16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Palauteboxi (sticky)

Etusivu Foorumit Yleistä Palauteboxi (sticky)

Esillä 25 viestiä, 201 - 225 (kaikkiaan 527)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Muistanko väärin vai oliko foorumilla joskus laskuri eri ketjujen lukukerroista?
    Olisi ihan mielenkiintoista nähdä kuinka usein tiettyjä ketjuja luetaan.

    Muistanko väärin vai oliko foorumilla joskus laskuri eri ketjujen lukukerroista?

    En muista tällaista olleen, mutta muistini on valikoiva.

    Yritin moden työkaluistakin tällaista löytää, mutta taitaa olla piilotettu vielä syvemmälle.

    toverit muistaa oikein. Ja minä muistan että toverit kysyi tätä jo aiemminkin, mutta taisi asia jäädä silloin selvittämättä.

    Sellainen oli vanhan forumin aikaan, mutta kun alusta vaihtui, myös se poistui. Pistin äsken toimitukseen viestiä ja kysyin olisiko sellainen saatavilla. Kieltämättä, välillä olen itsekin sitä kaipaillut.

    LDR-MOD Dole

    Olisiko mahdollista järjestää nämä viestit niin, että tulisivat vastausjärjestykseen. Eli aina tuorein viesti olisi ensimmäisenä.

    Olisiko mahdollista, että kirjautuessa olisi omissa asetuksissa ruksi joka piilottaisi määrättyjen esim. Eikkojen,caleksien, saman levyn soittajien tekstit!

    Olisiko mahdollista järjestää nämä viestit niin, että tulisivat vastausjärjestykseen. Eli aina tuorein viesti olisi ensimmäisenä.

    Tämähän oli vanhalla alustalla mahdollista.

    Olisiko mahdollista, että kirjautuessa olisi omissa asetuksissa ruksi joka piilottaisi määrättyjen esim. Eikkojen,caleksien, saman levyn soittajien tekstit!

    Laitetaan nämä molemmat eteenpäin GP:lle.


    MOD Q8

    Mitähän ihmettä puuhastellaan tuolla pörssin puolella? Nyt on kyllä mennyt hommat ihan vituralleen!!!

    Ottakaa nyt pikaisesti se entinen asettelu filttereineen takaisin. Nykyisellä mallilla tuolta ei tulla löytämään yhtään mitään.

    Hommahan saattaa olla vaiheessa, mutta nyt päällimmäinen tunne on, että joku kahden euron konsultti on päästetty irti.

    Pörssi on täyttä kuraa. Eihän haku aikaisemminkaan toiminut kuin puolittain, mutta parempi sekin kuin ei mitään.

    Forumin pikalinkeistä on viimeisimpien viestien haku poistettu. Palauttakaa se, jotta ei aina tarvitse käyttää linkkiä https://golfpiste.com/aiheet/ .

    Forumin etusivulla on ollut seuraava teksti jo pari vuotta: ’Huom! Foorumin säännöt on päivitetty. Kirjautumalla Forumille hyväksyt uudistetut säännöt. Pääset lukemaan uudet säännöt tästä’. Ovatkohan kaikki jo nähneet sen vai onko sääntöjä taas muutettu?

    KL1

    Forumin etusivulla on ollut seuraava teksti jo pari vuotta: ’Huom! Foorumin säännöt on päivitetty. Kirjautumalla Forumille hyväksyt uudistetut säännöt. Pääset lukemaan uudet säännöt tästä’. Ovatkohan kaikki jo nähneet sen vai onko sääntöjä taas muutettu?

    Joku oheisen tekstin kirjoittajaa aavistuksen verran fiksumpi olisi laittanut tuohon päivämäärän, jolloin säännöt on päivitetty. Mutta kun ei ole, niin ei laittanut…

    KL1

    Voisiko joku muuten selittää mitä nuo uudet palkit vastausruudun yllä tarkoittavat:
    DEL
    IMG
    UL
    /OL
    LI
    CODE
    SULJE TAGIT
    ?

    Tämä varmaankin on jossain mystisessä paikassa selitetty, mutta kun en heti moista paikkaa löytänyt, niin sorruin kysymään…

    PG

    En minäkään selityksiä löytänyt, mutta kokeillaanpa niitä uusia palkkeja (tageja) tämän virkkeen kahteen ensimmäiseen sanaan (maalaamalla ne ennen palkin painamista):

    DEL
    En minäkään selityksiä löytänyt

    UL

      En minäkään

    selityksiä löytänyt

    OL

      En minäkään

    selityksiä löytänyt

    CODE
    En minäkään selityksiä löytänyt

    Kokeilun tulos:

    UL ja OL sisentävät ja pienentävät aktivoidun (maalatun) tekstin ja aiheuttavat rivinsiiron ennen tekstiä ja kaksi rivinsiirtoa tekstin jälkeen!

    LI -tagia yksinään käyttäesssäni (siis LI teksti /LI) tuli paha ongelma: siitä lähtien kaikkien viestien tekstit alkoivat heti sivun vasemmasta reunasta ja eri viestit ikään kuin ”liimautuivat” toisiinsa kiinni. Ei näyttänyt hyvältä.

    DEL yliviivaa. OK.

    CODE ei ensin vaikuttanut mitään, mutta LI -tagin poiston jälkeen aktivoitu teksti tuli raameihin harmaalla taustalla (kuten yllä näkyy).

    
    Tässä CODE-tagin käytöstä vielä toinen, erilainen esimerkki, jossa pitkä teksti on saatu mahtumaan yhdelle riville. Raamissa olevaa tekstiä voi vierittää tietokoneella (ilman kosketusnäyttöä) vierityspalkkien avulla ja kännykällä sormella. Jos tekstissä on n kappaletta, niin teksti näkyy n:llä rivillä. Vai näkyykö? No, kokeilemalla sekin ehkä selviää. Mutta voiko fonttia tai sen kokoa muuttaa? 
    

    Entä LINK? Kokeillaan: Golfpisteen etusivulle pääset tästä Toimii.

    IMG:llä tekstiin voidaan liittää kuva, jonka osoite on tiedossa. Pelkkää osoitetta käyttäen kuva näkyy omalla välilehdellä. Esim.

    IMG -tagin avulla:
    Titu
    ja pelkkää osoitetta käyttäen: https://acushnet.scene7.com/is/image/titleist/2018-AP3-irons?wid=300&qlt=75&resMode=sharp2

    Uusi LI-tagikokeilu. Tästä lähtien teksti näkyy ilman vasenta marginaalia ja vähän tiiviimpänä. Myös alla olevien listojen (Mikko, Tapio,…) numerointi ja ’pallukointi’ jää pois.

    Tällä hetkellä ei kokeilua. Eli nyt pitäisi toimia normaalisti.

    P.S. Jälkeenpäin huomasin, että UL- ja OL- tagega käytetään listojen teossa yhdessä LI -tagin kanssa ja että LI -tagia ei pidä yksinään käyttää! Silloin se ilmeiseti jää lopputagista (/LI) huolimatta auki.

    Pari esimerkkiä listojen tekemisestä:

    Näppäillään UL LI Mikko /LI LI Tapio /LI LI Roope /LI LI Jaakko /LI /UL =>

    • Mikko
    • Tapio
    • Roope
    • Jaakko

    Näppäillään OL LI Mikko /LI LI Tapio /LI LI Roope /LI LI Jaakko /LI /OL =>

    1. Mkko
    2. Tapio
    3. Roope
    4. Jaakko

    Todellakin!! Eihän tuolta pörssistä voi löytää yhtään mitään tällä systeemillä!

    Suosikkilinkkini kaikkiin viimeisiin aktiivisiin ketjuihin on poistunut. Nyyh/kyynel-emoji.

    Tuo pörssi on varmaan vielä kehitysvaihessa. Eiköhän siihen haku vielä tule. Nopea se nyt ainakin on, se on hyvä. Nämä sivut on edellisen uudistuksen jälkeen olleet aika raskaat, nyt vaihtuu välilehti hätäseen. Peukku-emoji.

    Minun edelliseen viestiin tuli Keimolan mainos. Sitä ennen se oli arden viestissä ja nyt hyppää varmaan tähän. Se taitaa olla GP:lle maksettu mainos joka on aina viimeisessä viestissä. Se on TODELLA paska uudistus. Se näyttää ihan siltä kuin se olisi viestin kirjoittajan linkittämä.

    Ehkä tämä on ollut tarkoituskin. Pilataan markkinapaikka ja monet kenttäyhtiöt voivat todeta, että hyvä niin.

    Ongelmahan on ollut se, että digitalisaatio on mahdollistanut tehokkaan jakelukanavan ja sitä ovat hyödyntäneet pelioikeuksien vuokraajat, niiden jalostajat ja vastavuoroisesti pelioikeuksien ostajat.

    Mutta, mutta… Kenttäyhtiöt ovat tästä kehityksestä olleen lähinnä hämillään. Eivät ole juurikaan kyenneet tai halunneet vastata digitalisaation huutoon. Sehän olisi edellyttänyt pelioikeustuotteiden monipuolistamista. Vielä vähemmän ovat halunneet muuttaa vastikekäytäntöjään.

    PG

    Bugeja

    • Pörssin suodatin MUUT ei suodata, vaan toimii kuten KAIKKI.
    • Päävalikon alasvetovalikko ei toimi Pörssin osalta oikein.
    • Vanhoissa viesteissä olevat linkit Pörssiin eivät enää toimi. Ei suuri haitta, vanhentuvat kuitenkin nopeasti.
    • LI -tagin käyttäminen saattaa aiheuttaa bugin, jota olen kuvannut edellisessä viestissäni. Toivottavasti kuitenkin LI ja kaikkit muutkin uudet tagit säilytetään. Vikahan on vain viestien ulkonäköä koskeva ja helposti korjattavissa. (Viesteistä näkyy, kenen viestissä vika on, jos sellainen joskus esiintyy).

    Parannettavaa

    • Osakkeille ja pelioikeuksille tulisi seurakohtainen suodatus palauttaa takaisin.
    • Pörssissä on vanhentuneita myynti-ilmoituksia (vanhin vuodelta 2012). Ne tulisi poistaa.
    • Osakelista-historiassa näkyy osakkeiden hinnat vain kalenterivuoden alusta. Pitäisi näkyä ainakin vuosi taasepäin (mieluummin vuosituhannen alusta).
    • Jos lainattavassa viestissä on kappalejako, sen tulisi säilyä myös lainauksessa.
    KL1

    Nyt kaikki teksti alkaa vasemmasta reunasta, siis ihan kaikki. Saako tämän jotenkin palautettua?

    EDIT: Koskee vain ja ainoastaan tätä ketjua (??!?!?). Yksi ainoa käyttäjä voi siis näköjään päättää, että teksti näkyy kaikilla vasemmasta reunasta alkaen… Mikä on tällaisen mahdollisuuden tarve ja syy?? Haloo, ylläpito!!!!

    PG

    Nyt kaikki teksti alkaa vasemmasta reunasta, siis ihan kaikki. Saako tämän jotenkin palautettua?

    EDIT: Koskee vain ja ainoastaan tätä ketjua (??!?!?).

    Koskee myös ketjua Hämeenlinnan kentät. Piipahdin nimittäin sielläkin. Sorry 😢

    PG

    No nyt molemmat ketjut toimivat taas oikein. Ongelman aiheutti kokeilemani LI -tagi yksinään käytettynä (siis LI teksti /LI). Yhdessä UL- tai OL -tagin kanssa ei kyseistä ongelmaa ollut. Asiasta tarkemmin viestissäni 24.3. klo 00:00).

    KL1

    PG, miten sait palautettua?

    Meinaan, jos moinen bugi pysyy työkaluna, niin kuka tahansa voi sotkea minkä tahansa ketjun asettelun.

    Miksi on hyväksyttävää, että keskeneräinen, testaamaton muutos pistetään tuotantoon? Vanhoina hyvinä aikoina ’ai tämä testataan tuotannossa’ oli alin arvio, jonka saattoi saada sovelluksen käyttöönotossa. Siinä ei päätä silitelty, paluu jos mahdollista edelliseen versioon ja työtä yötä päivää kunnes asia oli korjattu, raportoiden edistymisestä.
    Nyt ei kerrota, että on tehty muutos, eikä nähtävästi kuulu asiaan, että joku kommentoisi edes jollain tasolla kerrotuista virheistä/toimimattomuuksista.

    KL1

    Miksi on hyväksyttävää, että keskeneräinen, testaamaton muutos pistetään tuotantoon?

    Jos on testattu, niin on testattu väärässä ympäristössä…

    Toisaalta, eihän tällaisten forumien softan kehittäjillä ole kovinkaan suurta vastuuta. Kukaan meistä lukijoista tai kirjoittajista ei maksa latin latia tänne, joten meidän tyytymättömyydellämme ei tunnu olevan juuri minkäänlaista merkitystä.

    Minä en tiedä tästä muutoksesta enempää kuin tekään. Huomasin itse, että mobiilissa asettelu on jotenkin muuttunut.

    Nuo tägit ovat olleet modella käytettävissä jo aikaisemmin ja mielikuva on, että olivat hetken jo kaikilla aikoja sitten. Ikävää jos tägin voi jäädä auki, mutta toivottavasti korjaus siihen tulee. Vastaava vika on myös eräässä toisessa paljon käytetyssä foorumisoftassa eräällä toisella golf-palstalla. Outoa tietysti, että tägit eivät sulkeudu vaikka automaattisesti postatessa.

    Hipon raportoima mainospläjäys ei itselläni näy. Normaalisti myös käytän uBlockia jolla säästän itseäni hermoromahdukselta netissä.

    Olen laittanut näistä ja pörssistä palautetta GP:lle.

    MOD Q8

    Suurin ongelma on pörssin puolella se, että suodattimet puuttuvat.

    Eli jos haluaisi valita selaavansa vaikkapa välinepuolella nimenomaan rautamailoja tai tietyn kentän myynnissä olevia osakkeita niin se ei enää onnistu.

    PG

    PG, miten sait palautettua?

    Ihan yksinkertaisesti poistamalla teksteistäni ne LI -tagikokeilut. (LI teksti /Li). Kokeilen vielä uudelleen tämän ketjun viestissäni 24.3. klo 00:00. Luulen, että ’homma toimii’ kolmannenkin kerran.

    P.S. Homma toimii…

    P.P.S. 25.3.2018 klo 12:25. Poistin viestistäni vian aiheuttajan – ei toimi homma enää. Eli toiminta jälleen normaalia.

Esillä 25 viestiä, 201 - 225 (kaikkiaan 527)
Vastaa aiheeseen: Palauteboxi (sticky)

Etusivu Foorumit Yleistä Palauteboxi (sticky)