Kirjoita itsellesi kirje - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Kirjoita itsellesi kirje

Kjjell Enhagerin piirros kertoo golfarin ajatuksenkulusta, ilme siitä että tilanne on ratkaistavissa.Kuva Antti Luukkonen

Kjjell

Joillakin ihmisillä on sitä luonnostaan enemmän kuin muilla. Nimittäin kykyä jakaa osaamaansa asiaa eteenpäin ja sytyttää kuulijansa näkemään mahdollisuuksia edessään. Kjell Enhager on tässä sarjassa ehdotonta A1-luokkaa.

Hän on Ruotsin suosituimpia luennoitsijioita jonka työmaa on pitkään ollut maailmanlaajuinen. Kuulijakuntaan ja henkilökohtaisiin valmennettaviin on vuosien varrella kuulunut varsin laaja ja nimekäs joukko huippuja liike-elämästä, eri urheilulajeista ja taiteilijoita. Enhager oli nostamassa ruotsalaista naisgolfia maailman huipulle jo 80-luvun jälkipuoliskolla. Hän ei ollut pelkästään taustalla, vaan eturivissä avaamassa uutta mahdollisuuksien maailmaa aikuisikää lähestyville junioreille. Yksi näistä oli Annika Sörenstam.

Yhteistyökumppaneita ja valmennettavia ovat olleet mm. Nick Faldo ja Thomas Björn. Enhager on käynyt pitkiä keskustelusessiota läpi myös muiden lajien megatähtien kuten Björn Borgin ja Ingemar Stenmarkin kanssa. ”Olen ammentanut oppini ja ammattitaitoni yhdistelemällä asioita eri alojen menestyjiltä. Käytännössä varastamalla heidän elämänoppejaan ja mallejaan toimia. Se on hyvin luonnollista ja monissa tapauksissa kannatettavaa, jopa välttämätöntä. Ei ole mitään tarkoitusta pyrkiä keksimään asioita jotka on tehty, vaan jalostaa näitä eteenpäin”, Enhager julistaa.

Enhagerilla on kyky avata ovi mahdollisuuksien maailmaan. Hänellä on myös laaja kokemus siitä, millaisin keinoin henkisiä umpisolmuja avataan. Esimerkit joita Enhager luennoillaan käyttää ovat elävästä elämästä, useimpiin kuulijakunta pelitasosta riippumatta pystyy helposti samaistumaan.

53-vuotias Enhager on myös Ruotsin PGA:n jäsen ja hyvin tottunut työskentelemään eritasoisten valmentajien, kilpapelaajien sekä harrastajien kanssa.

”Meillä kaikilla on mahdollisuus kehittää ajatteluamme ja suunnata voimavaroja sellaiseen, joka auttaa jalostamaan osaamista. Hyvä tapa on kirjoittaa itselleen kirje jossa määrittää sen, mitä kohden on pyrkimässä. Kun tämän on tehnyt, alitajunta usein jo ohjaa tekemistä oikeaan suuntaan”, Enhager lupaa.

Kjell Enhagerin luento on paitsi hyvin opettavainen ja selkeä, myös huippuhauska show jossa mies pistää itsensä täysillä likoon. Tilaisuus on suunnattu golfareille tasoituksesta riippumatta. Junasta ei putoa, vaikka sadan lyönnin rikkominen olisi vielä kova haaste. Siihenkin Enhagerilla on käytännön työkaluja mentaalipuolelta.

Yhden päivän Enhageria valmentajien tilaisuudessa kuunneltuani ja miestä haastateltuani suosittelen tätä tilaisuutta lämpimästi. Mahdollisuutta ei kannata jättää käyttämättä. Vastaavaa osaajaa ja sytyttäjä on golfin saralta erittäin harvoin koettavissa. Tämän miehen elämänkokemusta ja hyvällä huumorilla höystettyjä oppeja kuunneltuaan useimmat poistuvat kotiinsa kirjoittamaan itselleen kirjettä.

Kjell Enhagerin vierailun on järjestänyt ammattilaisten järjestö PGA, jonka jäsenille Enhager luennoi kokonaisen päivän ajan. Ilmoittautumislomakkeen Otavamedian tiloissa pidettävään yleisötilaisuuteen löydät täältä.

Luento käynnistyy kello 17.30 ja se pidetään englanninkielisenä

Teemu Tyry

Kjell Enhager, you tube

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)