16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Pääkaupunkiseudun golfseurojen vuosikokoukset

Etusivu Foorumit Yleistä Pääkaupunkiseudun golfseurojen vuosikokoukset

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 87)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Lassi Tilander kirjoittaa tuolla Golfpisteen tuoreessa blogissaan mm. näin: ’Suomen Golfliittohan on jo vuosikaudet toitottanut, että kun Helsingin seudulla asuu noin 30.000 kaukojäsentä, on uusien kenttien tarve täällä suuri. Liitossa ei hevin uskota, että tuo suuri joukko ei koostu aivan tavanomaisista golfareista vaan ihmisistä joilla ei ole elämäntilanteensa vuoksi aikaa pelata niin paljon kuin mihin kalliit osakkuudet ja pelioikeudet antaisivat mahdollisuudet. He käyttävät onnistuneesti hyväkseen rahapulassa olevien golfyhtiöiden lukuisia erikoistarjouksia ja pelaavat yleensä edullisilla päivämaksuilla asuinseutunsa eri kentillä. Jäsenmaksunsa he lähettävät jonkun Botnia Golfin suureen laariin.’ ——————— Posti toi kutsun oman pääkaupunkiseudulla olevan golfseurani vuosikokoukseen, jossa mm. päätetään kokouskutsun mukaan ’yhdistyksen alv-velvollisuudesta’. Vuosikokouksia pidettäneen lähiaikoina useissa muissakin pääkaupunkiseudun golfseuroissa. Toivottavasti näissä kokouksissa otetaan järki käteen ja päätetään ottaa noiden 30.000 kaukon jäsenmaksut omaan laariin avaamalla jäsenyys myös pelioikeudettomille pelaajille. Luonnollisesti osakaskentän kenttäyhtiön on tällöin pidettävä huoli siitä, että peliaikavaraus-, vieraiden tuonti- ja alennetut gf-maksuedut koskevat sen jälkeen vain ja ainoastaan pelioikeutettuja, eivät ry:n jäseniä (kuten useimmissa, mutta ei kaikissa, golfosakeyhtiöissä asia onkin). Nämä 30.000 kaukoa pelaavat jo nyt pääasiassa asuinseutunsa kentillä, joten jäsenyyden avaamisen ei pitäisi millään tavoin kaventaa pelioikeuden haltijoiden pelimahdollisuuksia. Etupäässä samat gf-pelaajat siellä kentillä ovat ensi vuonnakin riippumatta siitä, kenelle he jäsenmaksunsa maksavat. Pääkaupunkiseudun golfseuralainen, mitä haittaa on siitä, että oma seurasi kerää vakinaisten gf-pelaajiensa liittymis- ja jäsenmaksut itselleen? Jos seurasi jäsenyys avataan muillekin kuin pelioikeutetuille, pelaajien määrä kentällänne tuskin juuri lisääntyy. Samat pelioikeussäännöthän koskisivat kaikkia gf-pelaajia, niin omia pelioikeudettomia jäseniä kuin kaukojäseniä. Seuran sisäisten kilpailujen osanottajamäärä voisi vähän kasvaa, mutta tuskin se olisi missään kovinkaan iso ongelma. Ymmärtääkseni tästä asiasta päätetään lähiaikoina useissa pääkaupunkiseudun golfseuroissa. Miksette siis ottaisi noita jäsenmaksuja omaan pussiinne sen sijaan että nuo noin 1,5-1,8 miljoonaa euroa menevät nyt Pohjois-Suomen seuroille? P.S. En ole kauko.

    Taitaa tuo mahdollisuus siirtyä vähintäänkin vuodella eteenpäin sillä, jos olet saanut jo kutsun kokoukseen, niin asiaa ei voida enää ottaa kokouksessa päätettäväksi, koska sitä ei ole kokouskutsussa mainittu kokouksessa käsiteltävänä asiana.

    Kokouskutsussa sanotaan, että kokouksessa päätetään ’yhdistyksen alv-velvollisuudesta’. Se tarkoittaa juuri tätä asiaa: jos jäsenyys on avoin kaikille, seura ei joudu alv-velvolliseksi, jos jäsenyys on rajoitettu pelioikeuden haltijoihin, seura on alv-velvollinen. Asia on siis mainittu kokouskutsussa.

    Toisaalta taitaa myös olla niin, että omistaja, siiskenttäyhtiö määrittää ketä kentällä pelaa ja millä ehdoilla. Optimaalinen tilanne on silloin kun ry:n, siis klubin ja oy:n hallitukset ovat jäseniltään ja ajattelutavallaan yhteneväisiä. Muussa tapauksessa saattaa tulla asian suhteen näkemyseroja samoin kuin eturistiriitoja….

    Kyllä, kenttäyhtiö nimenomaan määrittää kentän peliohjesäännön eli sen, millä ehdoilla kentällä pelaavat pelioikeuden haltijat yhtäältä ja greenfee-pelaajat toisaalta. Jos erilaisia etuuksia saavat vain pelioikeuden haltijat (niinkuin asia yleensä onkin), on aivan samantekevää minkä seuran jäseniä greenfee-pelaajat ovat. Toisaalta pelioikeuden haltijoille ei koitune mitään haittaa siitä, että kentällä vakituisesti pelaavat gf-pelurit ovat saman seuran jäseniä kuin hekin, vai?

    Siirretään pääkaupunki Kauhajoelle ( Botnia Golf ) niin säästytään uusien kenttien rakentamiseltä stadin seudulle ?!

    t. Kauko

    PS: Kerran pelasin BG:n kentällä ( n. 1992 tms ) ja tein aika kaukaa birkun ja seuraavalla väylällä jotkut urpot avasivat päidemme yli kun olimme väylällä.

    Tätä tosiaan on odoteltu, että nuo päätökset tehtäisiin järkevästi ja saataisiin tuo älytön kaukopelaajaksi pakotus loppumaan. Itsekin olen kaukopelaaja ja vain siksi, että pelioikeutta ei tässä elämänvaiheessa vain viitsi hankkia. Jos ei tiedä voiko pelata 5 vai 50 kierrosta ennen kauden alkua, niin on vaikea maksaa 800 euroa kaudesta ja todeta jälkikäteen pelanneensa alle 10 kierrosta tyytyväisin mielin. Tällöin kaukojäsenyys on maksanut hintansa takaisin vaikka siitä ei pahemmin ole muuta katetta saanut kuin sen pelaamisen suuremman vapaaehtoisuuden suhteessa kuluihin.

    Itselleni paras ratkaisu olisi juurikin se, että voisi olla jäsen eikä tarvitsisi hankkia pelioikeutta jos näyttää siltä ettei pysty sitä hyödyntämään. Sitten jos heinäkuussa huomaakin, että pelimahdollisuuksia on niin ostaa 10-kortin. Väittäisin tuon lisäävän juuri noita 10-korttien myyntiä eniten. Vaihtoehtona on toki jokin näistä useammalle kentälle pelioikeuksia omistavista systeemeistä. Silloinkin tosin on jo sitouduttava yleensä minimissään 10 kierrokseen.

    Myöhäistä rutista, kun on housussa… verottaja on jo asiansa linjannut. Golfseurat menivät verolle, kun aikoinaan ei ole ratkaisuja tehty.

    Nyt taitaa olla myöhäistä yrittää näyttää yleishyödylliseltä – mikä on siis verovapauden asiaperuste.

    Sinänsä kantani ei ole muuttunut – en näe mitään syytä, minkä vuoksi seuratoiminnan ja osakkeenomistuksen pitäisi kulkea käsikädessä.

    Oy määrittää millä ehdoilla pelataan. Seurassa tehdään kaikkea kivaa ja satsataan esim. junnutoimintaan.

    Poodri Hoo kirjoitti: (9.11.2006 14:59:02)
    Myöhäistä rutista, kun on housussa… verottaja on jo asiansa linjannut. Golfseurat menivät verolle, kun aikoinaan ei ole ratkaisuja tehty.

    Nyt taitaa olla myöhäistä yrittää näyttää yleishyödylliseltä – mikä on siis verovapauden asiaperuste.

    Ei se ole mitenkään myöhäistä! Seura on yleishyödyllinen aina, jos sen jäsenyyttä ei rajoiteta pelioikeuden haltijoihin. Tämä sääntökohta ratkaisee, ja sen voi seuran vuosikokouksen päätöksellä muuttaa milloin tahansa.

    Miksi ’kaukot’ nyt hylkäisivät ne seurat, jotka ovat mahdollistaneet heidän pelaamisen aloittamisen ja pelaamisen tähänkin asti. Eivät nämä pääkaupunkiseudun seurat tarvitse noita jäsenmaksurahoja heiltä saamiensa gf-maksujen lisäksi.

    Tarkennukseksi on mainittava, että en ole kauko, enkä ulkopuolisilta jäsenmaksuja vastaanottavan seuran jäsen.

    Esimerkiksi Vuosaari avasi viime keväänä ovensa ei-pelioikeuden haltijoille. Tästä huolimatta verotta on pitäytynyt päätöksessään, että seuratoiminta on ja pysyy verollisena.

    Kummallistahan se olisi, että verolinja vaihtelisi seurojen välillä. Pelkäänpä vain, että kun ovi on nyt raotettu, niin kiinni sitä ei enää saa…

    Mikäli on seuran jäsen, ei yleensä ole tasoitusvaatimuksia. Tämä mahdollistaa nimenomaan pelaamisen alkutaipaleella oleville parempaa kenttää kuin mihi tasoitus antaisi kiireisinä aikoina myöden.

    Kuulostaa kummalliselta… Jos seura harjoittaa liiketoimintaa, se on luonnollisesti alv:n alaista. Ellei, niin seuran pitäisi kyllä kuulua yleishyödyllisiin yhdistyksiin, mikäli sen jäsenyys on avoin kaikille.

    maksy kirjoitti: (9.11.2006 14:45:54)
    Tätä tosiaan on odoteltu, että nuo päätökset tehtäisiin järkevästi ja saataisiin tuo älytön kaukopelaajaksi pakotus loppumaan.

    Tämä on nimenomaan se primäärinen kysymys ja verovelvollisuus on aika sekundäärinen asia. Kysymykseni kuuluu: onko enää mitään järkeä jatkaa pääkaupunkiseudulla käytäntöä, jonka mukaan vain pelioikeuden haltijat pääsevät golfseurojen jäseniksi. Oma vastaukseni on: ei ole.

    Nimetön

    Tuossa avauksessa seura päättää alv-velvollisuudesta, tuskinpa kuitenkin eli sen päätöksen tekee vain ja ainoastaan verottaja ja niin kuin muissa osioissa on mainittu, verottaja ei taida ihan noin vaan muuttaa kerran päättämäänsä linjausta seuran verovelvollisuudesta.

    ITSE olen tätä mieltä ja toivotan kaikille kappaleen/lauseen ITSE-sanalla aloittaville oikein jonkinlaista tulevaisuutta. Äidinkielessämme ei ole kovinkaan tapana moinen lauseen aloitus, ei ainakaan siinä äidinkielessä, joka minulla on.

    Kyllä se vain niin on, että Suomessa on verovelvollisen huolehdittava itse omasta verostatuksestaan ns ilmoittautumisvelvollisuus. Jos sen jättää laiminlyömättä, niin silloinkin pätee vanha viisaus taaksensa jättämisestä. Arvonlisäverovelvolliseksi voi hakeutua tai ilmoittautua eli kaksi eri termiä, jotka tarkoittavat eri asioita.

    Urheiluseurojen verotuksesta

    BM: Pelkkä avoimuus ei riitä yleishyödyllisyyden statuksen saamiseksi. Vaateita on kolme ja niiden tulee kaikkien olla voimassa samaan aikaan.

    Yleishyödyllisyyden määritelmä TVL 22§

    Ylipäänsä tämä vero- ja yleishyödyllisyys problematiikka on räjähtyny käsiin aivan ennakoidusti. Monien seurojen toiminta on valunut tuonne liiketoiminnan puolelle ja on sotkettu pykälät toisiinsa.

    #484809 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Ote TVL:stä:
    1.1 Yleishyödyllisyys tuloverolain 22 §:n mukaan

    Tuloverolain (TVL) 22.1 §:n mukaan yhteisö on yleishyödyllinen, jos

    – se toimii yksinomaan ja välittömästi yleiseksi hyväksi aineellisessa, henkisessä, siveellisessä tai yhteiskunnallisessa mielessä
    – sen toiminta ei kohdistu vain rajoitettuihin henkilöpiireihin
    – se ei tuota toiminnallaan siihen osallisille taloudellista etua osinkona, voitto-osuutena taikka kohtuullista suurempana palkkana tai muuna hyvityksenä.
    Kaikkien pykälässä lueteltujen edellytysten tulee täyttyä yhtäaikaisesti, jotta yhteisöä voitaisiin pitää yleishyödyllisenä. Yhteisön sääntöjen on täytettävä pykälässä mainitut edellytykset, vaikka arvioinnissa pääpaino onkin yhteisön tosiasiallisen toiminnan luonteen arvioinnissa. Ratkaisu yleishyödyllisyydestä tehdään aina kokonaisarvioinnin perusteella. Yleishyödyllisyysratkaisu on verovuosikohtainen ja koskee sitä verovuotta, jonka verotuksen toimittamisesta kulloinkin on kyse. Mikäli yhteisön säännöt tai toiminta olennaisesti muuttuvat, yleishyödyllisyysstatus otetaan verotuksessa uudelleen tutkittavaksi.

    ———————-

    Osakekenttien yhteydessä toimivat golfseurat täyttävät yleensä ilman muuta ensimmäisen ja kolmannen edellytyksen, joten jäljelle jää vain toinen edellytys eli kysymys siitä, kohdistuuko seuran toiminta vain rajoitettuihin henkilöpiireihin (siis pelioikeuden haltijoihin). Ellei kohdistu, seura on yleishyödyllinen.

    #484810 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Niin siis periaatteessa asia menee noin, mutta sittenpä tulee saman lain pykälä numero 23. Jonka mukaan yleishyödyllinen yhteisö on tuloverovelvollinen vain saamastaan elinkeinotulosta. Ja mikä on elinkeinotuloa (liiketoimintaa) ratkaistaan muun muassa saman lain pykälä 1 perustella.

    Verottajan ohjeessa sanotaan muun muassa:

    MIKÄ TOIMINTA ON VEROLLISTA
    Verolliseen elinkeinotuloon ja sen seurauksena arvonlisäverovelvollisuuteen viittaavat tulojen hankkimisessa
    mm. seuraavat tunnusmerkit:
    * voiton tavoittelu ja ansiotarkoitus
    * taloudellinen riski
    * jatkuvuus
    * toiminnan harjoittamisen muoto
    * laajuus tai suurehko liikevaihto
    * kilpailutilanteessa toimiminen
    * palkattu henkilökunta

    Tyypillisiä urheiluseurojen (usein verollisia) varojenkeräämismuotoja ovat esimerkiksi:
    * pysyvien laita-, halli- sekä jäämainoksien mainostilan myynti
    * ilmaisjakeluna jaettavan osoitemuistion mainostilan myynti
    * ns. talkootyönä suoritettava mainoksien jako, pakkaustyö ja erilaisten tavaroiden myynti
    * talkoovoimin toimiva kahvio tai jäätelökioski, joka on auki muiden seurojen toiminnan aikana
    * virvoitusjuoma-automaattien pitäminen
    * laskettelukeskustoiminta suksivuokraamoineen
    * golftarvikemyymälä

    Summasummarum: Yhteen pykälään tuijottaminen ei paljoa auta, koska lakikirja ei kerro kaikkea. Viranomaiset tekevät tulkintoja ja näiden yhdenmukaistamiseksi näitä erilaisia ohjeita sitten annetaan. Verottaja on ollut viimevuosina kiinnostunut golfseuroista ja pitkälti siitä syystä, että OYn ja RYn toimivaltasuhteet ovat olleet enemmän tai vähemmän ongelmallisia. Periaatteessa verollapano siis johtuu, että yleishyödyllisyyden nimissä on harrastettu elinkeinotoimintaa pyrkimyksenä vähentää veroseuraamuksia.

    Ne seurat, jotka pystyvät osoittamaan, että niillä ei ole elinkeinotoimintaa välttynevät jatkossakin verottajan vaatimuksilta. Mikä on sitten raja, niin se on yhtä selkeä kuin veteen piirretty viiva. Aika näyttää…

    #484811 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Laissa siis sanotaan, että yleishyödyllinen yhteisö on tuloverovelvollinen vain saamastaan elinkeinotulosta.

    Jos golfseura kerää vain liittymis-ja jäsenmaksuja sekä erilaisia osanotto- ja kilpailumaksuja, se ei ole elinkeinotoimintaa. Jos SEURA ylläpitää klubiravintolaa tai proshoppia, se on elinkeinotoimintaa. Yleensä seura ei harjoita noita liiketoimintoja. Jos seura kerää ilmoituksia kausijulkaisuunsa, silloin tarvitaan verottajan tulkintaa, koska harkittavaksi tulee toiminnan liikevaihdon suuruus.

    Ellei seuralla ole minkäänlaisia elinkeinotuloja, mitään harkintaa verottomuudesta ei tarvita.

    #484812 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Ballmarker kirjoitti: (10.11.2006 10:51:43)
    Laissa siis sanotaan, että yleishyödyllinen yhteisö on tuloverovelvollinen vain saamastaan elinkeinotulosta.

    Tästä sitten seuraa kääntäen, että mikäli yhdistys ei ole yleishyödyllinen, se on tuloverovelvollinen kaikista tuloistaan, jäsenmaksutulot mukaan luettuina.

    #484813 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Drawputt kirjoitti: (10.11.2006 11:28:51)

    Tästä sitten seuraa kääntäen, että mikäli yhdistys ei ole yleishyödyllinen, se on tuloverovelvollinen kaikista tuloistaan, jäsenmaksutulot mukaan luettuina.

    Juuri näin. Siksi olisikin järkevää pyrkiä yleishyödylliseksi yhteisöksi ja avata jäsenyys kaikille. Olisi mielenkiintoista kuulla joku vasta-argumentti: mitä haittaa jäsenyyden avaamisesta olisi?

    Mitään ryntäystä pääkaupunkiseudun seuroihin tuskin tulisi, siitä pitänevät jo korkeat liittymismaksut huolen.

    #484814 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Minä en tunne kuin oman seurani tapauksen ja verolle mätkähti. Ei ole liiketoimintaa – proshoppia ja kahvilaa pitää oma yrittäjä. OYllä ja RYllä on ollut yhteishenkilökuntaa. Seuran sääntöjä muutettiin, että pelioikeusvaatimusta ei enää ole. Silti seuralehdessä pj. kirjoitti nyt syksyllä, että verolle mentiin… Muutettiinko sääntöjä/käytäntöjä riittävästi tai liian myöhään, sitä en tiedä. Ainahan verottajan päätöksestä voi valittaa…

    Siitäkin on tietoa, että hätäisiä soittoja on seuroista tullut asiaan paremmin perehtyneille (ei allekirjoittaneelle kuitenkaan;)).

    Tuossa esimerkki sääntömuutoksista, joita Tarinassa tehtiin vuosi takaperin. Säilyikö verovapaus, niin tiedä sitä en. Sen tiedän, että Kuopion lääninverottaja käsittelee kaikki yleishyödyllisyys asiat tässä maassa, joten savolaisillaa voisi olla sisäpiirin tietoa.

    Tarina Tarinasta

    Itse asiasta olen Ballmarkerin kanssa täysin samaa mieltä ja en edelleenkään näe syytä pitää seuroja salaseuroina. Avoimet ovet ja OY päättäköön paljonko pelaaminen maksaa.

    Sitä olen yksikseni joskus pohtinut, että vaikuttaako verottajan päätöksen SGL linjaus periaatteella YKSI KENTTÄ – YKSI SEURA ongelmia tämän avoimuuden suhteen. Näinhän ei ole mm. palloiluhallien tai uimahallien suhteen – olivat ne yksityisiä tai kunnallisia.

    #484815 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Kaipailit niitä vasta-argumentteja. Kaivoinpa piruuttani muistinvirkistykseksi melkein kaksi vuotta vanhan ketjun, jonka aloitusta joku oikein ultimaattumiksi kutsui 😉

    Poodrin ultimaattumi

    #484816 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Ballmarker kirjoitti: (9.11.2006 13:20:40)
    Kokouskutsussa sanotaan, että kokouksessa päätetään ’yhdistyksen alv-velvollisuudesta’. Se tarkoittaa juuri tätä asiaa: jos jäsenyys on avoin kaikille, seura ei joudu alv-velvolliseksi, jos jäsenyys on rajoitettu pelioikeuden haltijoihin, seura on alv-velvollinen. Asia on siis mainittu kokouskutsussa.

    Ei suinkaan. Kokouskutsun mukaan se tarkoittaa vain sitä, että kokouksessa päätetään vain ja ainoastaan alv-velvolliseksi hakeutumisesta. Kokouksessa saadaan siis tuon kohdan perusteella käsitellä vain alv-velvolliseksi hakeutumisesta. Kokouksessa ei saa käsitellä asiaa, joka muuttaisi esim. sääntöjä jäseneksiottamisen edellytyksistä. Useassa Oy-pohjaisessa seurassa, en tiedä onko kaikissa, on säännöissä maininta, että jäseneksi voidaan ottaa vain pelioikeuden haltija.

    Jos kutsussa olisi maininta siitä, mitä sääntöä ehdotetaan muutettavaksi ja millä tavalla, voitaisiin asia käsitellä yhdistyksen kokouksessa.

    #484817 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    maksy kirjoitti: (9.11.2006 15:20:55)
    Mikäli on seuran jäsen, ei yleensä ole tasoitusvaatimuksia. Tämä mahdollistaa nimenomaan pelaamisen alkutaipaleella oleville parempaa kenttää kuin mihi tasoitus antaisi kiireisinä aikoina myöden.

    Seuran jäsenyys ei välttämättä tätä takaa. Käsittääkseni kenttäyhtiö nämä kriteerit laatii. Niinkuin tässäkin ketjussa ollaan spekuloitu, pelioikeuden haltijoilla tulee kuitenkin olla jonkinnäköinen etu GF pelaajiin nähden ja eiköhän se yleisin ole ne peliajat ja hinnat.

    Pelätäänkö sitten sitä että ensin avataan ovet jäsenyyteen, nämä alkavat sitten vaatimalla vaatimaan että heillä jäseninä pitäisi olla paremmat esim. peliajat kuin ’puhtailla’ GF pelaajilla jolloin helposti voi syntyä kolmet lähtöajat: 1. Pelioikeudenhaltijat, 2. Pelioikeudettomat jäsenet, 3. GF Pelaajat.

    Kun nyt ollaan lähdetty vaatimaan niin vaaditaan samalla etuja GF hintoihin, jne jne.
    kunnes koko homma riistäytyy käsistä. Näitä skenarioitako pelätään ja onko tämäntakia vaan helpompi pitää ovet kiinni?

    Mitenköhän paljon lisähommia ja/tai kuluja uusien potentiaalisten jäsenten hallintaan liittyy. Sanotaanpa vaikka että klubillesi tulisi 500 uutta jäsentä, mikä näiden vaikutus ihan noin hallinnollisesti tulisi olemaan?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 87)
Vastaa aiheeseen: Pääkaupunkiseudun golfseurojen vuosikokoukset

Etusivu Foorumit Yleistä Pääkaupunkiseudun golfseurojen vuosikokoukset