16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Paikallissäännöt 2019

Etusivu Foorumit Säännöt Paikallissäännöt 2019

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 49)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #1277240 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Aloitin uuden ketjun koskien paikallissääntöjä ja erityisesti uusia 2019. Ilmeisesti niiden Suomenkieliset versiot ovat vielä työn alla, mutta ne tarvitaan ennen pelikauden alkua – vaikka tuskin niitä kannattaa tuloskorttiin painattaa. Seurojen/kenttien pitää kuitenkin tehdä päätöksiä ja jos käytetään enkunkielisiä, niin Suomennos voi olla mitä sattuu.

    Teittinen mainitsi Golflehdessä, että toimikunnalla on paljon aikaisempaa enemmän valtaa paikallissääntöjen laadinnassa ja olisi hyvä käydä keskustelua niistä uusista mahdollisuuksista tai ainakin tärkeimmistä, jotta eivät tule ihan puskista

    #1277250 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Uskon Teittisen viitanneen siihen, että uusissa säännöissä on valtava määrä mallipaikallissääntöjä, ja siten toimikunnalla on paljon enemmän mahdollisuuksia ohjailla pelaamista kuin nykyään. Edelleenkään toimikunnalla ei tule olemaan valtaa laatia sellaisia paikallissääntöjä, jotka ovat vastoin sääntöjä. Käytännössä toimikunnan tulee varmistaa sellaisen paikallissäännön sääntöjenmukaisuus, josta ei löydy mallipaikallissääntöä.

    #1277266 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Entä 5H, jossa pelaajalle voidaan määrätä rangaistuksia epäasiallisen käytöksen vuoksi: vaurioittaa kenttää, epäasiallinen kielenkäyttö, epäkunnioittava käytös kanssapelaajia, tuomaria tai katsojia kohtaan, ”abuse of clubs/course” tai pukeutumissäännön rikkominen.

    Tästä voi tulla mielenkiintoista sanomista, kun määritellään mitä on epäasiallinen kielenkäyttö, josta rangaistaan. Onko esimerkiksi Hitto rangaistava ja kuinka kovalla äänellä sen saa sanoa tai erilaiset vieraskieliset kirosanat. Myös tämä pukeumisetiketin rikkominen tuo uudelleen pöytään keskustelun siitä, minkäväriset sukat ovat ok (kuten Etelä-Afrikassa) tai mikä on lahkeen tai hihan pituus tai mikä on kaulus.

    Haluaisin nähdä mallisäännön, missä nämä on suomennettu ja mielenkiinnolla odotan, milloin joku kenttä ottaa nämä käyttöön.

    #1277268 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Tuskinpa sellaisessa tapauksessa tarvitaan ennakkopäätöksiä kun paikallissäännöissä esim. halutaan suositella ja korostaa tiettyjen, pelaamista nopeuttavien sekä sääntöjen sallimien pelitapojen käyttöä.

    Tarkoitan esimerkiksi juuri ns. readygolf-pelaamista, sen sijaan että aina odoteltaisiin ns. ”honorissa” (tai lähempänä/kauempana lippua) olevan suoritusta. Tottakai huomioiden muiden pelaajien turvallisuus jne.

    Vai kuinka?

    #1277270 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Putti-Possu: Haluaisin nähdä mallisäännön, missä nämä on suomennettu ja mielenkiinnolla odotan, milloin joku kenttä ottaa nämä käyttöön.

    Muistelen lukeneeni jostain että kenttätoimikunta(tai mikä nyt lieneekään) voi määritellä (ja julkistaa) kentällä noudatettavaksi erityisen ”käyttäytymiskoodin” jossa on tapauskohtaisesti määriteltynä kentällä noudatettavat käytöstavat. Tällainen on kaiketikin edellytyksenä että voidaan määritellä väärinkäytöksiä rangaistaviksi.

    #1277283 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Alustava paikallissääntöjen käännös on ollut valmiina 2kk ja odottanut eilen julkaistua suomenkileistä sääntökirjaa. Nyt kun kaikki määritelmät, sanonnat ja sanamuodot sekä kirjoitusasut ovat selvillä, niin pystymme keskittymään Toimikunnan ohjeiden ja paikallissääntöjen loppuun hiomiseen. Samoin Pelaajan oppaan työstäminen alkaa kunnolla tämän postauksen jälkeen sekä Hard Cardin luominen (onneksi A. Teittinen ottaa sen käsittelyyn)…

    #1277287 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Haluaisin nähdä mallisäännön, missä nämä on suomennettu..

    Viittaamasi 5H ei ole mikään paikallissääntö, vaan käyttäytymisohje. Sen sisällön olet ilmeisesti lukenut läpi, joten tiedät mitä siinä sanotaan. Tuo sisältö ei mitenkään tule muuttumaan suomentamisen myötä.

    #1277288 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Gloffare kirjoitti:

    Tuskinpa sellaisessa tapauksessa tarvitaan ennakkopäätöksiä kun paikallissäännöissä esim. halutaan suositella ja korostaa tiettyjen, pelaamista nopeuttavien sekä sääntöjen sallimien pelitapojen käyttöä.

    Ei helvata….

    Gloffare, unohda nyt jo tuo mantrasi, koska se on kertakaikkista soopaa!!!!

    Paikallissäännöissä ei tulla suosittelemaan yhtään mitään, vaan aivan kuten ennenkin niiden avulla tullaan selventämään kentän merkintöjä ja/tai olosuhteiden aiheuttamia poikkeamisia yleisistä golfsäännöistä. Usko nyt jo!!

    Sen sijaan, niin kentän kuin kilpailunkin toimikunta voi laatia käyttäytymiseen liittyviä ohjeistuksia, mutta ne EIVÄT OLE PAIKALLISSÄÄNTÖJÄ !!!!!

    #1277318 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    KL1: Gloffare, unohda nyt jo tuo mantrasi, koska se on kertakaikkista soopaa!!!!

    Paikallissäännöissä ei tulla suosittelemaan yhtään mitään, vaan aivan kuten ennenkin niiden avulla tullaan selventämään kentän merkintöjä ja/tai olosuhteiden aiheuttamia poikkeamisia yleisistä golfsäännöistä. Usko nyt jo!!

    Sen sijaan, niin kentän kuin kilpailunkin toimikunta voi laatia käyttäytymiseen liittyviä ohjeistuksia, mutta ne EIVÄT OLE PAIKALLISSÄÄNTÖJÄ !!!!!

    Uskotaan..uskotaan. Kiitos ystävällisestä oikaisusta.

    #1277391 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Ihailin, kuinka hienosti hoidit pienen närkästyksesi, Gloffari. Sellaiseen pieneen närkästykseesi oli mielestäni kyllä hivenen aineksiakin.

    Sääntö 1.2b antaa toimikunnalle oikeuden pelaajan käyttäytymistä koskevan paikallissäännön laatimiseen. Tällaisessa paikallissäännössä saa esittää sekä käyttäytymistä koskevat säännöt tai määräykset että myös rikkomisesta koituvat rangaistukset. Paikallissäännön etuna olisi käyttäytymisohjeistuksen lisäksi mm. se, että pelaajaa voitaisiin rangaista pienemmällä rangaistuksella kuin hylkääminen. Ilman paikallissääntönä julkaistuja pelaajan käyttäytymistä koskevia käyttäytymissääntöjä tai määräyksiä (standards of player conduct in Code of Conduct ) ei pelaajaa voi rangaista muuten kuin säännön 1.2a perusteella. Ja jos pelaajaa rangaistaan, ainoa rangaistusmahdollisuus on hylkääminen.

    Opaskirjan Official Guide to the Rules of Golf kohdassa 5H käsitellään pelaajan käyttäytymiseen liittyviä sääntöasioita, joita toimikunnan olisi hyvä ennen kilpailua miettiä. Se ei tietenkään ole mikään sääntö, mutta hyödyllisiä neuvoja siitä saa.

    R&A ja USGA eivät valitettavasti ole julkaisseet pelaajan käyttäytymistä koskevaa mallipaikallissääntöä vedoten muun muassa kulttuurieroihin. Saamme tyytyä tähän tilanteeseen ja odottaa sitä, että jostain löytyy sellainen toimikunta, joka uskaltaa tällaisen paikallissäännön laatia ja ottaa käyttöönsä. Eiköhän sitten seuraajia ja arvostelijoita löydy!

    #1277401 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Maalaisjuntti kirjoittaa tietenkin vankkaa asiaa, mutta tuo CoC ei ole ollut gloffaren mantran aihe. Hän on viime ajat toivonut paikallissääntöjä ready golfiin kannustamiseen ja lipputangon käytön ohjeistamiseen, ja nimenomaan nuo haihattelut pontevasti pyysin häntä lopettamaan.

    Mitä tulee tuohon Säännön 1.2b mahdollistamaan pelaajan käyttäytymistä koskevaan paikallissääntöön, niin se on mielestäni erittäin vaikea paitsi asettaa myös tasapuolisesti valvoa, enkä siksi lainkaan ihmettele, ettei asiasta ole laadittu minkäänlaista mallisääntöä. Jo pelkästään ihmisten erilaiset persoonallisuudet tekevät mahdottomaksi ennustaa kuka milläkin tavalla minkäkin kokee, kansallisista kulttuurieroista puhumattakaan.

    Uskon (ja todella toivon), että tällaisia paikallissääntöjä tullaan näkemään harvoin ja silloinkin lähinnä liiton alaisissa kisoissa, joissa toimivilla tuomareilla on edes jonkinlainen mahdollisuus sopia yhteisistä toimintalinjoista huonon käytöksen tapauksissa. Tätä rangaistuslyöntien jakamista on nimittäin saamani tiedon mukaan joskus kokeiltu ja se kuulemma aika lailla riistäytyi käsistä.

    #1277714 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    KL1: Uskon (ja todella toivon), että tällaisia paikallissääntöjä tullaan näkemään harvoin ja silloinkin lähinnä liiton alaisissa kisoissa, joissa toimivilla tuomareilla on edes jonkinlainen mahdollisuus sopia yhteisistä toimintalinjoista huonon käytöksen tapauksissa. Tätä rangaistuslyöntien jakamista on nimittäin saamani tiedon mukaan joskus kokeiltu ja se kuulemma aika lailla riistäytyi käsistä.

    Nyt on kinkut syöty ja jaksaa taas jatkaa uusien sääntöjen kommentoimista…

    Itse näkisin juuri päinvastaisen merkityksen kyseisillä asioilla.

    Ei minua juurikaan huoleta uusien sääntöjen käyttöönotto/merkitys kilpailujen osalta. Kilpailumielessä pelaaminen/sääntömuutos koskettaa vain suhteellisen pientä osaa harrastajista. Lisäksi he (=aktiivikilpailijat) yleensä ottavat muita tarkemmin selkoa kaikista (paikallis- ym.)sääntöihin liittyvistä asioista. Puhumattakaan juuri nyt esillä olevasta suuresta sääntöjen uudistuksesta.

    Eniten ohjeistusta uusien/muuttuneiden sääntöjen osalta tarvitsevat tavalliset harrastajat joita on ylivoimaisesti suurin osa kentällä kiertävistä. Meidän kaikkien kentillä kulkevien kyvykkyydestä/halukkuudesta ottaa käyttöön uusien sääntöjen suomat mahdollisuudet, ratkaisee käytännössä sen päästäänkö sääntömuutoksella haluttuun tarkoitukseen.

    Siksi toivoisin ”paikallissääntöjä” tai ehkäpä voisi paremmin kutsua ”kenttäkohtaisiksi ohjeiksi” nimenomaan kohdistuen uusien sääntöjen mahdollistamiin muutoksiin kentällä käyttäytymisessä sekä muiden pelaajien huomioonottamisessa. Tämä nimenomaan edesauttaisi koko sääntöuudistuksen perimmäistä/lähtökohtaista tarkoitusta – Siis pelin/pelaamisen ”joustavuuden” ja ”ripeyttämisen” lisäämistä.

    Näissä ”Kenttäkohtaisissa paikallisohjeissa” voitaisiin suositella henkilökohtaisten pelitapojen uudistamista:

    – suositus ns. ”ReadyGolf” pelaamiseen. (siis muualla kuin greeneillä). Enää ei tarvitse orjallisesti noudattaa lyöntijärjestystä jos/kun siitä ei ole (turvallisuus- ym. haittaa kanssapelaajille. Ja, toisaalta jos ryhmän pelaaminen/kulkeminen kentällä nopeutuu kun voidaan fiksusti soveltaa muutettua lyöntijärjestystä.
    – ohjeistus siitä kuinka olisi hyvä toimia esim. greenityöskentelyn osalta lippua nostettaessa. Siis esim. niin että putataan ensin lipun kanssa ja sitten lippu poistettuna..ajatuksena lähinnä se ettei jokaisen putin ja puttaajan kohdalla tarvitse erikseen siirrellä lipputankoa edestakaisin. Uudet säännöt antavat mahdollisuuden pelaajien lyöntijärjestyksen muutoksiin tarkoituksenmukaisella tavalla.
    – toisekseen ettei syntyisi myöskään tilanteita joissa joku yksittäinen pelaaja kategorisesti kieltäytyy ottamasti osaa normaaliin yhteistyöhön lipunkäsittelyn osalta.
    – mahdollinen kenttäkohtainen ohjeistus max. lyöntimäärästä/reikä ainakin silloin kun kentällä on paljon peliryhmiä jne.
    – jne. varmasti löytyy paljon muitakin huomioitavia asioita.

    Sinällään mikään ei estä pelaajia toimimasta ”omien sääntöjen” mukaisesti ”höntsäkierroksillaan”. Toisaalta on myös fiksua jos kentällä toimitaan pääosin golfsääntöjen sallimalla tavalla. Useinhan peliryhmässä on henkilöitä jotka pelaavat tasoituskierrosta. Monet pelaa jopa kaikki kierroksensa tasurikierroksina. Ehkä ”Kenttäkohtaisista paikallisohjeista” olisi edellä mainitussa mielessä hyötyä kaikille pelaajille.

    Lisäksi kun nämä ”Kenttäkohtaisiset paikallisohjeet” perustuvat uusiessa säännöissä nimenomaan mainittuihin seikkoihin niillä olisi aikaisempaa (jopa pelkkään golf-etikettiin verrattuna) korostuneempi merkitys pelaajille. Niissä kun voisi olla kenttäkohtaisesti julkituotuna myös rangaistuksen mahdollisuus. Miten se sitten käytännön tasolla toteutuisi jääköön viisaampien mietittäväksi.

    P.S. Itse miellän nämä ”Official Guide to the Rules of Golf” kohdan ”5H” mukaiset asiat myös ikäänkuin virallistettuna ”Golf-etikettinä”. Nyt kun ne ovat mukana sääntökirjassa, virallisten sääntöjen liitteenä, niille olisi hyvä antaa aikaisempaa painokkaampi merkitys myös käytännössä.

    Jatketaan nyt tätäkin…kun alkaa kuukaudenparin päästä tulla ajankohtaiseksi.

    Onkohan missään ehditty työstämään sääntöuudistuksen myötä tarpeellisia muutoksia paikallissääntöihin?
    – näiden esimerkkisääntöjen laatiminen lienee golfliitolla vielä vaiheessa?

    Olisi suositeltavaa että paikallissäännöissä mainittaisiin uusien sääntöjen mukaiset mahdollisuudet pelaamisen nopeuttamiseksi. Kuten säännöissä asiasta hieman vihjaistaan.
    (säännöt 5.6b(3)

    Toimikunnan ohjeet pelinopeuteen.
    Ripeän pelin edistämiseksi ja toteuttamiseksi toimikunnan tulisi laatia paikallissääntö joka sisältää myös pelinopeusohjeet. Ohjeessa voidaan määrätä maksimiaika kierrokselle, reiälle tai reikäjaksolle ja lyönnille.

    Toimikunta voi myös määrätä rangaistukset, mikäli ohjetta ei
    noudateta. Katso toimikunnan ohjeet, Osa 5G
    (Suositukset pelinopeusohjeen sisällöksi).

    https://www.randa.org/en/rog/2019/rules/committee-procedures/5g

    Tässä muutamia asioita huomioitavaksi paikallissääntöön..


    – A maximum time to complete a round, a hole or series of holes or a stroke.
    – A definition of when the first group is out of position and when each other group is out of position in relation to the group playing ahead of it.
    – When and how a group or individual players may be monitored or timed. If and when players may be warned that they are being timed or have had a bad time.
    – The penalty structure for breaches of the Policy.
    .

    Paikallissäännöissä olisi hyvä mainita myös
    – droppauksesta (2 rankun säännöllä) niissä tilanteissa kun pallo on kadonnut outtiin tai jonnekin muualle (paitsi ns. rastealueelle=estealue)
    – mahdollisesta pelaamisesta enimmäislyöntimäärällä. Siis esim. max 8 lyöntiä par-3:lla, yhdeksän lyöntiä par-4:lla ja par vitosella 10 lyöntiä.
    – samalla voisi myös nostaa esille paikallissääntöihin kentän tavoite siitä että pelataan aina kun mahdollista ReadyGolf-periaatteella.

    Tiedän että tällaisille pelinopeutta lisääville paikallisäännöille/ohjeille löytyy vastustajansa.
    Mutta toisaalta uudet säännöt antavat kenttäyhtiöille mahdollisuuden niiden käyttöönottoon. Ainakin ruuhkaisemmille kentille ne olisivat hyvinkin käyttökelpoisia.

    En ymmärrä miksi paikallissääntöihin laitettaisiin mitään mikä ei sido pelaajaa? Jos kentällä on E5 mukainen paikallissääntö OB/kadonnut pallo, niin sehän on jo omana kohtanaan paikallissäännöissä.

    Mielestäni säännöt ja ohjeet ovat erikseen.

    MOD Q8: En ymmärrä miksi paikallissääntöihin laitettaisiin mitään mikä ei sido pelaajaa?

    Jostain on jäänyt sellainen mielikuva että uusien sääntöjen antama mahdollisuus pallon korvaaminen uudella ja droppaaminen 2 rankulla katoamistapauksessa edellyttää mainintaa paikallissäännössä?
    – siis tarkoitan tilannetta jossa aikaisemmin oli tapana tehdä kuten ”Kälviällä”.. Siis ei palata takaisin teeboxiin lyömään uudelleen, vaan dropataan uusi pallo sopivaan pelattavaan paikkaan (ei kuitenkaan väylälle). Ja, neljäs lähtee. Tämä siis ei ollut vanhojen sääntöjen mukaan ”laillista”.

    Voi olla että olen kokonaan väärässäkin?

    Säännöt on tietysti sääntöjä.. Mutta uusissa säännöissä referoidaan mahdollisuutta ja tarvetta pelaamisen ohjaamiseen myös paikallissäännöillä.. kts.(säännöt 5.6b(3)

    KL1

    Jostain on jäänyt sellainen mielikuva että uusien sääntöjen antama mahdollisuus pallon korvaaminen uudella ja droppaaminen 2 rankulla katoamistapauksessa edellyttää mainintaa paikallissäännössä?
    – siis tarkoitan tilannetta jossa aikaisemmin oli tapana tehdä kuten ”Kälviällä”.. Siis ei palata takaisin teeboxiin lyömään uudelleen, vaan dropataan uusi pallo sopivaan pelattavaan paikkaan (ei kuitenkaan väylälle).

    Miksei väylälle?

    Olisiko nyt gloffare kaikkien kannalta ihan parasta, ettet yrittäisi tällä tai millään muullakaan golfaiheisella forumilla opettaa sääntöjä kenellekään? Näyttää nimittäin menevän kerta toisensa jälkeen niin perseelleen, että luomiesi väärien käsitysten korjaamiseen menee asiantuntijoilta taas seuraavat viisi vuotta.

    KL1: Miksei väylälle?

    Siksi että kuulemani mukaan ”Kälviälläkään” ei saanut dropata muualle kuin väylän reunaan..ei lyhyeksi leikatille väylälle.

    Mutta ei minulla suinkaan ollut tarkoitus neuvoa ketään vaan lähinnä herättää keskustelua ja löytää oikea ratkaisu tilanteeseen jota myös ”MOD Q8” ystävällisesti kommentoi.

    En suinkaan pahastu puuttumista henkilökohtaisuuteen, mutta vielä enemmän arvostaisin jos Sinä, ystäväni KL1, kertoisit mikä on oikea ratkaisu esillä olleessa kysymyksessä. Nimittäin tiedän ja luotan osaamiseesi sääntökysymyksissä.

    Siis tarvitaanko mainintaa paikallissäännöissä jos/kun kentällä halutaan ottaa käyttöön mahdollisuus kyseiseen ”kahden rankun” droppiin, tilanteessa jossa pallo menee out’iin tai katoaa muusta syystä?
    – tällä vältettäisiin se että tarvitse mennä lyömään uutta palloa edellisen lyönnin paikalta, jos ei ole ymmärretty lyödä varapalloa.

    P.S. Tämä on sikäli mielenkiintoinen asia että siihen usein liittyy myös pallon etsiminen (3 minuuttia). Jonka ajan jälkeen jälkeen esim. merkkari tai muut ryhmän pelaajat voivat ilmoittaa ao. pallonsa hukanneelle että kyseinen pallo on todettava kadonneeksi. Ja, peli jatkuu sääntöjen mukaisella tavalla.

    KL1

    Jos jokin paikallissääntö halutaan ottaa käyttöön, niin KYLLÄ, siitä on AIVAN PAKKO olla maininta paikallissäännöissä.

    Vai kuinka, gloffare..?

    Tiedoksi tuossa jossain vaiheessa kysyttyyn…
    Paikallissääntöjen toinen lukukierros alkoi heti kun Pelaajan versio Golfin Säännöistä saatiin painoon ja nyt on jo kolmas kierros oikoluvusta menossa ja piakkoin saamme varmaan tuonkin ulos…
    Samalla tulee myös tuo Committee Procedures ulos…

    Jostain on jäänyt sellainen mielikuva että uusien sääntöjen antama mahdollisuus pallon korvaaminen uudella ja droppaaminen 2 rankulla katoamistapauksessa edellyttää mainintaa paikallissäännössä?

    Tottakai edellyttää voimassa olevaa paikallissääntöä. Ja ne siis listataan voimassa olevien paikallissääntöjen listassa.

    Ihmettelin siis tätä kohtaa ja sen sanamuotoa:

    Paikallissäännöissä olisi hyvä mainita myös
    – droppauksesta (2 rankun säännöllä) niissä tilanteissa kun pallo on kadonnut outtiin tai jonnekin muualle (paitsi ns. rastealueelle=estealue)

    ”olisi hyvä mainita” vaikuttaa ihan siltä kuin sitä ei muuten mainittaisi jos se kerran on voimassa. Jos se on voimassa, niin se on mainittu. Jos ei ole mainittu, niin ei ole voimassa. Paikallissäännöistä on turha tehdä pitkiä sepustuksia. Niitä harvempi lukee (kokonaan), joten vain ne oikeat paikallissäännöt sinne.

    Erikseen kaikki peliohjeet jos sellaisia koetaan tarvittavan. Kuten kellonsoitot väylälle se ja tämä, varo väylän 8 tiiboxissa olevia, älä lyö terassille, kävele ripeästi, tms.

    Tämä oma mielipiteeni.

    Tottakai edellyttää voimassa olevaa paikallissääntöä. Ja ne siis listataan voimassa olevien paikallissääntöjen listassa.

    Mikäli ymmärsin oikein tämä paikallissääntö (kuiten yleensäkin) voi olla voimassa kaikkialla kentällä, mutta luonteesta johtuen, pitäisi luetella väylät, missä se on voimassa ja ehkä myös tarkennettuna tyyliin ”pallon kadotessa tai päätyessä väylän x vasemmalla puolella olevaan OB:een,…”.

    Edelleen pallo voi käsittääkseni kadota Estealueelle, ja mikäli tulkitsen oikein
    – mikäli pallo on varmuudella estealueella, dropataan estealueen sääntöjen mukaan, yleensä 1 rankulla
    – mikäli pallo on kadonnut, mutta on mahdollista, että se on myös estealueen ulkopuolella, niin voidaan käyttää tätä paikallisääntöä (siis 2 rankulla), mutta ei voi dropata estealueelta vapautumisen säännöllä (siis 1 rankulla)
    – molemmissa tapauksissa vaihtoehtona on palata edellisen lyönnin paikalle (1 rankulla)
    – mikäli oli lyöty varapallo eikä ensimmäistä löydy, niin varapallo muuttuu 3 min etsimisen jälkeen pelipalloksi, jolloin 2 rankun paikallissääntö ei ole mahdollinen
    – mikäli oli lyöty varapallo, mutta etsimisen yhteydessä todetaan, että pallo ei ole voinut kadota muualle kuin estealueelle, varapallo ei muutu pelipalloksi ja vapaudutaan estealuesäännön mukaan (1 rankulla)

    Ei mitenkään helppo tai yksinkertainen tilanne, mutta näinkö se menee?

    KL1

    Noinhan se menee. Mielestäni varsin yksinkertaista, jokaiseen löytyy oma sääntökohtansa, jossa asia on seikkaperäisesti selitetty.

    Noinhan se menee. Mielestäni varsin yksinkertaista, jokaiseen löytyy oma sääntökohtansa, jossa asia on seikkaperäisesti selitetty.

    Ja kentän ei tarvitse ihan jokaista sääntöä avata erikseen pelaajille ”paikallissäännöissä”…

    MOD Q8:
    Ja kentän ei tarvitse ihan jokaista sääntöä avata erikseen pelaajille ”paikallissäännöissä”…

    Kun uusissa säännöissä on pyritty yksinkertaisuuteen ja selkeyteen. Kuvasin tuollaisen tilanteen, jossa uusi paikallissääntö olisi voimassa ja tuo tilanne voi hyvinkin toteutua jossain pikkukisassa. Pelaaja on lyönyt myös varapallon ja sitten paikan päällä pähkäillään, mites jatketaan, kun pelipallo on kadonnut sinne estealueen reunoille. Ei ihan yksinkertainen tilanne ja ainakaan tuon tilanteen yhteydessä uusien sääntöjen tavoite ei minusta ihan toteudu.

    Joa kentällä on voimassa paikallissääntö niin se sääntö kirjoitetaan paikallissääntöihin hyväksytyssä muodossa. Meneekö minulta nyt jotain ohi?

    Sääntöjen osaaminen on pelaajien vastuulla. Eli kun nyt tiedetään sääntöjen muuttuneen, kannattaa itsekin tutustua niihin. Eikä luottaa kavereiden juttuihin tai odottaa ekaa kisakierrosta. Materiaalia on saatavilla, seurat järjestävät sääntöiltoja.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 49)
Vastaa aiheeseen: Paikallissäännöt 2019

Etusivu Foorumit Säännöt Paikallissäännöt 2019