16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Gary Player: Menestyksen eteen on tehtävä töitä

Gary Playerin uran toinen Open Championship suudelma nähtiin vuonna 1968 Carnoustiessa.Kuva getty images

Gary Player aloitti golfin vasta 14-vuotiaana, mutta vauhtiin päästyään hänen intohimoinen suhtautumisensa golfiin ja työntekoonon tuotti ainutlaatuisen uran paitsi pelikentillä, myös kentänsuunnittelijana, lajin markkinamiehenä sekä hevosten kasvattajana

Player oli ensimmäinen kansainvälinen pelaaja, joka haastoi menestyksellä USA:n tähdet. Yhdeksän majoria avoimissa sarjoissa ja yhdeksän majoria Champions Tourilla ovat tästä kovimmat näytöt. Ykköstiloja ammattilaisena on 165. Hän saavutti yhtenä golfhistorian viidestä suuresta Career Grand Slamin ennen Jack Nicklausta.

Etelä-Afrikasta on pitkä matka USA:han. Player on istunut lentokoneessa reilut 24 miljoonan lentokilometrin verran, enemmän kuin kukaan muu urheilija.

”Uskoisin, että vastaavaa määrää ei ole yhdelläkään ihmisellä takanaan, mukaan lukien lentäjät”, Player itse arvioi.

Palmer, Player ja Nicklaus

Palmerin ammattilaisura käynnistyi 1953, 18-vuotiaana. PGA Tourilla ja Champions Tourilla hän voitti kisoja 40 vuoden ajan (1958-1998). Player on ainoa pelaaja, joka on voittanut Open Championshipin kolmella eri vuosikymmenellä (1958-1974).

Golf pidentää ikää. <a href=Gary Player (80-v), Jack Nicklaus (75-v) ja Arnold Palmer avaavat taas huhtikuussa Masters Tournamentin. Kuva: GEtty Images." src="/wp-content/uploads/2015/11/14041007175881.jpg">

Golf pidentää ikää. Gary Player (80-v), Jack Nicklaus (75-v) ja Arnold Palmer avaavat taas huhtikuussa Masters Tournamentin. Kuva: GEtty Images.

Arnold Palmer, Jack Nicklaus ja Player muodostivat etenkin 60-luvulla ”Big 3” kolmikon, joka kilpaili, menestyi ja viihtyi toistensa seurassa ollen ratkaisevassa asemassa golfin suosion kasvuun samoina aikoina, jolloin laji tuli suuren yleisön koteihin television kautta.

”Meidän ystävyydessämme on paljon ainutlaatuisia piirteitä. Kasvoimme vuosien varrella lähes veljeksiksi. Matkustimme yhdessä, asuimme toistemme kodeissa. Kisojen aikana kuitenkin kilpailimme verisesti toisiamme vastaan. En usko, että missään muussa urheilulajissa löytyy vastaavaa tarinaa, ” Player määrittää.

Kolmikko tekee edelleen vuosittain yhteisiä ”keikkoja”. Näistä näkyvin on tietysti Masters Tournamentin avauslyöntien suorittaminen.

Allekirjoittaneella oli ilo seurata Presidents Cupia 2003 Etelä-Afrikassa. Player ja Nicklaus olivat joukkueiden kapteenit, ottelu päättyi tasan. ”Veljekset” nousivat roolissaan luonnollisella ja sopivallatavalla väliin pelaajia isompaan rooliin.

Edellisellä viikolla seurasin Playerin ja Nicklauksen näytöspeliä Playerin suunnittelemalla kentällä. Ilmassa oli suuren golfjuhlan tuntua. Jack Niclaus on pelaajana Playerin edellä major-voitoissa.

Yleisönvillitsijänä ja innostajana Player ajaa kuitenkin Golden Bearin ohi kovaa vauhtia. Hänellä on kyky omalla esimerkillään innostaa ja motivoida kuulijoita niin golfin saralla kuin ihmiselämään liittyvässä filosofoinnissa.

Elä täysillä

Gary Playerilla on monta lempinimeä. Osuvin on mielestäni Mr. Fitnesss. Tiger Woods toi fyysisen harjoittelun golfiin pysyvistrendiksi 1990-luvun jälkipuoliskolla.

Player vannoi tekemisen kautta samaan menestysreseptiin jo 1950-luvulla. Veteraani harjoittelee edelleen varsin kovaa, huippu-urheilijan tavoin ja katsoo tarkkaan mitä suuhunsa pistää. 168-senttinen Player ei ole koskaan jäänyt surkuttelemaan pientä kokoaan tai ikääntymistä. Hän tekee päivittäin mm. 1000 vatsalihasliikettä.

”Olen edelleen 80-vuotiaana täynnä energiaa. Teen töitä samalla intensiteetillä kuin 25-vuotiaana ja muistutan ihmisiä siitä, kuinka tärkeää on pitää itsensä liikkeessä ja aktiivisena. Ne ihmiset jotka passivoituvat eläkeikään tullessaan kuolevat kolmessa vuodessa”, Player julistaa.

Joonas Granberg on yksi suomalaispelaajista, joka on saanut Playerilta ajatuksia ja ohjeita uransa kehittämiseksi. Kuva Wetntworthista Englannista.

Joonas Granberg on yksi suomalaispelaajista, joka on saanut Playerilta ajatuksia ja ohjeita uransa kehittämiseksi. Kuva Wetntworthista Englannista.

Vaikka Gary Playerin aktiiviura pelaajana on kaukana takana, hän osallistuu edelleen näytöspeleihin, pitää yhteyttä huippuihin ja kannustaa tulevaisuuden tähtiä. Player osallistuu aktiivisesti golfin ympärillä käytävin keskusteluihin, eikä hän arkaile niissä tilanteissa, joissa hän näkee kritisoitavaa.

Player oli etujoukoissa arvostelemassa mm. tämänvuotista US Open kenttää Chambers Bayta. Hän on myös tukistanut useaan otteeseen PGA Tourin tähtiä siitä, kuinka vähän nämä näkevät vaivaa matkustaakseen USA:n ulkopuolelle pelaamaan ja markkinoimaan lajia.

Työ ennen juhlia

Player näyttää tässäkin vielä 80-vuotiaana mallia. Syntymäpäivänään hän on lentokoneessa matkalla Kiinaan uusimman kenttänsä rakennustyömaalle. Playerin tiimi on tuottanut ympäri maailman 325 kenttää.

”Vietän syntymäpäiviäni 11. marraskuuta palattuani Etelä-Afrikkaan. Perheeni ja ystäväni ympäri maailman kokoontuvat Sun Cityyn. Pelaamme päivällä, illalla on juhlan aika”, Player kertoo.

Hän on suunnitellut ylellisen resortin molemmat kentät, joista Gary Player Country Club on isännöinyt jo 1970-luvulta Etelä-Afrikan suurinta kisaa, Nedbank Challengea.

”Mikäli haluaa menestyä elämässä, sen eteen on tehtävä kovasti töitä ja uhrauksia”, Player on kiteyttänyt sanomansa useissa haastatteluissa.

Oheinen video vuonna 1966 pelatusta World Matchplay kisan finaalista. Mikko Ilonen on hallitseva mestari kaudelta 2014. Kuluvan kauden aikana kisaa ei ensimmäistä kertaa sen historiassa pelattu.

Hänellä on myös perspektiiviä, kokemuspohjaa ja ladunavaajan painoarvoa puhuessaan terveellisten elämäntapojen merkityksestä.

Teemu Tyry

Lähteet: Golf Digest , golf.com

Gary Player, kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje