26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Oletko törmännyt tuttuihin

Etusivu Foorumit Yleistä Oletko törmännyt tuttuihin

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 31)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Mites kesän aikana kullekin on käynyt. Oletteko kierroksen aikana huomanneet tuntevanne toisenne jo entuudestaan tältä palstalta. Hyvinkään porukka tietysti, mutta entäs muuten. Nykyään tulee kentällä kuunneltua pelikavereiden juttuja vähän ’sillä silmällä’. Varmasti tuli törmättyä useampaankin, mutta todistetusti tuttuja löytyi vain kahdesti. Kauden ensimmäisellä kierroksella törmäsin Meri Teijossa nimimerkkiin ’TL’ joka harvakseltaan täällä kirjoittelee. TL odotteli kuumeisesti uuden ajurinsa osia Jenkkilästä. Mailanrakentajia siis. Terveisiä vaan. Ja sitten tietysti törmäsin nimimerkkiin ’Kyy’ joka voitti järjestämäni ’Koska golfkausi alkaa’ kisan viime talvena, jos joku vielä muistaa. Kyyn kanssa ollaan soiteltu vieläkin ja käytiin voittokierroksen lisäksi korkkaamassa myös upea Kytäjä. Sama kisa on tulossa muuten myös ensi talvena, joten sammakot valmiiksi. Enää reilut kolme kuukautta.

    Tetsa myi mulle putterin.
    Tetsa: vieläkö kerran jaksat lähtee kokeilemaan jos se Hyvinkään kenttä tarjoaisi parantavan kierroksen?-)

    Aah (vai kuka se oli?) ehkä tulee bongattua ensi kesänä Riverissä… swingladyn kanssa olis kiva kiertää rundi..

    Eli eipä juurikaan ole tuttuja täällä.

    Enpä ole törmäillyt tuttuihin, mutta tätä kautta on pari tuttua tullut. Pelaamassa olen käynyt Mäkisuksen ja Ketun kanssa. Odotan innolla ensi kevään kisoja ;-).

    Hekkas Mikan kanssa taidettiin tämän palstan kautta törmätä.

    Muita? …………. hhhmmmmm. Ei tuu mieleen.

    Kytäjällä pelasin varmaan jonkun kanssa RP finaaleissa, mutta eipä siellä kylläkään nimimerkeistä paljon puhuttu. Ihan oikeilla nimillähän se kisakin käytiin.

    PS. On näköjään tullu tohon alas valinta, että käyttääkö valittua nimimerkkiä vai omaa nimeä. Enää ei voi säveltää mitä sattuu.

    Ainakin toisen poron tunnen, tietääkseni niitä on liikuskellu täällä pari 🙂

    pw = ehkä Kytäjän pelikaveri, en tiiä. Mainiota peliseuraa.

    Sama tarina, kuin golfladyllä. Kiitoksia vain golflady ja mäkisuksi. Kaikki muu bongailu on jäänyt väliin.

    Kevään clubhouse kisaa odottelen jo innolla sillä viimevuoden kisa jäi kokonaan väliin. Tosin silloin olin vielä täällä ihan untuvikko, nyt tuntisin jo monta nimimerkkiä.

    Meillä pitäis selkeesti olla semmonen bägiin kiinnitettävä läpykkä jossa lukisi nimimerkki ja olisi golfpiste-clubhouse logo. Semmoset jakoon kevään kisoihin! Siihen vois sitten esim. mailanrakentajat lisätä jonkun lisä tarran 🙂

    Hieno idea se bägilätkä!

    Ja sen bägilätkän saisi vain rekisteröityneet käyttäjät tilaamalla Golfpisteen kautta. Muutamat esim. 10 sais jostain palkinnoksi ja muut vois ostaa omakustannehintaan. Kaikissa lätkissä olisi vielä painettu omistajansa virallinen nimimerkki (yksilöllinen). Alkas bongauksia tulee enemmän.

    Vai kaatuuko omaan mahdottomuuteensa? Kallis?

    Terveisiä vaan… Menetin TL nimimerkin kun nimimerkkiuudistus tuli.

    Komponentit taisivat tulla viikonkuluttua Teijon kierroksen jälkeen ja ajurilla on ollut uusi omistaja jo pitkään… Ajureita tuli rakennettua päättyneellä kaudella seitsemän, joista kaksi on edelleen omassa käytössä, toinen on peliajuri ja toinen on 51-tuumainen show-ajuri.

    Taas on 15 HTD vartta odottamassa tullausta, ja kolme lähtee niistä zapalille.

    Kevään kynnyksellä sitten tehdään varsista ajureita ja spooneja, kun on ensin käyty tammikuussa Orlandossa tutkimassa tulevan kauden uutuudet.

    Muutamiin nimimerkkeihin törmäsin kesän aikana. Asia selvisi keskustelujen aikana kierroksilla. Yksi jopa sanoi yhden ’Hörhön’ suositelleen hänen käyttämäänsä vartta. Onneksi kehui, eikä haukkunut hankintaansa :)) Kukaan ei ’paljastanut’ nimimerkkiään, mutta asia selvisi muutenkin. En tiedä kuinka monen osalta nimimerkki paljastui toisinpäin 🙂

    Eipä ole tullut törmättyä muihin kuin Turziin ja Tuåppiin sekalaisilla rangeilla, ja molemmat jo ennestään tunsin Hyvinkään kisoista.

    Varmasti kuitenkin olen tietämättäni pelannut/treenannut muidenkin palstalaisten kanssa/vieressä tietämättä sitä. Tämän asian korjaamiseksi minusta se bägilätkä olisi aivan loistava idea. Tietääkö kukaan mistä klubit tilaavat niitä ja mitä ne maksavat painatuksella?

    Uskoisin sinun törmänneen tietämättäsi ainakin Hörhöön rangella. Aivan satavarmoja tästä ei tietenkään voida olla, koska Hörhön reaalipersoonaa ei ole virallisesti vahvistettu.

    Itse olen törmännyt kyllä useampaankin nimimerkkiläiseen, mutta ylitse muiden tietysti Paddingtoniin, joka syyllinen tähän blade mailojen keräilyyni. Ja Tetsaan, joka onnistui vielä myymään yhden väyläpuunkin lisää.

    Vuosaaren linksin aikoihin pääsimme Golfladyn ja Ketun kaa kokeilemaan Vuosaarta yhdessä. Se oli hurmaavaa ja ’ yrittäjille ’ viestiksi kannattaa ’ yrittää ’.

    Seniorin kanssa tapaamme Kytäjällä ,kun hitaan palkinnot jaetaan , Pitäisikö siitä tehdä oikein Golflehden Hannu Tarmion kaa lehdistötapahtuma ?

    Clubhousen kisa on must ja silloin pittää olla pläkät otassa.

    19.10 2004 on sitten Vuosaaressa – sanonko – en vielä ku ei lopullisesti sovittu – mutta – palataan.

    Tosiaan A. Barckin kanssa käytiin nöyrtymässä (taas…) Hyvinkäällä. Ja Turzin kanssa vaihdettin muttama sana jo kevään kisoissa, sittemmin on svingiä haettu meikäläisen parkkipaikkaa myöten… Muuten Turzi: Se juttu mistä oli puhetta EI tule onnistumaan. Syytä tähän ei ilmeisesti tiedä kukaan.

    Niin ja mulla on sellaine hytinä että parilla kierroksella oli joku nimimerkki samassa ryhmässä Lohjalla, mutta en viitsinyt asiaa tarkemmin udella. Se bägilätkä olisi kyllä hauska ja hyödyllinen homma.

    Ai niin mä unohdin kokonaan, että sinäkin pelaat Lohjalla. Saattaahan olla, että ollaankin oltu samassa ryhmässä, mutta ensi kesänä sovitetaan samaan ryhmään, eikös vaan?

    Sergio Woodsiin törmäsin Nurmijärven kentällä.

    Joo! Sehän passaakin hyvin. Alkaisipa kausi aikaisin, ei enää oikein malttais odottaa pelaamaan pääsyä kun kauden loppumisesta on jo melkein kuukausi…

    Eikös yleensä Lohja avata aika myöhään, vapun tienoilla? En muista milloin tänä vuonna avattiin, mutta olin jo pelannut ennen avaamista ainakin Ruukissa ja Kurkissa.

    Mäkisuksen kanssa pelattiin kytäjällä, muuten vain pari epävarmaa kohtaamista. Itse kun enemmän lueskelen vain näitä ketjuja, niin harva tunnistaa. Zapal tuntee varmaan jonkun muun poron… Onhan meitä sarvipäitä.

    Niin ja juhis tietysti, vanha tuttu muutenkin. Muutakin tehty kuin rekeä vedetty.

    Eiköpähän tuo Lohjan kenttä , siis kentät, avata ihan viimeisten joukossa. Ja tietenkin talvigriineille pelataan vähintään juhannukseen asti. Tämä onkin sitten kyllä mielestäni ainoa miinuspuoli St.Laurencessa. Niin ja se kun se ei ole ’ihan’ lähellä…

    Just. Tätä arvelinkin. Se toinen poro asustelee ’pohjoisessa’ (Oulussa) niin kuin porot yleensä 🙂 Ei kyllä ole hajuakaan, että mihin se toisen sarvipään nimimerkki muuttui. Harvakseltaan on kirjoituksia tullut siltäkin. Jos ollenkaan…………heh.

    Törmäilty on, ja pari nimimerkkiä selvisi aika helpolla.

    En kuitenkaan kannata lätkän hankkimista. Jos joku kerran on valinnut nimimerkin, se hänet anonyymina pitäköön.

    Esimerkiksi muutamat tuntemani nimimerkkiläiset, kuten Turzi, Hörhö ja Senior ehkäpä jopa haluavat säilyttää verhon kasvojensa edessä. Kuten myös minäkin.

    Hyvinkään tuttuja on tullut nähtyä muutama kesän varrella: Turzi, Pulli Paavo, Tiina S, Tommy Armour, Koira…

    Sinänsä hauska yhteensattuma että Pulli Paavon duuni on noin sadan metrin päässä mun kotoa!

    Kierroksella on tullut usein puhetta tästä palstasta näyttää siltä että tätä luetaan paljonkin, mutta kirjoittajia on vähän harvemmassa.

    Alkoihan tuossa jokin aika sitten töissä yksi puhelinpalaveri seuraavasti, keskustelukumppania en ole koskaan naamakkain tavannut:

    ’Hoidetaan ensin tärkeät asiat pois ennen kuin aletaan töihin; oletkos sinä se M.H., joka kirjoittelee sinne golfpisteen palstalle? Minun kun pitäisi vaihtaa varret rautoihin…’

    Jokunen – ainakin yksi – vanha tuttu täällä pyöriskelee enemmänkin lukemassa juttuja.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 31)
Vastaa aiheeseen: Oletko törmännyt tuttuihin

Etusivu Foorumit Yleistä Oletko törmännyt tuttuihin