16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

Vähintään 70 vuotias.

Etusivu Foorumit Yleistä Vähintään 70 vuotias.

Esillä 4 viestiä, 26 - 29 (kaikkiaan 29)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Olen 70 v ja mieheni 71 v. Olemme pelanneet yli 20 vuotta ja peli sujuu. Suljemmme jatkossa lähdön, etteivät Palmerin Arskat ja Arskan tavalla ajattelevat tule ryhmäämme. Kiitos nimimerkki Aguilalle moderaattorille ilmoittamisesta. Tällaista ikäsyrjintää ja vihanlietsontaa ei tarvitse hyväksyä.

    Onkohan Palmerin Arskalta golfetiketti täysin pimennossa? Kuka kysyy peliseurueelta, asutteko yhdessä? Kuka neuvoo toisia, älkää koskeko toistenne välineisiin. Tällaisen asiattoman toiminnan kohteeksi joutuvien kannattaa ilmoittaa kentän caddielle asiasta kierroksen jälkeen.
    Foorumilla oli jossain viesti teetikuista kun niitä heitellään tai toinen ottaa niitä maasta. Hampaitako niillä kaivellaan vai mikä on ongelma.
    Klippareille hyviä kierroksia, pysykää kentillä.

    Älä välitä Palmer trolleista, veikkaan että nimimerkki Peruspelaaja on KL1:n uusi nimimerkki. Vanhalla kun on jo useampi varoitus ja seuraavaksi suljetaan kokonaan pois palstalta.

    Hyviä neuvoja tuossa, eli toisten välineisiin ei kosketa. Outoa olisi jo normaalioloissa jos joku tulisi hiplaamaan toisen mailoja tai välineitä.

    KL1

    Outoa olisi jo normaalioloissa jos joku tulisi hiplaamaan toisen mailoja tai välineitä.

    Sinun kohdallasi varmaan olisikin, mutta joillakin on siinä määrin upeat tai erikoiset mailat, että niitä aika moni on halunnut ihailla ihan omissa käsissään. Välineistä hekin ovat tosin pysyneet erossa, näin olen ymmärtänyt…

Esillä 4 viestiä, 26 - 29 (kaikkiaan 29)
Vastaa aiheeseen: Vähintään 70 vuotias.

Etusivu Foorumit Yleistä Vähintään 70 vuotias.