Oman aikansa voimanainen oli tärkeä vaikuttaja maineikkaiden kenttähankkeiden taustalla. Mitä Marion Hollinsista tiedämme?
Keväisestä Mastersista tutuksi tullut Augusta National ei ole niin miehinen linnake kuin on totuttu ajattelemaan. Vaikka klubi sai ensimmäiset naisjäsenensä vasta vuonna 2012, naiset ovat voineet pelata kentällä jäsenten vieraina jo pitkään. Jo vuonna 2011 naisten osuus kilpailutapahtumien ulkopuolella oli 15 % kierroksista.
Kun ensimmäisen Augusta National Women’s Amateur Championshipin finaalikierros lauantaina kokoaa yhteen mittavan joukon amatöörihuippuja eri puolilta maailmaa, Augustan väylien yllä leijuu myös yhdysvaltalaiseen golfiin jo 1920- ja 1930-luvuilla oman pysyvän puumerkkinsä jättäneen Marion Hollinsin (1892–1944) henki.
Hollins oli monipuolinen urheilija, joka menestyi niin golfissa, hevospoolossa, estejuoksussa kuin tenniksessäkin. Kilpa-auton ratissakin hänet nähtiin. Golfissa Hollins eteni kahdesti U.S. Women’s Amateurin finaalin. Jälkimmäisellä kerralla, kesällä 1921, hän ylsi aina voittoon asti. Vastustaja oli Alexa Sterling, joka tavoitteli neljättä peräkkäistä voittoaan. Hollins leikkasi unelmalta siivet. Apuna letkeässä svingissä oli Franz Leharin Iloinen leski -operetista tuttu valssi, jota Hollins hyräili mielessään rytmiä hakiessaan.
Kun Hollinsin kotiseura vuotta myöhemmin päätti erottaa naispuoliset jäsenet joukostaan, naisasianainen Hollinsissa nosti päätään. Hän oli mukana perustamassa Women’s National Golf & Tennis Clubia ja antoi oman panoksensa kentän suunnitteluun. Miehetkin pääsivät pelamaan, mutta ainoastaan jäsenten vieraina.
Kaliforniaan
Vuonna 1926 Hollins jätti New Yorkin seurapiirit taakseen ja muutti Kaliforniaan. Hän oli mukana kehittämässä Montereyn niemimaalle suunniteltua mittavaa rakennushanketta, jonka keskiössä oli Pebble Beachinä sittemmin tunnettu golfkenttä.
Hollinsin panos oli vielä huomattavasti merkittävämpi Cypress Pointin kentällä kolmisen kilometriä pohjoisempana. Hollins oli vastuussa maailman parhaaksikin luonnehditun kentän rakennushankkeesta. Kun arkkitehtinä aloittanut Seth Raynor kuoli kesken projektin, Hollins värväsi apuun Yhdysvalloissa jo useisiin kenttähankkeisiin osallistuneen Alister MacKenzien.
MacKenzie oppi nopeasti arvostamaan Hollinsin näkemyksiä. Muistelmissaan hän antoi Hollinsille kunnian Cypress Pointin maineikkaan 16. reiän, merenlahden yli lyötävän pitkän par kolmosen, suunnittelusta.
Kun Raynor oli sanonut, että lyönti veden yli olisi liian vaikea, Hollins oli MacKenzien mukaan pudottanut pallon nopeasti maahan ja osoittanut väitteen vääräksi.
Liekö puhdasta sattumaa, että myös TPC Sawgrassin saarigriinistään tunnetun, pelätyn ja yhtä paljon kuvatun 17. reiän suunnittelija on nainen, äskettäin kuollut Alice Dye?
Cypress Pointin jälkeen vuorossa oli niin ikään maineikas Pasatiempon kenttä, jossa Hollins ja MacKenzie tekivät jälleen yhteistyötä. MacKenzie ihastui paikkaan, rakensi talon kuudennen väylän kylkeen ja teki kenttään pieni parannuksia elämänsä loppuun asti. Alueesta tuli leikkikenttä sille rikkaiden ja kuuluisien aikalaisten seurapiirille, johon Hollinskin kuului. Säännöllisiin vieraisiin lukeutuivat esimerkiksi Bing Crosby, Jack Dempsey, Joan Fontaine, Mary Pickford ja monet Vanderbiltit, Rotschildit ja Chryslerit.
”Pasatiempo on yksi Amerikan aarteista. Siinä on enemmän MacKenzietä kuin yhdessäkään toisessa MacKenzien kentässä”, sanoo uudistustöistä viime aikoina vastannut Tom Doak.
MacKenzien oikea käsi
Kun Pasatiempon kenttä oli vuonna 1929 valmis avattavaksi, projektia omilla rahoillaan vetänyt Hollins kutsui näytösotteluun mukaansa Bobby Jonesin, joka juuri noihin aikoihin oli matkalla kuuluisaan grand slamiinsa. Mackenzie käveli mukana ilman mailoja.
Jones oli alkanut elätellä haavetta oman kentän rakennuttamisesta Yhdysvaltain eteläosiin, joissa esimerkiksi U.S. Openia ei ollut milloinkaan pelattu. Kierros Pasatiempossa Hollinsin ja MacKenzien kanssa ja sen aikana syntynyt hengenheimolaisuus olivat mitä ilmeisimmin sysäys sille, että Jones yhdessä Clifford Robertsin kanssa valitsi juuri MacKenzien Augusta Nationalin suunnittelijaksi. Yhteys vain voimistuu, kun tietää että myös urakoitsijaksi haluttiin sama yritys kuin Pasatiempossa.
Augustan rakennushanke oli kaikkea muuta kuin helppo. Kiinnostus jäsenyyttä kohti oli laimeaa vuonna 1929 alkaneina taloudellisesti raskaina lamavuosina. MacKenzielläkin oli vaikeaa, osittain senkin vuoksi, että Jones ja Roberts eivät kyenneet maksamaan hänelle sovittua palkkiota.
Kun Roberts vuonna 1932 valitti kirjeessä, että MacKenzie ei hänen mielestään ollut riittävän säännöllisesti paikan päällä seuraamassa rakentamisen etenemistä, MacKenzie lähetti Hollinsin puolestaan tarkastusmatkalle.
”Olemme tehneet yhteistyötä jo kolmella kentällä. Sen lisäksi, että hänen omat ideansa ovat kallisarvoisia, hän jakaa läpeensä käsitykseni siitä mitä hyvältä golfkentältä vaaditaan. Haluan kuulla hänen näkemyksensä ja vaikutelmansa siitä, kuinka työt hänen mielestään edistyvät.”
Kun Roberts jatkoi painostustaan, MacKenzie ei antanut periksi. Työnjohtajalle hän kirjoitti näin:
”En tunne ainuttakaan miestä, jonka mielipiteet olisivat terveempiä kuin hänellä.”
Lue seuraavaksi: Naisten huippuviikko: avaus-major, Augustan valloitus ja yhteiskisa