Nilsson lopetti uransa - Golfpiste.com

17.–24.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][30]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Nilsson lopetti uransa

Christian Nilssonin ura päättyi motivaatio-ongelmiin. © Getty Images

Viime viikolla pelatun Hongkongin turnauksen toinen kierros jäi Christian Nilssonin viimeiseksi ammattilaisgolfarina. Kisassa karsiutunut Nilsson ei kuitenkaan tehnyt päätöstään hetken mielijohteesta. 13-vuotinen ura loppui käytännössä motivaation puutteeseen.

”Minulta ei löytynyt enää riittävästi kipinää ja aikaa harjoitteluun, jota huipulla pelaaminen vaatisi. Jos olen rehellinen, niin minulla oli jo motivaatio-ongelmia ennen kuin aloitin Euroopan kiertueella. En tuntenut riittävää paloa golfin pelaamista kohtaan. Mutta tämä on ollut hauskaa ja satsaus lajiin sen arvoista”, 33-vuotias Nilsson sanoi golf.se-sivustolla.

”Suurin syy lopettamiseen on se että haluan olla kotona lasteni kanssa, jotka ovat kaksi- ja neljävuotiaita. Haluan olla enemmän läsnä, kun he kasvavat. Siksi ratkaisu oli helppo tehdä nyt.”

St Omer Openin voitto vuonna 2009 jäi Nilssonin parhaaksi yksittäiseksi saavutukseksi. Viimevuotinen selviytyminen mukaan Dubain finaaliturnaukseen rahalistan 60. sijalta on kuitenkin ruotsalaisen merkittävin aikaansaannos isommassa mittakaavassa. Tällä kaudella Nilssonin pelit eivät ottaneet sujuakseen missään vaiheessa, paras sijoitus oli Ranskan avointen 31:s tila.

Karsintoihin joutumisella ei vaikutusta

”Pitkä peli oli tänä vuonna vaikeata. Vaikka treenasin tiukasti kotioloissa, niin ei se lähtenyt kulkemaan sielläkään. Lähipeli toimi hyvin suurimman osan kautta. Mutta kun missaat koko ajan väyliä ja griinejä, joudut tekemään parin eteen hirveästi töitä.”

Nilsson olisi joutunut hakemaan kortin uusintaa lauantaina Espanjassa alkavista karsinnoista, mutta tälläkään ei ollut vaikutusta päätökseen.

”Ei karsintoihin joutuminen siihen vaikuttanut. Tietysti olisi ollut mukavampi lopettaa hyvään kauteen, mutta tämä olisi ollut joka tapauksessa viimeinen vuosi ammattilaisena.”

Jatkossa Nilsson joutuu miettimään uravalintaansa uudelleen, mutta tämän suhteen ei ole vielä mitään valmista: ”Voisin kuvitella, että teen jotain golfin parissa. Se on kuitenkin ala, jonka osaan hyvin ja minkä parissa on hauskaa toimia. Minulla on ollut oma yritys monta vuotta, golfin lisäksi tulevaan toimintaani saattaisi liittyä markkinointia.”

Race to Dubai -listalla 149. tilalle sijoittunut Christian Nilsson tienasi tällä kaudella 25 pelaamassaan turnauksessa 107 153 euroa.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje