Aihe: Pikakysymykset (sticky) - Golfpiste.com

3.12. – 10.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista

Pikakysymykset (sticky)

Etusivu Foorumit Säännöt Pikakysymykset (sticky)

Esillä 25 viestiä, 826 - 850 (kaikkiaan 889)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Minulle nämä ei tulleet korvanappiin vaan aikanaan kahden eri liittotuomarin täsmentämänä ja vahvistamana, kun ko sääntökohdasta oli puhetta. Erityisesti juurikin tuosta asettamisesta VAIN YHDEN KERRAN.

    Mutta jäädään kuulolle mitä sinun korvanappiin tulee tietoa.

    Ja mitä Teittisen artikkeliin tulee niin uskoisin että hän on varmaankin oikolukenut artikkelin ennen julkaisua. Vai mitä sinä arvelet ?

    ”Minulle nämä ei tulleet korvanappiin vaan aikanaan kahden eri liittotuomarin täsmentämänä ja vahvistamana, kun ko sääntökohdasta oli puhetta. Erityisesti juurikin tuosta asettamisesta VAIN YHDEN KERRAN.”

    Mistä löytyy sellainen kohta siirtosäännöstä tai golfin säännöistä jossa kerrotan että siirtosäännön yhteydessä asetetaan vain yhden kerran? Sen sijaan yksikäsitteisesti siirtosäännön yhteydessä todetaan että asettaminen tapahtuu säännön 14.2e mukaisesti.

    Mielenkiinnolla jään odottamaan mistä tuo tulkinta tuohon artikkeliin on tullut.

    “Pelaajan pallon ollessa yleisen pelialueen osalla, joka on leikattu väyläkorkeuteen tai lyhyemmäksi, voi pelaaja vapautua ilman rangaistusta yhden kerran asettamalla alkuperäisen tai muun pallon seuraavanlaiselle vapautumisalueelle: Vertailupiste: Alkuperäisen pallon paikka.”

    Suora lainaus sääntökirjasta.

    Oletettavasti täytyy kuitenkin asettaa sääntöjen mukaan ennen kuin voidaan todeta että on yhden kerran asetettu elikkä ei jalalla eikä mailalla eikä niin että heti liikkuu paikaltaan? Mitä, jos asettaa niin että vierii heti metritolkulla jonnekin suuntaan? Oliko silloinkin yhden kerran asetettu?

    PG

    Ymmärrän siirtosäännön samoin kuin AP.

    Siirtosääntöä käyttäessään pelaajan on valittava sallitulta vapautumisalueelta paikka, johon pallonsa asettaa.

    Jos asettamisen jälkeen pallo pysyy valitussa paikassa, pelaaja vapautuu alkuperäisestä paikasta ilman rangaistusta. Uutta mahdolisuutta pallon siirtämiseen toiseen paikkaan ilman rangaistusta ei enää ole.

    Sen sijaan, jos pallo ei pysy valitussa paikassa hetkeäkään, pelaajan on asetettava pallo takaisin valitsemaansa paikkaan . Tällöin kyseessä ei ole toisen kerran vapautumisesta, vaan  asettamisen uusimisesta, jota säännöt tässä tapauksessa,edellyttävät.

    https://openqsection.pgatourhq.com/static-assets/uploads/2023%20Preferred%20Lies%20Card.pdf

    Onko riittävän virallinen taho, että saatiin tähän vastaus?

    Nuo samat tekstit olen aiemmissa viesteissä kopioinut suomennetusta siirtosäännöstä ja säännöistä. Näiden osalta mielestäni asia on yksikäsitteinen.

    Ainoa mikä ihmetyttää on se miksi tuohon Tuplavaarin lainaamaan artikkeliin on Teittistä lainaten päätynyt teksti ”Virhe tapahtuu, jos… Ruohotupsun päälle siirretty pallo valahtaa paikaltaan, ja pallo siirretään takaisin tupsun päälle.” Voisiko tässä yhteydessä toimitus olla oikonut asiaa eli kyseessä olisi pallon siirtyminen luonnonvoimien takia vasta sen jälkeen kun pallo on ihan oikein asetettu tupsun päälle…?

    Huomasitko, kun tämän linkin postasit, että vas.puolimmainen oli mallisiirtosääntö ja oikean puoleinen taas pallon puhdistukseen liittyvä sääntö.

    Kun pelaajilla on käytössään ns puhdistussääntö niin tällöin pallo tulee asettaa alkuperäiselle paikalleen ja jos ei onnistu niin sitten tulee mukaan muut pallon asettamista koskevat säännöt ( ja ohjeet ).

    Eli edelleenkin…… tupsun päältä tipahtanutta ei palauteta paikalleen.

    Linkissä oleva oikeanpuoleinen ei ole puhdistukseen liittyvä, vaan nimenomaan tiivistelmä siirtosäännöstä.

    Siinä ei lue ’Replace’, vaan ’Place’. Lisäksi tiivistelmässä mainitaan kuinka pallo asetetaan mailanmitan sisään, ei takaisin alkuperäiselle paikalleen.

    Eli kyllä, jos pallo putoaa heti asetusyrityksen jälkeen tupsulta, asetusta yritetään uudelleen tupsun päälle.

    No ei käy kieltäminen etteikö sääntöjä noilta osin mielestäni voisi selkeyttää.
    Sen verran annan periksi että jos tupsulta tipahtanut pallo on tippumisen jälkeen lähempänä kuin alkuperäinen vertailupiste niin tuolloin asettaminen tarvii tehdä uudestaan. Muutoin ei. Ja tähän hymiö.

    No nyt olen kyllä aika hämmentynyt.
    Surfasin internetin ihmeellisessä maailmassa ja sieltä tupsahti tällainen:

    Preferred Lies

    Nyt olisi kyllä hyvä jos joku ”virallisempi taho” kertoisi perusteluineen mikä tulkinta on oikein ?

    Eli tarkoittaakiko / koskeeko Siirtosäännön yhden kerran asettaminen vain asetuspaikkaa eikä asetuskertoja ?

    PG

    Ainoa mikä ihmetyttää on se miksi tuohon Tuplavaarin lainaamaan artikkeliin on Teittistä lainaten päätynyt teksti ”Virhe tapahtuu, jos… Ruohotupsun päälle siirretty pallo valahtaa paikaltaan, ja pallo siirretään takaisin tupsun päälle.” Voisiko tässä yhteydessä toimitus olla oikonut asiaa eli kyseessä olisi pallon siirtyminen luonnonvoimien takia vasta sen jälkeen kun pallo on ihan oikein asetettu tupsun päälle…?

    Kysymys on siis siitä, voiko ruohotupsun päälle siirretty pallo valahtaa paikaltaan ilman, että se ensin olisi ollut paikallaan?

    Mielestäni ei. Kyllä pallo pitää olla ensin paikallaan, jotta se voisi valahtaa paikaltaan.

    Uskon siis, että toimitus ei ole oikonut asiaa ja että kyse on tapauksesta, jossa pallo valahtaa/putoaa/siirtyy pois paikaltaan luonnonvoimien vaikutuksesta.

    Ehkä toimitus ei ole oikonut, mutta moni tuntuu ymmärtävän niin että kun pallosta päästää irti ja se heti lähtee liikkeelle, niin pelataan sieltä minne pallo päätyy. Näin ei tietenkään ole. Kevään kaljuilla väylillä sopivasta rinteestä pallo voisi jolkotella huitsin nevadaan. Oikeasti pallon saa napata heti kiinni, jos ei pysy paikallaan ja se täytyy asettaa uudestaan paremmin. Kertokoon oikea tuomari, jos asia ei ole näin.

    PG

    … jos ei pysy paikallaan ja se täytyy asettaa uudestaan paremmin. Kertokoon oikea tuomari, jos asia ei ole näin.

    Paremmin? Siis niin, että pallo pysyy uudella asettamisella varmasti paikallaan?

    Luulen, että oikea tuomari jättäisi sanan paremmin pois 🙂

    ” Sen verran annan periksi että jos tupsulta tipahtanut pallo on tippumisen jälkeen lähempänä kuin alkuperäinen vertailupiste niin tuolloin asettaminen tarvii tehdä uudestaan. Muutoin ei. Ja tähän hymiö.”

    Eli onko tulkintasi se, että
    – jos pallo asetetaan alkuperäisen viereen ja pallo vierähtää eteenpäin lähemmäs lippua, pitää palauttaa
    – jos pallo asetetaan taaksepäin, mutta on vierähtämisen jälkeen edelleen kauempana kuin alkuperäinen, niin palloa ei palauteta
    – jos pallo vierähtää ensimmäiselt valitulta paikaltaan ja vierii taakse/sivulle 20m niin, eikö silloinkaan palauteta?

    Niin monta näkemystä, joten olisiko joku ihan tuomari, joka nyt kertoisi oikean vastauksen

    PG

    Tuomaritkaan eivät aina ole asioista yksimielisiä, mutta näin se menee (hymiö):

    Kaikissa tapauksissa pelaamista jatketaan pallon uudelta sijaintipaikalta, edellyttäen että

    -pallo oli asettu oikein
    -pallo ei vierinyt toiselle kentän alueelle tai ulos

    Muussa tapauksessa asettaminen tulee uusia säännöissä 14 2b(2) ja 14 2e olevien toimintatapojen mukaisesti.

    Huom. Pallo on asetettu oikein, jos se on tehty kädellä sääntöjen edellyttämälle paikalle päästäen siitä irti niin, että se pysyy paikallaan.

    Hienoa PG. Nyt osaamme toimia sääntöjen mukaan, kun käytämme siirtosääntöä.

    ”Kysymys on siis siitä, voiko ruohotupsun päälle siirretty pallo valahtaa paikaltaan ilman, että se ensin olisi ollut paikallaan?

    Mielestäni ei. Kyllä pallo pitää olla ensin paikallaan, jotta se voisi valahtaa paikaltaan.
    Uskon siis, että toimitus ei ole oikonut asiaa ja että kyse on tapauksesta, jossa pallo valahtaa/putoaa/siirtyy pois paikaltaan luonnonvoimien vaikutuksesta.”

    Onko labiili tasapaino fysiikasta tuttu käsite? Ruoho taipuu pallon painosta ja pallo valahtaa parin sekunnin päästä pois tupsun päältä. Silmällä et pysty havaitsemaan onko pallo ollut pysähtyneenä.

    Toimitukselle vahva suositus, että esimerkiksi siirtosäännöstä puhuttaessa ei kannattaisi sotkea samaan lauseeseen kahta eri sääntöä. Asettaminen (14.2) on yksi asia ja pallon liikkuminen luonnonvoimien johdosta (9.3) toinen asia.

    Nyt meillä on joukko golfareita jotka pelaavat väärin tuon artikkelin ja hevosmiesten tulkintojen johdosta.

    Edit: Baystreamilta tuli täsmennys luonnonvoimiin, mutta asia ei siitä miksikään muutu. Palataan siihen peruskysymykseen milloin pallo on oikein asetettu ja milloin luonnonvoimat ovat liikuttaneet palloa. Tähän olisi hyvä vaikka Teittisen kommentoida kun häntä on artikkelissa siteerattu. Edelleen viittaan tuohon pallon labiiliin asemaan ruohotupsun päällä ja ruohon taipumiseen pallon alla. On harvinaisen sekavaksi saatu periaatteessa yksinkertainen asia.

    Luonnonvoimat (Natural Forces)
    Luonnon vaikutukset kuten tuuli, vesi tai jos jotain tapahtuu ilman näkyvää syytä maan vetovoiman vaikutuksesta.

    PG

    @AP: Aluksi itsekin äimistelin aiemmin esillä ollutta Golfpisteen artikkelia, kunnes tajusin ”valahtaa paikaltaan” -ilmaisun sisältävän myös sen, että tarkastelun lähtötilanteessa pallo on paikallaan täyttäen ainakin tältä osin säännön 14.2b(2) vaatimukset. Kyseinen siirtosääntöön liittyvä tapaus ei siis koske tilannetta, jossa tupsun päältä valahtava pallo ei ole ollut hetkeäkään paikallaan.

    Normaalisti paikaltaan valahtaminen tapahtuu painovoiman ja/tai tuulen voimasta. Molemmat ovat luonnonvoimia. Riippumatta siitä kummasta voimasta on kyse, peli jatkuu pallon uudesta sijaintipaikasta edellyttäen, että pallon asettaminen täyttää muutkin säännön 14.2b(2) vaatimukset.

    Baystreamilta tuli täsmennys luonnonvoimiin, mutta asia ei siitä miksikään muutu. Palataan siihen peruskysymykseen milloin pallo on oikein asetettu ja milloin luonnonvoimat ovat liikuttaneet palloa. 

    Sääntö 14.2b(2) Kuinka pallo asetetaan takaisin paikalleen antaa vastauksen siihen, milloin pallo on oikein asetettu. Baystreamin täsmennyksestä taas selviää, milloin painovoiman katsotaan liikuttaneen palloa luonnonvoimana.

    PG

    Onko labiili tasapaino fysiikasta tuttu käsite?

    Kyllä. Myös käsitteet stabiili ja indifferentti tasapainotila ovat minulle fysiikasta hyvinkin tuttuja 🙂 Valitettavasti/onneksi golfin säännöissä näitä käsitteitä ei ole käytetty kertaakaan.

    On selvää, että tupsun päälle asetetun pallon tasapainotila on labiili. Labiili on myös kaltevalle pinnalle asetetun pallon tasapaino. (Molemmissa tapauksissa pallon potentiaalienergia pienenee, kun jokin ulkoinen voima siirtää sen pois tasapainoasemasta).

    Itse asiassa pallon tasapaino on labiili lähes kaikissa normaaleissa pelitilanteissa, joissa pallo lähtee liikkeelle tuulen vaikutuksesta tai ilman näkyvää syytä.

    Kuoppaan asetettu pallo saa stabiilin tasapainotilan. Pitäisikö siirtosääntöä soveltava pelaaja asettaa pallonsa kuoppaan eikä tupsun päälle?

    Edelliseen liittyen ihmettelen vielä että jos pallo ei pysy valitun tupsun päällä, niin ei saisi asettaa toisen tupsun päälle vapautumisalueella, vaan olisi asetettava lähimpään paikkaan eli useinkin tupsuun kiinni mahdollisesti kuoppaan. Minua on aikoinaan tuomari opettanut että saa valita uuden paikan vapaasti, kunhan on alkuperäisen pallon paikan mukaan sallitulla alueella.

    ”On selvää, että tupsun päälle asetetun pallon tasapainotila on labiili. Labiili on myös kaltevalle pinnalle asetetun pallon tasapaino. (Molemmissa tapauksissa pallon potentiaalienergia pienenee, kun jokin ulkoinen voima siirtää sen pois tasapainoasemasta).”

    Ei kai sen asema ole labiili siinä tapauksessa jos pallo pysyy tupsun päällä…? Ruoho voi tukea palloa siten että se ei siitä valahda mihinkään.

    Sen sijaan jos pallon paino saa ruohot taipumaan hitaasti mutta varmasti jolloin pallo pyörähtää pois tupsun päältä. Silmällä ei ole pystytty havaitsemaan onko pallo ollut hetkeäkään paikallaan. Onko pallo asetettu oikein? Onko kyseessä luonnonvoima?

    Voisi olla paikallaan että T.Huvinen tai A.Teittinen vääntävät nämä selkeäksi koko kansalle.

    Ammattilaiskisoja katsoessa selviää että asetattua palloa tuijotetaan pari sekuntia, jonka jälkeen tuomari häipyy paikalta. Jos pallo sen jälkeen liikkuu on kyse siitä aiheuttiko liikkumisen pelaaja vai ei. Jos ei, niin pelataan uudelta sijainniltaan. Tätä samaa aikamäärää voinee käyttää myös klubipelaaja.

    Pari sekuntia menee hyvinkin tuohon skenaarioon jossa ruohotupsu antaa periksi pallon alla ja pallo valahtaa paikaltaan. Useita sekunteja on jo parempi lähtökohta.

    Mutta isoin ongelma mielestäni on se, että artikkelissa josta tämä keskustelu lähti, sujuvasti ohitettiin minkä sääntöjen perusteella mitäkin tulkintoja tehtiin. Sääntö 14.2e ja 9.3 menivät sujuvasti sekaisin siirtosääntö otsikon alla.

    Tässä mitä löysin ChatGPT:n avulla siitä milloin pallo on asetettu niin että se tulkitaan olevan paikallaan. Joku tason 1 tuomareista voisi kertoa onko tämä 100 % faktaa vai osittaista hallusinointia:

    While there is no specific time frame in the rules for how long a ball must remain at rest to be considered stable, the general understanding is that the ball should remain in place for a reasonable duration that indicates it is not likely to move further due to external factors. If the ball moves immediately or shortly after being replaced, it is likely not at rest.

    Practical Guidance: In practice, players and officials use their judgment to decide whether a ball has remained at rest. If the ball moves after a noticeable period of stability (e.g., several seconds), it is typically considered that natural forces have caused the movement.

Esillä 25 viestiä, 826 - 850 (kaikkiaan 889)
Vastaa aiheeseen: Pikakysymykset (sticky)

Etusivu Foorumit Säännöt Pikakysymykset (sticky)