16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Sähköinen jäsenkortti

Etusivu Foorumit Yleistä Sähköinen jäsenkortti

Esillä 22 viestiä, 176 - 197 (kaikkiaan 197)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kiitos vinkistä, onnistui.

    Toimimattomuusongelma vaivaa useita android-puhelimen omistajia. Samsung 5:n S ja J mallit hylkivät sovellusta, riippumatta androidversiosta. Honor 7 Lite ei myöskään toimi. Appsi latautuu, mutta kirjautumaan ei pääse, koska seuraluettelo ei avaudu. Golfliitto on asiasta tietoinen, mutta ei ole millään tavalla reagoinut siihen, että asiasta pitäisi tiedottaa jäsenistölle. Jos olisin tiennyt, olisin valinnut lahjaksi puhelimen, joka olisi varmasti toiminut. Liitosta ilmoitettiin, että kaikille on vastattu, joilla on ollut ongelmia. Pidän lähestymistapaa asiaan ihmeellisenä. Odotetaan ensin vika ja sitten kerrotaan, että onhan näitä ollut. Onneksi autonvalmistajat toimivat hieman toisella tavalla sentään.
    Jos nyt jollakulla on keinoa tiedossa, millä asia saadaan hoidettua, niin kertokaapa. Appsin oikeudet on annettu, on ladattu uudestaan, on tyhjennetty välimuistit jne…

    Jos eilen annoin risuja, niin nyt on ruusujen vuoro. On huojentavaa ja tyylikästä, että golfliitosta otetaan puhelimitse yhteyttä asian tiimoilta ja ollaan oikeasti auttamassa jäsentä ongelmassa. Kiitos Mika.
    Mikä hienointa ongelmakin ratkesi, syy ratkeamiseen on vielä epäselvä, sen verran olen saanut rajattua, että puhelimen valmistaja ei kyennyt auttamaan. HiCare ei päivittänyt viimeistä ohjelmaversiota automaattisesti, mutta eipä sitä tehnyt Huaweikaan, vaikka näin heidän nettisivuillaan lukee.
    Jälleen kerran ohjelman poisto, välimuistin tyhjennys, sekä sitten jostain toisesta valikosta( sori kun ei ole sitä luuria nyt tässä, kerron myöhemmin)sisään ja penkomaan jotain muistia. Siltä löytyi edelleen eBirdielogo ja sen poisto. Sitten puhelimen optimointi, eli kaikki roska pois. Virrat pois, käynnisty, kauppaan ja eBirdien lataus ja avaus. OHO! seuraluettelo tupsahti näkyviin ja kirjautuminen onnistui.
    Se, että auttoiko tämä minun puuhastelu jää toistaiseksi arvoituksesksi. Asiasta olin lähettänyt myös sähköpostia ohjelman kehittäjälle, mutta toistaiseksi häneltä ei ole tullut tietoa, josko jotain toimenpiteitä siellä olisi tehty.
    Kun saan tuo luurin hyppysiini, koitan vielä löytää ne paikat jossa kävin sorkkimassa, en todellakaan ollut varma siitä mitä tein.

    No niin, sain luurin hyppysiini ja ohjelmista löytyy ”Puhelimen…” ohjelma. Tuo teksti ei juuri mitään kerro, mutta kyseessä on ”Phone Manager” ohjelma.
    Sieltä sitten valitaan ”muistin puhdistaminen” sekä ”välimuistin roska” ja ajetaan molemmat ”puhdista roskat” kohdassa. eBirdien saattoi jommassa kummassa valita erikseen poistettavaksi.
    Nämä siis sen lisäksi, että ensin oli käyty sovelluksissa tyhjentämässä välimuisti ja sitten poistettu ohjelma. Buuttaus ja eBirdien asennus ja toimi.

    Mitään tietoa ei siis ole auttoivatko nämä toimenpiteet, vai tapahtuiko jotain muuta.

    KL1

    Jos näistä viimeisimmistä viesteistä jotain johtopäätöstä on tehtävissä, niin se on, että Golfliitto on saanut merkittävää rahallista tukea Suomen Alzheimer- ja Dementiayhdistykseltä. Tällaiset pikku puuhastelut puhelinten ja tietokoneiden kanssa buuttaamisineen ja ohjelmistopäivityksineen ovat omiaan saamaan seniorikansalaisten(kin) harmaat aivosolut liikkeelle ja siten ehkäisemään aivotoiminnan liian varhaista degeneroitumista.

    Kun ensimmäisen kerran kuulin sähköisestä jäsenkortista ajattelin vihdoinkin käytetään nykyajan systeemiä. Myöhemmin selvisi tekevät sovelluksen/applikaation/applarin iOS ja Android laittelle. Ihmettelin kovasti miksi ihmeessä pitäisi applari tehdä kun riittäisi nettisivupohjainen systeemi.

    Nettisivusta voisi tallentaa bookmarkin, webbisivu muistaa rekisteröinnin, Google/Facebook/Microsoft/sivuston käyttäjätunnuksen parituksella homma hoituisi samantien.

    Tiedot voisi katsoa myös WindowsPhone laitteella joka itsellä on taskussa ja taatusti olisi yhteensopivampi kuin natiiviapplarin kärvistely +100 erilaisen Android kapulan kanssa.

    Asensin Android tablettiin sovelluksen ja selvisi syy. Se toimii samalla mainosalustana tarjouksille sekä push-viestien herätteiden käsittelyyn. Ymmärrän perusteet miksi haluttu tehdä applari.

    Voisivat applarin rinnalla tarjota perustason jäsenkortin nettisivu-sovelluksena jotta WPhone tai mikä vaan PC voisi tarkastella tietoja.

    Näytin tätä ”korttia” applikaatiosta brittikollegalle joka ihmetteli seuraavaa: miksei ”Suomen Golfliitto Ry” ja ”Voimassa X/XXXX asti” ole englanniksi? Kun vastaavasti ”Membership and handicap card” on vain englanniksi? Eli nyt ulkomailla (jossa tuota korttia kai mahdollisesti voisi tarvita) ei selittämättä käy ilmi onko kortti voimassa vai ei. Peruskysymys: miksi tuollainen sekamelska eikä suoraan pelkkää englantia?

    Ei tässä mitään ihmeellistä ole. Ollaan luotu alusta mainostukseen, jäsenistön palvelut tulevat ajallaan jahka kerätään.

    Tänään tuli kotiseuralta tieto uudesta tasoituksesta. Yritin avata eBirdietä saadakseni uuden sähköisen kortin näkyviin. Ei onnistunut, jäsentä ei löydy, vaikka kaikki tiedot oli laitettu ohjeen mukaan.
    Mitä kokoemuksia muilla on tästä surkeudesta?

    Kotiseuran vaihto voi aiheuttaa ongelmia. Kun vanhaan ilmoittaa eroavansa, poistavat jäsenyyden eli eBirdie ei tunnista eikä enää pääse Nexgolfiinkaan. En vielä tiedä kuinka nopeasti uusi seura saa tiedot sisään. Joka tapauksessa tasoitustarkistus jäi väliin. Ennen eroamista pitää printata Nexgolfista HCP-tiedot tai pyytää vanhalta kotiseuralta todistus jäsenyydestä HCP-tietoineen. Muutoin voi tulla ongelmia pelaamiseen ylimenokaudella. Kokemusta on.

    Tänään tuli kotiseuralta tieto uudesta tasoituksesta. Yritin avata eBirdietä saadakseni uuden sähköisen kortin näkyviin. Ei onnistunut, jäsentä ei löydy, vaikka kaikki tiedot oli laitettu ohjeen mukaan.
    Mitä kokoemuksia muilla on tästä surkeudesta?

    Moi Mauno!

    Jos seurasi käyttää GolfBoxia, niin syy löytyy tämän kautta eli GB ”nollaa” jäsenyytesi, kun se ajaa jäsenmaksut ja aktivoi jäsenyyden taas, kun maksu on maksettu. Tämä epäloogisuus on GB:n tiedossa.
    Jos seurasi käyttää NexGolfia, niin siinä tapauksessa seurassa on tehty jotain kummallista ja ole yhteydessä seuraan, että katsovat miksi sinun jäsenyytesi on poistettu.

    Kiitos tiedosta!
    Seurani todella käyttää GolfBoxia.

    Olisikohan tässä laajemmankin tiedottamisen paikka esim. Golfliitolla? Hämmentyneitä varmaan on muitakin kuin minä.

    Minulla ei ole mitään muutoksia seurassa tai jäsenyydessä, mutta eBirdiessä on tyhjä sivu kohdassa ”Kortit”. Sisäänkirjautumisessa ei liene ongelmia, koska kohdassa ”Profiili” näkyy että kirjautunut tunnuksella xxxx

    Minulla ei ole mitään muutoksia seurassa tai jäsenyydessä, mutta eBirdiessä on tyhjä sivu kohdassa ”Kortit”. Sisäänkirjautumisessa ei liene ongelmia, koska kohdassa ”Profiili” näkyy että kirjautunut tunnuksella xxxx

    Moi Putti-Possu!
    Laita sähköpostia osoitteeseen ebirdie (at) golf.fi ja laita sinne tarkemmin tietosi, niin saanet vastauksen sitä kautta.

    ”Bugi” ilmeisesti selvisi – eli kalenterivuoden alussa sähköinen jäsenkortti muuttuu ”blankoksi” ja aktivoituu vasta kun kevään kuluessa laskutetaan jäsenmaksu.

    Tämä logiikka perustuu ajatukseen, jossa golfkausi päättyy lokakuussa ja alkaa joskus huhti- /toukokuussa. Mutta nykyisin golfkausi jatkuu Suomessakin vuoden vaihteen yli (ainakin Hangossa) ja ulkomailla aika ajoin kysytään jäsenkorttia.

    Täytyy jatkossa ottaa kuvakaappaus talteen ennen vuoden vaihdetta, jolloin sitä jäsenkortin kuvaa voi näyttää jos kysytään. Sehän näyttää ruudulla ihan samalta kuin aitokin. Tätä taustaa vasten on kummallista, että on päädytty tähän, että vuoden alusta näyttö muuttuu blankoksi, kun sen pystyy kuvakaappauksella kiertämään.

    ”Bugi” ilmeisesti selvisi – eli kalenterivuoden alussa sähköinen jäsenkortti muuttuu ”blankoksi” ja aktivoituu vasta kun kevään kuluessa laskutetaan jäsenmaksu.

    Tämä logiikka perustuu ajatukseen, jossa golfkausi päättyy lokakuussa ja alkaa joskus huhti- /toukokuussa. Mutta nykyisin golfkausi jatkuu Suomessakin vuoden vaihteen yli (ainakin Hangossa) ja ulkomailla aika ajoin kysytään jäsenkorttia.

    Täytyy jatkossa ottaa kuvakaappaus talteen ennen vuoden vaihdetta, jolloin sitä jäsenkortin kuvaa voi näyttää jos kysytään. Sehän näyttää ruudulla ihan samalta kuin aitokin. Tätä taustaa vasten on kummallista, että on päädytty tähän, että vuoden alusta näyttö muuttuu blankoksi, kun sen pystyy kuvakaappauksella kiertämään.

    Moi Putti-Possu!
    Oletko sinäkin ”GolfBox-seuran” jäsen? Tämä voisi selvittää tuon blankon kortin, sillä itselläni tuota en huomannut näin ”NexGolf-seuran” jäsenenä.

    Oletko sinäkin ”GolfBox-seuran” jäsen? Tämä voisi selvittää tuon blankon kortin, sillä itselläni tuota en huomannut näin ”NexGolf-seuran” jäsenenä.

    juu, golfbox-ry:n jäsen

    juu, golfbox-ry:n jäsen

    Eli tuossa vähän ylempänä vastauksessa #1194917 on selitys tuohon ongelmaasi.

    Nyt havaitsin ristiriidan, golfbox ja nextgolf pitäisi keskustella liiton tietokannan kanssa, ebirdiessä minulla on kuitenkin kaksi jäsennumeroa (se oikein,kun olen kahdella kentällä jäsen), ja niilläpä on kaksi eri tasoitusta. Toinen joka pitää yllä virallista tasoitusta on nextgolf seura ja viime vuonna vielä päivitin golfboxiin jokaisen tapahtuman jälkeen, mutta se ei siirry ebirdieen sitten millään?
    oletteko törmänneet vastaavaan, haasteeksihan tämä muodostuu jos ilmoittaudun sisäisiin kilpailuihin golfbox järjestelmä kentällä, niin seura hakee tasoituksen ebirdiestä, eikä golfboxista

    oletteko törmänneet vastaavaan, haasteeksihan tämä muodostuu jos ilmoittaudun sisäisiin kilpailuihin golfbox järjestelmä kentällä, niin seura hakee tasoituksen ebirdiestä, eikä golfboxista

    Kilapiluunhan ilmoittaudut aina kotiseuran tunnuksilla ja siellä tasoituksesi pitäisi olla aina kunnossa. Laita sähköpostia osoitteeseen eBirdie@golf.fi ja mainitse, että Golfpisteen keskustelupalstalta ”minä” käskin laittaa sähköpostia eli kerrot kuka olet ja alamme/alan katsomaan tuota tasoitusten yhdistämistä, joka pitäsi onnistua suhteellisen helposti…
    Muutoinkin toivottavasti perjantaina saamme yhden muutoksen, joka auttaa GolfBoxia saamaan paremmin tasoituskierroksia haettua itselleen, jos kierrokset on pelattu NexGolf-kilpailuissa tai GameBookilla.

    vastaus 1317823
    vika selvisi, toinen kentistä (nextgolf) oli syöttänyt v 2003 syntymäajan väärin,jolloin liiton kannassa olin kaksi eri henkilöä.
    pikkasen tehtiin asian tiimoilta töitä, mutta lopputulos loistava

    Onko muuten kukaan yrittänyt tehdä muutosta tasoitukseen seuransa tasoitustoimikunnan kautta. Prosessi, joka on kuvatt WHS käsikirjassa on nimittäin melko monimutkainen ja edellyttää työtä paitsi pelaajalta, toimikunnalta, myös liitolta eBirdie-järjestelmän ylläpitäjänä. Kuulisin mielelläni, miten muutos on oikeassa elämässä tehty.

Esillä 22 viestiä, 176 - 197 (kaikkiaan 197)
Vastaa aiheeseen: Sähköinen jäsenkortti

Etusivu Foorumit Yleistä Sähköinen jäsenkortti