Jack Nicklausilla on selkeä käsitys siitä, kuka on maailman kaikkien aikojen paras pallonlyöjä:
”Ben Hogan, hän on tässä sarjassa aivan omassa luokassaan.”
Hogan syntyi 100 vuotta sitten 13. elokuuta. Miehen tarina on kuin satukirjasta. Elämässä oli kentällä saavutettujen menestysten vastapainoksi myös melkoisesti vastatuulta ja tragediaa, jotka karaisivat hänestä taipumattoman oman tiensä kulkijan.
Hoganin nimen perään liitetään valtavasti superlatiiveja. Loistavan pallonlyömisen lisäksi hänen harjoitusmääränsä, päättäväisyytensä ja periksiantamattomuutensa ovat yhdessä vähäpuheisuuden kanssa luoneet miehestä myytin. Hänet tunnettiin harjoitusnarkomaanina, joka tekemisen, erehdyksen ja oppimisen kautta löysi oman mallinsa toimia.
Hogan oli edelläkävijä ja suunnannäyttäjä golfsvingin kehittymisessä. Hänen opetuskirjoistaan kuuluisin, ”Five Fundamentals of Golf”, on maailman myydyin golfopus.
Hogan ei tyrkyttänyt seuraansa tai laskenut ketään lähelleen. Useimmat kilpakumppanit tiivistivät suhteensa yhdeksän majoria voittaneeseen mieheen Sam Sneadin ja Byron Nelsonin tyyliin: ”Tunsin hänet ja pelasin kanssaan paljon kisoissa ja harjoituskierroksilla. Silti en ikinä oppinut tuntemaan häntä”
Hoganin noustua 1950-luvun alkuvuosina legendan asemaan, hänellä sanottiin olevan jokin pelin avannut salaisuus hallussaan. Menestystekijä-kirja, ”The Secret”, ei avautunut helposti lukijoille saati ,että Hogan olisi puhunut itsestään.
Vuonna 1970 antamassaan haastattelussa Hogan valotti elämänarvojaan, mainettaan kylmänä, konemaisena ihmisensä sekä suhdettaan julkisuuteen.
”Minua ei voisi vähempää kiinnostaa se, mitä minusta yleisesti ajatellaan: Tulen toimeen niiden kanssa jotka tunnen. Elämä on liian lyhyt siihen, että kiertäisin ympäriinsä kertomassa itsestäni ja elämästäni. Kaikille ihmisille julkisuus ei suinkaan ole tärkeä asia”.
Nick Faldon kysyessä 1992 asialliseen tyyliinsä Hoganilta, mikä oli tämän salaisuus hänen voittaessaan US Openin 1953, tämä vastasi yhdellä tyrmäävällä lauseella.
”Löin muita alhaisemman tuloksen.”
Traaginen lapsuus
Mitkään ennusmerkit eivät viitanneet siihen, että Ben Hoganista kasvaisi aikakautensa suosituin ja menestynein golfari. Hän oli nuorin vanhempiensa kolmesta lapsesta. Perhe asui Teksasissa lähellä Dublinin kaupunkia vuoteen 1921, jolloin he muuttivat Forth Worthiin. Isä Chester työskenteli seppänä Blacksmithissä.
Ben Hogan kuorii palloa suojelavan paperin roskikseen ennen tiille siirtymistä.
Ben Hoganin elämään suuresti vaikuttanut isän itsemurha tapahtui kuopuksen ollessa vain 9-vuotias. Vahvistamattoman tiedon mukaan Chester Hogan ampui itseään rintaan kotonaan Benin silmien edessä, ja sen on arvioitu vaikuttaneen hänen sulkeutuneisuuteensa.
Perheen taloudellinen asema oli tukala, Ben aloitti lehtien myymisen rautatieasemalla. 11-vuotiaana hän siirtyi ystävänsä kehotuksesta caddieksi Glen Garden Country Clubille. Caddiet pääsivät pelaamaan ja harjoittelemaan vapaa-ajallaan. Hogan aloitti pelaamisen vasemmalta puolelta.
”Synnyin vasenkätisenä, mutta minut opetettiin oikeakätiseksi lapsena. Ensimmäinen saatavilla ollut maila oli vasuri, joten pelasin jonkin aikaa näin ennen puolenvaihtoa”,
Melkoinen sattuma oli, että yksi hänen caddiekavereistaan oli Byron Nelson. Tämän kanssa Hogan pelasi 15-vuotiaana 1927 merkityksellisen ottelun siitä, kumpi pääsisi seuran jäseneksi. Nelson voitti uusinnan jälkeen. Glen Garden Country Clubin sääntöjen mukaan 16-vuotta täyttäneitä mailapoikia ei sallittu.
Niinpä Ben Hogan jatkoi peliuransa elokuun 1928 jälkeen kolmella paikallisella public-kentällä. Miesten tiet kohtasivat useaan otteeseen 1930-ja 40-luvuilla. Nelson on jäänyt lajin historiaan voitettuaan vuonna 1945 11 kisaa peräkkäin. Hoganin kaltaista tähteä hänestä ei kuitenkaan tullut Nelsonin lopetettua uransa jo 1940-luvun loppupuolella.
Ammattilaiseksi 17-vuotiaana
Hogan oli tehnyt päätöksen ammattilaiseksi siirtymisestä jo nuorena, kun koulunkäynti ei kiinnostanut. Ammattilaiseksi hän ryhtyi 17-vuotiaan alkuvuodesta 1930. Hoganilla oli yleisen tavan mukaan kiinnitys golfseuraan, jossa hän pelaamisen ohessa opetti jäseniä. Tyttöystävänsä Valerie Foxin Hogan tapasi jo 20-luvun puolivälissä, pari avioitui 1935 ja he kiersivät yhdessä ympäri mannerta ammattilaiskisoissa, joiden palkintorahoista vain parhaat pystyivät tekemään itselleen elannon.
Ben Hogan ja Claret Jug.
Hoganilla kesti kymmenen vuotta kunnes, hän voitti maaliskuussa 1940 ensimmäisen kilpailunsa Pohjois-Carolinassa. Ykköstilan jälkeen hän voitti myös kaksi seuraavaa kilpailua. Sitä ennen hän oli ollut useaan otteeseen taloudellisesti puilla paljailla ja taistellut peliään kiusannutta hookia vastaan vuosikausia.
Silti Hogan on jälkeenpäin painottanut 1930-luvun menestymättömyyden syitä muilla kuin teknisillä puutteilla.
”Tuolloin en vielä hallinnut itseni. En kyennyt keskittymään vain omaan tekemiseeni ja sulkemaan pois mielestäni muita pelaajia ja yleisöä.”
Hook vaihtuu fadeksi
Hoganin kerrotaan ottaneen koko uransa aikana vain yhden varsinaisen opetustunnin. Senkin epävirallisesti, lähes salaa, heikosti menneen nelinpelikisan jälkeen 1941 Floridassa.
Tunnin antoi Henry Picard, jota Hogan lähestyi tavoistaan poiketen varsin suorasanaisesti.
”Sinä sanoit, että minusta tulisi loistava pelaaja. Hookini kuitenkin syö koko pelini, auta minua”, Hogan aneli.
”Pystyn korjaamaan sen viidessä minuutissa. Hae rautaviitosesi”, Pickard lupasi ennen session alkua.
Picardin ohje Hoganille oli selkeä ja tämän pitäisi kääntää lyöntinsä kierre hookista slaissiksi.
”Kierrä vasenta kämmentäsi otteessa enemmän mailan päälle ja lyö”.
Ban Hogan oli vähäpuneinen mies. Tämän sanotaan johtuneen rankasta lapsuudesta.
Vinkki meni perille välittömästi, Picardin kertomuksen mukaan Hoganin lyönti vakiintui hetkessä suoraksi, helposti toistettavaksi ja heikoksi luonnehditusta gripistä huolimatta myös erittäin tehokkaaksi.
Hogan kiitti opetuksesta ja suuntasi Pohjois-Carolinaan Pinehurst Country Clubille kahdeksi viikoksi harjoittelemaan kotiläksyjään. Vaikka suoritukset paranivat, suuren läpimurron aika tuli vasta myöhemmin Hogan vietti rintamalla vuodet 1942-1945.
Toisen maailmansodan jälkeen Hogan nousi varsinaiseksi tähdeksi kaudella 1946 yltäen ykköseksi 13 kertaa ja voitettuaan ensimmäisen majorinsa, PGA Championshipin. Menestys jatkui kausilla 1947-1948, majorien voittojen määrä kasvoi kolmeen.
Auto-onnettomuus oli viedä hengen
Traagisin jakso Ben Hoganin elämässä käynnistyi helmikuun 2. päivänä 1949, joka oli hänen itsemurhan tehneen isänsä syntymäpäivä. Hoganit olivat autolla matkalla El Pasoon, kun kapealla maantiesillalla rekkaa väärässä paikassa ohittanut, aikataulustaan myöhässä ollut Greyhound-bussi ajautui väärälle kaistalle. Ben Hoganilla ei ollut mahdollisuutta välttää törmäystä, viime hetkellä hän heittäytyi kuljettajan paikalta vaimonsa Valerien eteen suojellakseen tätä.
Törmäys oli raju. Auton kuljettajan puoli murskaantui täysin, mutta heittäytyminen pelasti Hoganin hengen.Hänen vasen jalkansa , varsinkin nilkka, pakara, keskivartalo ja olkapään seutu saivat vakavia vammoja. Hogan oli osan aikaa tajuttomana ja shokissa, sairaalaan hänet saatiin vasta 1,5 tunnin kuluttua.
Ambulanssissa Hogan houri omissa sfääreissään. Hän otti useaan otteeseen grippiä käsillään kuvittelemastaan mailasta, pyysi yleisöä siirtymään pois lyöntilinjalta ja käskytti heitä määrätietoisella tokaisulla ”fore left”.
Hogan leikattiin pikaisesti ja hengenvaarassa hän oli vielä pitkään tämän jälkeenkin. Kun Ben kotiutui sairaalasta kaksi kuukautta onnettomuuden jälkeen, lääkärien ennusteen mukaan kävelemään pääseminenkin oli epävarmaa. Golfhuipulle palaaminen tuntui tässä vaiheessa täysin mahdottomalta.
Kaikkien aikojen kausi
Onnettomuus ja siitä toipuminen nostivat Ben Hoganin entistä suuremmaksi sankariksi. Samalla tapahtunut pehmensi oleellisesti hänen imagoaan. Hogan toimi USA:n voittoisan Ryder Cup-joukkueen kapteenina kaudella 1949.
Hoganin svingiä tutkitaan edelleen.
Ensimmäisen harjoituskierroksensa hän pelasi joulukuussa. Tammikuussa Hogan palasi Tourille Los Angeles Openissa. Hän oli vielä jaloistaan ja vartalostaan heikko, paikkoja särki pelin aikana ja varsinkin niiden jälkeen.Vasemman silmän näkökyky oli oleellisesti ja pysyvästi heikentynyt. Tämän Hogan halusi pitää omana tietonaan.
Lähtökohta oli siis varsin epäkiitollinen. Peliesitys oli kuitenkin loistava, vaikka Sam Snead kukisti Hoganin uusinnassa. Taistelun ilmentymän suuri näytös ja kansanjuhla koettiin saman vuoden U.S. Openissa, jossa Hogan venyi uusinnassa voittoon kukistaen Lloyd Mangrumin ja George Fazion.
Hoganin onnettomuuden jälkeisiä saavutuksia vuosina 1950-1953 pidetäänkin yhtenä urheiluhistorian merkittävimmistä kaikki lajit huomioon ottaen. Hogan pelasi ainoastaan muutaman kisan vuodessa, mutta voitti neljän vuoden aikana pelaamistaan kahdeksasta majorista viisi!
Jo vuonna 1951 valmistui Hoganin tiukasti valvoma elokuva Follow the Sun: The Ben Hogan story, joka nosti kiinnostuksen häntä kohtaan aivan uudelle tasolle.
Menestysputki huipentui kauteen 1953. Hogan voitti kaikki pelaamansa majorit (Masters, U.S. Open, British Open). Carnoustiessa pelatussa Openissa Hogan esiintyi vain yhden kerran. Pelkät matka- ja oleskelukulut olivat USA:n pelaajille niin suuret, että edes voitto ei riittänyt kattamaan kuluja.
Hogan, jonkä yleisö oppi tuntemaan lemipinimellä ”The Wee Iceman” nousi kisan aikana suureksi yleisönsuosikiksi. PGA Championships pelattiin samanaikaisesti British Openin kanssa ja sen vuoksi Hoganilla ei ollut mahdollisuutta voittaa Grand Slamia.
Skotlannista paluun jälkeen New Yorkissa Manhattanin Broadwaylla järjestettiin Hoganin kunniaksi paraati. Yleisöä arvioitiin olleen reitin varrella noin 150.000.
”Minulla on kova luonne, mutta tämä vastaanotto tuo kyyneleet silmiini. En usko, että mikään kokemus voisi mennä tämän ylitse”, Hogan tunnusti juhlaväelle kaupungintalolla.
Keskiyön oivallus sängyssä
Ben Hogan oli 1950-luvun alkuvuosina omassa luokassaan pelaajien keskinäisessä arvostuksessa. Yhä useammat kilpakumppanit omaksuivat Hoganin tapoja tiedostetusti tai tiedostamattaan. Koska Hogan pelasi vain muutaman kisan kaudessa, hänellä oli enemmän aikaa kollegoidensa kanssa ennen kisoja ja niiden jälkeen. Kiire seuraavaan paikkaan ei ollut päällimmäisenä mielessä .
Hogan joutui luonnollisesti selittämään menestystään ja vastaamaan usein esille tulleeseen kysymykseen: mikä on salaisuutesi? Gary Middlecoff arvioi kirjassaan, että vasta vuonna 1950 Hogan alkoi toden teolla erottu muista. Siihen asti hän missaili väyliä ja viheriöitä muiden tapaan.
Yhdeksi ratkaisevaksi hetkeksi urallaan Hogan kertoi olleen kesäisen yön sängyssään vuonna 1946. Hänen päänsä läpi meni kirkas ajatus svingistä ja hän on pukenut tapahtuman muotoon:
”Tietoinen kontrolli suorituksen aikana ei ollut mahdollista tai edes tarpeellista. Kun ymmärsin sen, asenteeni muuttui ja sain itseluottamusta. Hyvään golfiin tarvitaan ainoastaan yksinkertainen svingi, jossa on mahdollisimman vähän liikkuvia osia.”
Ben Hogan tunnettiin armottomana harjoittelijana.
Ben Hoganin 1940-luvun jälkipuoliskon ajatukset svingin tekniikasta erittäin hyvin linjassa golfin nykyisten kehityssuuntien kanssa. Yksi Hoganin kuolemattomista lausahduksista ja ajatuksista koskee hänen oikeaa polveaan.
”Tiedätkö, miksi olen niin hyvä? En koskaan liikuta oikeaa polveani backsvingin aikana”, Hogan tokaisi kerran caddielleen.
Mediat kilpailivat Hoganin opetukseen liittyvistä artikkeleista. Ensimmäisenä ehti Golf Digest, jonka syyskuussa 1953 julkaisema ”Hogan´s Secret” hätkähdytti yksinkertaisuudellaan.
”Kun Ben herää aamuisin, hän tarttuu mailaan, ottaa gripin ja pistää jalat tiukasti yhteen. Tämän jälkeen ”Little Man” puristaa kätensä kylkiään vasten ja aloittaa svingaamisen hyvin pienellä liikkeellä. Kädet pysyvät kylkiä vasten, kerta kerralta liike pitenee, kunnes svingi on täysmittainen. Tätä harjoitusta hän tekee 20 minuutin ajan.”
Ei ole syytä epäillä, ettei Hogan olisi tehnyt tätä harjoitusta väsymiseen asti. Tavalliselle golfin harrastajalle ja lehden lukijalle näin ”tylsä”, mutta varmasti tehokas harjoite ei kuitenkaan uponnut.
Hoganin svingiajatuksista ei ollut helppo löytää salaisuuksia. Kun Life-lehti järjesti Hoganin ja seitsemän pron kesken keskustelutilaisuuden koskien Hoganin salaisuuksia, tulkitsivat kaikki mukana olleet eri tavoin Hoganin viestejä.
Legendaarisen Gene Sarazenin määritelmä Hoganin opeista oli yksinkertaisin.
”Se taito ja salaisuudet ovat täällä”, Sarazen osoitti korvienväliä.
Hogan on painottanut kovasti sitä, että tuloksen tekemisestä vain 30 prosenttia on suoranaisesti kiinni lyömisestä. Loput 70 prosenttia tulevat kentän ja tilanteiden hallinnasta.
Aikalaiskertomuksien mukaan Hogan harjoitteli huomattavasti enemmän kuin muut. Ero kanssakilpailijoihin näkyi varsinkin tilanteissa, joissa olosuhteet harjoittelulle olivat puutteelliset tai vaativat erityisjärjestelyjä. Hogan oli varmasti ensimmäisiä, ellei jopa ensimmäinen, joka liitti aamurutiineihinsa 20 minuutin svingiharjoituksen.
Puttipeli häviää
Harva jos kukaan olisi uskonut, että heinäkuun 1953 British Openin voitto jäisi Hoganin viimeiseksi. Näin kuitenkin tapahtui. Tärkeimpänä syynä tähän pidetään puttipelin halvaantumista, joka toki käynnistyi heti onnettomuuden jälkeen.
Vasemman silmän puolittainen sokeutuminen heikensi huomattavasti hänen syvyyskontrolliaan. Viheriön linjojen lukeminen ja pituuksien hahmottaminen vaikeutui yhdessä ikääntymisen kanssa. Hoganin kyseenalaiseksi tavaramerkiksi muodostui se, että hän seisoi puttinsa päällä jopa minuuttikaupalla kykenemättä itseluottamuksen puuttuessa viemään mailaa backsvingiin.
Kenttäpelissä ongelma oli huomattavasti pienempi, sillä kohteita ja etäisyyksiä kykeni havainnoimaan maamerkkien, bunkkerien, puiden ja ihmisten kautta.
Vuosina 1954-1956 Ben Hogan pelasi kuusi marjoria: neljästi kakkonen, kuudes ja kahdeksas. Kultainen ote golfmaailman valtiaana oli päättynyt. Vaikka lyöminen oli edelleen parasta a-luokkaa, puttipelin ongelmat ja siihen iskenyt jipsi kuristivat Hoganin mahdollisuudet voittoihin.
Hän nousi vielä kerran voittajaksi Colonial Nationalissa (1959), jossa ykköstiloja kertyi uran aikana peräti viisi. Vaikka kilpaileminen jäi taka-alalle, piti Hogan itsensä vireessä. Kaudella 1967 – hieman ennen 55-vuotispäiviään – Hogan oli Mastersissa kymmenes ja Colonial Nationalissa kolmas.
Gary Middlecoff on arvioinut jälkimmäistä kisaa seuraavasti kirjassaan:
”Kenttäpelissä Ben Hogan oli niin hyvä, että on vaikeaa, käytännössä mahdotonta, sanoa kenenkään muun lyöneen paremmin kuin hän näiden neljän päivän aikana. Kahta suoritusta lukuun ottamatta kaikki muut 139 lyöntiä olivat joko erinomaisia tai loistavia”.
Yksinkertaisia salaisuuksia
Vuonna 1912 syntyneitä Ben Hogania, Byron Nelsonia ja Sam Sneadia kutsuttiin nimillä ”Big Three” ja ”Country Boys”. Heitä yhdisti mm. se, että kaikki olivat kokeneet köyhyyden veren perintönä ja aloittaneet golfuransa caddieinä, eivät seuran jäseninä. Kolmikko voitti yhteensä 198 PGA Tourin kisaa. Seuraavan sukupolven tähtitrio Arnold Palmer, Jack Nicklaus ja Gary Player ylsi 159 voittoon.
Hoganin arviot kilpakumppaneistaan kertovat osaltaan, missä hän koki omien vahvuuksiensa olevan.
”Byronilla on hyvä kokonaisosaaminen, mutta hän olisi vielä paljon parempi, jos harjoittelisi enemmän. Byron on liian laiska pistääkseen kaiken peliin,”
Hogan arvioi myös vuoden 1946 jälkeen lopettanutta Nelsonia, joka voitti tähtikaudellaan 1945 yhteensä 18 kilpailua, näistä 11 peräkkäin.
”Sam ei ymmärrä yhtään mitään golfsvingistä, mutta hän lyö paremmin kuin kukaan muu. Mikäli hänellä olisi kentällä minun aivoni, hänen nimensä olisi ainoa golfin ennätyskirjoissa.”
Nelson näki oman uransa jälkeen antamissaan lausunnoissa Hoganin ainutlaatuisuuden hänen luonteessaan.
”Ben on kulkenut elämässään ja golfissa melkoisen yksinäisiä polkuja. Hän on paitsi lahjakas, nimenomaan omistautunut golfille sillä tavalla, johon muut eivät kykene. Hän on perfektionisti tekemisensä suhteen. Kannustin häntä usein säilyttämään tuon vahvuutensa”.
”Minä ja Byron hyväksyimme helpommin virheemme ja puutteemme pelaajina. Ben oli täysin toisenlainen. Hän ei voinut sietää huonoja suorituksia. Ben kerta kaikkiaan vihasi syvästi epäonnistumisiaan. Tapa, jolla hän käsitteli omasta mielestään huonoja suorituksiaan, oli niin julmaa ja anteeksiantamatonta, että minulla tuli paha olo hänen itsensä puolesta”, säesti Sam Snead Nelsonia.
Snead muistutti myös Hoganin syrjäänvetäytyvästä luonteesta.
”Hän antoi itsestään muille vähemmän kuin kukaan tuntemani. Vaikka kysyit mitä tahansa hänen pelistään, vastausta ei käytännössä tullut. Ben Hogan ei halunnut jakaa kilpakumppaneilleen osaamistaan eikä laskea näitä iholleen”.
Jack Nicklausin arvio Hoganista maailman kaikkien aikojen parhaana pallonlyöjänä on syvä kunnianosoitus 18 majorin mieheltä.
Hogan jää golfin historiaan mystisenä hahmona, jonka ylivertaista ja yksittäistä salaisuutta ei koskaan kyetty paikallistamaan. Isän itsemurha ja ankea lapsuus kasvattivat hänestä oman tiensä kulkijan , jonka vahvuus oli pitkälti korvien välissä. Kadehdittu ja edelleen monille mallina toimiva svingi kehittyi muita kovemman harjoittelun myötä. Hogan oli nimenomaan lahjakas harjoittelemisessa.
Auto-onnettomuuden jälkeinen nousu kuoleman porteilta ylivoimaiseksi golfkuninkaaksi vuosina sekä hänestä tehty elokuva muodostivat tähtikultin, jollaiseen on hänen jälkeensä yltänyt vain Tiger Woods.
Teksti Teemu Tyry
Kuvat Getty Images / Hulton Archive
Willian Ben Hogan
Lempinimet: The Hawk, Bantam Ben, The Wee Iceman
Syntynyt: 13.8.1912 Stephenvillessa, Teksasissa.
Mitat: 174 cm, 66 kg
Siirtyi ammattilaiseksi 1930
Ura: Voittoja 64, major-voittoja 9, Masters 1951 ja 1953, U.S. Open 1948, 1950, 1951, 1953, British Open 1953, PGA Championships 1946 ja 1948.
Tunnetuin opetuskirja: Five Lessons, The Modern Fundamentals of Golf
Perusti Ben Hogan Golf Companyn vuonna 1953
Ben Hogan Tour (1990-1992) toimi PGA Tourin alla , Nationwide Tourin edeltäjänä.
Ben Hogan kuoli 84-vuoden ikäisenä 25. heinäkuuta1997.
Kiitos Teemu, mahtava juttu. Erittäin mielenkiintoista luettavaa…
Kiitos tästä jutusta, aivan mahtavaa lukea tälläisia tarinoita entisistä mestareista, vertaansa vailla on kyllä Hoganin elämäntarina.