26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Rio 2016 Olympics

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Rio 2016 Olympics

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 71)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Bubba harjoitteli puttia ja osui palloon, joka meni metrin eteenpäin. Bubba jatkoi tuosta seuraavalla putilla.

    Minusta siitä pitäisi tulla 2 rankkua, koska heilautus ei ollut lyönti määritelmän mukaan. Lyönnissä pitää olla aikomus ja tuossa ei ollut aikomusta putata – vaan harjoitella. Siksi pallo olisi pitänyt palauttaa takaisin ja kun pelasi väärästä paikasta yhteensä 2 penaa.

    Mitä sanovat sääntöviisaat ?

    Harava on liikuteltava haitta. Jos pallo on haitan päällä, se pudotetaan paikkansa alapuolelle. Tässä tapauksessa siis pudotetaan, ei aseteta.

    Eipä sitä palloa pudoteta vaan asetetaan paikalle josta se liikkui. Jollei pysy siinä, niin asetetaan lähimpään paikkaan, jossa pysyy, ei kuitenkaan lähemmäksi lippua kuin alkuperäinen paikka.

    Eli onko niin, ettei tuossa 1 mailanmitta päde, koska mailanmitan sisältä ei ilmeisesti olisi löytynyt paikkaa, josta pallo ei vierisi bunkkeriin.

    Ei päde yksi mailanmitta, koska kyseessä on liikuteltavasta haitasta vapautuminen.

    Bubban toilailuja en nähnyt. Mutta jos PP:n kuvaus vastaa todellisuutta, niin kaksi rankkua on selviö.

    Vaalaksesta isot plussat, samoin Nykyn ja Rauhalan haastatteluista. Suominen voisi opetella puhumaan Euroopan kiertueesta (tai European Tourista). Alkaa tulla jo korvista ulos toi ”Eurotour”.

    No nyt kolmantena päivänä selosti jopa oikeaa väylääkin välillä.

    Bubba harjoitteli puttia ja osui palloon, joka meni metrin eteenpäin. Bubba jatkoi tuosta seuraavalla putilla.

    Minusta siitä pitäisi tulla 2 rankkua, koska heilautus ei ollut lyönti määritelmän mukaan. Lyönnissä pitää olla aikomus ja tuossa ei ollut aikomusta putata – vaan harjoitella. Siksi pallo olisi pitänyt palauttaa takaisin ja kun pelasi väärästä paikasta yhteensä 2 penaa.

    Olisiko voinut olla, että duffasi putin? Ainakin tapahtuneen jälkeen katsoi ja pyyhki putterin lapaa vähän siihen malliin.

    Mutta jos oli harjoitusheiluntaa, niin eikös siitä tulisi yksi pena pallon liikuttamisesta (18-2/20) ja kaksi lisää väärästä paikasta pelaamisesta, koska pallo olisi pitänyt palauttaa alkuperäiselle paikalle? Paitsi jos tuo katsottaisiin vakavaksi rikkeeksi, mitä putin lyheneminen reilulla metrillä voisi hyvinkin olla. Tällöin Bubban olisi pitänyt pelata reikä loppuun alkuperäiseltä paikalta ennen seuraavaa tiiausta, ja tätähän hän ei tehnyt => diskaus.

    Olisiko voinut olla, että duffasi putin? Ainakin tapahtuneen jälkeen katsoi ja pyyhki putterin lapaa vähän siihen malliin

    Ehkä oli duffiputti. Viasatin selostaja totesi suunnilleen: ”could not stop the swing”, mistä ymmärsin, että heilutti putteria pallon takana ja osui vahingossa palloon, joka vieri metrin (kun reikä oli 10m päässä). Jos oli duffi, meni oikein ilman rankkuja, mutta jos oli vahinko-osuma, penalteja pitäisi tulla lisää.

    Itse olin tulkitsevinani tilanteen siten, että hän jostainsyystä halusikin keskeyttää jo aloitetus putin, mutta ei aivan kerennyt. Tiger Woodsin esimerkki vastaavasta tilanteesta, mutta eri mailalla https://www.youtube.com/watch?v=sHFIoKtSfek

    Viasatin selostaja totesi suunnilleen: ”could not stop the swing”

    Multa menikin tuo selostus ohi korvien. Sen kyllä huomasin, että ei lyönyt puttia läpi, vaan maila pysähtyi parikymmentä senttiä pallon jälkeen, mikä tosiaan vähän viittaisi harjoitteluun… Tällöin kyllä DQ olisi aika lähellä, nouseekohan tuosta vielä haloo?

    ”Minusta siitä pitäisi tulla 2 rankkua, koska heilautus ei ollut lyönti määritelmän mukaan.”

    Eikö yksi rangaistuslyönti riitä siitä, jos harjoitusheilahdus liikuttaa palloa?

    Eikö yksi rangaistuslyönti riitä siitä, jos harjoitusheilahdus liikuttaa palloa?

    Yksi liikuttamisesta, kaksi lisää väärästä paikasta pelaamisesta, koska pallo olisi pitänyt palauttaa alkuperäiselle paikalle. Jos nyt kyse oli harjoitusheilahduksesta.

    Bubbab putti oli todella omituisen näköinen, mutta harjoitusheilahdukseksi sitä on vaikea tulkita. Harjoitusheilahdukset tehdään yleensä pallon vieressä eikä täsmälleen oikeassa stanssissa putterin lapa pallon takana kuten tässä. Toisaalta noin valtavaa duffia on vaikea kuvitella eikä sitä ruudusta voinut todentaa. Olihan hänellä lähes kymmenen metrin putti ja pallo liikkui vain metrin. Eli kyllä hän ilmeisesti yritti keskeyttää lyöntinsä, muttei onnistunut. Lyönnin keskeyttämisen epäonnistuminen ei kuitenkaan ole mikään harjoitusheilahdus, jota sääntö (1-2 penaa) tarkoittaa.

    Kyllä se minusta on duffattu putti. Kyseinen tapahtuma löytyy Ylen Rio-areenasta: Golf, kierros 3, kohdasta 6:27:00.

    Bubban kommentitkin kuulee. Näin itse kuulin:
    ”F***ing bullsh** that. I couldn’t stop it. F***. Did you see that? F*** it. Couldn’t stop the club. Ooh I tried to stop it bro. F*** that.”

    Löi palloa jossa luuli olevan hyönteisen – olikin mutaa, mutta ei pystynyt pysäyttämään lyöntiä. Ei rankkuja.

    KL

    Yksi liikuttamisesta, kaksi lisää väärästä paikasta pelaamisesta, koska pallo olisi pitänyt palauttaa alkuperäiselle paikalle. Jos nyt kyse oli harjoitusheilahduksesta.

    Ei sentään kolmea, yhteensä vain kaksi. Säännön 18 yleinen rangaistus.

    ts

    KL

    Ei sentään kolmea, yhteensä vain kaksi. Säännön 18 yleinen rangaistus.

    Mä muistaisin tuosta kolmeakin jossain jaetun, mikä saattaa olla väärin mutta ihan loogista. Koitin löytää tekstiä tuota ratkaisemaan, mutta en osannut vissiin oikein hakea. Laitatko KL mistä kohti kirjaa tuo selviää. Molemmat ratkaisut kun äkkiseltään tuntuvat perustelluilta

    ts

    KL

    Ei sentään kolmea, yhteensä vain kaksi. Säännön 18 yleinen rangaistus.

    Mä muistaisin tuosta kolmeakin jossain jaetun, mikä saattaa olla väärin mutta ihan loogista. Koitin löytää tekstiä tuota ratkaisemaan, mutta en osannut vissiin oikein hakea. Laitatko KL mistä kohti kirjaa tuo selviää. Molemmat ratkaisut kun äkkiseltään tuntuvat perustelluilta.

    Muita ei häiritse YLE Rio Areenan ja Appsin kautta tulevan ”selostuksen” viive? On se vmäistä kun tuota ei saada kuntoon.

    Siis katselen ensimmäistä kertaa golfia Areenasta ja toi Suomisen puhe kuulostaa kuin olis ainakin promillen humalassa. Vai olenko totaalisesti väärässä ? En ole miehen selostusta kuullut vuosikausiin ja ehkä ulosanti muuttunut. Jotenkin kuitenkin aika huonoa puhetta, ei oikein passaa golfselostajaksi

    Ei Suominen kännissä ole, mutustelee Pågenin Skifflareita koko ajan.

    Voi ei mitä mässytystä toi selostus ! Oli laitettava pois, vaikka raportoivatkin kuvan ulkopuolelta Mikkoa ja Roopea.

    KL

    Sääntö 18-2. Lukee ihan ko. säännön tekstissä.

    ts

    KL
    Sääntö 18-2. Lukee ihan ko. säännön tekstissä.

    No kerpele… siinähän se ihan punasella. Joskus on vaan sokea 😉

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 71)
Vastaa aiheeseen: Rio 2016 Olympics

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Rio 2016 Olympics