16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Norman: Luulen että olisin päihittänyt Woodsin

World Rankingin ensimmäinen ykköspelaaja ja nykyinen liikemies Greg Norman on yksi Australian suosituimmista persoonista. Kuva: All Ove Press

Coloradon maaseudulla paljon aikaansa viettävä Greg Norman kertoi Golf Magazine -lehden tammikuun 2014 numerossa ajatuksiaan menneestä ja tästä päivästä. Parin kuukauden kuluttua 58 vuotta täyttävä Norman on voittanut ammattilaisena lähes 90 turnausta, joista yli kolmanneksen Yhdysvaltain ja Euroopan kiertueilla. British Openin ykkönen hän oli vuosina 1986 ja 1993.

Isoäitinsä Tyyne Hovin kautta suomalaiset sukujuuret omaava australialainen on luonut häikäisevän peliuran jälkeen monialayrityksen Great White Shark Enterprises. Normanin yhtiö toimii 16 eri alalla kiinteistöliiketoiminnasta karjan kasvatukseen.

Vuonna 2010 kolmatta kertaa naimisiin mennyt Norman aloitti golfin peluun 15-vuotiaana, ja oli jo kaksi vuotta myöhemmin nollatasoituksen pelaaja. Nykyisen World Ranking -järjestelmän ensimmäinen numero ykkönen ihastutti urheilevaa maailmaa räväkällä pelityylillään. Nyt hän haluaa tulla yhtä tunnetuksi raudanlujana liikemiehenä.

”Minusta tuli hyvä liikemies, koska olin hyvä golfin pelaaja. Golf opetti minulle, kuinka harjoitellaan, muodostetaan strategia ja sitten toteutetaan se. Jotkut ihmiset ovat luonnostaan bisnestyyppejä. Minä en ole, mutta sain siihen loistavan koulutuksen golfin kautta.”

Norman teki ensimmäisen ison merkkisopimuksen Reebokin kanssa vuonna 1989, mutta diiliä muokattiin myöhemmin sellaiseksi että hän saattoi muodostaa sitä kautta itselleen oman brändin.

”Markkina-arvoni ei ollut vielä tuolloin kovin suuri, mutta olin kärsivällinen.”

”Olen tyytyväinen siitä, että minulla on hyvä pitkäntähtäimen suunnitelma. Olemme tässä vuosikymmeniä myöhemmin, mutta yhtiöni on saavuttanut vasta 20 prosenttia siitä, mihin sen kapasiteetti todellisuudessa riittää.”

Greg Normanin uhkarohkea pelityyli oli yleisön mieleen. Kuva: All Over Press

Greg Normanin uhkarohkea pelityyli oli yleisön mieleen. Kuva: All Over Press

”Olin erilainen persoona kentällä. En ollut yhtä kärsivällinen, koska minun ei tarvinnut olla. Tiesin kaiken pelistä ja luotin täydellisesti kykyihini. Muuttaisinko jälkeenpäin pelissäni jotain, mitä bisnes on opettanut minulle? Sitä voisi harkita, mutta älkää ymmärtäkö väärin. En kadu yhtään mitään.”

Norman sanoo, että monet ihmiset ovat kysyneet häneltä, kuinka hän pelaisi tämän päivän pelaajia vastaan, kun käytössä olisi modernit välineet.

”Ei se ole välineistä kiinni. Voittaminen on kiinni siitä, mitä on sydämessä ja korvien välissä. Välineet ilmentävät omaa aikaansa, mutta fyysiset ja mentaaliset ominaisuudet pysyvät samana.”

Norman haluaa silti asettaa itsensä kuviteltuun kaksintaisteluasemaan Tiger Woodsin kanssa. Oman aikakautensa megatähti ”suuri valkoinen hai” olisikin ollut mielenkiintoista nähdä 2000-luvulla kaikkine ominaisuuksineen, joiden avulla hänestä tuli maailman ykköspelaaja 27 vuotta sitten.

”En koskaan pelännyt mitään tai ketään toista pelaajaa kentällä, enkä pelännyt epäonnistua. Joten uskon että olisin pärjännyt aika hyvin Sneadin (Sam), Hoganin (Ben), Tigerin, Philin (Mickelson) tai kenen tahansa kanssa. Tiger on kova kaveri, mutta niin olin minäkin. Luulen, että olisin päihittänyt hänet”, Norman lataa.

”Parhaat ovat aina parhaita, riippumatta mitä heidän bägissään on. Lähetä viisi kaveria pelaamaan Augustaan hickory-mailoilla ja guttaperkka-palloilla. Taitavin kaveri voittaa aina. Teknologia mahdollistaa tiettyjä juttuja, mutta niistä hyötyminen perustuu siihen kuinka sinä svingaat mailallasi.”

”Luin nuorena paljon Ben Hoganin kirjoituksia. Hän kertoi sivukaupalla ajatuksiaan mailan varren jäykkyyksistä ja vääntömomentista. Sitten ryhdyin itse testaamaan erilaisia varsia, kunnes löysin sopivimman, ja olin varma, että jokainen maila on tuntumaltaan täsmälleen samanlainen. Ei sen pitäisi olla yhtään vaikeampaa nykyäänkään. Otetaan esimerkiksi vaikka Rory (McIlroy). On absurdia sanoa, että hänellä olisi välineongelmia. Joku muu asia häntä vaivaa.”

Great White Shark ei usko <a href=Tiger Woods voittavan enää yhtään major-turnausta. Kuva: All Over Press">

Great White Shark ei usko Tiger Woods voittavan enää yhtään major-turnausta. Kuva: All Over Press

Mutta palataan vielä Tiger Woodsiin.

McIlroyn kanssa samalla välinemerkillä pelaava Woods on ollut lähes tarkalleen kaksi kertaa niin pitkään (661 viikkoa) maailmanlistan kärjessä kuin Norman ja voittanut 14 major-turnausta. Mutta siitä huolimatta Norman on esittänyt toistuvaa kritiikkiä Woodsia kohtaan. Vuonna 2011 Golf Magazine -lehdelle antamassaan haastattelussa hän ennusti, ettei Tiger tule voittamaan enää yhtään majoria.

”Kun Tiger dominoi lajia itsevaltiaan tavoin, hän saattoi keskittyä vain ja ainoastaan golfiin. Toiset ihmiset pitivät kaikesta muusta huolen. Tarkoitan että Tiger nostettiin jalustalle, ja hän nautti siitä täysillä. Sittemmin esille on tullut paljon häiriötekijöitä, ja ihmiset penkovat häneen liittyviä ongelmia ja virheitä.”

”Nyt hän joutuu elämään sellaisten asioiden kanssa, niin kuin kaikkien muidenkin kuolevaisten on elettävä. Meidän on kannettava vastuumme omasta elämästämme ja bisneksestämme. Ja tämä ei ole Tigerille helppoa. Mitä enemmän hän torjuu ihmisiä ympäriltään sitä pahemmaksi tilanne ajautuu”, Norman jatkaa.

Norman kertoo haastattelussa myös mikä on ammattilaisen ja keskivertopelaajan merkittävin ero.

”Olen 90 metrin päässä lipusta. Lyön sellaisen matkan sand wedgellä ja keskivertopelaaja ehkä gap-wedgellä. Lopulta lyönkin pitching wedgellä, ja jätän 30 prosenttia tehosta pois. Keskivertopelaaja lyö pallonsa 100 prosenttisella teholla, ja häviää. Ammattilaiset yrittävät aina lyödä minimaalisella voimalla, missä se on mahdollista.”

”Kun olin parhaimmillani, caddieni Bruce Edwards antoi minulle mitat puolen jaardin tarkkuudella. Kuulostaa hurjalta, mutta puoli jaardia on 18 tuumaa, joka on iso asia griinillä. Jokaisen golfin pelaajan kannattaa opetella tarkasti lyöntiensä pituudet. Kovat kaverit lyövät palloa nykyään 300 jaardia silmääkään räpäyttämättä, mutta golf on edelleen tarkkuuspeli.”

Lähde: Golf Magazine

Greg Norman kilpailee tällä viikolla isännöimässään Franklin Templeton Shootout -joukkueturnauksessa parinaan Ruotsin Jonas Blixt. Naplesissa, Floridassa pelattava kilpailu käynnistyy perjantaina. 12 joukkueesta suurimpana ennakkosuosikkina pidetään yhdistelmää Jason Dufner-Dustin Johnson.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)