16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

10 kysymystä Lassi Pekka Tilanderille

Kenttäsuunnittelija Lassi Pekka Tilander on joskus haaveillut elokuvaohjaajan ammatista.

Kenttäsuunnittelija

Mitä kuuluu golfkenttäsuunnittelija Lassi Pekka Tilander? Hyvää ja lämmintä kuuluu.

Mitä sinulla on tällä hetkellä työn alla?

Työn alla on muutamia nykyisten kenttien korjausprojekteja, pian alkavan Gorky Golf Club -kentän rakennustöiden suunnittelijavalvontatyöt Pietarissa sekä piirustuslaudalla kokonaan uusi 18 reiän kenttä (Draiv’in Golf & Country Club) Hausjärven Oittiin. Onko täysin uusia kenttäsuunnitelmia tulossa?

Edellä mainittujen lisäksi kyselyjä on kokonaan uusistakin kentistä. Mikä golfkentän suunnittelussa on yleensä kaikkien hankalin vaihe?

Suunnittelussa en koe olevan hankalia vaiheita. Koko projektia ajatellen hankalin vaihe on saada tilaajaa ymmärtämään kokemuksen merkityksen kentän rakentajia valittaessa. Toisaalta on myös vaikeaa löytää hyviä rakentajia. Golfkentän rakentamiseen tarvitaan paljon muutakin kuin teknistä koneenkäsittelytaitoa.

Minkälaiseen maastoon teet suunnitelman mieluiten?

Avoimeen ja hiekkapohjaiseen. Jälkimmäisiä on vaan kovin vaikea löytää.

Montako kenttää olet ehtinyt urallasi suunnitella?

Käytössä olevia kenttiä on yhteensä kymmenen, joista kuusi on Suomessa, kolme Virossa ja yksi Puolassa. Tulevana kesän aikana määrä kasvaa kun Rovaniemen kentän laajennus ja Kaakon Golfin 9 reikäinen kenttä Virolahdella otetaan käyttöön. Lisäksi Vantaan Hiekkaharjussa ja Helsingin Paloheinässä avataan pienempiä kokonaisuuksia (kuusi ja viisi uutta reikää). Näiden lisäksi käden jälki näkyy korjausrakentamisen myötä noin puolellakymmenellä vanhalla kentällä.

Oletko jo itse ehtinyt käynnistää pelikauden kotimaassa?

Vaimon kanssa pelasin 9 reikää 1,5 viikkoa sitten. Olet entinen maajoukkuepelaaja ja myös valmentaja. Voiko sinulta varata vielä jossain oppitunteja?

Ei voi varata. Golfin opettaminen, omaa perhettä lukuun ottamatta on jäissä tällä hetkellä.

Mitä tekisit, jos et olisi golfkenttäsuunnittelija?

Haaveissa on kouluajoista lähtien ollut elokuvaohjaajan työ, mutta todennäköisimmin tekisin aiemman ammattini mukaisesti graafista suunnittelua.

Toimit lauantaina edesmenneen Seve Ballesteroksen caddiena vuoden 1982 Talin vierailulle. Mitä siitä jäi aikoinaan mieleen ja mitä Seve merkitsi sinulle?

Pelasin Teemu Tyryn kanssa 18 reiän kisan siitä kumpi pääsee Seven caddieksi, ja voitin. Itse tapahtuma kärsi karmeasta kelistä vaikka mentiin kesäkuun loppua. Kaikki energia meni siihen että sai mestarin työkalut pysymään kuivina. Jutustelu jäi vähemmälle. Oli hienoa nähdä maailmantähden pelaamista niin läheltä, joskin se samalla myös pudotti käsityksiä omista kyvyistä. Yleisellä tasolla Seve jäi mieleen äärettömän taitavana ja karismaattisena henkilönä, joka toi golfin pelaamiseen uuden, rohkean tason.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje