään, se tuntuu kummalliselta ja turhalta”.

Kentällä käyttäytymisestä Kolinen osaa tehdä hyvän määritelmän sille, mistä huomaa suomalaisten vielä pingottavan kierrosten aikana.

” Minusta tuntuu siltä, että meillä keskustelu pyörii tuttujen ja varsinkin tuntemattomien kanssa lähes pelkästään golfiin liittyvissä asioissa. ”Milä löit, montako holaria olet tehnyt”. Rentoutumaan useimmat ihmiset golfkentille tulevat. Siksi mielestäni kannattaisi ottaa tilaisuudesta mahdollisuus irti ja johdatella keskustelua välillä muillekin elämän alueille”, Markus Kolinen evästää lopuksi.

Teemu Tyry

Duckstone, kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje