Jyräämisellä tasoitetaan kentän pintoja ja vähennetään leikkuutarvetta.
Viheriöiden jyrääminen alkoi yleistyi Suomessa vuosituhannen vaihteen tienoilla. Alku sujui opetellessa. Jyriä käytettiin ennen kaikkea griinien virittämiseen tärkeimpien kilpailujen edellä ja aikana. Pintojen nopeudesta tuli kunnia-asia ja korkeita Stimpmeter-lukemia haettiin jopa riskillä. Välillä jyrää käytettiin niin tehokkaasti, että viheriöiden toipuminen kilpailustressistä kesti pitkään. Kaiken lisäksi jyrä lojui usein huoltohallissa toimettomana valtaosan kaudesta.
Parantaa pelattavuutta
Viime vuodet ovat opettaneet paljon uutta, kun säännöllisen läpi kauden tapahtuvan jyräämisen monet hyödyt on herätty tunnistamaan. Keventyneiden laitteiden ansiosta enää ei kysytä, kannattaako jyrätä vai ei. Nyt mietitään sitä, mikä on sopiva jyräämistiheys. Yhä useampi kenttämestari on ottanut jyräämisen yhdeksi keskeiseksi osaksi viheriöiden hyvinvointiin ja parhaaseen mahdolliseen pelattavuuteen tähtäävää hoito-ohjelmaa.
Jyrääminen tuottaa aina lähtötilanteeseen verrattuna tasaisemman, johdonmukaisemmin käyttäytyvän ja nopeamman (10–25 %) pinnan. Esimerkiksi ilmastusten jälkeen jyrääminen palauttaa viheriöt nopeammin hyvään pelikuntoon. Pallo rullaa tasaisesti ja jopa paremmin kuin ennen ilmastusta. Myönteiset vaikutukset jatkuvat parhaimmillaan noin kahden vuorokauden ajan.
Hyvissä olosuhteissa jyrääminen ei tiivistä kasvualustaa. Sen sijaan esimerkiksi kengän- ja piikinjälkien kaltaisia epätasaisuuksia pystytään helposti tasoittamaan.
Vähentää leikkuutarvetta
Kokemus ja lukuisat tutkimukset ovat myös osoittaneet, että jyrääminen on usein hyvä vaihtoehto päivittäiselle leikkuulle. Näin on erityisesti keväisin ja syksyisin, jolloin leikkuu altistaa kasvuston erilaisille kasvitaudeille. Leikkuu on aina kasvustolle jyräämistä suurempi stressitekijä.
Myös varsinaisen kasvukauden aikana jyräämisellä voidaan mainiosti korvata muutama leikkuukerta viikossa etenkin silloin, kun viheriöillä käytetään viime vuosina yleistyneitä niin sanottuja kasvunsääteitä. Ratkaisu säästää resursseja, sillä nykyaikaisin laittein jyrääminen vie usein leikkuuta vähemmän aikaa. Näin kenttähenkilökunnan työtunteja voidaan suunnata muihin tehtäviin.
Hiekkapohjaisilla kentillä voidaan käyttää raskaampaa kalustoa, mutta suuntaus on kohti kevyempiä päältä ajettavia erikoislaitteita. Nykyaikaiset jyrät mukautuvat hyvin viheriöiden pinnanmuotoihin erikseen liikkuvien jyvärullien ansiosta. Mitä voimakkaampia pinnanmuodot ovat, sitä enemmän kenttähenkilökunnalta vaaditaan huolellisuutta ja ammattitaitoa.
GreensPro 1240 – nyt raju hintakampanja
Toron uudistuneen GreensPro 1240:n jaetut jyrärullat mukautuvat joustavasti viheriön muotoihin ja tuottavat erittäin tasaisen jäljen. Ajoasennon helppo säädettävyys, ohjauksen keveys ja nopea kytkettävyys vetolaitteeseen tekevät työskentelystä vaivatonta.
Katso kesän kampanjahinta täältä!
Stimpmeter-lukema
Viheriöiden nopeudesta puhuttaessa törmätään pallon vierimismatkan osoittavaan Stimpmeter-lukemaan. Kyseessä on mittaustapa, jolla voidaan ilmaista viheriöiden nopeus ja verrata kenttiä keskenään. Lukemaa ei kuitenkaan pidä tuijottaa liikaa, sillä viheriöiden pelattavuuteen vaikuttavat aina myös niiden vastaanottavuus, pinnanmuodot ja esimerkiksi vallitseva heinälaji. Tärkeintä pelaajan kannalta on, että kentän viheriöt ovat keskenään pelattavuudeltaan mahdollisimman saman kaltaisia.
USGA:ta toimitusjohtajana 1980-luvulla luotsannut Frank Hannigan pahoitteli aikoinaan suureen ääneen Stimpmeterin leviämistä yleiseen käyttöön. Mittakisko olisi hänen mielestään pitänyt säilyttää yksinomaan USGA:n omassa käytössä. Hanniganin ajattelussa Stimpmeteristä tuli ”Speedometer”, joka sai kunnianhimoiset kenttätoimikunnat ja kenttämestarit hakemaan vuosi vuodelta nopeampia griinejä. Suomikaan ei pysynyt täysin immuunina tälle virukselle.
Stimpmeterin vuonna 1978 tapahtunutta lanseerausta edelsi kahden vuoden koeaika. Noina kuukausina viheriöiden nopeudet mitattiin puoleltatoista tuhannelta yhdysvaltalaiskentältä. ”Keskiarvo oli 6,5 jalkaa”, muisteli USGAn viherosastoa johtanut Jim Snow myöhemmin. ”Joukossa oli muutama seitsemän jalan kenttä ja yksi tai kaksi, joissa yllettiin kahdeksaan jalkaan. Ja ylhäisessä yksinäisyydessään Oakmont, jossa nopeudet olivat kolme jalkaa suuremmat kuin missään muualla.”
Nopeudet alkoivat karata käsistä. Kun reilut kolmekymmentä vuotta on kulunut, 1970-luvun lopun griinejä pidettäisiin tolkuttoman hitaina.
Mikä on Suomen Golfliiton suositus kansallisiin kilpailuihin? ”Yksiselitteistä Stimpmeter-lukemaa ei voida antaa”, toteaa Mika Wikström. ”Se riippuu aina myös viheriöiden muodoista. 9,5–11,5 jalkaa lienee kuitenkin hyvä haarukka.” Masters Tournamentissa ja joissakin muissa golfin arvokilpailuissa Stimpmeter-lukemien on arvioitu olleen viime vuosina korkeimmillaan jopa 14 jalkaa.
