8.–15.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[17][23]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Uuden brändäyksen tehnyt Ruukkigolf houkuttelee pelaajia maalaisidyllillään ja vieraanvaraisuudellaan 

Ruukkigolfin kenttä sijaitsee silmiä hivelevissä maisemissa.

Toimitusjohtaja Nina Sampakoski uskoo, että golfin harrastajia alkaa siirtyä pääkaupunkiseudun ruuhkaisemmilta kentiltä yhä enemmän myös Ruukkiin.

Vuonna 1989 perustettu Ruukkigolf on tullut vuosikymmenten saatossa tunnetuksi piskuisena länsiuusmaalaisena seurana. Vaikka kenttä ja Raaseporin seutu kiehtovat rauhallisella ja kauniilla ympäristöllään, on Ruukki vastapainoksi hieman kärsinyt syrjäisestä sijainnistaan.

Ruukkigolfissa maaseudun rauhasta ja esteettisyydestä päätettiin viime vuonna tehdä myyntivaltteja uuden brändäyksen myötä. Idean alullepanijana oli kenttäyhtiön toimitusjohtaja Nina Sampakoski, joka on tuonut eleganttia naisellista otetta klubin arkeen.

”Mietiskelin, mistä meidät parhaiten tunnetaan, ja kyllähän tämä kiireettömyys, upeat maisemat ja historialliset rakennukset nousevat ylitse muiden. Otimme tältä pohjalta yhteyttä espoolaiseen golfklubien brändäykseen erikoistuneeseen yritykseen, ja siitä se muutos lähti”, hän sanoo.

Sampakoski oli tutustunut 2Up Golf Agencyn perustajiin edellisessä työpaikassaan Pickala Golfissa, jolle samat tekijät loivat uuden brändi-identiteetin seuran 30-vuotisjuhlien kunniaksi. Tavoitteena oli näyttää ulospäin aiempaa houkuttelevammalta säilyttäen ne ominaispiirteet, joita voisi kutsua Ruukkigolfin tavaramerkeiksi.

”Huolitellulla ja kauniilla ilmeellä on valtava vaikutus yleisen kiinnostuksen kannalta. Vaikka ne periaatteessa ovat pieniä asioita, niin eikö se niin mene, että jokaisella pienellä asialla on merkitystä? Niistähän sitten muodostuu iso kokonaisuus.”

Kiinnostus kenttää kohtaan kasvanut brändäyksen myötä

Seuran uusi logo esittää omenapuuta. Tämä nousi ykkösvaihtoehdoksi, sillä 18-reikäinen kenttä sijaitsee Brödtorpin kartanon mailla omenapuutarhojen katveessa. Kotisivujen avaajalle paljastuu juuri ne näkymät, joista Sampakoski haluaa jokaisen tunnistavan Ruukkigolfin: kuvissa vaihtelevat näyttävien kenttämaisemien ohella omena-asetelma ja vuodelta 1830 peräisin oleva klubirakennus.

”Kiinnostus meitä kohtaan on noussut brändäyksen myötä. Se ilmenee kasvaneen jäsenmäärän, uusien yritysyhteistyökumppanuuksien ja tiedusteluiden muodossa”, Sampakoski iloitsee.

Ruukkigolfin klubitalo sijaitsee tässä 1800-luvun alussa valmistuneessa rakennuksessa.

Ruukkigolfissa tapahtui jo ennen brändäystä myönteisiä asioita, kuten suomalaisilla golfkentillä yleisestikin viime kaudella. Kierrosmäärät ovat liikkuneet vuosittain 15 000 paikkeilla, mutta viime vuonna Ruukissa tehtiin uusi komea ennätys, noin 21 000 kierrosta.

Uusia jäseniä on tullut markkinointipanostusten ja lajin nosteen myötävaikutuksella – luonnollinen poistuma huomioiden toistasataa lisää, kokonaisjäsenmäärän liikuskellessa nyt 1300:n tuntumassa.

”Suurin osa uusista jäsenistä on 80–90-luvulla syntyneitä henkilöitä, eli juuri sellaista ikäluokkaa, jota golfin pariin on kovasti toivottu lisää”, Sampakoski kertoo.

Vaikka Ruukkigolf rummuttaa uuden ilmeensä kautta kiireettömyyttä ja maaseudun rauhaa, haluaa seura juuri näillä elementeillä houkutella lisää pelaajia kentälleen. Sinänsä nurinkurinen tilanne, mutta Sampakosken mielestä tuntuvakaan pelaajamäärän lisäys ei haavoittaisi sitä harmoniaa ja seuturomantiikkaa, joita kenttä pitää voimavaroinaan.

Sitä paitsi olen sitä mieltä, että sujuvasti pelattava ruuhkaton kenttä kompensoi helposti sen ajan, mitä pelaaja joutuu viettämään tien päällä ajaessaan tänne ja takaisin kotiin.

”Haluamme tietysti uskoa, että lajin vetovoima jatkuu samanlaisena pitkään, mutta emme voi siihen tuudittautuakaan. Tosiasia on, että Raaseporissa sijaitsee kolme kenttää ja seudun väestöpohja on pieni. Pelaajista käydään koko ajan kovaa kilpailua, ja onhan siitä täällä aina ollut vähän huolta, että miten golfareita riittää.”

Tilaa ja vieraanvaraisuutta

Huolen ymmärtää. Raaseporin Pohjankurussa sijaitsevalle kentälle on Helsingistä matkaa 90 kilometriä. Monen mielestä varsin paljon huomioiden miten runsaasti kenttiä mahtuu tuplasti lyhyemmän välimatkan sisälle pääkaupungista ja sen naapurikunnista katsoen.

Sampakoski tietää, että jotkut epäröivät hankkia pelioikeutta kauempana olevalta kentältä, eivätkä monet nuoret halua nykyään sitoutua yhteen kenttään. Toisaalta pääkaupunkiseudun kentillä on tai alkaa olla vähitellen ahdasta.

“Meillä on vastapainoksi tarjota hyvin tilaa, eikä Ruukissa tarvitse jatkuvasti miettiä sitä, mahtuisiko johonkin väliin pelaamaan. Sitä paitsi olen sitä mieltä, että sujuvasti pelattava ruuhkaton kenttä kompensoi helposti sen ajan, mitä pelaaja joutuu viettämään tien päällä ajaessaan tänne ja takaisin kotiin.”

”Tavoitteemme on lisäksi hurmata asiakkaamme vieraanvaraisuudella − että jokainen käynti meillä olisi arvoisensa kokemus.”

Lasse Heikkisen suunnittelemalla kentällä pelattiin viime kaudella noin 21 000 kierrosta.

Ruukkigolfissa on ilmennyt joidenkin henkilöiden taholta pientä vastarintaa vastikevelvollisuutta kohtaan. Tästä kenttäyhtiö ei kuitenkaan aio vielä luopua, ja siihen löytyy Sampakosken mielestä pätevä syy.

”Meillä ei olisi riittäviä toimintaedellytyksiä ilman vastikevelvollisuutta. Olemme kehottaneet osakkaita tarjoamaan osakkeensa vuokralle Golfpisteen pörssiin, jos he eivät käytä itse pelioikeuttaan.”

Kenttäyhtiö lunasti vuodesta 2015 kaikkiaan 50 osaketta lääkärintodistusta vastaan. Nyt Ruukkigolfissa on päätetty pidättäytyä osakkeiden lunastuksilta seuraavan vuoden aikana, poikkeuksena kuolinpesät. Hallitus on myös päättänyt ehdottaa kenttäyhtiön vuosikokouksessa, että jatkossa lunastettaisiin vain kuolinpesän omistuksessa olevia osakkeita.

”Näitä haltuumme ottamia osakkeita emme vuokraa toimistosta ennen kuin osakkaamme ovat saaneet omansa vuokrattua eteenpäin vapailla markkinoilla”, Sampakoski muistuttaa.

Kausi 2021 käynnistyi Ruukkigolfissa huhtikuun puolivälissä. Pelaajia on riittänyt ensimmäisinä viikkoina reilusti, ja ensimmäiset merkit viittaavat viime vuoden kaltaiseen kauteen. Toimitusjohtajan mukaan kentällä on luvassa myös enemmän tapahtumia kuin viime vuonna.

”Toivottavasti pandemia jatkaa nopeaa helpottamistaan, ja pääsemme edessä olevien rajoitusten höllentämisen myötä vähitellen kohti normaalia kanssakäymistä”, hän miettii.

Ruukkigolf ylsi Golflehden vuoden 2019 Kenttärankingissa tukevasti keskikastiin 53:nneksi parannettuaan sijoitustaan edellisestä listauksesta 29 pykälällä. Parhaat pisteensä Ruukki sai kenttien hinta-laatusuhde-osiossa, jossa se sijoittui kahdeksannelle tilalle.

Matkailualalta töihin unelmien ympäristöön

Nina Sampakoski työskenteli sittemmin nimensä TUI:ksi muuttaneella Finnmatkoilla 18 vuotta, vastuullaan matkayhtiön erikoistuotteet, kuten golf.

Hän vastasi kymmenistä Finnmatkojen ja TUI:n golftapahtumista, ja Pickala Golfkin oli tullut tutuksi. Sampakoski muistaa kadehtineensa kentän silloista toimitusjohtajaa Jari Hakkaraista siitä, millaisissa puitteissa hän sai tehdä töitä.

”Sanoin silloin Jarille, että jos täältä joskus vapautuu paikka toimistosta, olen kiinnostunut”, hän kertoo.

TUI:n tuotannon muutettua pois Suomesta, Sampakoski jäi työttömäksi. Hänen perheensä talo oli valmistumassa Kirkkonummelle, kunnes eräänä päivänä 1,5 vuotta työttömänä olleen Ninan puhelin soi. Luurin toisessa päässä ollut Hakkarainen tarjosi hänelle palvelupäällikön sijaisuutta Pickala Golfissa.

”Pickalaa parempaa alan koulua ei olisi voinut kuvitellakaan. Pääsin hyvin taloon sisälle, ja heti sai laittaa hihat kunnolla heilumaan. Tuli tehtyä ajoittain todella pitkiä päiviä, ja omaksuin nopeasti golftoimiston rutiinit.”

Ruukkigolfin toimitusjohtajan paikalta Sarfvikiin siirtymässä ollut Staffan Tuomolin kävi pelaamassa Pickalassa kesällä 2017, ja hän tiedusteli Sampakosken kiinnostusta Ruukin vapautuvasta toimitusjohtajan paikasta.

Nina Sampakoski harjaantui Pickala Golfissa neljän kauden aikana kovan luokan golfosaajaksi.

”Kävin haastattelussa, ja olin kotiin ajellessani varma, ettei minua valita. Seuraavana päivänä Ruukkigolfin kenttäyhtiön hallituksen puheenjohtaja soitti ja toivotti tervetulleeksi taloon.”

Sampakoski kertoi ensin jännittävänsä, riittääkö hänen tietonsa ja taitonsa golfyhtiön toimitusjohtajan pestiin, mutta rauhoittui saatuaan selville, että Ruukissa on tavallista taitavampi kenttähenkilökunta.

”Helpotti todella paljon, kun selvisi, ettei minun tarvitse tietää kaikista kentänhoitoon liittyvistä asioista.”

Tultuaan Ruukkigolfiin noin 3,5 vuotta sitten, hän tiesi kenttäyhtiön talouden olevan kunnossa, ja edeltäjä Staffan Tuomolin oli ehtinyt teettää mukavasti remonttia klubitalolla. Lähtökohdat olivat mallillaan, mutta kontrasti Suomen suurimpaan golfkeskukseen, Pickalaan nähden oli suuri.

”Mietin aluksi, että missä kaikki ihmiset ovat, mutta opin pian nauttimaan mahtavasta ympäristöstä ja lämminhenkisistä, kotoisen oloisesta ilmapiiristä.”

Kutsuvampi yleisilme maltillisella budjetilla

Sampakoski sanojen mukaan katseli ensimmäisen vuoden ja loi mielessään tulevia visioita. Sitten alkoi klubin ehostus ja paikkojen viimeistely, jotain mitä Ruukkigolfissa ei ollut aiemmin kunnolla tehty.

”Olihan siinä itsellä vähän sellainen nainen tuli -taloon fiilis. Laitoin sisustusta kuntoon ja loin klubitalolle paremman, kutsuvamman yleisilmeen talouden sallimissa rajoissa. Se ei vaatinut isoa investointia, kun ei kaikkeen aina tarvita sisustussuunnittelijoita tai arkkitehteja.”

Häntä ei saa linnoittautumaan toimistoonsa, vaikka se klubirakennuksen yläkerrassa sijaitseekin. Päinvastoin Sampakoski toteuttaa Ruukkigolfissa monipuolista roolia työtehtäviä kaihtamatta.

”Välillä kitken rikkaruohoja ja haravoin, sillä meillä ei ole mahdollisuutta palkata omaa puutarhuria. Minua huvitti kerran, kun touhusin klubin edustalla harava kädessä, ja eräs henkilö kävi tiedustelemassa, mistähän kentän toimitusjohtaja mahtaisi löytyä.”

Sampakoski on pyytänyt saada olla apuna myös kentänhoitopuolella, mutta kenttämestari Sami Ekman ei halua päästää esimiestään koneiden ohjaimiin.

Toimitusjohtaja kehuu ahkeraa ja osaavaa kentänhoitoporukkaansa.

”Ehkä niin on parempi, mutta eivät kentänhoitajat minusta kentällä silti eroon pääse. Änkeän itseni usein heidän peliryhmäänsä. Viime vuonna pelasin 50 kierrosta, kun Pickalan aikoihin pelit jäävät ihan muutamaan kierrokseen.”

Nina on uuden kauden alla täynnä intoa. Brändäys meni hänen mielestään aivan nappiin, ja nyt jatketaan jokaisella sektorilla kunnon sykkeellä, että yhä useampi löytäisi tiensä Pohjankuruun.

”Koko ajan täytyy keksiä uusia hauskoja ideoita. Olemme jo myyneet täällä Mathörnan-palvelupisteessämme paikallisen tuottajan kananmunia, lähileipomon sämpylöitä ja leipiä sekä vihanneksia. Tämän vuoden uutuus on Fiskarsin panimon valmistama Ruukkigolfin oma siideri, jossa raaka-aineena on tietysti käytetty viereisen omenatarhan antimia.”

Uuden kauden ensimetreillä Sampakoski on myös innoissaan entisen maajoukkuepelaajan ja tuoreen ammattilaisen Rasmus Karlssonin paluusta kotikonnuilleen ja Ruukkigolfin jäseneksi.

”On valtavan hienoa, että saimme Fiskarsin oman pojan ja hallitsevan suomenmestarin takaisin edustuspelaajaksemme. Rasmus vetää täällä kerran viikossa junioriharjoituksia ja häneltä voi myös varata yksityistunteja”, hän sanoo.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje