16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Viisi minuuttia ?

Etusivu Foorumit Säännöt Viisi minuuttia ?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 38)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Tavallinen tilanne kilpailussa.
    Pallo hukassa.
    Löytyy 5 min kuluessa, ei ongelmaa miten pelataan.
    Uusi pallo lyöty alle 5 min kuluessa, ei elleenkään ongelmaa, mutta pelaaja mennyt lyömään uuden pallon ja 5 min kulunut. Pallo löytyy !
    Useimmiten pelataan ensimmäisellä pallolla, mutta miten on tulkita tilanne oikein?
    2 rankkua, palloa pelattu väärästä paikasta?
    Kausi tulossa, tilanne usein edessä.
    Kiitos avusta!

    Säännössä 27-1 tuo selvitään aika selkeästi.

    Sillä ei ole merkitystä, onko pelaaja lyönyt uuden pallon vai ei; jos viisi minuuttia on kulunut, ei pallon löytymisellä ole merkitystä, vaan alkuperäinen pallo on kadonnut.

    Jos ensimmäinen pallo ei löydy viiden minuutin sisällä, sillä ei voi jatkaa. Jos pelaaja kuitenkin jatkaa alkuperäisellä pallolla (15-3 väärä pallo), saa siitä kahden lyönnin rangaistuksen. Väärällä pallolla lyötyjä lyöntejä ei lasketa, mutta pelaajan pitää palata pelaamaan oikealla pallolla.

    Jos ensimmäinen pallo menee tiiltä metsään ja se löytyy kuuden minuutin etsinnän jälkeen ja pelaaja silti jatkaa tällä, hänen pitää korjata tilanne ja palata tiille. Tiiltä lähteen viides lyönti.

    KL1

    Duffmanin vastaus on varsin hyvä ja oikea.

    Lisään vielä sen verran, että usein halutaan mennä lyömään varapallo, kun alkuperäistä on jo pari minuuttia etsitty. Sellainen ei kuitenkaan käy, koska varapallo tulee lyödä ennen kuin alkuperäistä ryhdytään etsimään. Jos varapallon moisessa tilanteessa lyö, siitä tulee pelissä oleva pallo ja alkuperäinen katoaa lyönnin ja matkan menetyksin (sääntö 27-2).

    Mistä lähtee tuo 5 min aika juoksemaan, esim:
    – pelaaja lyö varapallon, joka menee samoille haminoille tai ehkä vähän lyhyempi ja pelaaja sanoo etsivänsä ensin sitä ekaaa palloa, vaikka tosiasiassa saattaa löytyä myös se ykköspallo
    – pelaajan pelikaverit alkavat etsiä palloa ennen kuin pelaaja ehtii paikalle (esim pelikaverit autolla)
    – kentän reunalla oleva katsoja/tuomari/sisko/tms alkaa etsiä palloa ennen kuin pelaaja tai ryhmä ehtii paikalle
    – pelaaja kieltää muita aloittamasta etsintää ennen kuin hän ja koko ryhmä on paikalla, jolloin maksimoi etsinnän tehon 5 min aikana

    Aika alkaa siitä kun pelaaja tulee itse paikalle etsimään palloaan. Ja luonnollisesti pelaaja kävelee lyöntipaikalta (mahdollisen varapallon / -pallojen lyönnin jälkeen) viivyttelemättä suoraa pallolleen. Mikäli palloa ei viidessä minuutissa löydy, pelaaja siirtyy etsimään seuraavaa palloaan. Yleisön, tai pelikavereiden etsimisellä ei tässä asiassa ole merkitystä.

    Korjataan, ei pelkästään pelaaja, vaan myös hänen joukkue, tai joukkueen jäsenen caddie (27-1c). Ja samassa säännössä sanotaan että pelkkä pallon löytyminen ei riitä, vaan se pitää viiden minuutin kuluessa myös tunnistaa.

    Tarpeettomasta viivyttelystä taas varoittele sääntö 6-7.

    Kuten Dole laittoikin, niin ainoastaan joukkuetoverin, oman tai joukkuetoverin caddien ja pelaajan itse käyttämä aika lasketaan etsintäaikaan. Pelaaja voi kieltää edellämainittuja aloittamasta etsintää, 27/1, mutta muihin mielestäni kielto ei ulotu. Heidän etsintähän ei kuluta aikaa.

    27/4 neuvoo miten tehdään kun etsitään varapalloa ja alkuperäistä samoilta haminoilta. Eli vain viisi minuuttia yhteensä.

    Jaa, dec 27/5.5 sanookin että palloa EI tarvitse viidessä minuutissa tunnistaa, josta Q8 minua aiheellisesti yksityisviestillä oikaisikin.

    Ja dec 27/5 taas sanoo että jos pallo on löytynyt ja se on ollut mahdollista tunnistaa, mutta sitä ei ole tunnistettu (luullut jonkun toisen palloksi), se taas viiden minuutin jälkeen muuttuu kadonneeksi, vaikka siis oli jo oikeasti löydetty.

    Kiitos asiantuntevasta keskustelusta, joka ratkaisi ongelman!
    Latasin vielä tuon Cecisions of… itsellinikin ja kiitos viitteistä.
    Hyvää pelikautta vaan kaikille!

    KL1

    Ketjun loppupäässä on käytetty termejä ’joukkue’, ’joukkueen jäsen’, ’joukkuetoveri’, ’pelikaverit’ ja ’pelaaja’. Näitä lienee parasta vielä hieman selventää.

    Joukkuepeleissä kaikki saman joukkueen (Side) jäsenet ovat samassa asemassa mitä pallon etsimiseen tulee. Niinpä peliryhmässä olevien ei tarvitse ehtiä pallon oletetulle katoamispaikalle etsintäajan alkamiseksi, vaan siihen riittää kenen tahansa ko. joukkueen jäsenen tai caddien paikallaolo etsintätarkoituksessa (sääntö 27-1). Aika alkaa siitä, kun joku näistä on oletetulla katoamisalueella etsimässä palloa.

    ’Pelikaverit’ (Fellow-Competitor) puolestaan ovat statisteja tässä asiassa, kuten on jo todettu. He voivat etsiä tai olla etsimättä, mutta viiden minuutin ajan alkamiseen heillä ei ole vaikutusta.

    Joukkuepeleissä kaikki saman joukkueen (Side) jäsenet ovat samassa asemassa mitä pallon etsimiseen tulee.

    Joukkueen käsite on selkeä, kun pelataan esim. best-ballia. Entä jos kyseessä on kahden seuran välinen ottelu, jossa jokainen pelaaja pelaa kuitenkin lyöntipeliä ja lopussa seurojen välinen mestaruus ratkaistaan lyöntipelitulosten perusteella? (Tästä voisi olla esimerkkinä Akoya 4-Club Tour.) Lasketaanko tällaisissa kilpailuissa oman seuran pelaajat joukkueen jäseniksi?

    KL1

    Kun lukee sääntökirjan määritelmää, niin kaikki (nimetyn) joukkueen jäsenet ovat samaa joukkuetta. Sen myötä asian pitäisi selvitä.

    Sieltähän se RANDAn sivuilta löytyi:
    A ”side” is a player, or two or more players who are partners. In match play, each member of the opposing side is an opponent. In stroke play, members of all sides are competitors and members of different sides playing together are fellow-competitors.

    Kiitos vinkistä.

    Lisätään vähän soppaan sattumia…

    Pelaaja on pelannut myös varapallon, jolla lyö toisen lyönnin likipitäen niiltä haminoilta, missä ensimmäinen pallo viimeksi nähtiin pomppivan. Ensimmäistä palloa ei ole löytynyt.

    Pelaaja vilkaisee kelloaan ja toteaa, että etsintäaika on päättynyt. Kanssapelaaja on kuitenkin laittanut sekundaattorin käyntiin, kun pelaaja säntillisesti mainitsi aloittaneensa pelipallon etsimisen. – Ehdimme etsiä pelipalloasi 4:22 ja lyöntisi lähti ennen, kuin 5-min timer oli nollilla.

    Ryhmän kolmas pelaaja hihkaisee tässä vaiheessa, että hei, sun pelipallos on täällä! Samalla edellä mainitun kanssapelaajan elektroninen laite surahtaa merkiksi, että 5 minuuttia etsimisen alusta on kulunut.

    Pelissä oleva pallo on tapauksessa a) lähempänä lippua, kuin hetki sitten pelattu varapallo ja b) kauempana lipusta. Montako rangaistuslyöntiä kirjataan edellä mainituissa tapauksissa ja miten peliä jatketaan, että vältetään enemmät rangaistuslyönnit?

    Toinen kysymys vielä tuohon aikaan liittyen.

    Oliko säännöissä mainittu, että se on juokseva etsimisen alusta, vai keskeytyykö, jos pelaaja sanoo etsinnän vaiheissa, että käy lyömässä varapalloaan kuitenkin jo tässä kohtaa?

    Oliko säännöissä mainittu, että se on juokseva etsimisen alusta, vai keskeytyykö, jos pelaaja sanoo etsinnän vaiheissa, että käy lyömässä varapalloaan kuitenkin jo tässä kohtaa?

    Varapallo pitää lyödä ennen etsinnän aloittamista (27-2a). Jos pelaaja palaa etsinnän aikana lyömään mielestään varapallo, siitä tulee välittömästi pelipallo. Vaikka alkuperäinen pallo löytyisi viiden minuutin sisällä, sillä ei ole enää merkitystä.

    Pelaaja on pelannut myös varapallon, jolla lyö toisen lyönnin likipitäen niiltä haminoilta, missä ensimmäinen pallo viimeksi nähtiin pomppivan.

    Missä tilanteessa pelaaja saa lyödä varapallon sieltä, missä pelipallon nähtiin pomppivan? Minun mielestäni varapallo lyödään samasta paikasta, josta se alkuperäinen mahdollisesti hävinnyt pallo lyötiin.

    Pelissä oleva pallo on tapauksessa a) lähempänä lippua, kuin hetki sitten pelattu varapallo ja b) kauempana lipusta. Montako rangaistuslyöntiä kirjataan edellä mainituissa tapauksissa ja miten peliä jatketaan, että vältetään enemmät rangaistuslyönnit?

    Kannattaa tutustua dekkareihin: 27-2b3, …4, …5 ja …6. Noissa käydään näitä kombinaatioita läpi. Jopa sellainen missä pohditaan luultua ja todellista alkuperäisen pallon paikkaa.

    Ja se viisi minuuttia keskeytyy ainoastaa hyvästä syystä, eli esimerkiksi vaarallinen tilanne tms.

    KL1

    Pelaaja on pelannut myös varapallon, jolla lyö toisen lyönnin likipitäen niiltä haminoilta, missä ensimmäinen pallo viimeksi nähtiin pomppivan. Ensimmäistä palloa ei ole löytynyt.

    Pelaaja vilkaisee kelloaan ja toteaa, että etsintäaika on päättynyt. Kanssapelaaja on kuitenkin laittanut sekundaattorin käyntiin, kun pelaaja säntillisesti mainitsi aloittaneensa pelipallon etsimisen. – Ehdimme etsiä pelipalloasi 4:22 ja lyöntisi lähti ennen, kuin 5-min timer oli nollilla.

    Ryhmän kolmas pelaaja hihkaisee tässä vaiheessa, että hei, sun pelipallos on täällä! Samalla edellä mainitun kanssapelaajan elektroninen laite surahtaa merkiksi, että 5 minuuttia etsimisen alusta on kulunut.

    Pelissä oleva pallo on tapauksessa a) lähempänä lippua, kuin hetki sitten pelattu varapallo ja b) kauempana lipusta. Montako rangaistuslyöntiä kirjataan edellä mainituissa tapauksissa ja miten peliä jatketaan, että vältetään enemmät rangaistuslyönnit?

    Jos lontoonkieliset tekstit eivät joko auenneet tai eivät kiinnostaneet, niin tässä suomenkielistä tulkintaa.

    Varapalloa saa pelata niin kauan, kunnes sitä lyödään lähempää reikää kuin alkuperäisen pallon oletettu katoamispaikka (27-2). Niinpä kohdassa a) pelaajalla on velvollisuus mennä tunnistamaan pallonsa, joka siis löytyi ennen kuin 5 minuuttia täyttyi (27-2c). Jos ja kun tuo pallo osoittautui alkuperäiseksi palloksi, varapallolla lyötyjä lyöntejä ei lasketa ja pelaajan on jatkettava alkuperäisellä pallolla.

    Kohdassa b) alkuperäinen katoaa sillä hetkellä, kun pelaaja lyö varapalloaan lähempänä reikää kuin alkuperäisen oletettu katoamispaikka (Määritelmä: Lost Ball) ja varapallosta tulee pelipallo lyönnin ja matkan menetyksin (27-2b). Jos kyseessä olivat tiipaikalta lyödyt pallot, niin nyt pelaajalla on neljä lyöntiä plakkarissa tälle reiälle (kaksi palloa tiiltä, yksi pena katoamisesta ja kakkoslyönti varapallolla, josta siis tuli pelipallo).

    Mitä tulee etsintäajan keskeytymiseen, niin ylivoimaisesti yleisimmin näin tapahtuu pelattaessa väärää palloa. Toisin sanoen, pelaaja löytää pallon, jota luulee omakseen ja pelaa sitä. Tähän pelaamiseen kulunut aika ei vähennä tuota viiden minuutin aikaa. Muutoin moiset tilanteet ovat perin harvinaisia eikä itselleni ole kisoissa koskaan vielä sellaista tullut vastaan. Ensimmäiseksi mieleen tulee pelin välitön keskeyttäminen salamoinnin vuoksi ja sen myötä välitön ja pakollinen poistuminen etsintäalueelta, tai vaikkapa ohitustilanne, jossa etsivä ryhmä joutuu maastoutumaan puiden taakse avauslyöntien ajaksi. Järjetön virtsaamisen tarve puolestaan ei kuulu näihin tilanteisiin, eväiden hakemisesta bägistä puhumattakaan…

    Asiasta kolmanteen: KL1 voisi taas alkaa avaamaan niitä sääntökyssäreitä? Ne oli mielenkintoista seurattavaa. Me ainakin MOD-veljeni Q8 kanssa pyrimme todistamaan tietämättömyyttämme. Tai lähinnä minä. Q8 minulle sitten korvanappiin oikaisee vääriä tulkintojani ja samalla konseptilla jatkanemme jatkossakin.

    Ja sama tietysti kaikille muillekin. Tyhmiä kysymyksiä ei ole ja moni yksinkertaiseltakin kuulostava kysymys useasti saa uusia mielenkiintoisia käänteitä matkan varrella.

    Vielä jäi askarruttamaan sellainen käytännön kysymys, että miten se 5 minuuttia pitäisi mitata. Esim minulla ei yleensä ole kierroksella kelloa mukana tai se on bägin pohjalla, eikä ehkä pelikavereillakaan. Yleensä mennään siis arvaamalla tyyliin ”eiköhän sitä ole etsitty jo se 5 min”, mutta todellisesta ajan kulumisesta yleensä kenelläkään ei ole hajua.

    Jos nyt sitten ajatellaan kisatilannetta, jossa joku muu esim. videoi etsimistilanteen tai tuomari ei pääse paikalle, mutta kuitenkin kauempaa kellottaa etsimisen ja siten jälkikäteen todetaan, että pallo löytyi 5 min jälkeen ja sillä jatkettiin … ja kun korttikin palautettiin, niin eikös se ole DQ. Tasurikierroksellakin pitää noudattaa samoja sääntöjä, mutta mites noudatat, jos ei ole kelloa käsillä.

    Onko tilanteeseen jokin kätevä konsti vai pitääkö ihan oikeasti ryhtyä käyttämään kierroksella kelloa?

    KL1

    Onko tilanteeseen jokin kätevä konsti vai pitääkö ihan oikeasti ryhtyä käyttämään kierroksella kelloa?

    Käytä kelloa, muuta vaihtoehtoa ei ole. Kännykästä löytyy tarvittava värkki.

    Ja hei, jos se tuomari oikeasti kellottaa etsimistä sieltä kauempaa eikä tule kertomaan ajan ylittymisestä (mitä en ole koskaan edes kuullut tapahtuvan), niin eipä se tuomari ole ollut lainkaan tehtäviensä tasalla.

    Puhelimen auki(päällä) pitäminen on kilpailuissa kiellettyä. (paitsi jos tarvitsee soittaa tuomari/ampulanssi jne, soiton jälkeen se pitää sammuttaa. Ainakin minun kotiseurassa se on ihan erikseen mainittu.

    Puhelimen auki(päällä) pitäminen on kilpailuissa kiellettyä. (paitsi jos tarvitsee soittaa tuomari/ampulanssi jne, soiton jälkeen se pitää sammuttaa. Ainakin minun kotiseurassa se on ihan erikseen mainittu.

    Näin voidaan kilpailumääräyksissä määrätä, mutta onneksi golfin säännöt eivät tällaista vaadi.

    KL1

    Puhelimen auki(päällä) pitäminen on kilpailuissa kiellettyä. (paitsi jos tarvitsee soittaa tuomari/ampulanssi jne, soiton jälkeen se pitää sammuttaa. Ainakin minun kotiseurassa se on ihan erikseen mainittu.

    Kilpailun järjestäjällä on toki oikeus tällaista vaatia, mutta alkuvaikeuksien jälkeen sääntöjä laativat elimet ovat alkaneet sallia monenlaisia asioita tehtäväksi älypuhelimella, ja niinpä esimerkiksi SGL:n Hard Cardissa oli viime vuonna tällainen teksti:

    ’Mobiililaitteiden käyttö on sallittua Golfin säännöissä sallituilla tavoilla. Puhelinominaisuuden (soittaminen, vastaaminen) käyttö on sallittua ainoastaan tuomarin paikalle kutsumiseksi, hätätilanteissa tai tuomarin antamalla luvalla.’

    Ehkä sinunkin kotiseurasi voisi harkita saman sanamuodon käyttämistä..?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 38)
Vastaa aiheeseen: Viisi minuuttia ?

Etusivu Foorumit Säännöt Viisi minuuttia ?