16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Uudistuva Tammer-Golf haluaa koko kaupungin kentäksi – Ilonen Design tekee masterplanin

Tammer-Golfin valttikortti on hyvä sijainti julkisten kulkuyhteyksien äärellä. Kuva Lassi Pekka Tilander

Ruotulaan on tarkoitus rakentaa kenttä, jossa voidaan pelata tulevaisuudessa myös kansainvälisiä kilpailuja.

Tampereen Ruotulassa sijaitseva Tammer-Golf on tehnyt yhteistyösopimuksen Ilonen Designin kanssa golfkeskuksen kentän uudistuksesta. Maamme menestyneimmän golfammattilaisen Mikko Ilosen suunnittelutoimisto on jo ollut tekemässä Tammer-Golfin kenttähankkeen ensimmäisiä reitityssuunnitelmia. Tarkempi masterplan tehdään heti, kun kenttähankkeen käyttöön kaavoitettava maa-alue on tarkentunut lopulliseen muotoonsa.

“Tammer-Golfin kenttähanke on erittäin mielenkiintoinen. Meille kokonaan uuden kentän ja harjoitusalueiden suunnitteleminen lähelle Tampereen keskustaa on hieno mahdollisuus. Olemme todella innoissamme”, Mikko Ilonen toteaa.

Tammer-Golfin kenttähankkeessa on ollut monia vaiheita, ja mukaan liittyy myös paljon kunnallispolitiikkaa. Tammer-Golfin kannalta asiat ovat kuitenkin edenneet suotuisasti.

”Meillä on ollut Tampereen kaupungin kanssa hyvä keskusteluyhteys jo useiden vuosien ajan. Ruotulan alueelle on teetetty lukuisia luontoselvityksiä, ja me tulemme suojelemaan alueen tärkeitä luontoarvoja. Luontoarvojen säilyttämisen lisäksi alueen suunnittelusta otetaan monipuolisesti huomioon kaupunkilaisten muut liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet”, Tammer-Golfin toiminnanjohtaja Markus Junni kertoo.

Tammerin sijainti on aina ollut kentän vahva valttikortti ja tulee olemaan sitä entistä suuremmassa määrin myös jatkossa.

“Harrastajien erilaiset tarpeet voidaan ottaa paremmin huomioon. Esimerkiksi juniorien on mahdollista tulla kentälle polkupyörällä tai julkisilla liikennevälineillä – aivan samoin kuin itse menin aikanaan Lahdessa Takkulan kentälle treenaamaan ja pelaamaan”, Ilonen kertoo.

Tammer-Golfin ajatuksissa on rakentaa Ruotulaan koko perheen golfkeskus, jossa olisi mahdollista järjestää myös merkittäviä golfkilpailuja. Tammerissa uskotaan, että sillä olisi myös Tampereelle suuntautuvaa matkailua virkistävä vaikutus.

”Uusi kenttä suunnataan ensisijaisesti Tammer-Golfin jäsenille ja muille kotimaisille harrastajapelaajille, mutta siitä on tarkoitus rakentaa myös suurkilpailujen mitat täyttävä areena, jossa voidaan tulevaisuudessa pelata kansainvälisiä kilpailuja”, Mikko Ilonen kaavailee.

Lue seuraavaksi: Tammer-Golf väistyy asuinrakentamisen tieltä – vähintään puolet kentästä menossa uusiksi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje