Kentänhoidolle on aikaa entistä vähemmän – työpäivät alkavat aamuyön tunteina - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentänhoito

Kentänhoidolle on aikaa entistä vähemmän – työpäivät alkavat aamuyön tunteina

Nurmijärvi Golfissa on riittänyt kävijöitä kuluvalla kaudella. Kuva: Lassi Pekka Tilander.

Kasvaneet pelaajamäärät näkyvät muun muassa par-kolmosten avauslyöntipaikoilla.

Golfin suosio Suomessa nousi pandemian aikana merkittävästi. Viimeisimmät tunnusluvut kertovat, että pelaajamäärät ovat pysyneet korkealla myös sen jälkeen. Golfkentillä pelattuja kierroksia on tänä vuonna edellisvuotta enemmän, mikä on hyvä asia lajille, mutta tuo haasteita kentänhoitoon.

Kasvaneiden pelaajamäärien seurauksena kentät alkavat olla paikoin ahtaalla. Varsinkin kauden kiihkeimmän sesongin aikaan usea kenttä on tupaten täynnä aamusta iltaan. Pelaajien sekaan on hankala mennä tekemään sen kentänhoitotöitä. Ratkaisuja on etsitty teknologiasta, logistiikasta ja työaikajärjestelyistä.

Nurmijärvi Golfissa pelaajamäärien kasvu on ollut hurjaa. Golfkeskuksessa on kolme yhdeksän reiän normaalimittaista kenttää ja yhdeksänreikäinen par 3 -kenttä. Vuonna 2017 Nurmijärven kentillä pelattiin 38 000 kierrosta. Tänä vuonna kentällä tullaan tekemään kierrosmääräennätys.

”Toukokuusta syyskuuhun pelaajia on ollut enemmän kuin koskaan aiemmin. Riippuen loppukauden pituudesta, arvioisin 64 000 kierrosta olevan melko lähellä lopullista kierrosmäärää. Tällä kaudella erinomaiset kelit ovat vielä lisänneet pelimääriä”, sanoo kenttämestari Tommi Turunen.

Minulla on täällä hyviä työntekijöitä töissä

Turusen joukot ovat joutuneet reagoimaan suuriin pelaajamääriin. Kouriintuntuvana muutoksena on aamuherätyksen aikaistuminen.

”Ennen tultiin kuudelta hommiin, mutta kesällä työpäivät alkoivat puoli viideltä. Näin on pitänyt toimia, että ehdimme hoitamaan kenttää ennen pelaajia. Kymmenen jälkeen aamupäivällä tuolla ei voinut tehdä oikein mitään ja työnteko meni seisoskeluksi. Siinä ei ole mitään järkeä”, Turunen kertoo.

Nurmijärvellä hätiin tuli robottiruohonleikkurit, jotka voivat olla toiminnassa samaan aikaan kuin kentällä pelataan. Yhtä sellaista testattiin alkukaudella, ja se todettiin toimivaksi. Tällä kaudella robotit ovat leikanneet väyläruohoa 12 väylällä.

Kalustoon tuli myös uusi laite viheriöiden lannoitukseen. Se kulkee 2,5 kertaa nopeammin entiseen verrattuna.

Apukädet tulivat tarpeeseen

Nurmijärvellä kenttähenkilökuntaan palkattiin kaksi ihmistä lisää, jotka ovat olleet olennainen apu kentänhoidon perustöissä.

”Jos yksin joutuisi ajamaan tiipaikat ja siirtämään tiimerkit, ei kentältä ehtisi pois ennen pelaajia. Kahdella ihmisellä työn tekemisessä säästää 3–4 tuntia. Bunkkereiden kohdalla on myös samankaltainen tilanne, kun toinen ajaa ne kuntoon ja toinen siirtelee haravat”, Turunen selventää.

Turunen sanoo miettivänsä kentänhoidon logistiikkaa ylipäätään paljon, että kaikki työt saadaan tehtyä jouhevasti ja järkevästi. Nurmijärven 27-reikäinen kenttä antaa siihen pelivaraa.

Suuremman pelaajajoukon jäljet näkyvät ennen kaikkea par-kolmosten avauslyöntipaikoilla, joilla divoteja paikkaillaan aiempaa enemmän.

”Olemme joutuneet siirtymään tiiboksien divotien korjaamisessa Englannin raiheinään. Mikään muu ei ehdi itää ja kasvaa tällä kulutuksella. Raiheinää on mennyt noin 500 kiloa.”

Vaikka roimasti lisääntyneet pelaajamäärät ovat tuoneet haasteita kentänhoitoon, Turunen on tilanteen suhteen positiivisella mielellä.

”Tähän täytyy vain sopeutua. Meillä yhtiön hallitus on panostanut kentänhoitoon, ja minulla on täällä hyviä työntekijöitä töissä. Olemme pystyneet kentänhoidossa vastaamaan pelaajamäärien kasvuun”, Turunen iloitsee.

Pelitilan puute tunnistetaan Suomen kentillä

Nurmijärvi ei ole ainoa kenttä, jossa pelaajia on runsaasti. Joillain kentillä kaikki eivät pääse pelaamaan haluttuihin aikoihin. Uusille kentille olisi siten tilausta varsinkin Suomen suurimpien asutuskeskusten lähettyvillä.

”Tällä hetkellä pelitilan puute on tulppana harrastajamäärän kasvamiselle. Kentät tiedostavat sen hakien tilanteeseen ratkaisuja. Se ei kuulosta lajin kasvun ja imagon kannalta hyvältä, että kentät eivät ottaisi enää uusia jäseniä vaan he menisivät jonoon. Tuollaistakin on heitelty ilmoille”, sanoo Golfliiton kenttäasiantuntija Jari Koivusalo.

Helsingin Paloheinään ja Pirkkala Golfiin on tulossa yhdeksän uutta reikää lähivuosien aikana. Muurame Golfissa tehtiin maakaupat uudesta alueesta, mikä kielii siitä, että kiinnostusta lisäreikien rakentamiselle on. Myös Oulun seudulla tiedetään olevan tarvetta uusille rei’ille.

”Kentillä on selvästi tapahtunut heräämistä asian suhteen. Nämä uudet hankkeet ovat nykyisten kenttien omia, eli kokonaan uusille kentille ei ole oikein löytynyt rahoitusmalleja. Osakesysteemi on mennyt sellaiseksi, että sillä on hyvin vaikea lähteä toteuttamaan uutta kenttää”, Koivusalo sanoo.

Lue seuraavaksi: Paloheinä Golf laajentuu 18-reikäiseksi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje