16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Kaksoiskosketus ja osuma pelaajaan

Etusivu Foorumit Säännöt Kaksoiskosketus ja osuma pelaajaan

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 70)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • KL

    Pelaaja lyö bunkkerista palloa siten, että tulee niin sanottu kaksoiskosketus ja kaiken lisäksi pallo kimmahtaa takaisin päin osuen pelaajaan. Paljonko tulee penalttia?

    Otsikko (Paljonko penalttia) vaihdettu.

    LDR-MOD Dole

    Erikseen kummastakin tulisi yksi, mutta yhdistetäänkö nuo. Hyvä arvaus että ei yhdistetä jolloin kaksi, vastatkoon viisaammat;)

    Arvaan, että penalttia ei tule yhtään, sen sijaan kaksi lyöntiä. Näiden jälkeen bunkkerista lähtee kolmas bunkkerilyönti.

    Johtaja XXL kirjoitti: (17.6.2013 10:10:13)
    Pelaaja lyö bunkkerista palloa siten, että tulee niin sanottu kaksoiskosketus ja kaiken lisäksi pallo kimmahtaa takaisin päin osuen pelaajaan. Paljonko tulee penalttia?

    Yksi penaltti tulee, ja tämä on silkkaa faktaa.

    Ehdottaisin, että lyönnin lisäksi tulee kaksi penaltia.

    Ensimmäinen penalti tulisi kaksoiskosketuksesta. Vaikka varsinaisessa hiekkalyönnissä ei osuta palloon, katsotaan decisionin 14-4/3 mukaan kaksoiskosketukseksi myös tilanne jossa osutaan maahan pallon takana, pallo lähtee tästä liikkeelle ja myöhemmin svingin aikana osutaan mailalla liikkeellä olevaan palloon.

    Toinen penalti tulisi liikkeessä olevan pallon suunnan muuttamisesta säännön 19-2 perusteella.

    Pitäkää tunkkinne!

    jjj

    2 Rangaistuslyöntiä. Ensimmäinen siitä kun osui paloon useamman kuin yhden kerran, ja toinen siitä, että pallo osui pelaajaan.

    ts

    jjj kirjoitti: (17.6.2013 16:03:27)
    2 Rangaistuslyöntiä. Ensimmäinen siitä kun osui paloon useamman kuin yhden kerran, ja toinen siitä, että pallo osui pelaajaan.

    Hmm….

    ts kirjoitti: (17.6.2013 16:10:09)

    jjj kirjoitti: (17.6.2013 16:03:27)
    2 Rangaistuslyöntiä. Ensimmäinen siitä kun osui paloon useamman kuin yhden kerran, ja toinen siitä, että pallo osui pelaajaan.

    Hmm….

    On se kumma, ettei väki usko selvää asiaa..
    Yksi penaltti siitä tulee, ja perustelu on se, että minä olen oikeassa!

    Kyllä tämä saattaa jäädä ratkasemattomaksi;) dec 1-4/12:
    For the purposes of this Decision:
    in making the judgment whether two acts are related or unrelated, the Committee should consider, among other things, the similarity of the acts, how close to one another they are in terms of time and location and whether there were any intervening events;
    each principal subsection of a Rule is considered a separate Rule (e.g. Rules 1-2, 1-3 and 1-4 are considered separate Rules); and
    the following sub-subsections (but only these ones) are also considered separate Rules: 4-3a, 4-3b, 13-4a, 13-4b, 13-4c, 14-2a, 14-2b, 16-1a, 16-1b, 16-1c, 16-1d, 16-1e, 16-1f, 17-3a, 17-3b, 17-3c, 18-2a and 18-2b.

    Eikö näissä uudistetuissa säännöissä nimenomaan pitänyt ottaa huomioon se ettei tulisi kuin yksi rangaistus. Tuo aloittajan tilannehan voisi vielä jatkua sillain, että pelaaja väistäessään palloa osuu bagiinsä joka kaatuu ja pari mailaa osuu vielä erikseen palloon ja hädissään pelaaja vielä astuu pallonsa päälle jne.

    Rauski kirjoitti: (17.6.2013 17:44:30)
    Kyllä tämä saattaa jäädä ratkasemattomaksi;) dec 1-4/12:

    Ei jää; desitsiooni 19-2/7 antaa osviittaa.

    jjj

    Ei säännöissä niin ole, ettei tulisi kuin yksi rangaistus. Eli jos esim. lyöt oman bägin kautta outtiin, niin kumpi rangaistus pitäisi jättää antamatta ?!? Eli kysymyksenen tapaus on selvä, yksi rankku sääntö 14-4 ja toinen rankku sääntö 19-2 mukaan, eli yhteensä 2 rankkua.

    ts

    jjj kirjoitti: (18.6.2013 0:10:05)
    Ei säännöissä niin ole, ettei tulisi kuin yksi rangaistus. Eli jos esim. lyöt oman bägin kautta outtiin, niin kumpi rangaistus pitäisi jättää antamatta ?!? Eli kysymyksenen tapaus on selvä, yksi rankku sääntö 14-4 ja toinen rankku sääntö 19-2 mukaan, eli yhteensä 2 rankkua.

    Ei vaan yksi. Säännöissä on lukuisia tapauksia esitettynä, joissa yhdellä teolla kahden säännön rikkominen tuomitaan joko yhden penaltin tai sitte isomman vaihtoehdon mukaan, mutta ei lasketa yhteen.

    OB on eri asia, koska se ei ole sääntörikkomus tuossa mielessä, vaan pelitilanne josta vapautuminen on hinnoiteltu

    MGA Rules Quiz 2010 kysymys 24 käsittelee vastaavaa tapausta ja siinä pallon osuminen pelaajaan ja kaksoiskosketus katsotaan erillisiksi tapauksiksi ja siten penaltit lasketaan yhteen.

    Pitää koettaa kaivella löytyykö rikkeiden yhdistämisestä tuoreempaa tietoa. Tuohan on vain sääntövisa joten se ei ole virallista tietoa.
    Säännöissä taitaa olla maininta, että rikkeitä ei lasketa yhteen jos yhdellä teolla rikotaan useampaa sääntöä. Nythän tuossa on selkeästi kaksi eri tekoa: kaksoiskosketus ja liikkuvaan palloon koskeminen.

    ts

    asdfg kirjoitti: (18.6.2013 8:57:47)

    Tuolta 1-4 deccareiden alta löytyy kasa tapauksia ja jonkinlainen ohjenuora tulkinnoille, kuten myös tuo YDS:n postaama deccari niihin osansa tuo.

    2. One Act Results in Two Rules Being Breached – Single Penalty Applied
    Example: In stroke play, a competitor is considering putting his ball from a bunker and rakes a footprint in the bunker on his line of play. Both Rule 13-2 and Rule 13-4a have been breached. The ruling would be a single two-stroke penalty.

    Vahvasti linja näyttäisi olevan, että tekojen pitää olla selkeän erillisiä, jotta niistä kahdet penaltit tuomittaisiin. Siis tekojen, ei tapahtumien. Teko on tuossa pallon lyöminen, tapahtumat sitten seurausta siitä.

    Mainittakoon, että KsCasesta kysyttiin kahdeltakin liittotuomarilta, jotka molemmat antoivat kaksi penalttia. Tai olisivat antaneet. Ja helkkarin pitkät selitykset päälle.

    Itse olen ts:n kannalla: ’Teko on tuossa pallon lyöminen, tapahtumat sitten seurausta siitä.’ Näinhän se meni.

    Ja koska minulle on opetettu, että epäselvissä tilanteissa tuomitaan pelaajan eduksi, ja koska olen jalo ja oikeamielinen ihminen, tuomitsen yhden penaltin. Tuomiostani ei voi valittaa.

    Taitaa tuo Rauskin viittaama 1-4/12 olla paras ohjenuora.
    Onko tässä tilanteessa kuitenkin kaksi tekoa: kaksoiskosketus lyönnissä ja pallon suunnan muuttaminen (liikkuvaan palloon koskeminen). Mikä olisi sitten tulkinta jolla nuo voidaan yhdistää? Aika lyönnin ja kosketuksen välillä?
    Kahta eri sääntökohtaa on kuitenkin rikottu.

    ts

    asdfg kirjoitti: (18.6.2013 9:51:35)
    Taitaa tuo Rauskin viittaama 1-4/12 olla paras ohjenuora.
    Onko tässä tilanteessa kuitenkin kaksi tekoa: kaksoiskosketus lyönnissä ja pallon suunnan muuttaminen (liikkuvaan palloon koskeminen). Mikä olisi sitten tulkinta jolla nuo voidaan yhdistää? Aika lyönnin ja kosketuksen välillä?
    Kahta eri sääntökohtaa on kuitenkin rikottu.

    Juuri siihen kahden sääntökohdan rikkomiseen tuo postaukseni viittasi, mutta tekojahan pelaajalta oli vain yksi, eli mailan heilautus tarkoituksena lyödä palloa.

    Ehkä parempi tapa lähestyä asiaa olisi lukea noita ratkaisuja, joissa pelaaja saa useamman rangaistuksen. Niissä yhteisenä nimittäjänä on kaksi selkeästi erillistä tekoa, kun single penaltyyn päädytään aina kun teot ovat ’related’ eli tapahtuvat yhden toiminnan tuloksena.

    Ajan tässä takaa sitä, että missä vaiheessa pelaajalle tulee kaksi tekoa?
    Ensin on lyönti jossa on kaksoiskosketus, sitten kosketus palloon.
    Joissain tapauksissa pelaajalla on mahdollisuus väistää pallo, joissain tapauksissa ei.

    Kaikenkaikkiaan alkaa tuntua siltä, että tilanteen ratkaisemiseen pitäisi olla lisää tietoa tapahtumista.

    ts

    asdfg kirjoitti: (18.6.2013 10:09:40)
    Ajan tässä takaa sitä, että missä vaiheessa pelaajalle tulee kaksi tekoa?
    Ensin on lyönti jossa on kaksoiskosketus, sitten kosketus palloon.
    Joissain tapauksissa pelaajalla on mahdollisuus väistää pallo, joissain tapauksissa ei.

    Kaikenkaikkiaan alkaa tuntua siltä, että tilanteen ratkaisemiseen pitäisi olla lisää tietoa tapahtumista.

    Kaksi tekoa on kaksi erillistä toimintaa. Tuossahan kaikki on seurausta lyöntisuorituksesta.

    Lue nuo 1-4/12 deccarin tapaukset. Niissä on hyviä esimerkkejä kahdesta eri teosta.

    Johtaja XXL kirjoitti: (18.6.2013 9:47:18)
    Mainittakoon, että KsCasesta kysyttiin kahdeltakin liittotuomarilta, jotka molemmat antoivat kaksi penalttia. Tai olisivat antaneet. Ja helkkarin pitkät selitykset päälle.

    Itse olen ts:n kannalla: ’Teko on tuossa pallon lyöminen, tapahtumat sitten seurausta siitä.’ Näinhän se meni.

    Ja koska minulle on opetettu, että epäselvissä tilanteissa tuomitaan pelaajan eduksi, ja koska olen jalo ja oikeamielinen ihminen, tuomitsen yhden penaltin. Tuomiostani ei voi valittaa.

    Mitä ne liittotuomarit mistään tietää?
    Alla tuo aiemmin mainittu dekkari ihan tekstimuodossa:
    Q:
    A player’s ball strikes his golf bag lying on the ground and then bounces off it and hits his caddie. Is the penalty one stroke or two strokes?
    A:
    One stroke – Rule 19-2.

    Palloa on siis lyöty kerran, samalla kertaa onnistutaan tekemään kaksi eri virhettä, joista saatava rangaistus kuitenkin yhdistetään, eli yksi lyönti penaltia.
    Kaksoiskosketus + osuma itseen on ihan analoginen tilanne tuohon verrattuna.

    ts kirjoitti: (18.6.2013 0:26:29)

    OB on eri asia, koska se ei ole sääntörikkomus tuossa mielessä, vaan pelitilanne josta vapautuminen on hinnoiteltu

    Entäs tämä: pelaaja lyö tiipalikoiden etupuolelta avauksensa ja kaiken lisäksi OB! Monesko lähtee?

    Meille opetettiin, että OB:sta ei enää tule lisärangaistusta. Tosin se oli liittotuomari, joka kurssia veti.

    Kaivelin 1-4/12 tapauksia ja tulin siihen tulokseen, että niin kauan kuin pallon osumisessa pysytään säännön 19-2 puitteissa, rangaistukset voidaan yhdistää.
    Siis niin kauan kuin pallon osuminen pelaajaan on vahinko.

    Jos taas pelaaja tarkoituksellisesti jättää väistämättä ja muuttaa pallon kulkua, niin tästä tulee toinen teko.
    Silloin joudutaankin käyttämään sääntöä 1-2 ja osumasta tulee kaksi rankkaria (ellei kyseessä ole vakava rike). Tällöin tapauksia ei voida yhdistää.
    Tällainen tilanne olisi esimerkiksi jos pallo vierisi bunkkerissa kaksoiskosketuksen jälkeen kohti pelaajan jalkaa ja väistämiseen olisi aikaa. Väistämättä jättämisellä vältyttäisiin lyömään palloa kengänjäljestä. Ehkä hieman kaukaa haettu esimerkki.

    Alkuperäisessä kysymyksessä osumatilannetta kuvattiin kimmahtamisella ja siitä voisi päätellä, että kyseessä on vahinko.

    asdfg kirjoitti: (18.6.2013 12:22:16)

    Alkuperäisessä kysymyksessä osumatilannetta kuvattiin kimmahtamisella ja siitä voisi päätellä, että kyseessä on vahinko.

    Juuri näin.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 70)
Vastaa aiheeseen: Kaksoiskosketus ja osuma pelaajaan

Etusivu Foorumit Säännöt Kaksoiskosketus ja osuma pelaajaan