16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

Pallon nostamisen kieltäminen

Etusivu Foorumit Säännöt Pallon nostamisen kieltäminen

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 104)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Johtaja XXL kirjoitti: (7.10.2008 12:57:11)

    KL kirjoitti: (7.10.2008 12:34:38)
    Mitäs jos B on iso ja vihainen eikä A uskalla nostaa palloaan….? Ja kaiken lisäksi A esittää vastalauseensa ja sanoo ettei jätä palloaan siihen vapaaehtoisesti, vaan pakon edessä…?

    Tästä saisi mainion sketsin. Golfliitto voisi alkaa tehdä sääntöaiheisia opetusvideoita kapteenin-illoissa ja tuomarikoulutustilaisuuksissa pohdittavaksi.

    Esitetään näytelmän keinoin visainen sääntöpulma jota porukka sitten ratkoo. Lopuksi KL/ts/vieraspelaaja/Baystream kertoo oikean tuomion. Tietenkin karttakeppi kädessä. Jätän idean Liiton vapaasti käytettäväksi.

    Opetusvideo asiastakin on tänään juteltu muiden tahojen kanssa ja katsotaan kuinka käy. Itse ketjun ongelmaan olemme ainakin Teittisen kanssa löytäneet saman vastauksen, joka paljastetaan noin kuukauden kuluttua, tiettyjen ’omien’ käyttötarkoitusten takia. Mr. KL:n kanssa olemme asian jo keskustelleet ja Teittisen sääntöpalstalla ainakin tämä tuodaan julki ja varmaan KL myös tänne.

    BayStream kirjoitti: (7.10.2008 13:19:55)
    Opetusvideo asiastakin on tänään juteltu muiden tahojen kanssa ja katsotaan kuinka käy.

    No mutta! Että on jo juteltu! Tämähän saattaa häpeään monet, jotka kuvittelevat Liiton vanhoilliseksi ja hidasliikkeiseksi instituutioksi.

    Reippasti vain opetusohjelmia uudistamaan. Ja koska golfin säännöt ovat kansainväliset, ovat opetusvideoitten markkinat suuret. Kysyntää on taatusti lajin m.m. sääntöpuolen kehitysmaassa, USAssa.

    Olen käytettävissä, kun etsitte lähipelitaitoista luonnenäyttelijää esittämään isoa ja vihaista pelaajaa B.

    pjs

    tiikeri metsä kirjoitti: (7.10.2008 12:36:23)

    pjs kirjoitti: (6.10.2008 21:58:38)
    Keksitäänpä tästä vielä analoginen tapaus jostain muusta kuin säännöstä 22 niin asia ehkä helpottuu.

    Pelaaja lyö pallon vasemmalle sivuvesiesteeseen, jonka oikealla puolella on 1m päässä esteen suuntainen, vieressä menevä soratie josta saa vapautuksen (kiinteä haitta). Pelaaja pohtii droppipaikkaa ääneen ja on aikeissa dropata tien vasemmalle puolelle (oikein). Merkkari kuitenkin neuvoo, että koska vasemmalle puolelle dropatessa pitäisi seistä vesiesteessä, ei sille puolelle tarvi dropata vaan voi tulla toiselle puolelle (väärin). Kaverukset pelailevat Kinkkukisassa HCP:llä 36, joten kovin syvällistä tietoa säännöistä ei voi olettaa. Sinänsä merkkarillakin sääntötietämys menee ’edes sinne päin’, pallo ei saa dropatessa valua vesiesteeseen.

    Voit visualisoida tilanteeseen Ringsiden 10 väylän vasemman laidan.

    Noh, kaveri merkkarin rohkaisusta ensin droppaa tielle ja sen jälkeen määrittää lähimmän vapauttavan paikan tien oikealle puolelle (väärin, oikea paikka olisi ollut vasemmalla puolella), droppaa pallon tien oikealle puolelle, ja lyö suoraan kuppiin. Hieno birdie ja sekä pelaaja että merkkari tuulettavat villisti!

    Ei oikein avautunut esimerkki. Siis voihan vesiestesäännön mukaan dropata vaikka tielle, jos se sattuu olemaan sääntöjen sallimalla alueella (1 m:n päässä vesiesteen rajasta). Tieltä taas vapaudutaan kiinteän haitan mukaan ja jos lähin vapauttava paikka on oikealla puolella tietä, niin sinne voi dropata. Mikä meni sitten väärin?

    No ehkä nyt avautuu paremmin kun kerron lisätietona että tie on sen verran leveä (kuten monet muut vastaavat tiet) että sille on hyvin hankala dropata siten, ettei lähin vapauttava paikka olisi vasemmalla puolella (oikealta puolelta pelaavalle pelaajalle). Tämä voisi ehkä onnistua jos pallo pomppisi melkein 2 mailanmittaa toiseen laitaan.

    KL

    tiikeri metsä kirjoitti: (7.10.2008 12:36:23)

    Ei oikein avautunut esimerkki. Siis voihan vesiestesäännön mukaan dropata vaikka tielle, jos se sattuu olemaan sääntöjen sallimalla alueella (1 m:n päässä vesiesteen rajasta). Tieltä taas vapaudutaan kiinteän haitan mukaan ja jos lähin vapauttava paikka on oikealla puolella tietä, niin sinne voi dropata. Mikä meni sitten väärin?

    Öhhh… mistä säännöstä tuo 1 m tulee?

    KL kirjoitti: (7.10.2008 22:32:36)Öhhh… mistä säännöstä tuo 1 m tulee?

    Tällä palstalla en ihmettelisi, jos vaikka MAILAN lyhenne olisi m. Ja kaksi mailaa olisi siitten dm eli double-maila.

    KL kirjoitti: (7.10.2008 22:32:36)

    tiikeri metsä kirjoitti: (7.10.2008 12:36:23)

    Ei oikein avautunut esimerkki. Siis voihan vesiestesäännön mukaan dropata vaikka tielle, jos se sattuu olemaan sääntöjen sallimalla alueella (1 m:n päässä vesiesteen rajasta). Tieltä taas vapaudutaan kiinteän haitan mukaan ja jos lähin vapauttava paikka on oikealla puolella tietä, niin sinne voi dropata. Mikä meni sitten väärin?

    Öhhh… mistä säännöstä tuo 1 m tulee?

    Ei mistään. Tarkoitin, että jos tie on yhden metrin päässä vesiesteestä, on se todennäköisesti myös laillisella pudotusalueella. Ainakin minun mailani ovat pitempiä kuin 50 cm. Siis golfmailani.

    Nimetön

    Nyt palaan alkuperäiseen kysymykseen.
    Oletetaan KL:n alustuksen mukaan, että B ajatteli A:n pallon saattavan toimia jarruna, mutta ei lausunut sitä ääneen. Oletetaan, että hän myös aidosti luuli, ettei palloja voi merkata ennenkuin kaikki ovat greenillä.
    Oletetaan, että hän ei tunnusta auttamismotiivia vaan oli myös tietämätön säännöistä mitä tulee pallon nostamiseen.
    Jos diskauksia tulee komitealta, mikä on peruste?

    Bosco kirjoitti: (9.10.2008 18:48:56)
    … Oletetaan, että hän myös aidosti luuli, ettei palloja voi merkata ennenkuin kaikki ovat greenillä. …

    Anteeksi jos sotken kuvioitas mutta eikös B selittänyt että sääntöjen mukaan palloa ei saa nostaa jos B sen kieltää.

    KL

    Bosco kirjoitti: (9.10.2008 18:48:56)
    Nyt palaan alkuperäiseen kysymykseen.
    Oletetaan KL:n alustuksen mukaan, että B ajatteli A:n pallon saattavan toimia jarruna, mutta ei lausunut sitä ääneen. Oletetaan, että hän myös aidosti luuli, ettei palloja voi merkata ennenkuin kaikki ovat greenillä.
    Oletetaan, että hän ei tunnusta auttamismotiivia vaan oli myös tietämätön säännöistä mitä tulee pallon nostamiseen.
    Jos diskauksia tulee komitealta, mikä on peruste?

    Tässä on yksi asian ytimistä, ts. milloin pelaajaa rangaistaan tietämättömyydestä ja milloin ei. Sääntö 22-1 kuitenkin sanoo, että jos pelaajat sopivat jne. niin diskaus on seurauksena. Siinä ei auta tietämättömyys tai siihen vetoaminen.

    Mielenkiintoisempi kysymys sen sijaan on se, milloin katsotaan pelaajien sopineen jotakin. Riittääkö pelkkä myöntyminen, hiljainen hyväksyminen vai pitääkö olla konkreettisempaa näyttöä toisen auttamisen halusta?

    Näihin kysymyksiin itse haluan vastauksen ja se toivoakseni tulee Baystreamin mainitseman kuukauden ajanjakson kuluttua.

    #291948 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    pjs

    KL kirjoitti: (9.10.2008 19:54:54)
    Mielenkiintoisempi kysymys sen sijaan on se, milloin katsotaan pelaajien sopineen jotakin. Riittääkö pelkkä myöntyminen, hiljainen hyväksyminen vai pitääkö olla konkreettisempaa näyttöä toisen auttamisen halusta?

    Reikäpelissä Dec 2-5/1 vihjailee siihen suuntaan että jotain kommunikaatiota pitää tapahtua:

    2-5/1 Player’s Obligation Regarding Lodging Claim

    In match play, a player may disregard a breach of the Rules by his opponent, provided there is no agreement between the players. There is a difference between overlooking an opponent’s breach and agreement with the opponent to waive a penalty. Rule 1-3 prohibits the latter.

    Sen sijaan lyöntipelissä Dec 1-3/6 joka mielestäni menee luonnollisemmin tuon 1-3 toiseen osaan (Players must not agree to …waive any penalty incurred) on kirjoitettu sillä tavoin, että se voisi päteä myös jos kommunikaatiota ei olisi tapahtunut. Aiemmin olin sitä mieltä että lyöntipelissä kommunikaatiota pitäisi tapahtua, mutta nyt enpä olekaan enää ihan niin varma asiasta:

    1-3/6 Marker Attests Wrong Score Knowingly and Competitor Aware Score Wrong

    Q. In stroke play, B failed to hole out at a hole. A few holes later he realized he had erred. A, B’s marker and fellow-competitor, was aware both that B had infringed the Rules and that B knew this, but nevertheless he signed B’s card. B was disqualified under Rule 3-2 (Failure to Hole Out). Should A, who knowingly overlooked the breach, be penalized?

    A. A should have been disqualified for a breach of Rule 1-3.

    Mielenkiintoinen asia jota lyöntipelissä voi pohtia on missä vaiheessa Dec 1-3/6 rötös muuttuisi sellaiseksi jota ei voi enää ’sovittaa’, esimerkiksi juuri paria rangaistuslyöntiä lisäämällä jotka ensin meinattiin jättää merkitsemättä. Lähtisin itse siitä, että jos kommunikointia pelaajien välillä ei tapahdu, kenenkään on vaikea sanoa miten aiottiin toimia ennen kuin tuloskortit on allekirjoitettu ja palautettu. Sen sijaan jos sääntöjen rikkomisesta on sanallisesti sovittu, voipi olla että diskausta ei voisi enää perua jos tämä tulisi tietoon. Esim Dec 1-3/2 tukee ainakin jossain määrin tälläistä ’etukäteen sopimisen’ erityistä rangaistavuutta.

    #291949 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL

    pjs kirjoitti: (9.10.2008 21:43:52)

    Käsittääkseni tuota rötöstä ei B voi enää sovittaa lyötyään palloaan seuraavalta tiipaikalta (3-2 -> diskaus). A taasen joutuu kantamaan tekonsa seuraukset heti, kun hänen allekirjoittamansa kortti on palautettu ja B poistunut kortinjättöalueelta (Dec 6-6c/1).

    Tuon sanallisen sopimisen suhteen olen samaa mieltä kanssasi, se on selkeä säännön 1-3 rikkomus.

    Näin minä asian näkisin.

    #291950 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    KL kirjoitti: (9.10.2008 19:54:54)
    Tässä on yksi asian ytimistä, ts. milloin pelaajaa rangaistaan tietämättömyydestä ja milloin ei. Sääntö 22-1 kuitenkin sanoo, että jos pelaajat sopivat jne. niin diskaus on seurauksena. Siinä ei auta tietämättömyys tai siihen vetoaminen.

    Samaa mieltä.

    KL kirjoitti: (9.10.2008 19:54:54)
    Mielenkiintoisempi kysymys sen sijaan on se, milloin katsotaan pelaajien sopineen jotakin. Riittääkö pelkkä myöntyminen, hiljainen hyväksyminen vai pitääkö olla konkreettisempaa näyttöä toisen auttamisen halusta?

    Mielestäni ei pitäisi alkaa tulkita ohi tapahtuneen.

    KL kirjoitti: (9.10.2008 19:54:54)
    Näihin kysymyksiin itse haluan vastauksen ja se toivoakseni tulee Baystreamin mainitseman kuukauden ajanjakson kuluttua.

    Kuten myös.

    #291951 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Asiaa sivuten:
    Vakiofoursome on pelannut 17 vuotta yhdessä ja lähes aina tasoituskierroksia. Aikojen alussa jäsen X on todennut vastoin sääntöjä, että auttavaa palloa ei kannata nostaa, kunhan ei ole linjalla eli haittaa mahdollisesti upotusta. Muut tietämättöminä säännöistä ovat uskoneet ja ryhmä on aina näin menetellyt eli voimassa on ollut sanaton sopimus, joka on realisoitunut jokseenkin joka kierroksella.
    Riittääkö händärien mitätöiminen ja liiton ankara puhuttelu vai tuomitaanko kierrokselle KL:n seuraan Luukkiin ja tietenkin taas jonain sateisena maanantaina? 🙂

    #291952 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    -a-

    Kierrosten mitätöiminen,liiton tai kapteenin puhuttelu ,pelikielto,munien tuomitseminen valtiolle ja seurasta erottaminen ei kyllä tässä tapauksessa riitä rangaistukseksi.
    Rike on sitä luokkaa ja kaiken lisäksi jatkuvaa,joten oikeudenmukainen rangaitus olisi tästä sopimisesta kaksi golfkierrosta peräkkäin KL:n kanssa Lakiston kentällä marraskuun loppupuolella ja kaksi opetustuntia pron luona Hyvinkäällä.

    #291953 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Sääntöjen mukaan pelaajan on velvollinen tuntemaan säännöt. Tämän velvoitteen laiminlyönnistä ei kuitenkaan ole säädetty rangaistusta säännöissä.
    Vaikka puhekielessä voidaankin sanoa, että ’rangaistus johtui tietämättömyydestä’ pelaajaa rangaistaan ’vain’ sääntöjen rikkomisesta. Velvollisuus tuntea säännöt tarkoittaa käytännössä sitä, että rikottuaan sääntöä ei voi vapautua rangaistuksesta vetoamalla tietämättömyyteensä.
    Jos pelaaja onnistuu palauttamaan normaalisti allekirjoitetun kortin, häneltä ei aleta tentata, riittäisikö pelkät nimikirjaimet allekirjoitukseksi tai mitä tapahtuu, jos kortti olisi allekirjoitettu ’ristiin’ niin, että pelaajan allekirjoitus olisi merkkarin paikalla ja päinvastoin, tai onko traktori kiinteä haitta, jos avaimet on jätetty ’huulille’.
    Sopimus sääntöjen noudattamatta jättämisestä tarkoittaa juuri sitä, eli pelaajat ovat sopineet, että jotain sääntöä ei noudateta. Se on aivan eri asia kuin se, että pelaajat eivät tiedä jotain sääntöä tai erehtyvät sen tulkinnasta. Jos pelaaja laskee itselleen vain yhden rankkarin tilanteessa, jossa pitäisi ottaa kaksi, pelaaja diskataan väärän kortin jättämisestä, mutta merkkari vain siinä tapauksessa, että hän on tietoisesti allekirjoittanut väärän kortin, ei vain sen takia, että hän on yhdessä pelaajan kanssa muistanut säännöt väärin.
    Pelaajaa ei myöskään rangaista, jos hän toimii jonkin urbaanilegendan mukaisesti, mutta samalla sääntöjen mukaisesti. Jos pallo pudotetaan kahden mailanmitan päähän sivuvesiesteen viimeisestä ylityskohdasta, pelaajaa ei rangaista sen takia, että hän kuvittelee, että pallo pitää pudottaa yhden mailanmitan päähän ja pallon lentoradalle tai jotain vastaavaa urbaanilegendaa.
    Sääntöjen noudattamatta jättämisessä ei välttämättä ole kyse mistään sinänsä sääntöjen vastaisesta menettelystä. On aivan sallittua antaa vastustajalle reikäpelissä paha puolimetrinen viistoalamäkiputti tai luovuttaa ottelu viiden reiän jälkeen, mutta on kiellettyä sopia, että kaikki puolimetriset putit annetaan tai että viiden reiän jälkeen tappiolla oleva luovuttaa ottelun.
    Nyt käsitellyssä tapauksessa jos pelaaja B jättää lähellä reikää olevan auttavan pallonsa nostamatta sen takia, että uskoo sääntöjen kieltävän sen nostamisen, hän ei ole sopinut sellaista väittävän pelaajan kanssa sääntöjen noudattamatta jättämisestä, koska hän vilpittömästi uskoo toimivansa sääntöjen edellyttämällä tavalla.
    Sen sijaan hän ei tietämättömyyteen vetoamalla voi vapautua säännön 22-1 mukaisesta rangaistuksesta, joka tässä nimenomaisessa tapauksessa sattuu olemaan sama kuin noudattamatta jättämisesta sopimisen rangaistus eli diskaus.

    #291954 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    KL kirjoitti: (6.10.2008 9:56:51)

    Lähdetään siitä perusolettamuksesta, että B haluaa A:n pallon toimivan jarruna, jos B sattuu chippaamaan liian kovaa.

    Tässä lienee vieraspelaajan ’komiteapäätöksen’ johdanto. Tuo vp:n tulkinta yleisellä tasolla johtaisi naurettavuuksiin. (tosin naurettavaa on myös estää pallon merkkaaminen greenillä ja yhtä naurettavaa uskoa.)
    Säännön 22-1 tarkoitus näkyy sanasta may ja toisaalta kielto sopimisesta
    ja lisäksi kolmansien osapuolien oikeus vaatia auttavan pallon nostoa takaa ’kontrollin’.
    Jos näistä mikään ei toteudu, saa ulkopuolelta tulla greenille ja upottaa vaikka minkämoisella flipperillä pallonsa ilman jälkipuheita.

    #291955 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    En ole ihan varma, mitä yrität sanoa, mutta

    22/6 Competitor Requests That Ball in Position to Assist Him Not Be Lifted

    Q. In stroke play, B’s ball lies just off the putting green. A’s ball lies near the hole in a position to serve as a backstop for B’s ball. B requests A not to lift his ball. Is such a request proper?

    A. No. If A and B agree not to lift a ball that might assist B, both players are disqualified under Rule 22-1. (Revised)

    Vaikka kukaan ei pelitilanteessa asiaan reagoisikaan, ei ihan mikä tahansa flipperi ole sallittu. Säännön 22-1 loppuosa menee näin:

    In stroke play, if the Committee determines that competitors have agreed not to lift a ball that might assist any competitor, they are disqualified.

    #291956 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Yritän sanoa, että greeniltä ei ole säännön 22-1 perusteella pakko nostaa yhtään palloa ko tapauksessa. Omansa toki saa nostaa ja minkä muun pallon tahansa voi auttavana pallona vaatia nostettavaksi.
    Kun pidetään vain huoli siitä, ettei sopimuksia tehdä, vaan annetaan jokaisen tehdä omat ratkaisunsa, ei komiteankaan tarvitse asiaa enempää miettiä.
    Yritän edelleen sanoa, että jos ei näin olisi, pitäisi jokainen pallo yksitellen käydä merkkaamassa ja nostamassa ennen seuraavaa lähestymislyöntiä. Koska mikä tahansa pallo voi olla auttava pallo.

    #291957 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL

    Bosco kirjoitti: (13.10.2008 17:41:25)
    Yritän sanoa, että greeniltä ei ole säännön 22-1 perusteella pakko nostaa yhtään palloa ko tapauksessa. Omansa toki saa nostaa ja minkä muun pallon tahansa voi auttavana pallona vaatia nostettavaksi.
    Kun pidetään vain huoli siitä, ettei sopimuksia tehdä, vaan annetaan jokaisen tehdä omat ratkaisunsa, ei komiteankaan tarvitse asiaa enempää miettiä.
    Yritän edelleen sanoa, että jos ei näin olisi, pitäisi jokainen pallo yksitellen käydä merkkaamassa ja nostamassa ennen seuraavaa lähestymislyöntiä. Koska mikä tahansa pallo voi olla auttava pallo.

    Nyt tämä alkaa kiertää kehää.

    Säännön 22-1 ja 22-2 perusteella palloja on nostettava siinä vaiheessa, kun joku sitä vaatii (tietenkin sääntöjen sallimissa puitteissa), kuten mainitset 1. kappaleessasi.

    Edelleen deccareista käy ilmi, että pallon osumiseen toiseen palloon tulee olla kohtuullien mahdollisuus (Dec 22/3). Tämän vuoksi ei mitä tahansa palloa tarvitse laukata pitkin kenttää nostelemassa.

    #291958 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Tämä on mielestäni jännä esimerkki golfn sääntöjen ihmemaailmasta, jossa tällä kertaa ei ratkaise se mitä tapahtuu, kunhan huomataan olla sopimatta, että niin tapahtuu.
    Koko sopimispykälä on mielestäni tarpeeton tässä kohtaa (22-1)
    I rest my case ja kadun jo tämänkin kirjoittamista.

    #291959 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL

    Bosco kirjoitti: (13.10.2008 18:59:27)

    Tämä on mielestäni jännä esimerkki golfn sääntöjen ihmemaailmasta, jossa tällä kertaa ei ratkaise se mitä tapahtuu, kunhan huomataan olla sopimatta, että niin tapahtuu.

    Eikös se sopiminenkin ole jonkin sortin tapahtuma….?

    Bosco kirjoitti: (13.10.2008 18:59:27)
    Koko sopimispykälä on mielestäni tarpeeton tässä kohtaa (22-1).

    Mutta jos sopimispykälää ei olisi, ei tulisi sopimisesta mitään rangaistustakaan. Kuten on jo moneen kertaan todettu, kyseessä ei ole säännön noudattamatta jättämisen sopimisesta, vaan menettelytavan sopimisesta, joka ei olisi rangaistavaa, jos sopimispykälää ei olisi.

    #291960 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    KL kirjoitti: (13.10.2008 21:27:51)
    [ … sopimisesta, joka ei olisi rangaistavaa, jos sopimispykälää ei olisi.

    😀

    #291961 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Sopimispykälä edelläolevan mukaisesti näyttää välttämättömältä. Muutenhan ei sopimisesta pääse jakamaan penalteja, mikä olisi lajille varsin tuhoisaa.
    Näitä pykäliä pitäisi saada siis lisää.
    Ehdotan aluksi , että koska auttavan lipputangon saa jättää sijoilleen greenin ulkopuolelta chipatessa, kohtuuden nimissä kielletään menettelystä sopiminen pelaajien kesken kahden penaltin-diskauksen uhalla.
    Voisit varmaan parahin KL viedä ehdotusta ylätasoille pikimmiten.

    #291962 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL

    Bosco kirjoitti: (14.10.2008 9:42:51)
    Sopimispykälä edelläolevan mukaisesti näyttää välttämättömältä. Muutenhan ei sopimisesta pääse jakamaan penalteja, mikä olisi lajille varsin tuhoisaa.
    Näitä pykäliä pitäisi saada siis lisää.
    Ehdotan aluksi , että koska auttavan lipputangon saa jättää sijoilleen greenin ulkopuolelta chipatessa, kohtuuden nimissä kielletään menettelystä sopiminen pelaajien kesken kahden penaltin-diskauksen uhalla.
    Voisit varmaan parahin KL viedä ehdotusta ylätasoille pikimmiten.

    Mutta Bosco hyvä, eihän asiaa kannata jättää noin kapea-alaisen tulkinnan asteelle, eihän toki! Lisätään samantein sääntö 1-5, joka kuuluisi suurin piirtein näin:

    Sääntö 1-5

    Tämän sääntöpykälän mukaisesti Golfin Säännöissä määrättäviä rangaistuksia ei pelaajille jaeta, jos he ennen kierroksen alkamista, sen aikana tahi klubitalolta kierroksen jälkeen poistuttuaan näin sopivat. Jos tällaista sopimista ei todistettavasti ole tapahtunut, katsotaan sopimuksen kuitenkin syntyneen, mikäli pelaajat jossakin vaiheessa kierrosta, ennen sitä tai sen jälkeen ovat puhuneet toisilleen tahi seisseet samalla viheriöllä yhtä aikaa. Seisomiseksi tässä yhteydessä katsotaan myös kaikenlainen liikkuminen viheriöllä tai sen välittömässä läheisyydessä. Välittömäksi etäisyydeksi katsotaan näkö- ja kuuloetäisyys.

    Poikkeus: Pelaajalla on oikeus ennen kierroksen aloittamista allekirjoittaa valaehtoinen vakuutus, jossa hän kieltäytyy kaikenlaisesta sopimisesta ja vastaanottaa kaikki Golfin Säännöissä säädetyt rangaistukset kuten ne on ko. Säännöissä kuvattu. Kyseinen vakuutus kumoaa säännön 1-5 ensimmäisen momentin.

    #291963 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL

    KL kirjoitti: (6.10.2008 9:56:51)
    Tapahtui muutama viikko sitten tosielämässä.

    Kolmen hengen ryhmä lähestyy palloineen griiniä. Yksi pelaajista (A) chippaa pallonsa aivan lähelle reikää ja on menossa merkkaamaan palloaan, kun toinen pelaaja (B), jonka pallo on vielä griinin ulkopuolella kieltää A:ta nostamasta palloaan. A haluaisi nostaa pallon, mutta B kieltää ja väittää, että sääntöjen mukaan A ei saa nostaa palloaan, jos B kieltää. A uskoo B:tä eikä nosta palloaan.

    Lähdetään siitä perusolettamuksesta, että B haluaa A:n pallon toimivan jarruna, jos B sattuu chippaamaan liian kovaa. Oletetaan myös, että A ei tunne sääntöä 22-1 ja ettei ryhmän kolmas pelaaja puutu tilanteeseen mitenkään.

    Kysymys: onko B:n toiminta rangaistavaa, ja jos on, minkä säännön perusteella ja millainen rangaistus B:lle tulisi antaa?

    Tämä case oli Baystreamin lupauksen mukaisesti eilen esillä Liittotuomaripäivillä ja se herättikin vilkasta keskustelua. Pääosin kahta erilaista ratkaisua siellä ehdotettiin (molempien diskaus ja B:n diskaus säännön 22-1 perusteella), mutta valtakunnan sääntögurun A. Teittisen mukaan A on tilanteessa syytön ja B saa kahden lyönnin rangaistuksen säännön 1-2 perusteella (Exerting Influence On Ball). Tämä ratkaisu ei saanut täysin varauksetonta kannatusta tuomarijoukossa, mutta tällä mennään eteenpäin, ellei R&A:sta saada toisenlaista päätöstä asiaan.

    Eniten keskustelua herätti tuo sopimuksen syntyminen tai syntymättä jääminen (jolloin olisi voitu soveltaa sääntöä 22-1). Kuten arvata saattaa, paikalla oli myös juristeja, joten keskustelu oli monipuolista.

    Säännön 1-2 perusteella B voitaisiin myös diskata, jos rike katsottaisiin vakavaksi.

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 104)
Vastaa aiheeseen: Pallon nostamisen kieltäminen

Etusivu Foorumit Säännöt Pallon nostamisen kieltäminen