26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Reverse Release eilen tänään ja huomenna

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Reverse Release eilen tänään ja huomenna

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 161)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • duffeli kirjoitti: (26.8.2015 10:01:08)
    Osuma-asentoerot ovat silmiinpistäviä, kuten itsekin osuvasti ilmaisit. Yhtä silmiinpistävää on Jimin swingissä mailan varren kulma osumassa, samoin kuin osuma-alueella mailaan tuotettu voima ja kontrollin säilyminen. Mutta älä huoli, ei tuo selostajakaan mistään mitään ymmärtänyt.

    Ymmärsihän hän, että ne oli erillaisia.

    justin front

    Mä en oo täällä viime vuosina paljon käynyt ja uusi foorumisoftakaan ei ole ihan tuttu, mutta…
    …miksi B:n ihan asiallisia kirjoituksia menee jonnekin ’saanut liikaa negatiivista palautetta’ sammioon? Keskustelun avaus oli vähän trolli, mutta sen jälkeen on tullut erittäin hyvää tekstiä.

    Sen verran puuttuisin itse asiaan, että Mr. RR itse ei välttämättä tunnistaisi swingiajatustaan näistä B:n kirjoituksista. Eikä ole tainnut B käydä koskaan rangella palloja lyömässä fukken kanssa.

    B

    Mr. RR itse ei välttämättä tunnistaisi swingiajatustaan näistä B:n kirjoituksista.

    Olen fukken osalta tällä palstalla esitetyn varassa. Ehkäpä voisit lyhyesti referoida niitä ajatuksia, mitkä poikkeavat täällä viimeisen 10 v:n aikana esiintulleesta ja mahd matkan varrella muuttuneesta/ vääristyneestä tulkinnasta.

    Haussa on myös kriteeristö. Jos esitetään, että XX% huipuista käyttää tuota tekniikkaa, olisi kohtuullista, että tietäisimme, mihin tuo mielipide perustuu. Yhtään ’Hogania’ ei taida PGA:lla kiertää. Furyk tuntuu olevan yksi harvoista laatuaan enkä puhu nyt bsw:stä vaan osuma-alueesta ja ilmeisen vähäisestä aksiaalisulusta.

    B

    Hyvä kysymys on, syökö svngityyli mailanpään nopeutta, koska kuten tiedämme pelaajan toimilla osumassa ei saada lisävoimaa aikaiseksi, mikäli muut arvot ovat samat.

    Draivissa yleensä pallo halutaan saada väylälle ja usein mahdollisimman pitkälle.

    Pallon lentoradan vähäinen hajonta kertoo toistettavuudesta.

    Lyönnin pituus korreloi mailanpään nopeuteen ja osuma-arvoihin eli toistettavuus on tilastollisesti ’confounding factor’ keskimääräisen pituuden suhteen.

    Se, että yksittäinen krossaaja on lyhytlyöntinen tai yksittäinen ärärrääjä on lyhytlyöntinen, ei ole näyttö svingityylin merkityksestä.

    Jos voimme olla yksimielisiä siitä, että ärärrääjä sulkee lapaa vähemmän osumaan tultaessa kuin krossaaja voidaan mittaamalla sulkunopeus, lyönnin pituus ja toistettavuus jollain kriteerillä saada tilastollinen tarkaselu mahdollisista korrelaatioistatai niiden puutteesta.

    B

    Se, että yksittäinen krossaaja on lyhytlyöntinen tai yksittäinen ärärrääjä on lyhytlyöntinen, ei ole näyttö svingityylin merkityksestä.

    Jos tarkastellaan videokuvaa 2-3 tason suunnasta ja mitataan joukko erilaisia kehon ja raajojen linjoja ja kulmia suurelta joukolta huippupelaajia saadaan kustakin henkilön mittauskohteesta jakauma, joka voi olla

    Koska voimme videokuvista nähdä tyypillisä ärär tai krossauspiirteitä, täytyy siis loogisesti tietyistä mittaustuloksista löytyä tilastollinen korrelaatio ärär aksiaalisulkunopeuksiin tai krossaussulkunopeuksiin.

    Jos sulkunopeuksien jakauma on myös normaali, olemme tilanteessa josta voimme sanoa, että RR-svngi vs krossaus on ns. veteen piirretty viiva.

    PAMit loppu tai edes ne ei enää tehoa. Käsi ylös joka tunnustaa ymmärtävänsä mitä B yrittää kertoa ?!

    RR?
    Onko tuo tämän keskustelun RR?

    Entä krossaus?

    Rauta 1 kirjoitti: (28.8.2015 18:45:05)
    PAMit loppu tai edes ne ei enää tehoa. Käsi ylös joka tunnustaa ymmärtävänsä mitä B yrittää kertoa ?!

    Että osumahetkellä tapahtuvat toimenpiteet määrittää kuinka pallo lähtee.Kädet erityisesti tässä tapauksessa.

    Rauta 1 kirjoitti: (28.8.2015 18:45:05)
    PAMit loppu tai edes ne ei enää tehoa. Käsi ylös joka tunnustaa ymmärtävänsä mitä B yrittää kertoa ?!

    Ehkä B yrittää käynnistää uudelleen täällä vuosia sitten käynnissä ollutta riitelyä.
    Mutta kun ei ole oikein riitelykavereita (onneksi), joutuu näköjään riitelemään yksikseen.

    Luulisi että yksikseen riitely olisi tylsää?
    Joutuu kirjoittamaan itse montakin viestiä peräkkäin, eikä kukaan väitä vastaan. Höh.

    Kuuma putteri kirjoitti: (29.8.2015 13:04:16)

    Rauta 1 kirjoitti: (28.8.2015 18:45:05)
    PAMit loppu tai edes ne ei enää tehoa. Käsi ylös joka tunnustaa ymmärtävänsä mitä B yrittää kertoa ?!

    Ehkä B yrittää käynnistää uudelleen täällä vuosia sitten käynnissä ollutta riitelyä.
    Mutta kun ei ole oikein riitelykavereita (onneksi), joutuu näköjään riitelemään yksikseen.

    Luulisi että yksikseen riitely olisi tylsää?
    Joutuu kirjoittamaan itse montakin viestiä peräkkäin, eikä kukaan väitä vastaan. Höh.

    Ne jotka jotain ymärtää ja tietää näistä asioista ei oikeasti viitsi yhtään lisää pas*aa ja typerää jankkaamista kuunnella taholta, joka ei mitään niistä tajua. Siinä se syy miksi B itsekseen keskustelee ja saa alapeukkuja.

    B

    Näprääjä kirjoitti: (28.8.2015 18:58:07)
    RR?
    Onko tuo tämän keskustelun RR?

    Entä krossaus?

    Hyvä huomio Näprääjältä.

    Kuvasarjassa on ansiokas yritys analysoida svingiä. Analyysi on kuitenkin virheellinen.
    Virhe tai oikeammin virheiden ketju on perustavanlaatuinen eikä yksityiskohtien viilaaminen kuvasarjasta pysty pelastamaan sitä.

    ts

    B kirjoitti: (1.9.2015 6:34:51)

    Kuinka monta vuotta sun pitää todistaa ihmisille ymmärtämättömyyttäsi?

    ts

    Rauta 1 kirjoitti: (28.8.2015 18:45:05)
    PAMit loppu tai edes ne ei enää tehoa. Käsi ylös joka tunnustaa ymmärtävänsä mitä B yrittää kertoa ?!

    B yrittää kertoa, että ei ole vuosien varrella ymmärtänyt pätkän vertaa tästä aiheesta ja onnistuu siinä aivan loistavasti, kuten aina ennenkin… totaalisen pihalla.

    Mä en aio tämän enempää täällä pa***n seassa jauhaa ja foralle voi tulla jatkamaan jos jotain ihan oikeesti aiheesta keskustelu kiinnostaa.

    ts

    Eipä ole näköjään yhtään moderoinnin taso kehittynyt kun tuollaiset viestit lähtevät. Jatkakaa rauhassa…

    ts kirjoitti: (1.9.2015 13:28:28)
    Eipä ole näköjään yhtään moderoinnin taso kehittynyt kun tuollaiset viestit lähtevät. Jatkakaa rauhassa…

    En tiedä mitä poistetuissa viesteissä luki, mutta jos niissä oli asiaan liittyvän tekstin lisäksi esim. sanoja ’ressukka’, ’säälittävä typerys’, ’idiootti’ tai ’täys tollo’, niin en yhtään ihmettele viestien poistoa.

    Olipa noissa Ts.n kommenteissa mitä tahansa, tän koko keissin vois moderoida hevon v……n! Samaa on tyhjentäväst jauhettu mm. avaajan toimesta ihan tarpeeks, tää myös ohuella pohjalla joten…. Toimikaa!!!

    VeikkoK kirjoitti: (1.9.2015 16:12:57)

    ts kirjoitti: (1.9.2015 13:28:28)
    Eipä ole näköjään yhtään moderoinnin taso kehittynyt kun tuollaiset viestit lähtevät. Jatkakaa rauhassa…

    En tiedä mitä poistetuissa viesteissä luki, mutta jos niissä oli asiaan liittyvän tekstin lisäksi esim. sanoja ’ressukka’, ’säälittävä typerys’, ’idiootti’ tai ’täys tollo’, niin en yhtään ihmettele viestien poistoa.

    Ei kai kukaan tuollaisia kirjoittele, en minä ainakaan. Niissä todettiin vain, että B kirjoittelee asiasta jota ei ole alkuunkaan ymmärtänyt.

    Sinulla sensijaan tuntuu olevan kova tarve henkilökohtaisiin solvauksiin ja panetteluun

    B

    Lapaa avaavaa ja sulkevaa kiertoa on kahta sorttia. Aksiaalikierto menee pronaatio-supinaatio-osastolla ja ratasulku liittyy kaltevaan svingitasoon.
    Yhtään pystysuoralla svingitasolla draivaavaa ei ole näkynyt ammattilaisissa eikä myöskään yhtää nolla-aksiaalikierrolla pelaavaa. Supinaation (aksiaalisulun tarve) osumaan tullessa ei ole riippuvainen tasokulmasta.

    B

    Tässä näkyy havainnollisesti svingin luonnolliset rotaatiot. kaikki ylimääräiset manipulaatiot ovat tarpeettomia.

    ts

    B kirjoitti: (2.9.2015 7:52:51)
    Lapaa avaavaa ja sulkevaa kiertoa on kahta sorttia. Aksiaalikierto menee pronaatio-supinaatio-osastolla ja ratasulku liittyy kaltevaan svingitasoon.
    Yhtään pystysuoralla svingitasolla draivaavaa ei ole näkynyt ammattilaisissa eikä myöskään yhtää nolla-aksiaalikierrolla pelaavaa. Supinaation (aksiaalisulun tarve) osumaan tullessa ei ole riippuvainen tasokulmasta.

    Diu do dip do depeute anif ks dieih djfjslk ijilji ksd sjkseu jne…

    Kysyn edelleen: miksi tätä pa***kaa pitää suoltaa, jossa ei ole sisältöä, ymmärryksestä puhumattakaan?

    Olis varmasti ihan mukava keskustella tästä aiheesta, jos toisella osapuolella olis edes pienen pieni perusymmärrys asioista ja taustoista. Sitä ei ole, josta varllan mainio osoitus on tämä videoista asioiden tutkiminen, joka ei voi kuin huvittaa… aikansa… kunnes väki saa tarpeekseen ja parhaassa tapauksessa häipyy koko foorumilta. Niin… siis kun Fukke tuossa 2006 tienoilla taisi aika moneen kertaan sanoa, että lihaskäskytys ei näy videolta ja itse olen muutaman videon, nykyään myös koreaksi tekstitetyn, aiheesta tehnyt, ja silti yksi jauhaa jostain aksiaalisulun mittaamisesta täyttä sontaa kuvitellen yksinkertaisuudessaan että näkyvät tapahtumat ovat suoran lihastyön tulosta… voi voi…

    Ja kuten huomaat rakas B, ei… en tule lähtemään keskusteluun itse aiheesta, koska odotan toiselta osapuolelta pientä laatua aiheen tiimoilta. Voit tulla tuonne korealaisten valmentajien faboon tai niihin muutamaan muuhun missä näitä aiheita käsitellään asiatasolla ja kokeilla millaisen vasteen siellä saat.

    Ja muille tiedoksi että kun Sarpakunnas tämänkin taas poistaa ja todnäk myös painaa mut muutaman kuukauden jäähylle, niin tämä teksti löytyy edelleen silloin mun seinältä ja foralta 😉

    Mitenköhän tää lainaus nykyään onnistuu… Vastaa viestin alareunassa ei ainakaan kopiointia suorita ja ton koko ketjun selaaminen yläikkunassa on ihan sairasta hommaa…

    Siinä oli joku vertaus Rosen ja, ja, ja… Jonkun ikonin välillä. Rose on aika hyvä omassa lajissaan, mutta ottaen se huomioon, millä sijaluvulla kieppuu World Rankingissä, niin minua hämmentää hänen tuoreehko kommentti swingistä, että hän on vasta nyt (uusi valmentaja oli esitelty juuri) ymmärtämässä, miten voima swingissä rakentuu maasta ylös. No Eaglen postaama video ei voisi juuri selkeämmin osoittaa Rosen puhuneen totta. Kaikki ylävartalon liike tapahtuu jalkoja vasten, eikä niiden avustamana, mistä kielii etunilkan epäluonnollinen liike ja jalkojen kiertyminen pohjaltaan syrjälle.

    Miettikääpäs, jos korkeushyppääjä tai keihään heittäjä pyrkisi juoksuvauhtinsa muuttamaan kepin lentoenergiaksi jalkasyrjän ylitse… Siinä äkkiseltään arveltuna tulisi asiaa ortopedille ja saattaisi lajikin vaihtua siinä ohessa tammi-lautapelin suuntaan.

    B

    Pingin laboratoriossa katsottiin 150 golfarin sekalaisessa aineistossa mm aksiaalisulkunopeuksia. Mitattavana oli miehiä, naisia,junnuja,sennuja,hcp 30-tourpelaajataso.

    Kahvaa kierrettiin osumaan tultaessa kiinni noin 500 deg/s kulmanopeudesta noin 3000 deg/s kulmanopeuteen.

    Toisaalla tutkitiin erittäin hyviä pelaajia 94kpl. Siinä aineistossa tulosten vaihteluväli oli 650-2432 deg/s ja edelleen sulkevaa suuntaa.
    En malttanut olla noukkimatta julkaisun scatterplotista tuloksia ja piirsin niistä histogrammin, josta näkyy kaunis symmetrinen normaalijakauma. (vrt ylläoleva kuva).

    Mitä tarkoittaa erittäin hyvä pelaaja tässä. Se tarkoittaa tasoa, jota yksikään suomalaispelaja ei ole toistaiseksi saavuttanut eikä ole näköpiirissä pelaajaa, joka sen tason lähiaikoina saavuttaisi.

    B

    B kirjoitti: (5.9.2015 7:45:32)

    Toisaalla tutkitiin erittäin hyviä pelaajia 94kpl. Siinä aineistossa tulosten vaihteluväli oli 650-2432 deg/s ja edelleen sulkevaa suuntaa.
    En malttanut olla noukkimatta julkaisun scatterplotista tuloksia ja piirsin niistä histogrammin, josta näkyy kaunis symmetrinen normaalijakauma. (vrt ylläoleva kuva).

    Annetaan nyt vielä varsinaisen aineiston tunnuslukuja: vaihteluväli edellä,
    m(yy)= 1307 deg/s ((CI (95%) 1244-1370 deg/s)
    s(igma)= 304 deg/s
    ’turkoosi pinta-ala’ kattaa välin 1004-1611deg/s = 68% tutkituista
    turkoosi+sininen välin 700-1915 deg/s=95% tutkituista
    silloin alapäähän jäisi kaksi tutkittua ja yläpäähän 3

    Olisiko siinä etsimämme RR -pelaajat ja krossaajat? (Squarers vs. Rollers by Cochran and stobbs)
    Mutta mitä hemmettiä niiden väliin jää ( paitsi 95% parhaista pelaajista)?

    Nyt kun on esitetty mittaustietoa varren kiertymän nopeuksista, voitaisiin ehkä keskustella siitä, mikä on ’RR swingi’. Se vaan ei taida onnistua tällä keskustelupalstalla.

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 161)
Vastaa aiheeseen: Reverse Release eilen tänään ja huomenna

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Reverse Release eilen tänään ja huomenna