Ernie Elsin suunnan muutos - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Ernie Elsin suunnan muutos

Ernie Els muutti juhlimiskulttuuriaan ja palasi takaisin huipulle voittamalla British Openin.

Kaksikymmentä vuotta sitten istuin 22-vuotiaan Ernie Elsin kanssa Johannesburgissa Sam Feldmanin – hänen ensimmäinen agenttinsa siinä pitkässä rivissä – toimistossa. Els ei ollut vielä pelannut Mastersissa tai U.S. Openissa, mutta kotimaassaan hän oli voittanut kaiken mahdollisen.

”Ihmiset voivat sanoa Oho, mutta käyn mielelläni oluella kavereiden kanssa”, hän kertoi.

Kun Els voitti 24-vuotiaana U.S. Openin, kysyin Payne Stewartilta, miten Els pärjäsi Lake Nonan klubilla Floridassa. ”Hän on ottanut oluen varmasti jokaisen klubin jäsenen kanssa” Stewart totesi nauraen. Payne tarkoitti sen tietysti kohteliaisuudeksi.

Railakas ja usein myös pahaa tarkoittava kuiskuttelu Elsistä ja alkoholista on jatkunut noista ajoista saakka, mutta olennainen tieto on jäänyt kertomatta. Ja juuri se selittää tämän vuoden muutoksen Erniessä ja tuo muutos tärkeä tekijä hänen menestyksessään Royal Lytham & St. Annesissa.

Jos Elsillä olisi ollut uskallusta vastustaa juomista, hän olisi pelannut rugbya tai tennistä. Hänestä ei olisi tullut golfaria.

Elsin synnyinseuduillaan Etelä-Afrikassa on kiinteä suhde alkoholiin ja hänen isällään Neelsillä oli parempi syy juomiseen kuin useimmilla muilla. Neelsin isä kuoli syöpään 43-vuotiaana ja kuolinvuoteen äärellä Neels sai vastuulleen brutaalin (auto)kuljetusalan yrityksen ja kuusi nuorempaa sisarusta. Neels oli tuolloin 18-vuotias.

”Voit vain kuvitella, miltä tuntuu ottaa nuo vastuut sen ikäisenä”, sanoo Ernie.

Nuorin sisaruksista, 4,5-vuotias poika, jäi auton alle ja kuoli heidän kotitalonsa edessä. Heidän äitinsä ei koskaan toipunut tapahtumasta ja kuoli 50-vuotiaana.

”Tarvitset uuden harrastuksen”, totesi Neelsin appiukko ja raahasi tämän rangelle. Neels ei koskaan ollut edes ajatellut golfia harrastuksena, mutta nuorena poikasena hän jäi kiinni miesten peliin.

”Aloin nauttia siitä enemmän kuin ryyppäämisestä”, kertoo Neels.

Tuolloin sai alkunsa myös Ernie Els. Joulukuun 12. päivänä 1969, 56 päivää Ernien syntymän jälkeen, Neels pisti korkin kiinni.

”Annoin lupauksen Jumalalle ja Hän antoi minulle jotain takaisin. Hän antoi Ernien”, kertoi Neels vuonna 2002 harjoitusputtiviheriöllä vuonna 2002.

”Ihan totta”, kysäisee Ernie pehmeästi, kun kerron tämän. Hän ei ole kuullut tarinaa aiemmin.

Kolme viikkoa Lythamin voiton jälkeen istumme Elsin Floridan ”pääkonttorissa” Jupiterissa. Kulman takana on Bear´s Club. Claret Jug on välissämme pöydällä.

”Minne tahansa olen mennytkin, minulla on ollut se mukana ja olen nostanut sen pöydälle. Ja olemme tuijottaneet sitä”, Els kertoo.

src=

Els sanoo, että Neels käänsi aikoinaan pyörän pyörimissuunnan ja on sen ansiosta parempi ihminen.

”Isäni on hämmästyttävä ihminen minulle ja perheelleni. Oman tulevaisuuteni kannalta on parempi, että minäkin käännän tuon pyörimissuunnan. Alkoholin käyttö oli koko ajan jossain alitajunnassa – se on sukuvika – mutta en missään vaiheessa ollut huolissani siitä. En koskaan. Kaikesta hauskanpidosta huolimatta – ja tätä ei pidä unohtaa – tiesin aina, milloin pitää palata golfpallojen ja harjoittelun pariin. Sanoisin, että olen nyt toisessa elämäntilanteessa. Olen vanhempi. En käy enää juhlissa ja täällä niitä on joka illalle, jos haluaa. Parikymppisenä olisin varmasti viettänyt niissä 80 prosenttia ajastani. Mutta olen nyt nelikymppinen (lokakuussa 43). Minulla on elämäni. Suhtaudun bisneksiini tosissani. Ja minulla on perheeni. Ja pelini.”

”Yletön juominen ei ole hyväksi terveydelleni, perheelleni tai pelilleni. Siihen on todella tullut muutos ja olotilani on sen johdosta parempi. Kaverit sanovat, että tule perjantaina klubille ja otetaan muutama olut. Vastaan heille, että ei tällä kertaa, minulla on liian hyvä olo ja haluan mennä harjoittelemaan. Haluan olla lasteni kanssa. Vaikka minulla ei olisi elämässäni enää yksiäkään juhlia, olen siinä suhteessa muita edellä vieläkin”, Els toteaa ja nauraa päälle.

Totta puhuen Elsiä ei houkutellut klubille viina vaan kaveruus.

”Jo ennen kuin ryhdyin ammattilaiseksi, kun olin armeija-aikana amatööri, meillä oli Garyn (Gary Todd, pitkäaikainen ystävä) kanssa uskomattomia reissuja, se oli todella hienoa aikaa. Mutta me olimme hauskaa porukkaa, emme olleet kännissä aggressiivisia. Pidimme nauramisesta, emme olleet elämäämme turhautuneita ja sekoilleet.”

Elsin ammattilaisuran aikana monet pelaajat ovat jakaneet matkoilla hänen lentokoneensa ja Heinekeninsa.

Adam Scott matkusti kanssani maailmaa ympäri. Voisimme kirjoittaa kirjan mitä kaikkea hauskaa on tapahtunut. Enkä tarkoita mitään nuhruisia tarinoita. Meillä oli vaan hauskaa, sellaisia poikien juttuja.”

Els

Els ja Adam Scot ovat erittäin hyviä kavereita.

Mutta Els ei ole enää poika. Hän pahoittelee sitä huonoa esimerkkiä, jonka on antanut nuorille golfareille erityisesti kotipuolessa Etelä-Afrikassa.

”He pitävät minua hanakkana juomarina, jolle kaikki tuli itsestään, joka vain tuli Etelä-Afrikasta ja hänelle ojennettiin kaikki raha ja suosio ilman kovaa työtä. Niin se ei onnistu. Pitää harjoitella golfia, treenata fysiikkaa ja tehdä töitä itsesi kanssa sairaan tavalla. Se on kovaa – ja samalla loistavaa – elämää. Mitään ei saa ilmaiseksi.”

Tämä työnteko tulee esiin myös Neelsin puheista, vaikka hän ei koskaan painostanut poikaansa kovaan harjoitteluun. Hän osoitti tien omalla tekemisellään. Peruskouluikäisenä Ernie kuunteli viereisessä huoneessa, kun isä lopetti yhden firmansa ja antoi siitä tulleet rahat sisaruksilleen, ja aloitti kaiken alusta. Hän kuuli isänsä äänestä huolen ja tunsi jännitteen illallispöydässä.

”En tiedä ketään muuta kuin isäni, joka olisi tehnyt niin paljon töitä. Hän ei sanonut minulle, mitä pitäisi tehdä, mutta vaistosin sen: Ernie, sinun täytyy tehdä töitä, jos haluat päästä eteenpäin. Vaikka olen The Big Easy, pehmeä kaveri, juon ja pidän hauskaa, en vieläkään ole unohtanut, että ainoastaan kova työ palkitaan. Ja kun nyt olen tajunnut, että vähempi juominen antaa paremmat mahdollisuudet onnistua, niin sitä tietä aion kulkea.”

Upein asian Elsin neljännessä majorissa on se aikaikkuna, joka on ensimmäisen ja neljännen välillä. Näin on tapahtunut vain kolme kertaa; muut ovat Arnold Palmer ja Phil Mickelson. Majorin voittaminen kolmella vuosikymmenellä on osoitus pitkästä urasta huipulla.

”Luulin jo, että minun ikkunani oli sulkeutunut ottaen huomioon vielä viime vuosien tilanteeni. Olin huonossa kunnossa. Olin joku toinen ihminen. Kysymys oli myös itseluottamuksesta, mutta kuvittelin, että ennenaikainen loppu lähestyy.”

Vaikka Els oli törmännyt myös vastoinkäymisiin, vuoden 2010 U.S. Open Pebble Beachissa oli katkera.

”Kun sähläsin siellä, jotain sisälläni meni rikki. Avaus, jonka löin kymppiväylällä, enkä saanut sen jälkeen mitään aikaiseksi (viheriöillä) viimeisenä päivänä, se sai minut sekoamaan. Tapasin perheeni kisan jälkeen ja olin kalmankalpea. Tuon U.S. Openin jälkeen olin pelini kanssa totaalisesti hukassa, jyrkänteen reunan väärällä puolella. Silloin alkoivat myös puttiongelmani. Epäilys – todella syvä epäilys – omaan tekemiseen iski.”

Els nimettiin golfin Hall of Fameen 41-vuotiaana, mutta niin makea saavutus kuin olikin, se ei todennäköisesti auttanut yhtään.

”Kun tapaat näitä pelin todellisia sankareita, jotka ovat pelanneet vuosikymmeniä ennen omaa aikaasi (kuten 90-vuotias Doug Ford), niin ymmärrät, että hetkinen, minä olen nuorukainen tässä porukassa. Tietysti jokainen haluaa Hall of Fameen uran jälkeen. On aivan käsittämätön kunnia, että nimitys tulee niin nuorena. Ja toisaalta, kun katseli ympärilleen museossa, tuli ajatus: OK, olet päässyt Hall of Fameen. Mitä seuraavaksi?”

Se on hyvä kysymys: Mikä saa miehen, jolla on rajattomasti rahaa, kerta toisensa jälkeen ajamaan itsensä tilanteeseen, jossa Ernien sanoin ”saa potkun persuksilleen kerta toisensa jälkeen”. Ehkä Greg Norman tai Tom Weiskopf tietävät tilanteen.

”Niin moni major on karannut käsistäni alkaen vuoden -95 Rivieralta, jossa minulla oli kolmen lyönnin etumatka ennen PGA:n viimeistä kierrosta. En voittanut. Näet joka puolella mainoksia tai iskulauseita ”Stay with it” tai ”Stick to it”. Mutta kun on ollut monta kertaa lähellä ja missannut, miten pidät siitä kiinni? Mikä saa nousemaan ylös ja raahaaman takalistonsa punttisalille? Nyt pitäisi taas lähteä lyömään palloa. Siinä on mielestäni urheilun syvin olemus. Mikä pistää kellon tikittämään?”

Ja vastaus on pöydällä.

Els kurottautuu kohti hopeista kannua, johon on kaiverrettu nimiä: Willie Park, Vanha ja nuori Tom Morris, John H. Taylor, Harry Vardon, James Braid, Ted Ray, Jock Hutchison, Walter Hagen, Jim Barnes, Robert Tyre Jones Jr.,Tommy Armour, Gene Sarazen, Henry Cotton, Sam Snead, Bobby Locke, Ben Hogan … ja Ernie Els kahdesti. Els pudistaa päätään ja toteaa:

”On uskomatonta, miten peli ja elämä palkitsevat, jos vain jaksaa pysyä mukana.”

Vuoden 2012 alussa Els oli omien sanojensa mukaan todella pohjalla. Silloin kuvioon ilmestyi tohtori Sherylle Calder, eteläafrikkalainen ”mielikuvaharjoitteiden ja taitojen spesialisti”, joka tunnetaan mm. yhteistyöstään Sprinboksien, Etelä-Afrikan rugbymaajoukkueen, kanssa. Nelson Mandela kutsuu Calderia ”The Eye Lady”-lempinimellä. Omassa mielikuvitusmaailmassaan Mandela pelasi Springbokseissa koko 27 vuotta kestäneen vankilassaolonsa ajan.

”Olen tuntenut Sheryllen vuodesta 2003 juuri Springboksien kautta, mutta emme ole koskaan tehneet yhteistyötä. Puhuimme ensin kymmenen minuuttia ja sen jälkeen olimme yhdessä kaksi päivää ennen Fancourtia (Volvo Golf Championship tammikuussa Etelä-Afrikassa). Ja tuo kahden päivän jakso antoi minulle valtavasti uskoa. Ensimmäisen kerran ties kuinka moneen vuoteen joku sanoi minulle, että sinulla on se vielä tallella. On hienoa, että joku uskoo sinuun.”

Kaksi kertaa päivässa Calder pisti Elsin tietokoneen ääreen, jonka ruudulla surisivat ja viuhuivat erilaiset harjoitteet, joiden tarkoituksena on terävöittää katsetta ja vahvistaa keskittymistä ja motorisia kykyjä.

”Ruudulle pulpahti numeroita ja ne piti muistaa sekunnin murto-osassa. Perhana, niitä ei edes kunnolla nähnyt. Paljon asioita tapahtuu samanaikaisesti ja ne pitää muistaa ja niihin reagoida. Sininen pallo muuttuu punaiseksi joka muuttuu keltaiseksi … keskity, mies. Siinä on noin 30 tasoa ja sen jälkeen siirryt uuteen ohjelmaan. Se lukitsee minut sisäänsä ja auttaa sulkemaan häiriötekijät ulos. Lyöntini pituuskontrolli on kehittynyt ja näen linjat paremmin.”

Kun kaikki pallot ja pisteet siirretään sivuun, Calderin todellinen lahjakkuus on sama kuin Vince Lombardilla. Huippu-urheilijoiden itseluottamuksen uudelleen rakentaminen on hämmästyttävä kyky. Erityisesti huippugolfarien keskuudessa, jotka ovat kentällä yksin ja suoritus perustuu pohjimmiltaan uskoon omiin kykyihin. Tällaisessa prosessissa pitää urheilijan olla avoin kuten Els on. Jos Tiger Woodsille menee sanomaan, että hän voittaa ensi vuonna majorin, hän todennäköisesti sylkäisee kengillesi: ”Kerro minulle jotain, mitä en tiedä.” Vaikka juuri Tigerilta on puuttunut viisi vuotta se itseluottamus, joilla majoreita voitetaan.

”Olen varma, että muutkin pelaajat tekevät samantyyppisiä harjoitteita. En minä ole keksinyt mitään uutta. Ja meillä on vielä paljon töitä edessämme, on paljon asioita, joita voidaan parantaa. Haluan päästä eroon napaputterista ja palata perinteiseen lyhyeen. Haluan vielä monia asioita.”

Hedelmällistä haaveilua

Lythamissa Els oli yksin ja se on harvinaista. Hänen vaimonsa Liezl ja tyttärensä Samantha kävivät siellä tiistaina ja palasivat kotiin Wentworthiin Lontoon lähelle katsomaan kisan televisiosta.

”Kun olet yksin, kulutat aikaa katsomalla televisiota, lukemalla tai tekemällä mitä tahansa. Jostain syystä minä kuitenkin haaveilin paljon sillä viikolla. Ajattelin paljon Seveä ja muistelin, miten katselin hänen pelaamistaan 1979 ja 1988.”

Ballesteros voitti ensimmäisen ja kolmannen British Openin Lythamissa ja se näkyy kaikkialla.

”Jälkimmäinen voitto merkitsi minulle teinipoikana paljon, sillä ajattelin, että voisi olla Seven viimeinen mahdollisuus. Jos hän ei voita nyt, todennäköisesti en näe hänen enää voittavan majoria. Ja niin siinä kävikin. Ajattelin samalla tavalla itseni kohdalla (Ernie oli aiemmin Lythamissa toinen ja kolmas). Lauantai-iltana minusta tuntui todella hyvältä. En osaa selittää sitä.”

Elsillä on selkeä yhteys Ballesterosiin, tietenkin. Kenellä golfissa ei ole? Elsin uran aikana hänen ensimmäinen voittonsa seitsemästä World Match Play –kisassa 1994 tuli, kun hän voitti Seven toiseksi viimeisellä reiällä (35.). Se voitto kihelmöi edelleen. He selvittivät 13 reikää kahdella lyönnillä, Seve teki niistä seitsemän. Kaksi kertaa he chippasivat pallon sisään voittaen reiän toiselta. Neels istui tuolloin yksin pukuhuoneessa, kun Ballesteros tuli sisään ja istui hänen viereensä.

”Yritin tänään kaikkeni ja pelasin todella hyvin. Mutta, poikasi … Erinomainen.”

Neels kyynelehti.

Ernie

Ernie Els ja caddie Ricci Roberts ovat kulkeneet pitkän tien yhdessä.

”Lythamin viimeisen ysin alkaessa sanoin Riccille (caddie Ricci Roberts), että aion pelata lopun tunnepohjaisesti. Pelaan kuin Seve Ballesteros. Otimme draiverin käteen ja annoimme mennä. Työnsin 16. reiällä draivin oikealle ja kun tulimme pallolle, bunkkerien välissä oli kapea reitti viheriölle. Olisin voinut lyödä pallon ilmassa, mutta sanoin itselleni, että leikkaa se tuosta läpi, kuten Seve tekisi. Lyönti oli vastaus rukouksiini, mutta missasin putin.”

”Jos minulla olisi ollut kuuma putteri, olisimme tehneet birdien väylille 11, 16 ja 17.”

Mutta he upottivat väylillä 10, 12, 14 ja lopuksi kuusimetrisen päätösreiällä. Tulokseksi tuli neljä alle (68) ja takaysi 32 lyöntiä. He voittivat Scottin seitsemällä, Snedekerin kuudella ja Woodsin viidellä lyönnillä, sunnuntain paras tulos.

”Pääni on edelleen siellä. Rauhalliset silmät. Rauhalliset silmät”, hän toteaa hymyillen.

Sillä välin, kun hänen ystävänsä Scott oli keskellä neljän reiän painajaista, Ernie ja Ricci palasivat harjoitusviheriölle pitämään pelivirettä yllä.

”Valmistauduin mielessäni rautakuutosen lyöntiin, jota ajattelin tarvitsevani ensimmäisellä uusintareiällä. Pyöritin sen lyönnin mielikuvaa. Harjoittelin chippejä, kun kuulin Adamin missaavan par-putin. Olin pökerryksissä. Sitten katsoin Ricciin ja ajattelin, että hän on ollut mukana kaikissa neljässä. Yhdessä räpäyksessä elämä vilahtaa silmiesi ohi. Katson kaveria ja näen kaiken tunteen hänen kasvoillaan. Ja sitten se iskee, yhtäkkiä. Juuri siinä. Etkä voi uskoa, että se on totta. Millaisten vastoinkäymisten läpi olemme menneet.”

Ernie meni suoraan Scottin luo, kietoi kätensä hänen ympärilleen ja todella tarkoitti sitä.

Sen jälkeen hän odotti kuullakseen golfin kauneimmat sanat ja keskittyi jokaiseen niistä:

”The champion golfer of the year. Aivan uskomatonta, olen Openin voittaja. Naurettavaa.”

Ja sen jälkeen hänen ajatuksensa kääntyivät Samanthaan ja Beniin. Hän ei halunnut muuta kuin päästä kotiin.

Elsin 13-vuotias tytär oli vuonna 2002 niin nuori, että hän ei muista isänsä edellistä majorin voittoa.

”Samantha katsoi kilpailua tyttökaverinsa kanssa golfklubilla Lontossa. Hän oli kaupungin kuumin tyttö sillä hetkellä, niin sanoakseni. Kaikki klubin jäsenet kävivät hänen luonaan. Kun kuulin tästä, olin todella ylpeä hänen puolestaan.”

Ben katsoi kilpailua äitinsä kanssa kotona.

”Hän täyttää 10 vuotta lokakuussa, mutta on kuin 3- tai 4-vuotias, todellinen persoona. Hän ei näytä tunteitaan aluksi, pitää vaan odotella. Ja sitten hän tulee luoksesi: Isä voitti, isä puttasi sisään. Nuo sanat ovat minulle maailman tärkeimmät.”

Liezl on sanonut kerran, että miesten ja naisten välinen ero, kun he kuulevat autismista, on että nainen kysyy, mitä teemme seuraavaksi? Mies kysyy, mitä teimme väärin?

”Tästä syystä naiset ovat niin monella tavalla vahvempia kuin miehet. Olin ehkä itsekäs, kun sain tietää, että meille syntyy poika. Ajattelin, että täydellistä. Samantha, maailman kaunein sinisilmäinen, vaaleatukkainen tytär. Ja nyt saamme pojan. Se riittää. Ja pojasta tulee urheilija. Opetan hänelle rugbya, krikettiä tai mitä tahansa. Ja sitten saat tietää, että hän on autistinen ja yhtäkkiä säälit itseäsi. Et pysty ymmärtämään tilannetta. Mitä helvettiä? Mitä tapahtui? Sinut on tyrmätty täysin. Ja mitä Liezl sinulle sanoi, on totta: OK, tilanne on tämä. Nyt jatketaan eteenpäin. Mutta minä ajattelin: Mitä. Odota vähän. Mitä tapahtui? Halusin tietää, miten ja miksi. Mitä synnytyksessä tapahtui? Olin vihainen. Halusin syyttää jotain tai jotakuta. Vasta myöhemmin sisäistin asian niin, että pystyin jatkamaan eteenpäin.”

”Ben on ihana poika. Hänellä on loistava huumorintaju ja rakastettava luonne. Kun Johann (Johann Rupert, Ernien eteläafrikkalainen tukija ja ystävä) esitteli minut Hall of Fame –tilaisuudessa, olin taaempana ja seurasin miten Ben nautti Johannin kasvojen ilmeistä. Hän kuunteli intensiivisesti. Se oli hienoa. Ben rakastaa Johannia, jonka nauru tulee syvältä vatsasta ja Ben pitää nauramisesta. Hän on maailman rakastavin ihminen, jonka olen tavannut. Hänellä on maailman hellin kosketus, jonka olen tuntenut. Kuin enkeli, se hän on.”

Voittopuheessaan Lythamissa Els kiitti Liezliä, Samanthaa, Beniä, Mandelaa, Rupertia ja Calderia. Mutta hän unohti kolme henkilöä.

”Siinä perhanaan puheessa halusin puhua Sevestä, enkä tehnyt sitä. Ja sitä todella kadun, että unohdin kiittää äitiä ja isää.”

Mutta tavallaan hän teki sen mainitsemalla Mandelan. Ernie kunnioitti Hettietä ja Neelsiä, jotka aparheidin aikana kasvattivat lapsen, jolle ihon väri ei merkitse mitään. Heidän sukupolvensa ei rakastanut Mandelaa kuten Ernie. Vanhemmat sukupolvet toivovat, että Mandela olisi hirtetty.

Viimeisten 20 vuoden aikana kollegat ovat vinoilleet minulle suhteestani Elsiin. Erityisesti siksi, että minut tunnetaan varsin hyvin toimittajana, joka ei ”ihastu” urheilijoihin. Se on jopa dokumentoitu. Johnny Bench kirjoitti muistelmissaan nähneensä unta, että hän oli vetänyt minua turpaan ja joutunut siitä vankilaan. Kun sen jälkeen tapasimme seuraavan kerran golfkentällä, totesin hänelle: ”John, sinun pitäisi minun sijaan nähdä unta Ingrid Bergmanista.”

Kahden urheilijan kohdalla olen kuitenkin tehnyt poikkeuksen. Muhammad Ali on saanut minut itkemään ja saa edelleen. Ja Els.

Kuka tahansa, joka näki hänet Adam Scottin kanssa Openin päätyttyä, ymmärtää sen nyt ehkä paremmin. Siitä tilanteesta vuoden 2012 British Open muistetaan, ei kummankaan heidän lyönneistään. Tilanteessa oli aitoutta ja säädyllisyyttä, seikkoja, jotka eivät ole leimallisia viime aikojen golfille.

Ernie harjoituttaa nyt rauhallisia silmiään seuraavaa Mastersia varten.

Teksti Tom Callahan Kuvat Dom Furore, All Over Press/Getty Images

Silmistä aivojen kautta käsiin

Tohtori Sherylle Calderin ei tarvinnut katsoa tulosluetteloista, että Ernie Els tarvitsi apua peliinsä. ”Jo viimeisten vuosien televisiokuvien perusteella kykenin arvioimaan, että pystyn auttamaan häntä”, toteaa Calder, eteläafrikkalainen tutkija, joka on erikoistunut auttamaan urheilijoita parantamaan nopeasti ja tarkasti visuaalisen informaation käsittelyä. Kun Calder aloitti tammikuussa yhteistyön Elsin kanssa, hän pyysi aikaa puoli vuotta. ”Vaikein tilanne tulee eteen ensimmäisen onnistumisen jälkeen, kun yrittää päästä huonoista tavoista eroon.”

Tohtori

Tohtori Sherylle Calderin avulla Els löysi puttaamiseensa uuden vireen ja upeaan puttiin myös The Open lopulta ratkesi.

Els kävi tuntitolkulla läpi erilaisia visuaalisten testien sarjoja ja harjoituksia, jotka Calder oli suunnitellut häntä varten.

”Suurin osa urheilijan koordinaatiosta tulee heidän kyvystään käsitellä visuaalista informaatiota”, selittää Calder. ”Jos pystyt harjoituttamaan silmiä, aivoja ja käsiä tekemään yhdessä töitä, pystyt muuttamaan suoritustasi.”

Yhteistyö ei ollut pelkkää kyberavaruutta. Calder muutti myös Elsin puttiin valmistautumisen rutiineja ja auttoi rakentamaan putin kokonaan uudelleen. Hän pitää pitkän tauon, kun häneltä kysyy yksityiskohtia – ne kuuluvat liikesalaisuuden piiriin – ja lopulta kertoo tarinan. Els antoi muille PGA Tourin pelaajille 41 putin etumatkan – hän oli puttitilaston kuudenneksi huonoin – viime vuoden tilastojen perusteella. Tänä vuonna hän on lähellä tilastojen puoliväliä lähes neljä puttia paremmalla keskiarvolla.

”Hän lukee linjat paremmin, lyö palloa paremmin ja tarkemmin”, luettelee Calder. ”Kyse on siitä, että lähettää näkemänsä tiedon aivoihin ja kädet vastaavat komentoihin tarkemmin.”

Ja Calder lisää vielä: ”Olemme saavuttaneet vasta 70 tai 80 prosenttia siitä, mihin voimme päästä. Hänen osaamisellaan ei ole mitään rajoja.”

Teksti Matthew Rudy

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)

  • Jontte says:

    Kuka on tämä mestari kääntäjä ja jutun kirjoittaja? Teksti on niin vaikea selkoisesti väännetty ettei sitä pysty lukemaan.

  • Antti says:

    Käännetytkin artikkelit voisi olla hyvä lukaista läpi, ihan vaan ettei näin hupsuja virheitä pääsisi mukaan: ”Upein asian Elsin neljännessä majorissa on se aikaikkuna, joka on ensimmäisen ja neljännen välillä. Näin on tapahtunut vain kolme kertaa; muut ovat Arnold Palmer ja Phil Mickelson. Majorin voittaminen kolmella vuosikymmenellä on osoitus pitkästä urasta huipulla.” Hiljaiseksi vetää.. Palmer nimittäin voitti majorinsa välillä 1958-1964. Mickelson taas on voittanut omansa 2004-2010. Eli kumpikin on saanut voittonsa aika lyhyen ajan sisään, ei puhuttakaan kolmesta vuosikymmenestä. Esim. Jack Nicklaus on puolestaan voittanut 3. eri vuosikymmenellä (62-86).

  • Eki says:

    Mielestäni kirjoitus Ernie Elsistä on hieno ja tekee oikeutta tälle suurelle golfarille. Erniestä tuli pari kymmentä vuotta golfihanteeni. Hän on sitä edelleen huolimatta paljon mekkalaa synnyttäneestä alkoholiongelmastaan, joka meillä Suomessa tulkittaisiin normaaliksi seuramiehen elämäntavaksi. Ernien kaltaisia pelaajia ei enää ole muita. Enkä tarkoita hänen pehmeää svingiänsä ja Major-voittojaan. Erniellä on karismaa. Jo parikymppisenä hänestä säteili tuntemaamme viileyttä ja tietynlaista johtajuutta. Mielessäni olen aina verrannut Ernie Elsiä valkokankaalta tuttuun John Wayneen. Heissä molemmissa on (Johnissa oli) se jokin. En tunne tänä päivänä toista huippugolfaria, josta voisin sanoa saman.