16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Sähkökärryt

Etusivu Foorumit Välineet Sähkökärryt

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 51)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Onko se Costa del Sol Pärnussa? Jos firmakin on Eestissä…

    Moi Kari44,

    Asuimme perheineen Costa del Solilla pari vuotta jokin aika sitten. GD Estonialla on siellä liiketoimintaa mm. Segway mop/up kioskien ja JuCad tuotteiden kanssa. Myyntimiehemme myy siellä tuotteita pääosin tehdastoimituksina, ensi syksynä Costa Del Solilla on myös pieni varasto kyseisiä tuotteita. Emme ole firmaa perustanut tämän asian takia Espanjaan vaan myymme kärryt Eestiläisen firman nimissä.

    T. jp heino

    Ettei nyt kaima vaan pikkasen venyttäisi tuota totuuden vieteriä? Mä kuitenkin olen useammankin kerran pirauttanut tirehtöörin henk.koht. luuriin Helsingin Töölöstä, noutanut tavaran Espoon Karamalmilta ja maksanut laskun eestiläiselle pankkitilille, jonka haltija on Golden Door OÜ. Kovin paljon siinä välissä ei ole näkynyt eestiläisiä myyntimiehiä. Mutta ehkä mut on kirjattu firman asiakasrekisteriin alakohtaan ”Costa del Sol” koska osan vuodesta siellä asun. Tai sitten Eestissä on vaan lempeämpi yritysverotus… 😉

    -jp-

    Suomi, Espanja ja Viro ovat nyt kuitenkin EUssa jossa on pääosin vapaa ihmisten ja tavaroiden liikkuminen.

    Toisin sanoen, en ymmärrä miten J-PS:n kommentti liittyy J-PH:n kirjoitukseen?

    Tavarat ja palvelut liikkuvat vapaasti EU:ssa, mutta verotusvaltion valitseminen ei käy yhtä helposti. Eli ymmärrän J-PSn kommentin, mutta en moden.

    Bunkkeripete: Tavarat ja palvelut liikkuvat vapaasti EU:ssa, mutta verotusvaltion valitseminen ei käy yhtä helposti.

    J-PH: Emme ole firmaa perustanut tämän asian takia Espanjaan vaan myymme kärryt Eestiläisen firman nimissä.

    Ehkä tässä on menossa jotain mitä en oikeasti ymmärrä? Miten tähän virolaisen firman Suomessa myymään Jucad juttuun liittyy nyt verotusvaltion valitseminen?

    KL1

    Varsinkin, kun kyseessä on Suomessa toimiva suomalainen firma, jonka laskutus Salakarin omakohtaisten kokemusten perusteella kulkee virolaisen (tytär?)firman kautta, mikä ei ole millään lailla kummallista ottaen huomioon henkilötyövuosien kustannukset Suomessa ja Virossa.

    Tarvitaanko tähän deccari vai ovatko kaikki tyytyväisiä?

    Kysyn sähkökärryn vaihteiston voitelusta.
    Oman kärryn alta on koko kesän kuulunut jurnutus, joka on selvästi vaihteistosta. Purin sen ja totesin, ettei siellä ole kuin jännökset vaseliinista. Tila, jossa moottorin kierukka-akseli kohtaa vinohammaspyörän oli melkein tyhjä. Valkoista vaseliinia oli reunoilla. Vinohammaspyörä näyttää olevan jotain muoviseosta (valkoinen). Mitähän ainetta sinne koteloon pitäisi laittaa? Onko kukaan purkanut ja huoltanut omaa kärryään?

    #1183828 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Yksi isohko merkki Keski-Euroopassa on Comperdell. Itävaltalainen perheyhtiö valmistaa tuotetta. Mulla ollut kahdeksan vuotta, noin 400 kierrosta ja viime vuonna uusin akun pieneen lithiumiin. Kärry maksaa reilun tonnin ja vaatii käyttäjältä tottumista ja järkeä ajeluihin, kun on aika kiikkerä. Loistava laatu, mutta saattaa ruostua, jos jättää likaiseksi tai ulkovarastoon. Huolellisen golfarin kärry. Myy ainakin Diswest ja sieltä saa tilattua varaosat, joita harvoin kylläkin tarvitsee.

    #1184011 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Yksi isohko merkki Keski-Euroopassa on Comperdell. Itävaltalainen perheyhtiö valmistaa tuotetta. Mulla ollut kahdeksan vuotta, noin 400 kierrosta ja viime vuonna uusin akun pieneen lithiumiin. Kärry maksaa reilun tonnin ja vaatii käyttäjältä tottumista ja järkeä ajeluihin, kun on aika kiikkerä. Loistava laatu, mutta saattaa ruostua, jos jättää likaiseksi tai ulkovarastoon. Huolellisen golfarin kärry. Myy ainakin Diswest ja sieltä saa tilattua varaosat, joita harvoin kylläkin tarvitsee.

    Comperdell
    – kiikkerä
    – ruostuu likaisena ja ulkovarastossa

    Hyvä kun tuli puheeksi. Golfkärryn parhaita ominaisuuksia ovat ajovakavuus ja ruostumattomuus (lue: kärry pysyy hyvänä pitkään). Eipä tarvitse harkita ainakaan tuota kärryä seuraavaksi sähkövempaimeksi.

    #1185580 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Jos huitelee pitkin metsiä, eikä laitteesta huolenpito kiinnosta, kannattaa kantaa.

    #1185839 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Vakava, substantiivi on vakavuus, superlatiivi on vakavin. KL1 on kuittaillut sivustolla ettei joku osaa kirjoittaa. Itse kirjoitit sitten väärin, lol Olisiko pitänyt oikolukea? Ajovakaa olisi ollut oikea sana. Typerää kuittia odotellessa röyh.

    Vaihdoin viime kesänä Power caddyn ( yli 10v vanhan) uuteen Touch malliin. En kaipaa nippeleitä enkä kaukosäätimiä. Kärryn paras ominaisuus on se, kun aisaa työntää eteenpäin, niin se kulkee ja kun pysähdyt, niin aisa vetäytyy taakseppäin ja kärry pysähtyy. pari negatiivistä asiaa tulee mieleen. Jyrkissä ylämäissä, jos tyrkkää liian nopeasti kahvaa, niin se ”keulii”. Jos et vedä kahvaa tarpeeksi , niin siihen jää veto päälle ja kun tulet puttaamasta, kärry painelee omineen. Yksi kerta opettaa paljon ja nyt tuon muistaa aina tehdä oikein.

    Kirjoittelin tuossa vajaa vuosi sitten tällaisia:
    ”Kehottaisin suhtautumaan tuohon JuCadiin varauksella. Meidän perheessä on käytetty JuCadin kärryjä vuodesta 2009 asti, yhteensä 4 kpl. Ja täytyy sanoa että niin JuCadin tekninen laatu kuin asiakaspalvelukaan ei nykyisin vastaa lähimainkaan tuota neljän tonnin hintaa. Meillä se ensimmäinen, siis se 2009 hankittu, kohtasi tiensä pään viime talvena; kävi pari kertaa tehtaalla korjattavana ja sitten tuli tuomio: ei kannata enää korjata! Noh, armollisesti hyvittivät tonnin verran vaihdossa uuteen kärryyn. Nykyisin meillä on siis käytössä kolme kpl noita kärryjä. Miksikö kolme? No kun pääsääntöisesti yksi niistä on kuitenkin tehtaalla korjattavana. Nytkin yksi odottaa golfklubin proshopissa noutoa tehtaalle (noutoa joka luvattiin tapahtuvaksi eilen, siellä se nurkassa odotteli ainakin vielä äsken…) korjaukseen. Eli suosittelen katselemman muiden valmistajien tarjontaa jos tuollaisen high-end kärryn haluaa; mun muutama klubikaveri käyttää TiCad -kärryjä ja ovat oikein tyytyväisiä valintaansa. Sellaisen mäkin hommaan kunhan (valitettavasti siis melko pian tod.näk.) näistä nykyisitä aika jättää. http://www.ticad.de”

    Nyt sen verran päivitystä, että tänään lähti taas tuo uusin – vajaan vuoden ikäinen – kärry tehtaalle korjattavaksi. Selittämättömällä tavalla vaan pimeni koko paska, ei elon merkkiäkään. Että sellaista laatua (= täyttä kuraa) saa rohkeella neljällä tonnilla. Ja tätä humppaa kahdeksan vuotta, jonka jälkeen tehdas toteaa että ”ei kannata korjata” – melko edullista, varsinkin kun parin vuoden välein on joutunut ostamaan uuden seitsemän huntin akun…

    JP Salakari

    KL1

    J-P, millainen takuu siinä JuCadin kärryssä on? Luulisi vuoden ikäisen vehkeen menevän takuun piikkiin.

    Ei sillä että se mitenkään vähentäisi hatutusta, mutta ainakin tulisi halvemmaksi kuin uuden ostaminen.

    Meillä on Jucadin kärryjä 4 kpl, olleet jo vuosia ja kaikki olemme niihin erittäin tyytyväisiä. Korjattavana omani ollut kerran, osa haettiin ja palautettiin parin viikon sisällä ja alkuperäinen akku on toiminut hyvin.

    Sähkökärryjä näyttäisi saavan nykyään siinä 300-500 Eur hintaan uutena jo useampaakin mallia. Käytettyjäkin näyttää olevan tarjolla. Osa halvemmista näyttää olevan lyijuakulla, mutta melko edukkaita löytyy litiumakullakin. Onko kenellään jaettavana lisäkokemuksia noista tuon hintaluokan laitteista. Onko järkeä ostaa käytettyä..? sikäli kun toimituksetkaan onnistuvat. Saako halvalla kelvollista?

    Ebay antoi mm. tämmöisiä

    https://www.ebay.co.uk/sch/Golf/1513/i.html?_from=R40&_nkw=electric%20trolley&rt=nc&LH_PrefLoc=3&_trksid=p2045573.m1684

    Tässä aiemmin mainittu PowerBug
    Esim.
    https://www.powerbug.co.uk/sport-series-golf-trolleys/151-gt-sport-lithium.html

    Kauko-ohjauksella..

    https://www.ebay.co.uk/itm/Elektro-Golf-Trolley-CADDYONE-450-black-inkl-33AH-Bleigelakku-Fernbedienung/372630545119?_trkparms=aid%3D111001%26algo%3DREC.SEED%26ao%3D1%26asc%3D20131017132637%26meid%3Df7e1b035e4f9440299712a915fac7a0a%26pid%3D100033%26rk%3D7%26rkt%3D7%26sd%3D264219738065%26itm%3D372630545119&_trksid=p2045573.c100033.m2042

    https://www.ebay.co.uk/itm/Electric-Golf-Trolley-Pge-3-1-12v-33ah-USB-350w-Motor-Complete-Equipment/254170650206?epid=18026691892&hash=item3b2dc0565e:g:VF0AAOSwNZxcfVLY

    KL1

    Saako halvalla kelvollista?

    Lähtökohtaisesti ei saa. Tämä pätee ihan kaikkiin kuviteltavissa oleviin tuotteisiin ja palveluihin.

    Tämän ketjun kokemuksien mukaan ei kalliskaan ole välttämättä hyvä. Mainitsit kuitenkin KL1 omistavasi PowerBugin, jonka halvin malli mahtuu tuohon hintaluokkaan. Missä ero, vai onko kelvoton sekin?

    KL1

    No tuota, minä ostin kärryni ihan uutena ja maksoin siitä sentään merkittävästi enemmän kuin tuon 300-500 egeä. En siis pidä kärryni hintaa mitenkään halpana, joskin edullisena verrattuna moniin muihin sähkökärryihin. Puutteensa omassanikin on enkä seuraavaksi kärryksi sitä enää hankkisi ihan mukavuus- ja varustelusyistä. Hintaansa nähden olen kuitenkin ollut siihen aika lailla tyytyväinen.

    Jos lähtisin ostamaan kärryä käytettynä hintaan 300 egeä, niin pitäisin erittäin epäuskottavana, että saisin rahalleni sellaista vastinetta, jota toivoisin verrattuna uuden kärryn hintaan. Käytetty vempele on aina riski.

    Hommasin keväällä ensimmäiseni.
    Ebayssa joku golfia pelaamaton oli voittanut ne arpajaisissa, eli korkkaamaton: Lithium-ioni -akku, 2 rundia kestää.
    Peruslaite, mutta hinta oli vain 175€ :-).

    Kokemuksena sanoisin, että tämmöinen tuli jäädäkseen

    Tällä ketjulla on ikää jo kolme vuotta. Saisikohan päivityksen. Kiinnostaisi kokemukset noin tonnin kärryistä (unohdetaan nyt nuo 4 tonnin pelit). Miten pelittävät esim. Motocaddyn ja Powacaddyn parhaat mallit? Onko kokemusta kestävyydestä/vioista? Käytön/kuljetuksen helppous on myös tärkeää. Toki muut merkit tässä hintaluokassa tulevat myös kysymykseen.

    Itse haluaisin kärryn jonka suunnitteluun olisi oikeasti panostettu, Jucadissa ja TiCadissa on ideaa mutta iso miinus tuosta että niitä pitää kasata. manuaali mallissa joka minulle olisi mieluisampaa. Eikö kukaan oikeasti ole kehittänyt kärryä joka menisi yhdessä osassa pieneen tilaan ja olisi vielä tyylikkään näköinen, käytettävyydestä tinkimättä. Cligierin 3.5:een pätee vain tuo käytettävyys. Suunnittelun yksi ongelma on varmaan tuo että golf bägi varusteineen saatta painaa 10-15kg

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 51)
Vastaa aiheeseen: Sähkökärryt

Etusivu Foorumit Välineet Sähkökärryt