Aihe: Singeliksi !!! - Golfpiste.com

10.6.–17.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][19]
KilpailuaSuomalaista

Singeliksi !!!

Etusivu Foorumit Yleistä Singeliksi !!!

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 41)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • No niin, nyt se sitten tapahtui, nimittäin siirtyminen tuohon harvalukuiseen ja ylhäiseen singeli-pelaajien joukkoon. Ai miten, ensin hyvä ulos-ysi, tulos 40, sitten 8 paria putkeen ja jotta pää ei menisi aivan pilviin, päättivät golfjumalat suoda viimeiselle reiälle tuplan (Sinänsä harmi, kerran aikaisemminkin on 2 yli tulos sattunut 9 reiälle, parempaa ei vielä). Tulos 77 (par 70) kuitenkin tipauttaa sen, ah niin tärkeän, luvun numeroihin 9.9. Hieman statistiikkaa ’uran’ varrelta. Tipautus n. 30:stä vei kolme kautta ja 56 kierrosta ja ehkä parikymmentä 9 reiän ’harjoitus’ kiekkaa joita en tilastoi. Yhtään holaria tai muutakaan eaglea ei ole tullut, enkä muistaakseni kertaakaan sellaista ole edes päässyt puttaamaan. Muutaman kerran on tikkuun osuttu, sen lähemmäksi ei kuitenkaan. Birdiekin on vielä harvinaista herkkua, tämän kauden 14 tilastoidun kierroksen aikana niitä on syntynyt 4. Tuolla viimeisen silauksen tuottaneella kierroksella ei yhtään. Paras koko kierros on 6 yli ja paras ysi kaksi yli. Peli ei tunnu ollenkaan niin varmalta kuin kuvittelin sen singeleillä tuntuvan, kun itse siellä 20 tienoilla läiskin. Tunne siitä, että yli 90 tai jopa 100 lähentelevä kiekka vaanii kulman takana on vahva. Mailoja on ’kulunut’ kolme settiä, eli ensin aloiteltiin Dunlopin boksisetillä (160USD), josta putteri on vieläkin käytössä. Sitten raudat vaihtuivat Top Flite Toureihin, joilla pelattiin 11 tienoille ja viimeisen silauksen antoivat uudet Mizuno mx-23:t. Draiverina ’toimii’ Mizuno Bluefire 310cc 11 asteen loftilla, 3puu on Mizuno mp-001 ja hybridinä on 20 asteinen Callaway heavenwood. Sandinä Titleist Vokey 200 ja lobbarina sen joku kopio. Ai niin, draivin pituuksista pitää tietenkin sanoa vielä jotain, no eivät ne liian pitkiä ole. Jee

    Sori vaan mutta singeliksi sun tasoituksen täytyy olla 9.4 tai alle. No hyvä runda silti, onnee!

    Onneks olkoon!

    Mä lienen Suomen (maailman?) ainoa alle hcp-6:sen peluri, joka ei oo tehny vielä iigeliä??? Jo nelisen kesää sinkelinä ja ei iigulia. Noloa???

    Miks rajana 9.4?

    Tää on varmaan jo joskus selitetty jossain ketjussa? Muistelisin ainakin…

    9,4 pyöristetään 9:nja näin tasoituksesi on singeli

    miksi tasoitusta pitää pyöristää?!

    kyllä minusta hcp 9,9 on singelimiehiä

    Niinhän sitä yleisesti luullaan…

    Iigeli?Katinkullassa kaks samalla kierroksella, toinen griinibunkkerista ja toinen ’tekemällä’ eli draivi-rautakasi-4m putti.

    tämä siis vain raksun mielentilan nostamiseksi,ei niitä kannata ressata.tulee jos on tullakseen.

    Iigelin tein viimekesänä jolloin tasoitus tais olla alle 21. Talmassa laakson 12:sta väylä. Ei se kyllä peliä ole parantanut siitä huolimatta yhtään. Ei noista kannata olla huolissaan tulee kun on tullakseen tai sitten ei koskaan. Vähän niinkuin noi hollarit.

    EFC

    Kolme eaglia ! Vaikka tasoitus yli kymmenen. Kyllä , säkä käy…. Hyg: n ysillä yksi ja viidellätoista kaksi.

    En kyllä ihan osta tuota 9.4 juttua, ei kai mitään pyöristettyjä händäreitä ole, eikä kai kukaan niitä muutenvain pyöristele, en ainakaan minä :).

    Siinä olet kyllä oikeassa että useilla kentillä pelihändäri on vielä kaksinumeroinen, tosin kotikentälläni sveitsissä tulee tarkan tasoituksen olla 7.5 kun pelitasoitus laskee alle 10 (par 72 CR 72.9 Slope 129).

    Noh, ei se mitään, kyllä se 9.4kin vielä tällä kaudella tulee….

    Kylla golfin yksi suurista virstanpylvaista on puhkoa singeliraja. Toinen yhta upea kokemus oli paasta alle 18n.

    Pari muuta huikeaa kokemusta golfista on mielestani lyoda yli 300 metria ja oppia hallittu back spin.

    Show-mielessa 😉

    Kyllähän se niin on, että 9,4 on vasta virallinen singeli, mutta ei se vähennä suoritustas yhtään! Hieno homma ja onneks olkoon!

    Ei igluja tännekkään. Eilen viimeks pääsin par nelkulla n. neljään metriin lipusta mutta, kun ei, niin ei…

    Lainaus golsanastosta

    Single-figure handicap

    ’Singeli’. Yksinumeroinen tasoitus, jota yleisesti pidetään osoituksena kuulumisesta klubipelaajien eliittiin.

    HyG yhdeksännellä tehty eagle on samalla myös holari. Tulitko ollenkaan noteeranneeksi sitä?

    Jos HyGin ysillä teet iigelin, niin eikös sitä kutsuta silloin holariksi? 😉

    Kyl munki mielestä 9.9 on singeli. Ja pyöristystapoja on enemmän kuin yksi! Eräs tapa on tiputtaa desimaali pois… Eli kaikki alle 10.0 on sinkeliä!

    Itse sain lukion vikasta matikan kokeesta 8,5 ja arvosana pyöristettiin silti kasiin!!! Ja se ei ollu mikään kurssikoe vaan koko lukion matikan oppimäärän koe jossa sai yrittää korottaa numeroaan. Olin katkera, juu…

    Mitä tästä opimme? Kukin pyöristää lukunsa niin kuin itse haluaa tai tilanteeseen parhaiten sopii…

    tasoitusta joka on 9,5-9,9 sanotaan digitaalisingeliksi 🙂

    ONNEKS OLKOON ON VARMAAN HIENO FILI9NKI.

    MÄOISIN MELKEHEN VARMHANA SINKKU ,JOS VOISIN PELAAT VIEL JONAIN VUONNA 100 KIERROSTA 30 SE EI ONNISTU. PELASIN JO 25.9 1993 80 pILEISKOLOHVISSA NURMKESESSA. .

    PELASIT MUUUTEN SAMAN TULOKSEN IOU KÄRKISEN JUSSI MÄKIMIESKISASSA NOKIA RIVERILÄ 77. JUSSI YLTÄÄ TÄN VUON 70 VUOTEEN,JOTEN ULL 60 ON VIEL AIKAA.

    EFC

    Kuohujuomat juotiin sen lyönnin jälkeen, tai siis kierroksen jälkeen. Ketjussa vaan oli puhe eageleista 😉

    Löytyykö jostain Suomi-Mäkisuksi-Suomi sanakirjaa :-).

    Ne jotka väittävät, että 9,9 ei ole singel niin ovat oikeasssa. 9,4 on vasta ensimmäinen virallinen singel-tasoitus. Johtuu siitä, että ennenkuin oli kaikkien rakastama slope-sähläys käytössä niin saadut lyönnin menivät seuraavasti 9,5->10 ja 9,4->9. Tästä seurasi se, että 9,4 on singel ja 9,5 ei ole singel.

    Muistaakseni slope tuli käyttöön Suomessa joskus 90-luvun alussa, jos olen väärässä niin pahoittelen.

    Aluksi: onneksi olkoon, sveitsigolffari, singeliksi pääseminen on (ainakin tällaisen tuupparin mielestä) kunnioitettava saavutus!

    Miksiköhän tämä ketju lähti jo ensimmäisten minuuttien aikana sivuraiteille? Nooh… niin käy monesti muulloinkin.

    On mukavaa oppia vanhaa. Nyt minäkin ymmärrän, että koska joskus kauan sitten on joku asia ollut jotenkin, ja vaikka asia ei enää niin olekaan, niin joissain pikkuiseikoissa kuten terminologiassa voidaan kuitenkin sanoa että ei se noin ole koska se ennen, siis ennen nykyisin voimassa olevaa järjestelyä, oli toisin. Nyt minäkin tiedän, että singeliys on nipottamista. Ainakin niiden singeliys, jotka olivat singeleitä jo vuosikymmenet sitten. Tasoitussäännöt eivät pikasilmäyksellä mitään singelirajaa tunne, kakkosryhmän hcprajat taisivat olla 4,5-11,4.

    9,9 on selkeästi single digit. Täältä tähän.

    Oma tasoitus minulla on 9,8 ja minulle on aivan sama pääsenkö ’oikeaan’ singeliin, tai olenko edes singelissä.

    Tasoitus on se mikä on. Se laskee ja nousee, mutta se on hyvä olla olemassa, jotta pystyy helpommin pelaamaan itseään vastaan.

    Kotikentälläni minun ei tarvitse pelata kuin +8 kierros, niin olen jo kaikkien sääntöjen mukaan sinkku, tai siis tuplasinkku, joten eiköhän se tule, kun viime kierroskin meni samaan lukuun

    Joo kyllä se vain niin menee, että eaglet on harvassa.. yhden eaglen olen urani lyhyen urani aikana tehnyt ja senkin chippaamalla.. siis silmät kiinni ja sinnepäin. Kutostahan tuo tasotus jo näyttää ja vaikka lähes joka kierros eaglea pääsee puttaamaan ei vaan mene!

    Tänään esim. n. 7m eagle-putti par4:lla.. lipes birkuks, mutta elämä jatkuu! Par5:sella normaalisti noi eagle-putit tulee.. siis sillon kun pysyy väylällä :).. mutta eiköhän se vielä joskus napsahda ihan puttaamalla .. :> btw. tosta singelihommasta.. kaverithan nuo tais sanoa ’regusingeliks’ tj. sillon kun näytti vielä 9,9:ää händäri.. tietysti makuasia, fakta kuitenkin toi pyöristys.. onnittelut kuitenkin hyvästä kierroksesta. Saanee kysyä, että tuliko bäkäreiltä vai klubbaritiiltä toi 77 ?

    Tulihan se eka iigeli vihdoinkin ja viel tasoituskierroksella, eli viikkokisassa. Vaik oli kyl täys vahinko: Avaus rauta seiskalla kylkkärinä n. 170m. Sit 90-metristä sändillä melkein kylkkäri ja kuppiin. En itse nähny ku lippu oli kumpareen takana, mut kaveri kilju takana iikeliä…

    Kaks ’huonoa’ lyöntiä ja tulos silti iigeli. Tää on mahdollista vain golfissa! Eihän iigeleitä muualla olekaan, mut silti…

    Siitäs saitte hermes ja muut! 😉

    iigelikerholainen

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 41)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #347137 kohteessaSingeliksi !!!

Etusivu Foorumit Yleistä Singeliksi !!!

Kotimaista laatusisältöä evästeiden avulla​

Keräämme yhdessä kumppaneidemme (55) kanssa eväste- ja tunnistetietoja esimerkiksi vierailluista sivuista, IP-osoitteista ja laitteiden ominaisuuksista. Tietoja kerätään, jotta voimme tarjota kävijöillemme parempia sisältöjä ja palveluita sekä kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Tietoja hyödynnetään myös kävijämäärien ja mainonnan mittaamisessa. Hyväksymällä evästeet sallit tietojesi käsittelyn em. tarkoituksiin. Voit muuttaa valintojasi milloin tahansa evästeasetuksistasi näytön alalaidassa olevan linkin kautta.

Lue tarkemmin, mihin tarkoituksiin tietojasi käytetään:

Tällä välilehdellä voit antaa suostumuksesi evästeiden ja vastaavien teknologioiden käyttöön painamalla Hyväksy kaikki tai valitsemalla yksityiskohtaisesti, mihin tarkoituksiin annat suostumuksesi ja painamalla Hyväksy valitut. Jos valitset Estä kaikki tai et tee muokkauksia ja valitset sen jälkeen Hyväksy valitut, evästeitä tai muita vastaavia teknologioita ei hyödynnetä. Suostumuksesi vaaditaan myös siihen, että Toimittajat -välilehdellä luetellut yhteistyökumppanit saavat käsitellä tietojasi. Huomaathan, että sivuston ja palvelun toiminnan kannalta välttämättömät evästeet ovat aina käytössä.

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa ja sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja