26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Palauteboxi (sticky)

Etusivu Foorumit Yleistä Palauteboxi (sticky)

Esillä 25 viestiä, 126 - 150 (kaikkiaan 527)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • ts

    Nips

    Surullista on pikemminkin kyseinen uudistus ja siinä ilmenevä piittaamattomuus käyttäjistä.

    Nyt täytyy kyllä hieman puolustella Golfpistettä, eli kyse ei ole heidän välinpitämättömyydestään, vaan ”isännän” eli Otavamedian kyvyttömyydestä tehdä toimivaa rakennetta. Taitaa tämä sama formaatti olla käytössä kaikissa tuon talon tekeleissä ja siksi myös täällä. GP:n väki kyllä tuskailee asian kanssa, mutta eivät voi sille mitään.

    KL

    Streamline kunniaan…

    Nips
    Ketjussa käyttäjät mainitsevat monia uudistuksen isoja puutteita. Useimpia ei ole korjattu, esim. kirjautumisen sujuvuus ja pörssin lukemisen huomattava hankaloittaminen. Siispä ehdottaisin että uudistajat lukisivat ketjun huolellisesti ja noudattaisivat käyttäjien toiveita.

    Olen kyllä lukenut ketjun huolellisesti, kuten myös monta muutakin ketjua aiheeseen liittyen. Moderaattorit eivät ole Golfpisteen henkilökuntaa, mutta vaikka moderaattorit eivät uudistuksia pysty tekemään, silti pystymme niihin vaikuttamaan. Moderaattorit ja ennenkaikkea minä olen teidän välikätenne ylläpitoon. Uudistuksia pyritään tekemään, mutta alusta ja resurssit aiheuttavat omat rajoitteensa. Minä ehdotan ylläpidolle uudistuksia ja olen ilahtunut ylläpidon asenteesta. Golfpiste haluaa kehittää tätäkin osa-aluetta, keskustelualuetta ja kuten ketjusta Moderaattoreiden tiedotteet voi lukea, pienessä ajassa olemme saaneet jo mukavasti käyttömukavuutta pienillä asioilla lisättyä. Kuten kebax ylempänä sanoi, uudistettaavaa on paljon, mutta meillä on kuitenkin selkeä suunta. Niin minulla, teillä, kuin Golfpisteellä. Uudistus on loputon tie, valmiiksi uudistus ei tule koskaan ja niin sen pitää ollakkin.

    Suuria muutoksia ei kuitenkaan ole lähiaikoina luvassa. Tällä hetkellä käsittelyssä on ts:n ehdotus linkin aukeamisesta uuteen ikkunaan ja Jiiär:än palaute etusivulla olevien uusimpien viestien kellonaikabugista. Nämä saanemme korjattua.

    Ketjun alkuosassa olevat palautteet ovat hyviä, mutta valitettavasti eivät tällä hetkellä prosessissa. Golfpiste on kuitenkin erittäin kiinnostunut jatkuvasti kehittämään keskustelualuettakin, joten pienin askelin etenemme joka päivä. Siitä osoituksena muun muassa tämänkin ketjun kiinnittäminen aihealueen alkuun.

    LDR-MOD Dole

    Miten on? Olisiko mahdollista saada takaisin laskuri etusivulle josta näkisi kuinka monta lukukertaa ketjulla on?

    Lupasin tarvittaessa aina maanantaisin käsitellä yksityisesti saapuneita palautteita joihin ei voi vastata. Nyt on jo tiistai, pahoittelen, mutta tämä oikeastaan johtuu siitä että mitään sellaista palautetta ei ole saapunut mikä kaipaisi moderaattoreiden kannanottoa. Palautteena onkin kahdet kiitokset.

    Muutamia tässä ketjussa ilmenneitä palautteita on käsitelty ja niiden perusteella uudistuksia onkin tehty. Niistä ketjussa Moderaattoreiden tiedotteet. Kiitos Golfpisteelle. toverit ehdotuksesta on kysely.

    Keskustelijoille taas kiitokset varsin sujuvasta, mielenkiintoisesta ja laadukkaasta keskustelusta.

    Palaamme asiaan viimeistään ensi maanantaina.

    LDR-MOD Dole

    LDR-MOD Dole:
    Olen kyllä lukenut ketjun huolellisesti, kuten myös monta muutakin ketjua aiheeseen liittyen.

    Hyvä, kehotukseni kylläkin oli uudistajille.

    Uudistuksia pyritään tekemään,

    Älä pelottele; toivottavasti muutokset ovat jatkossa parannuksia. Joitain aiempien uudistusten peruutuksia mielestäni siis olisi syytä tehdä. Lupaavalta näyttää että käyttäjien mielipiteitä otetaan huomioon ja käyttäjienkin oikeastaan pitäisi varoa mitä toivovat.

    Lipsahti jälleen tiistaille.

    Muuta kommentoitavaa palautetta ei ole oikeastaan tullut, kuin yksi jossa kyseenalaistettiin moderaattorin osallistuminen keskusteluun.

    Yleensä keskustelualueilla on enemmän sääntö kuin poikkeus että moderaattorit osallistuvat myös keskustelijoina aktiivisesti keskusteluihin. Minäkin varmasti tulen näin tekemään.

    Toisena asiana, jouduin valitettavasti viimeviikolla pariin otteeseen puuttumaan tiukasti keskusteluun. Kyse ei aina ole pelkästään säännöistä, vaan myös sääntöjen hengestä. Agressiivinen keskustelutapa ei ole suositeltavaa ja siihen puutun herkästi.

    Nyrkkisääntönä voi ajatella että kun viestinsä sisällöstä jättää ajatukset sinä, sinun, sinulle, yms… sillä pärjää aika pitkälle. Taas ajatukset minä, minusta,jne… ovat oikein hyvä lähtökohta omien mielipiteidensä ilmaisuun. Keskustelijoista keskustelu, sen lisäksi että se ei ole kovinkaan hedelmällistä, on myös äärimmäisen rasittavaa seurattavaa.

    Mukavaa Ryder Cup viikon alkua. Palaamme asiaan taas viimeistään ensi maanantaina.

    LDR-MOD Dole

    pjs

    Keskustelu saattaisi onnistua paremmin, jos foorumilla olisi rajoitus, että yksi henkilö pystyisi yhteen aiheeseen kirjoittamaan vuorokauden aikana esimerkiksi vain 1–3 viestiä… Tai ehkäpä moderoinnissa sääntöä 2-3 voisi soveltaa herkemmin toistuviin jo aiemmin todettua toistaviin viesteihin.

    Pjs:än ajatus tappaa kokonaan tämän saitin. Ei täällä nytkään kovin vilkasta ole.

    Tilanderin blogi ei näy, missä vika

    Kuten jyris totesi, keskustelu ei ole niin vilkasta ettäkö kannattaisi alkaa harkitsemaan sen rajoittamista, muuten kuin sääntörikkomusten osalta. Ymmärrän kyllä ajatuksesi.

    Säännön 2-3 soveltaminen taas siltä osin mitä kuvittelen ajatustasi ymmärtäväni, tarkottaisi sitä että minun pitäisi ottaa keskustelussa joku kanta. Ryhtyä ikään kuin tuomariksi päättämään kenen mielipide on oikeampi, kuin jonkun toisen. Kuitenkin, vaikka jotkut keskustelut välillä jäävät pyörimään paikalleen, silti jokaista kannanottoa pyritään mielestäni hyvin perustelemaan eri argumentein ja eri näkökulmista. Toki jossain vaiheessa jos selkeästi etenemistä ei ole pitkään aikaan tapahtunut ja keskustelun anti on pelkästään jänkkäystä ja kinastelua, puutun peliin. Kuten viimevikkolla sulkemalla kaksi täysin hedelmätöntä ketjua.

    Suurempi ongelma on sääntö 3-1 jonka omaksumisessa ajoittain on vielä suuria vaikeuksia. Ja miksi keskustelu täällä on hiljaista, oma näkemykseni on juuri säännön 3-1 lipsuminen. Tämä on tapahtunut jo vuosia sitten. Välillä kuulen kommentteja, että joku moderointitoimenpide tappaa keskustelun. Oma näkemykseni on että sen puute on tappanut sen jo aiemmin ja nyt minä pyrin sitä palauttamaan.

    Moderointi palstalla on uusi asia ja pyrin olemaan asian kanssa kärsivällinen, mutta sääntö 3-1 on yksi tärkeimpiä asioita joissa meidän pitää tehdä yhteistyötä. Keskustelun sävy ja sääntöjen hengen ymmärtäminen ei tapahdu hetkessä, mutta olemme kaikki golfareita, etiketin pitäisi olla meille kaikille itseäänselvyys. Myös täällä.

    Kiitos palautteesta.

    LDR-MOD Dole

    kuukkeli
    Tilanderin blogi ei näy, missä vika

    Näinpä näyttää olevan.

    Tämä ei oikeastaan liity mitenkään tähän keskustelualueeseen, mutta välitin viestin eteenpäin. Eiköhän se kohta ole luettavissa.

    Samalla päivitin ketjun otsikon.

    LDR-MOD Dole

    Yksityistä palautetta ei ole edelliselläkään viikolla tullut, joten vähäisen käytön takia ketjua on tarpeetonta roikottaa kiinnitettynä. Olen viimeaikoina ollut suhteelisen tarpeeton. Tämähän on moderaattorin tärkein tehtävä. Tämänhetkinen laadukas asiantunteva keskustelu kaikkien keskustelijoiden toimesta, joka golfareille luontaisesti hyvin soveltuu, on myös erinomainen esimerkki tuleville uusille keskustelijoille. Kiitos tästä. Jatkossa moderaattorit ottavat kysymyksiin ja ehdotuksiin kantaa sähköpostitse.

    #1085797 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Ainakin safarin selaimella tekee sellaisen hauskuuden, että kun mode on siirtänyt osan ketjusta omaksi ketjukseen, tuo muutos tuo sen uudne ketjun tietoa vimmeisen viestin päälle siinä ketjussa mistä siirto on tapahtunut. Eli koodareille taas hieman korjattavaa

    #1085831 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    @ts

    Luulen että kyse on uuden ketjun linkistä jonka viestiin liitän? Puhelimeni (iPhone) selain on myös Safari ja linkistä tulee jostain syystä puhelimessa valtavan kokoinen, joka menee itse viestin ja vielä seuraavankin päälle. Tarkoitat varmaankin tätä?

    Onkohan Androidilla sama ongelma?

    #1085837 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Juuri tuota tarkoitan ja samoin tekee myös läppärin ruudulla

    #1086823 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Saisikohan tänne takaisin viestin esikatselumahdollisuuden? Vanhassa alustassa viesti lähetettiin aina esikatselun kautta, mutta ei sen pakollista tarvitsisi olla. Kun viestin kirjoitus ei ole millään lailla WYSIWYG, esikatselu olisi erittäinkin tarpeellinen.

    #1086851 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    @aakoo64

    Tosiaan vanhassa alustassa sellainen oli, mutta silloin se olikin tarpeellisempi kun silloin ei muistaakseni viestiä voinut muokata. Nyt kun taas viestiä voi muokata, en niinkään näe tarpeelliseksi esikatselua. Viestihän tavallaan toimii myös ”esikatseluna” jota voi sitten tarvittaessa muokata.

    LDR-MOD Dole

    #1086853 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Tuon quotepuolen voisi joku laittaa kuntoon, etei moden tarvitse niitä jatkuvasti korjailla jos useamman lainauksen laittaa samaan viestiin

    #1086855 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    @ts

    Kyllä se itseasiassa on ihan kunnossa. Luulen että kun siitä ei ole mitään ohjetta, sitä ei vaan oikein osata käyttää. Juuri kun tuossa noita viestejä korjailin, ajattelinkin pistää siitä pikkuohjeen, mutta laitetaan se nyt tähän:

    Quoteamisessa on kaksi tapaa

    1. Copy-pastetaan lainaus viestikenttään. Siirretään kursori viestin alkuun ja painetaan B-QUOTE painiketta kerran. Sitten siirretään kursori lainauksen loppuun ja painetaan taas B-QUOTE painiketta, silloin loppuun tulee sama tagi, mutta lopun tagin alussa on kenoviiva, joka tarkoittaa että se sulkee edellisen tagin.

    2. Copy-pastetaan lainaus viestikenttään. Maalataan se kokonaan mustaksi ja painetaan kerran B-QUOTE painiketta. Silloin tulee automaattisesti sekä alkuun, että loppuun oikea tagi.

    Itse käytän tietokoneella vaihtoehtoa 2, kun tietokoneella teksti on helppo maalata ja mobiililla jossa maalaus on vähän kankeampaa vaihtoehtoa 1.

    Jos lainauksia on useita, jokaselle tehdään omansa.

    Quote ei sinänsä ole valtavan tärkeää, olisi hyvä jos sen kaikki tekisi, mutta tärkeintä on että lainauksen eroittelee edes jotenkin. Esimerkiksi Haamu on kursivoinut lainauksen. Sekin on ihan ok. Tai laittaa vaikka viivan väliin. Kunhan sen lukija helposti ymmärtää lainaukseksi. Jos ei sitä erittele mitenkään, välillä saa pakittaa usean viestin ymmärtääkseen mihin on vastattu ja mitä.

    LDR-MOD Dole

    #1086862 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Mä olen kyllä toiminut juuri noin ykköskohdan mukaan, eli B-quote tulee aina lainauksen molempiin päihin ja silti sotkee.

    Kokeillaanpas

    1. Copy-pastetaan lainaus viestikenttään. Siirretään kursori viestin alkuun ja painetaan B-QUOTE painiketta kerran. Sitten siirretään kursori lainauksen loppuun ja painetaan taas B-QUOTE painiketta, silloin loppuun tulee sama tagi, mutta lopun tagin alussa on kenoviiva, joka tarkoittaa että se sulkee edellisen tagin.

    ja toinen…

    2. Copy-pastetaan lainaus viestikenttään. Maalataan se kokonaan mustaksi ja painetaan kerran B-QUOTE painiketta. Silloin tulee automaattisesti sekä alkuun, että loppuun oikea tagi.

    nuin

    EDIT: Ja nythän se piru toimi ihan oikein tietty 🙂

    #1086922 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Tosiaan vanhassa alustassa sellainen oli, mutta silloin se olikin tarpeellisempi kun silloin ei muistaakseni viestiä voinut muokata. Nyt kun taas viestiä voi muokata, en niinkään näe tarpeelliseksi esikatselua. Viestihän tavallaan toimii myös ”esikatseluna” jota voi sitten tarvittaessa muokata.

    Vanhassa alustassahan oli pakollinen esikatselu, mitä tietenkään ei tarvitse. Minusta nyt voisi kuitenkin olla edes mahdollisuus esikatseluun vaikka erillisen nappulan takana. Varsinkin silloin, jos lainaa useampaa eri kappaletta, esikatselu olisi paikallaan, koska nuo kursivointi- lainaus- yms merkinnät tahtovat hukkua tekstin sekaan. Viimeisinä aikoinahan vanhassa alustassa oli erikseen reaaliaikainen esikatseluikkuna, mikä oli myös hyvä, vaikka silloin viestejä pystyi jo muokkaamaan.

    #1089354 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Hän (ts) on ollut asiantuntemuksensa, intohimonsa, perehtyneisyytensä ja ahkeruutensa ansiosta forumin kantavia voimia.

    Kannatan avointa keskustelua vaikka itse olen ajoittain ollut hänen kanssaan eri mieltä ja ihmetellyt ns. vastapalloja.

    Kiitän ts:ää antaumuksestaan perehtyä asioihin ja tietojensa jakamisesta forumin kautta, siis kritiikillekin alttiiksi asettuen.

    Virheitä on jokainen tehnyt ja tulee tekemään; siispä olennaista ja toivottavaa olisi että ylläpitäjiltä löytyy munaa sallia myös forumiin liittyviä moitteita ja munaa korjata virheitään. Se vaikuttaa foruminkin uskottavuuteen.

    ==========

    Osa viestistä poistettu

    Sääntö

    5-1

    LDR-MOD Dole

    #1089359 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Nips
    Virheitä on jokainen tehnyt ja tulee tekemään; siispä olennaista ja toivottavaa olisi että ylläpitäjiltä löytyy munaa sallia myös forumiin liittyviä moitteita ja munaa korjata virheitään. Se vaikuttaa foruminkin uskottavuuteen.

    Forumiin liityviä moitteita saa esittää, se on aivan sallittua, sitä varten on olemassa esimerkiksi tämä ketju. Golfpiste pyrkii kehittämään Forumia sinä rajoissa mitä kapasiteetti ja tekniikka antaa periksi. Esimerkiksi ketjun alkuosassa olevan oman viestisi neljästä uudistustoiveesta kaksi on toteutettu.

    Keskustelun, tässä tapauksessa palautteen, pitää kuitenkin noudattaa sääntöjä. Forumille on tehty säännöt ja niitä pitää noudattaa, pitää niistä tai ei. Sääntö, että yksittäisistä moderoinneista tai moderoinnin linjasta ei saa keskustella keskustelualueella (sääntö 5-1) on aivan yksiselitteinen ja tällä hetkellä ei ole suunitelmissa muuttaa sitä. Jos näistä asioista haluaa keskustella, se ei ole kiellettyä, se tapahtuu yksityisesti suoraa moderoinnin tehneelle moderaattorille, ei täällä keskustelualueella.

    LDR-MOD Dole

    #1089385 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Hän (ts) on ollut asiantuntemuksensa, intohimonsa, perehtyneisyytensä ja ahkeruutensa ansiosta forumin kantavia voimia.

    Kannatan avointa keskustelua vaikka itse olen ajoittain ollut hänen kanssaan eri mieltä ja ihmetellyt ns. vastapalloja.

    Kiitän ts:ää antaumuksestaan perehtyä asioihin ja tietojensa jakamisesta forumin kautta, siis kritiikillekin alttiiksi asettuen.

    Virheitä on jokainen tehnyt ja tulee tekemään; siispä olennaista ja toivottavaa olisi että ylläpitäjiltä löytyy munaa sallia myös forumiin liittyviä moitteita ja munaa korjata virheitään. Se vaikuttaa foruminkin uskottavuuteen.

    Mistä tässä oikein on kyse?

Esillä 25 viestiä, 126 - 150 (kaikkiaan 527)
Vastaa aiheeseen: Palauteboxi (sticky)

Etusivu Foorumit Yleistä Palauteboxi (sticky)