30.4.–7.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][9]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät - Kenttäranking 2023

Pohjoisen kenttien esiinmarssi

Tahko Old on yksi Suomen kauneimmista kentistä. Kuva: Lassi Pekka Tilander

Ilmastonmuutoksen myötä pohjoisempana sijaitsevien kenttien ulottuville on tullut yllättävä kilpailuetu.

Kun golfkenttiä asetetaan järjestykseen, on kenties merkittävin yksittäinen muuttuja golfkentän kunto. Siinä missä pohjoisen kentät ovat takavuosina tyypillisesti joutuneet antamaan tasoitusta kunnon kohdalla eteläisille verrokeilleen, ovat puntit nyt tasoittuneet. Voi nähdä niinkin, että vaakakuppi on kellahtamassa pohjoisen eduksi.

Ilmastonmuutoksen muuttaessa lumituiskut vesivihmaksi, on golfkentänhoito muuttunut Etelä-Suomen talvissa todella haastavaksi. Jos sulaneet lumimassat pääsevät jäätymään golfkentän pintaan, ei tuholta pelasta mikään. Kesällä paahtavat hellejaksot puolestaan ovat tyhjentäneet kenttien kastelualtaat ja aurinko on päässyt kärventämään golfkenttiä kuin Välimerellä ikään.

Lapissa, ja Etelä-Suomea pohjoisempana yleensä, talvet ovat yhä talvia ja kesätkin kohtuulämpöisiä. Voi hyvin olla, että ilmastonmuutoksen golfkentänhoidolle asettamat haasteet ovat jatkossakin helpommin taklattavia pohjoisimmilla leveyspiireillä.

Ainakin viime kesänä golfkentät olivat pohjoisemmassa Suomessa loistavassa kunnossa. Se näkyy Kenttärankingin sijoituksissa.

Pohjoisen kentät nostivat sijoituksiaan

Tuoreessa Kenttärankingissa pohjoisen Suomen golfkentät menestyvät erinomaisesti. Kymmenen kärkeen mahtuu yksi kenttä Nilsiästä (Tahko Golf), yksi Oulusta (Virpiniemi), yksi Joroisilta (Kartanogolf) ja yksi Rovaniemeltä (Santa Claus).

Voi hyvin olla, että ilmastonmuutoksen golfkentänhoidolle asettamat haasteet ovat jatkossakin helpommin taklattavia pohjoisimmilla leveyspiireillä.

On vähän makuasia, mihin vedetään Etelä-Suomen raja. Vuoteen 2009 voimassa ollutta läänijakoa mukaillen raja voitaisiin vetää jotakuinkin Jyväskylän korkeudelle. Tämän jaon pohjalta kaikki edellä mainitut kentät lukeutuisivat selkeästi pohjoisen puolelle.

Samoin lukeutuvat Eerikkala, Kalajokilaakso, Karelia, Levi ja Paltamo, jotka kaikki sijoittuvat Kenttärankingissa 40 parhaan joukkoon. Ja on nousijoita muitakin. Yksi eniten sijoitustaan parantaneista on Meri-Lapin Golf. Sen sijoitus oli 42. Torniossa sijaitseva kenttä ponkaisi sinne hurjalla loikalla oltuaan 2021 rankingissa sijalla 101.

Mihin menestys nojaa?

Mitä taikajuomaa pohjoisessa sitten on juotu? Missä siellä on onnistuttu paremmin kuin ennen? Paljosta on kiittäminen kenttämestareita ja kentänhoitajia. Kentänhoidon ammattitaito on ottanut Suomessa valtavia harppauksia 2000-luvulla, ja se näkyy vuosi vuodelta selkeämmin. Osansa on toki sillä, kuinka paljon pohjoisessa saadaan kesällä, ja etenkin alkukesästä auringonvaloa.

Mutta eivät hyvät sijoitukset pelkällä kentän kunnolla selity. Keskimäärin pohjoisen kentät pyyhkivät eteläisillä verrokeillaan pöytää mitä tulee ilmapiiriin ja viihtyvyyteensekä palveluun ja hinta-laatusuhteeseen.

Asteen rennompi ja ihmisläheisempi ote palveluun ja vuorovaikutukseen olisi helppo benchmarkata etelässäkin, mutta vähän tahmeasti se tuntuu siirtyvät käytäntöön asti. Tunnelman rakentaminen ”maakunnissa” osataan ja sen varaan voi ja kannattaa rakentaa.

Virpiniemi Golf keräsi yli 8,00 pisteet kaikista katergorioista. Kuva: Lassi Pekka Tilander

Vähäpätöinen tekijä ei myöskään ole pohjoinen luonto. Kauniit maisemat, erityisesti vesistöt, vaarat ja tunturit puhuttelevat suomalaisia. Se, miten hyvin niitä on osattu hyödyntää kenttäsuunnittelussa, vaihtelee paljon. Yleensä on niin, että jos kenttä arvioidaan hyvin suunnitelluksi, se arvioidaan myös esteettiseksi. Aina nämä eivät kuitenkaan kulje käsi kädessä. Ja valitettavasti on niitäkin esimerkkejä, joissa pelattavuus on selkeästi kärsinyt siitä, että suunnittelussa on haluttu ottaa kaikki irti maastonmuodosta, näkymistä tai paikallisesta erikoisuudesta.

Pohjoisen kentillä siis on lähtökohtaisia etuja, joita ne osaavat hyödyntää entistä kenties entistä paremmin. Suomen korkeudella paljon on kuitenkin kiinni luontoäidistä. Jos se hellii lapsiaan, golfarin on hyvä olla pohjoisessakin.

Lue seuraavaksi: Golfarit ovat puhuneet – Ålands Golfklubbin Slottsbanan on Suomen paras golfkenttä

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)