26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Mitä Keimolassa tapahtuu?

Etusivu Foorumit Yleistä Mitä Keimolassa tapahtuu?

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 678)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Normaali pikku valtataistelu käynnissä.
    Mielenkiintoista nähdä, mihin tuo johtaa.
    Johan osakkaille lähetettiin vähän aikaa sitten kirje, jossa vaadittiin ylimääräistä yhtiökokousta koolle ja hallitusta vaihtoon. Taitaa olla kohta kunnon valtakirjojen keruutalkoot käynnissä.

    Olisiko kyse tästä ?

    Vanha hallitus ei sulattanut sitä, että sen teettämää kenttäremonttisuunnitelmaa ei
    yhtiökokous hyväksynyt ja koko hallituskin sai kokouksessa kenkää.
    Vanha hallitus alkoi tukijoukkoineen välittömästi laittaa kapuloita uuden hallituksen rattaisiin
    ja kapulat ovatkin vaikeuttaneet merkittävästi uusien rattaiden käyntiinlähtöä.
    Tähän on nyt sitten tultu..

    Juurikin näin taisi tapahtua,erikoista katkeruutta ositttavat että yhtiökokous päätti näin ylivoimaisella äänivyöryllä.
    Tässä valtataistelussa pelaajilta suljetaan kenttä ja kentänhoito laiminlyödään .HÄVETKÄÄ!
    Antakaa nyt hallitukselle työrauha ja jos asiat ei etene niin potkut maatakiertävälle radalle seuraavassa kokouksessa.

    Olisin itse valmis tämmöiset korpilakkolaiset vapauttamaan tehtävistään.

    Yhtiökokous päätti näin ylivoimaisella äänivyöryllä? Johtuu näistä Yhtiöjärjestyksen mukaisista ’super-osakkeista’ joista ei tarvitse maksaa vastiketta, mutta joilla on äänienemmistö. Näitä hallinnoi kolme tahoa, joista yksi on Hra.Monten. Kansankielellä tunnetaan ’Pankin osakkeina.’

    Näiden osakkeiden antamalla äänivallalla tehdään päätökset. Vaikka keräisitte valtakirjat kaikilta pienosakkailta, ne ei riitä, kuin räksyttämiseen.

    Keimola tappaa itse itsensä tai sitten pienosakkaat tyytyvät osaansa ja osakkeiden arvo on negatiivinen.

    terox kirjoitti: (18.6.2014 23:29:40)
    Yhtiökokous päätti näin ylivoimaisella äänivyöryllä? Johtuu näistä Yhtiöjärjestyksen mukaisista ’super-osakkeista’ joista ei tarvitse maksaa vastiketta, mutta joilla on äänienemmistö. Näitä hallinnoi kolme tahoa, joista yksi on Hra.Monten. Kansankielellä tunnetaan ’Pankin osakkeina.’
    .

    Häh?

    Käsittääkseni keimolassa on neljä osakesarjaa a, b, c ja d – kaikki vastiketta maksavia.

    Ongelman ydin on pikemminkin passiiviset osakkaat, esim. Viimeisessä yhtiökokouksessa äänestämässä oli vain n. 1/4 osakkaiden tuottamasta änimäärästä.

    Lisäksi viimeiset vuodet ääniä on kerätty vastustamalla jotain hanketta, ei niinkään minkään tietyn tulevaisuuden vision perusteella.

    Edellinen hallitus ampui itsessään jalkaan puuhaamalla kahta merkittävää hanketta aivan yhtiökokouksen alla
    1) pelilippukaupan hankaloittaminen
    2) kallis investointi

    Muutenkin edellisen hallituksen toimista jäi jotenkin amatöörimäinen mielikuva.

    Vaan eipä tuo nykyinenkään vaikuta olevan tehtäviensä tasalla, kireät välit seuran ja henkilökunnan suuntaan ja suorastaan ylimielisyys osakkeenomistajien suuntaan ei lupaa hyvää.

    Itse asiassa Keimolan tämän kevään yhtiökokokouksessa, jossa hallitus vaihdettiin ja investoinnit tyrmättiin, oli edustettuna 705/1175 äänistä eli varsin runsas osanotto. Uuden hallituksen esitykset hyväksyttiin äänin (noin) 500-200. 470 ääntä ei siis ollut edustettuna kokouksessa. On tietysti vaikea sanoa, mikä noiden 470 äänen tilanne olisi ollut, mutta eiköhän lähiaikoina nähdä jonkinlaiset valtakirjojen keruukampanjat.

    MIelenkiintoisia Keimolan osakkeista pyydetyt hinnat pörssissä
    – Anssi pyytää 1.000 euroa velattomasta 1 pelioikeuden osakkeesta
    – hjs olisi valmis vaihtamaan Kurkin osakkeeseen, joka arvo lienee tasoa 500 euroa
    – lähteenmäki pyytää 8.500 euroa 1 po osakkeesta
    – mm timo pyytää 15.000 euroa 2 po osakkeesta

    Onkohan noin ihan oikeita tarjouksia, mutta haitari hieman kummastuttaa.

    Kun Porvoo Golf on myynnissä 2,9 miljoonalla eli vajaa 4.000 euroa osakkeelta. Jos vastaavasti lasketaan Keimolan hinta käyttäen hyväksi kokonaisäänimäärää 1.175 kpl ja 1.000 euroa osakkeelta, niin kokonaishinnaksi tulee vain 1,2 milj. euroa. Se tuntuu aika hyvältä hinnalta ja suhteessa Porvoo golfiin jopa houkuttelevalta.

    Voisiko tästä tehdä sellaisia arvauksia, että Keimolassa joku (Monten ?) yrittää savustaa muista osakkaita ulos, jotta saisi 2/3 haltuunsa ja sitten rakentaa Keimolan kenttä uudelta pohjalta ?? Ainakin tupakkiaskin takakannessa näyttäisi hyvältä ajatukselta.

    Pyytäkää nähtäväksi Yhtiöjärjestys. Siellä on maininta osakkeista, lepo-osakkeista, joista ei makseta vastiketta nimensä mukaisesti. Mutta niillä on äänimäärä kymmenkertainen verrattuina normaali osakkeisiin. Samanlainen Yhtiöjärjestys on monessa muussakin golf-osakeyhtiössä jossa entinen maanomistaja, pankki tai puuhamies on ollut mukana. Yhtiöjärjestys ja osakasluettelo on julkisia asiakirjoja ja ne pitää olla osakkaiden nähtävillä toimistoaikaan. Jos niitä ei saa kauniisti pyydettäessä, ne saa korvausta vastaan PRH:n sivujen kautta.

    terox kirjoitti: (19.6.2014 19:36:41)Pyytäkää nähtäväksi Yhtiöjärjestys. Siellä on maininta osakkeista, lepo-osakkeista, joista ei makseta vastiketta nimensä mukaisesti. Mutta niillä on äänimäärä kymmenkertainen verrattuina normaali osakkeisiin.

    Toisella meistä on paha ongelma luetun ymmärtämisen kanssa: Yhtiöjärjestys

    Minkä vuoksi osakkeenomistaja, joka pelaa omalla osakkeellaan (1pelioikeus) miettii osakkeen hintaa? Onko sillä merkitystä, mikäli aiot golfin pelaamista sitoutuneena golfarina jatkaa?
    Jos ajattelet pelaavasi supergolfin kautta, niin hehän rakentavat Petikkoon oman kenttää, että sinne sitten vaan. Heillähän on yhteistyökuviot Hill Siden kanssa, jopa samat johtajat.

    Sijoitetun pääoman tuottoa ajatellen golfmaat pääkaupunkiseudulla pitäisi käyttää talonrakentamiseen, jolloin tontin neliöhinnan kautta ja välillisesti Keimolasta puhuttaessa kukin osakkeen omistaja tai osakkeiden omistajat saisivat huiman arvonnousun omistukselleen.
    Vaan ei tuo ihan näin simppeliä ole, sillä Vantaan kaupungilla on sanansa sanottavana, koska alue lienee kaavoitettu virkistyskäyttöön..
    Ringside oli lähellä onnistumista mutta aidot Golfarit panicat hanttiin!

    Keimolalla on (mielestäni) kolme vaihtoehtoa:

    – jatkaa nykyisen hallituksen eli käytännössä sen puh. joht. viitoittamalla tiellä ja aiheuttaa Keimola Golfille sen suuruista haittaa, jonka korjaamiseen menee vuosia. Mitä muut hallituksen jäsenet tekee tai toisinsanoen eivät tee? Jokaisessa yhtiössä on useampi jäsen ja puheenjohtajan valta on hyvin marginaalinen, mikäli muut jäsenet eivät sitoudu puh.joht. tapaan toimia tai tehdä!
    Kovat puheet myynnin lisäämisestä ja kustannusten laskemisesta mennee aivan päinvastaista suuntaa. Hallituksen muut jäsenet HALOO!

    – valita uusi hallitus, joka olisi riittävän nykyaikainen, osaava ja ymmärtäisi myös sen, että golfyhteisö ei toimi ainoastaan vain osuuskauppamethodilla, missä kustannukset maksaa jäsenet ( osakkeen omistajat), vaan haetaan kustanussäästöjä ja panostetaan ammattitaitoisesti myyntiin eli tuottoihinj jac ryhdytään kentän korjausinvestointeihin (minimissään). Toimii aidon avoimesti, ei vaan sano toimivansa nii, rehellisesti ja rehdisti kaikkia kohtaan myös työntekijöitä. Toki palkatulta henkilökunnalta on oikeus myös vaatia tuloksia.

    – jatkaa edellisten hallitusten malliin minimikustannuksin, unohtaen kehityshankkeet ja osuuskauppamethodilla, mussä kustannukset maksaa osakkeenomistajat, iilman investointeja,
    kentän kehittämiseen ei panosteta muuten kuin rikkaruohoja jahtaamalla.
    Mikä lopulta johtaa suuriin hoitokustannuksiin ja vielä huonokuntoisempaan kenttään, vielä huonompimaineiseen Keimolaan jne.

    Keimolalla olisi hyvät mahdollisuudet tai pitääkö sanoa, että oli? Viereen tulee uusi asuntoalue kymmeniä tuhansia uusia potentiaalisia golfareitakin. Menikö juna jo?

    Kokeilleppa ostaa golfkenttä tuolla €1-2M. Jos onnistut, niin eikun kaavamuutoshakemus sisään ja talonrakentamiseen. Jos tuo olisi noin helppoa, niin joku rakennusliikkeistä olisi tuon jo tehnyt.

    Ei ole mulla luetun ymmärtämisen kanssa ongelmaa, näin tämän version Yhtiöjärjestyksestä nyt ensimmäistä kertaa. Tämähän on muutettu tähän muotoon joku aika sitten ja hyvä niin. Toki tässäkin noiden A-osakkeiden vastike, joka maksetaan 0,3 kertaisena, on kohtuuton ns. pienosakkaita kohtaan. Ja nämä A-osakkeet ovat nimenomaan se potti joka johtaa puhetta seurassa.

    Kun ilmeisesti kuulut Keimolan ’syväkurkkuihin’ niin laita tänne vielä osakasluettelo niin nähdään montako osakasta siellä on.

    Jos kaikki asiat olisivat niin kuin niiden pitäisi olla niin pienosakkaat saisivat demokraattisesti tehdä itse päätöksensä kentän investoinneista. Jos vielä entinen hallitus puheenjohtajan ja ex-toimarin suulla halusivat investointeja yhdessä suurimman osan pienosakkaita kanssa, niin olisihan silloin pitänyt asioiden tulla kuntoon. Mutta näin ei käynyt. Mistä sun mielestä silloin kiikastaa?

    terox kirjoitti: (20.6.2014 0:22:53)
    Ei ole mulla luetun ymmärtämisen kanssa ongelmaa, näin tämän version Yhtiöjärjestyksestä nyt ensimmäistä kertaa. Tämähän on muutettu tähän muotoon joku aika sitten ja hyvä niin. hyvä niin. Toki tässäkin noiden A-osakkeiden vastike, joka maksetaan 0,3 kertaisena, on kohtuuton ns. pienosakkaita kohtaan

    Höpö höpö noin se on ollut iät ja ajat, vastikkeen suuruus on ollut aina suoraa verrannollinen pelioikeuksien määrään
    B-sarja = 1 pelioikeus ja 1 vastikeosuus
    C ja D sarja = 2 pelioikeutta ja 2 vastikeosuutta
    A-sarja = 10 osaketta tuottaa 3 pelioikeutta ja maksettavaa on 3 vastikeosuutta.

    Kuinka niin se on kohtuutonta pienosakkaita kohtaan? Jokainen maksaa vastiketta yhtä paljon pelioikeutta kohden.

    terox kirjoitti: (20.6.2014 0:22:53)
    Ja nämä A-osakkeet ovat nimenomaan se potti joka johtaa puhetta seurassa.

    Tuskin a-osakkeet tekevät mitään päätöksiä seurassa 😉
    A-osakkeet toki tuottavat äänivaltaa melkoisesti yhtiön asioihin, sillä keimolan jokainen osake tuottaa 1 äänen, riippumatta siihen sidottujen pelioikeuksien määrästä.

    On totta että A-sarjan 100 osaketta tuottaa 30 pelioikeutta ja 100 ääntä yhtiökokouksessa, mutta se ei siltikään ole kuin alle 10% äänioikeuksista, joten jos osakkaat ovat edes hieman aktiivisia ei A-osakkeilla ole sellaista äänivaltaa jolla voitaisiin ajaa läpi suuren enemmistön vastustamia hankkeita.

    terox kirjoitti: (20.6.2014 0:22:53)

    Jos kaikki asiat olisivat niin kuin niiden pitäisi olla niin pienosakkaat saisivat demokraattisesti tehdä itse päätöksensä kentän investoinneista. Jos vielä entinen hallitus puheenjohtajan ja ex-toimarin suulla halusivat investointeja yhdessä suurimman osan pienosakkaita kanssa, niin olisihan silloin pitänyt asioiden tulla kuntoon. Mutta näin ei käynyt. Mistä sun mielestä silloin kiikastaa?

    Homma hirtti kiinni ihan puhtaasti yritykseen muuttaa aivan liian suurta määrää asioita aivan liian lyhyessä ajassa, miettimättä laisinkaan sen vaikutuksia nimenomaan pienosakkaiden vinkkelistä.

    1) edellinen hallitus sai kannatusta ihan samanlaisella nololla selkäänpuukotuskirjeellä kuin nyt vallalla oleva – tarkoituksenaan nousta valtaan ratsastaen yleisellä tyytymättömyydellä korostaen ongelmia mutta tarjoamatta mitään realistisia ratkaisuja ( kuten persut valtion politiikassa) ensisijaisesti pyytäen valtakirjoja – ei niinkään osallistumista yhtiökokoukseen.

    2) edellinen hallitus aloitti välittömästi linjaukset joilla pyrittiin tilanteeseen jossa seura sanelisi yhtiölle miten yhtiötä hoidetaan.

    3) 2 milj eur perusparannus yhdistettynä siihen että keimola olisi ollut seuraavat 3 vuotta tilanteessa jossa 25% kentästä olisi ollut suljettuna

    4) edellinen hallitus ajoi voimakkaasti ajatusta pelilipukaupan hankaloittamisesta.

    Noiden toimien jälkeen oli aivan päivänselvää että vanha hallitus oli kerännyt vihamiehiä niin laajalti että olisi ollut suoranainen ihme jos mikään sen ehdotuksista olisi mennyt yhtiökokouksessa läpi.

    Jo pelkästään tuo pelilipukaupan hankaloittaminen yksinään keräsi varmasti tuntuvan joukon A ja D osakkaita protestiliikkeeseen 100 + 390 äänen potentiaalista.

    Lisäksi uskoisin että paljon ääniä tuli myös niiltä osakkailta jotka eivät halunneet kentästä 18 + 9 reikäistä kolmeksivuodeksi, eikä pidä unohtaa niitäkään jotka kokivat perusparannuksen laskun olevan liian suuri.

    Tosin eipä tämä nykyinenkään hallitus ole toiminut edes välttävän arvosanan arvoisesti – veikkaukseni on ettei se tule jatkamaan koko kautta, aiheutettua niin paljon vahinkoa ja riitoja
    Ja että sen valtaannousun peruste oli edellisen hallituksen vastustaminen, eikä nimikään heidän ajatustensa kannatus lisää varmasti todennäköisyyttä ylimääräisen yhtiökokouksen järjestämiselle.

    1) edellinen hallitus sai kannatusta ihan samanlaisella nololla selkäänpuukotuskirjeellä kuin nyt vallalla oleva – tarkoituksenaan nousta valtaan ratsastaen yleisellä tyytymättömyydellä korostaen ongelmia mutta tarjoamatta mitään realistisia ratkaisuja ( kuten persut valtion politiikassa) ensisijaisesti pyytäen valtakirjoja – ei niinkään osallistumista yhtiökokoukseen.

    Tätä minä arvelinkin : persut taas asialla. Mistähän niitä on Keimolaankin eksynyt?

    pakko korjata oma asia- / näppäilyvirhe:

    kasosakas kirjoitti: (20.6.2014 12:57:09)
    Jo pelkästään tuo pelilipukaupan hankaloittaminen yksinään keräsi varmasti tuntuvan joukon A ja D osakkaita protestiliikkeeseen 100 + 390 äänen potentiaalista.

    oikeat luvut ovat 100 + 195 ääntä (D-sarjan osake tuottaa 2 pelioikeutta ja yhden äänen)

    aripo kirjoitti: (19.6.2014 21:51:03)– valita uusi hallitus, joka olisi riittävän nykyaikainen, osaava ja ymmärtäisi myös sen, että golfyhteisö ei toimi ainoastaan vain osuuskauppamethodilla, missä kustannukset maksaa jäsenet ( osakkeen omistajat), vaan haetaan kustanussäästöjä ja panostetaan ammattitaitoisesti myyntiin eli tuottoihinj jac ryhdytään kentän korjausinvestointeihin (minimissään). .

    itseasiassa kun Keimolan tilannetta katselee faktojen kautta Keimolan kohdalla ei ole mahdollisuutta muuhun malliin kuin ”osuuskunta” ilman todella mittavia investointeja, kuten:
    – laajentaminen 36 ->54 reikäiseksi
    -oman osakekannan lunastaminen markkinoilta mitätöitäväksi
    -tai jokin muu tapa jolla kenttien kapasiteetin ja pelioikeuksien suhdetta nostettaisiin merkittävästi.

    syyt tähän ovat seuraavat:
    kulujen kannalta:
    -Keimolan kulut ovat selvästi alle 36-reikäisten kenttien mediaanin, joten lisäsäästöjen aikaansaaminen ilman kentän kunnon romahtamista on lähinnä märkä päiväuni.

    gf-myynnin haasteet:
    -yhtiö on kenttäkapasiteetiltaan 36-reikäinen, joka asettaa rajoituksia toteutuneille kierrosmäärille
    ja kentät ovat jo nyt toteutuneiden starttien osalta yhdet Suomen vilkkaimmista

    yhtiön osakkaille kuuluu n.1600 pelioikeutta joista 420 on mahdollista muuntaa pelilipuiksi = 12600 pelilippua, lisäksi oma jäsenistö on erittäin aktiivista pelaamaan kotikentällään -eli tuosta voikin sitten pikaisesti arvata että jo pelkästään pelioikeuksien ja pelilippujen toimesta kenttiä kierretään 20 000 – 25 000 kierrosta / 18reikää / vuosi.
    jo nyt lähes kaikki vieraspelaaminen Keimolassa tapahtuu pelilipuilla ei GF maksuilla.

    tilaa kentälle voisi järjestää rajoittamalla osakkaiden oikeutta pelata, mutta tämä vapautunut kapasiteetti ei siirtyisi GF myyntiin vaan lisääntyneeseen pelilipuilla pelaamiseen, koska pelilippu on oleellisesti halvempi kuin GF eikä pelilipulla pelaavaa vierasta koske tasoitus- taikka aikarajoitukset.

    sama koskee osittain yritystapahtumia, koska kenttä on jo nyt rajusti kuormitettu lisääntynyt yritystapahtumien myynti johtaisi vain osakkaiden pelaamisen rajoittamiseen – toki se toisi joitain tuloja.

    Eli nopeasti arvioituna keimola on ns. puun ja kuoren välissä – samoin kun moni muukin Golfyhtiö

    Tietysti ainahan sitä voisi kokeilla myydä valomainoksia väylien kupeeseen vaikka autoasi korjaamoille ja klubitalonkin voisi maalata vaikka hotlips firman logolla 😉

    mutta ainakin minulle mainokset golfkentällä ovat jotain niin vastenmielistä että en usko niiden tuottojen kompensoivan lähellekään sitä henkistä kärsimystä joka niistä syntysi

    Hei Kas..osakas!

    – kustannussäästöjä saa myös sillä, että henkilöstön toimenkuvia laajennetaan eli kiinteät henkilökulut laskee ( ja kentän hoidon siitä kärsimättä!) . Toki joku nyt sanoo, että työntekijöiden selkänahasta ottamalla. Miettikää, mitä tapahtuu oikeassa elämässä eli kustannussäästöjä on haettava kilpailukyvyn lisämiseen. Miksi näin ei olisi golfyhtiössä?

    – tuottoja saa ( mielestäni) paremmin yritystapahtumien myynnillä, toki huomioiden osakkeen omistajien pelihalut.. Mainosmyynti on osa myynitituottojen majdollisuuksua mutta ihan pähkinöitä tulojen kannalta, niin kuin kaikki varmasti tietää. Keimola ylikuormitettu, ihan huuhaata. Vapaata myytävää peliaikaa on paljon. Toki keskikesällä sen myynti on haastavaa mutta se että Keimolaan ei yritystapahtumia mahtuisi on uffaffaata.
    Että oikein valomainoksia…! En kommentoi, ei tarvitse!

    – yhtiöjärjestyksen muutos siten, että kaikilla osakkeilla on mahdollisuus vaihtoehtoisesti ottaa pelioikeus pelilippuina, lopettaisi tämän kateellisten ja näemmä myös toimintaa ohjaavan tavan
    Keimolassa

    Paljon olisi mahdollisuuksia mutta asiat näemmä gomfyhteisössä jos toisessa kulminoitunee yksittäisten ihmisten vallanhaluun ja joillakin vielä pelilippujen myyntiin.
    Kaikissa golfyhttiöissä näin ei todellakaan ole!

    Uno

    Tietämättä taustoja, niin joukko irtisanoutuminen on tehokas ja suoraselkäinen tapa ilmoittaa muutostarpeita ylöspäin.

    Lakkoilu on varsinkin ilmoittamatta vaikuttaa, että ollaan omenavarkaissa.

    ts

    Uno kirjoitti: (20.6.2014 18:35:01)
    Tietämättä taustoja, niin joukko irtisanoutuminen on tehokas ja suoraselkäinen tapa ilmoittaa muutostarpeita ylöspäin.

    Lakkoilu on varsinkin ilmoittamatta vaikuttaa, että ollaan omenavarkaissa.

    Olipa hienoa poiketa pitkästä aikaa lukemaan tätäkin. Hienoa siksi, että tasoon voi edelleen luottaa. Alkuun pannaan lapsellinenyhdyssanavirhe ja perään lause ilman tolkun häivää.

    Ei sillä että tuossa ensimmäisessä lauseessakaan suurta viisautta olisi osoitettu….

    aripo kirjoitti: (20.6.2014 17:21:43)
    Hei Kas..osakas!

    – kustannussäästöjä saa myös sillä, että henkilöstön toimenkuvia laajennetaan eli kiinteät henkilökulut laskee ( ja kentän hoidon siitä kärsimättä!) .

    uskoisin että viimeisen 10 vuoden aikana tätä on Keimolassa jo tehty, hyvinkin perusteellisesti – siitä kertoo jo aikaisemmin mainitsemani fakta että Keimolan kulut ovat selvästi alhaisemmat kuin 36-reikäisten kenttien mediaani.

    lisäksi mahdollisten lisäsäästöjen suuruusluokka on puhtaasti marginaalinen sillä henkilöstökulujen pääosa muodostuu kuminkin kausityöntekijöiden palkoista = nimenomaan ne kentänhoitajat.

    en tiedä oletko tietoinen että Suomessa vain harvalla kentällä vakituisen henkilöstön määrä on edes kymmentä.
    tyypillisesti:
    -toimitusjohtaja
    -1-2 toimistotyöntekijää
    -kenttämestari
    -2-3 kokeneempaa kentänhoitajaa
    jotka ovat täysin työllistettyjä kauden ulkopuoliset ajanjaksot.

    aripo kirjoitti: (20.6.2014 17:21:43)
    Hei Kas..osakas!
    – tuottoja saa ( mielestäni) paremmin yritystapahtumien myynnillä, toki huomioiden osakkeen omistajien pelihalut..

    kuten sanoin jo aikaisemmin, yritystapahtumien määrää voisi lisätä vain rajoittamalla osakkaiden pelaamista.

    aripo kirjoitti: (20.6.2014 17:21:43)
    – yhtiöjärjestyksen muutos siten, että kaikilla osakkeilla on mahdollisuus vaihtoehtoisesti ottaa pelioikeus pelilippuina, lopettaisi tämän kateellisten ja näemmä myös toimintaa ohjaavan tavan
    Keimolassa

    kai ymmärrät että jos jokainen pelioikeus annettaisiin pelilippuina, ei kentän koko kauden kapasiteetti riittäisi mahdollistamaan edes noiden pelilippujen 100% käyttöä.

    lisäksi siirtyminen pelkkiin pelilippuihin voisi ilahduttaa yksittäisiä osakkaita, mutta yhtiön kannalta se johtaisi vääjäämättä niiden vähienkin gf-tulojen ja yritystapahtumien liikevaihdon romahdukseen, tosin sillä ei keimolan tapauksessa olisi kovin merkittävää vaikutusta.

    aripo kirjoitti: (20.6.2014 17:21:43)
    niin kuin kaikki varmasti tietää. Keimola ylikuormitettu, ihan huuhaata. Vapaata myytävää peliaikaa on paljon. Toki keskikesällä sen myynti on haastavaa mutta se että Keimolaan ei yritystapahtumia mahtuisi on uffaffaata.

    itseasiassa keimola on todella raskaasti ylikuormitettu… esim. vuonna 2013 Keimolassa tapahtui
    kauden aikana startteja lukumääräisesti yli 69 000 – se on vaan yksinkertaisesti liikaa – varsinkin kun kausi oli poikkeuksellisen lyhyt ja säät olivat sen aikana harvinaisen huonot.

    tosin jossain määrin harhaan johtava luku koska tuo sisältää myös ne kierrokset jotka ovat pelattu pelkkinä ”yseinä” toisaalta samaan aikaan siitä puuttuvat kaikki ne kierrokset jotka ovat pelattu klubitalon sulkeutumisen jälkeen joten vertailukelpoinen luku muiden kenttien suhteen lienee 10 000 -15 000 alhaisempi

    Keimolan ydinongelma on se sama mikä vaivaa useimpia suomalaisia kenttäyhtiöitä – osakkaita ja osakkeiden tuottamia pelioikeuksia on vain aivan liikaa suhteessa kentän / kenttien kapasiteettiin.

    KL

    kasosakas kirjoitti: (20.6.2014 20:02:23)
    itseasiassa keimola on todella raskaasti ylikuormitettu… esim. vuonna 2013 Keimolassa tapahtui
    kauden aikana startteja lukumääräisesti yli 69 000 –

    Onko mitään arviota siitä kuinka suuri osuus noista oli ysejä? Keimolassahan on aika paljon senioreita, joista monet pelaavat lähes pelkästään ysejä.

    Olen tässä seurannut Keimola keskustelua kentän kunnostamisesta.En ole Keimolan jäsen tai osakas enkä tunne nyt syntyneen tilanteen taustoja tarpeeksi, mutta olen pelannut useita GF kierroksia silloin tällöin Keimolassa vuosien varrella.

    Minulle on jäänyt se kuva että useat väylät ja griinit ovat puiden varjostamia. Ja jos nyt otetaan tyypillinen suomalainen kesä. Niin eihän varjoisat alueet pääse lämpenemään kun vasta kesäkuussa, jos silloinkaan, ja nurmi ei saa tarpeeksi lämpöä juuristolle kasvua varten. Ja jos vielä sattuu sateinen kesä eihän se kasvu ala vaikka griinit rakenettaisiin uudelleen ellei puita kaadeta raskaalla kädellä.

    Tämä mielipide sillä asiantuntemuksella jonka täydellinen tietämättömyys kentän hoidosta antaa Mutta mitäs mieltä Forumin asiantuntijaraati on asiasta ?

    KL kirjoitti: (20.6.2014 20:20:43)

    kasosakas kirjoitti: (20.6.2014 20:02:23)
    itseasiassa keimola on todella raskaasti ylikuormitettu… esim. vuonna 2013 Keimolassa tapahtui
    kauden aikana startteja lukumääräisesti yli 69 000 –

    Onko mitään arviota siitä kuinka suuri osuus noista oli ysejä? Keimolassahan on aika paljon senioreita, joista monet pelaavat lähes pelkästään ysejä.

    Tuo on hyvä kysymys, johon ei valitettavasti löydy selkeää ja yksiselitteistä vastausta, mutta sanoisin ihan mutu tuntumalla että 20 000 – 30 000 joka tarkoittaisi että tuosta 69 000 luvusta voisi raapaista 10 000 – 15 000 kierrosta pois

    Tosin tuohon pitäisi lisätä ne kierrokset joiden aloitus on tapahtunut cm tiskin sulkeuduttua.. Joita myöskin on merkittävästi – Yllättävän suosittuja näin kesällä nuo ei ole mitenkään harvinaista kun itse hiippailee kentälle nopealla iltaysille ja huomaa että menijöitä on jonoksi asti vielä klo 21

    johto kirjoitti: (20.6.2014 20:57:50)
    Olen tässä seurannut Keimola keskustelua kentän kunnostamisesta.En ole Keimolan jäsen tai osakas enkä tunne nyt syntyneen tilanteen taustoja tarpeeksi, mutta olen pelannut useita GF kierroksia silloin tällöin Keimolassa vuosien varrella.

    Minulle on jäänyt se kuva että useat väylät ja griinit ovat puiden varjostamia. Ja jos nyt otetaan tyypillinen suomalainen kesä. Niin eihän varjoisat alueet pääse lämpenemään kun vasta kesäkuussa, jos silloinkaan, ja nurmi ei saa tarpeeksi lämpöä juuristolle kasvua varten. Ja jos vielä sattuu sateinen kesä eihän se kasvu ala vaikka griinit rakenettaisiin uudelleen ellei puita kaadeta raskaalla kädellä.

    Tämä mielipide sillä asiantuntemuksella jonka täydellinen tietämättömyys kentän hoidosta antaa Mutta mitäs mieltä Forumin asiantuntijaraati on asiasta ?

    Tuota on tehty monella kentällä, lisäksi mahdollisesti myös havupuiden pihkaa sataa greeneille, jos ne ovat lähellä ja kovettaa niitä ajan myötä. Irronneista havuneulaisistakin saattaa olla haittaa greenien kunnolle pitkän päälle, jos ei niitä poisteta pikaisesti.

    Vastaanpa vain, että Hauskaa Juhannusta ja palataaan asiaan
    keskikesäm juhlinnan jälkeen. Kenties sinunkin ajatukset ovat kirkastuneet
    viikonlopun jälkeen?

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 678)
Vastaa aiheeseen: Mitä Keimolassa tapahtuu?

Etusivu Foorumit Yleistä Mitä Keimolassa tapahtuu?