16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Miksi Suomen golfammattilaiset eivät menesty maailmalla?

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Miksi Suomen golfammattilaiset eivät menesty maailmalla?

Esillä 16 viestiä, 26 - 41 (kaikkiaan 41)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #1299705 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Svingikeisari> Gloffare kirjoittaa ihan asiaa, tosin melko itsestään selviä faktoja. Ei kuitenkaan selitä isoa eroa Ruotsiin, väestöluvussa kun ei ole niin isoa eroa. Ilmasto on sama.

    Tottakai selittää eron. Kylmät, itsestään selvät, faktat kertoo niistä lähtökohdista jotka erottaa Suomen Ruotsista sekä muistakin maista.

    – karkeasti laskien Ruotsissa on harrastajia ainakin viisi kertaa enemmän kuin meillä. Ottaen huomioon sen että Ruotsissa on paljon sitoutumattomia harrastajia (eivät kuulu seuroihin ja näy tilastoissa jne.) ja jotka pelaavat satunnaisesti.
    – samoin kenttiä ja seuroja. Etelä-Ruotsissa myös kausi (kentät auki ja pelattavissa) on merkittävästi pidempi kuin meillä.
    – Ruotsissa ns. golfkulttuuri on suunnilleen 20 vuotta Suomea edellä. Se näkyy myös käytännössä.
    – laji on siellä paljon enemmän ns. koko kansan harrastus kuin meillä.
    – laaja harrastuspohja näkyy myös seurapohjaisessa toiminnassa, valmennuksessa sekä ns. tavoitteellisessa urheilussa. Ruotsalaisilla on ollut yhdistettyjä koulu-/valmennuskeskuksia junioripelaajille Espanjassa jo ainakin 20 vuotta.
    – monet opiskelevat&urheilevat myös USA:n yliopistoissa jne.
    – Ruotsissa golf on muutenkin profiloitunut Suomea enemmän koko perheen sosiaaliseksi harrastukseksi. Usein tenavat ovat jo pienestä pitäen mukana touhuamassa golfkentillä. En osaa kertoa mitään lukuja mutta voisin oman kokemuksen pohjalta sanoa että sieltä löytyy myös suhteellisesti enemmän junioriharrastajia kuin meiltä.
    – nuorten valmennus ja kaikenlainen kavereiden keskinäinen golfiin liittyvä harrastus on Ruotsissa yleisempää. Ainakin heitä näkee kentillä enemmän kuin meillä.
    – mutta ehkä lajin harrastus kehittyy aikojen myötä meilläkin samaan suuntaan kuin Ruotsissa.

    Tottakai faciliteettien ja harrastajien kokonaismäärällä on oma merkityksensä. Jos meille syntyy yksi ”mikko ilonen” niin Ruotsista löytyy vastaavasti viisi yhtä lahjakasta pelaajaa. Todennäköisesti jopa enemmäkin.
    – tottahan se näkyy myös ammattilais-toureilla.

    En tarkoita tällä sitä että olisimme jotenkin huonompia kuin muut. Vaikka olemme harrastajamääriin katsottuna pieni tekijä monien muiden maiden rinnalla niin tottakai Suomestakin on mahdollista nousta maailman huipulle.

    #1299708 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Gloffare: Mutta ei kannata heittää ”kirvestä kaivoon”. Onneksi sentään muutama pelaaja on noussut Euroopan huipputasolle.
    – Mikko Rantanen on vain pienen askeleen päässä maailman ehdottomasta huipusta.

    Kuka on Mikko Rantanen?

    #1299712 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Svingikeisari: ”Oma analyysi on myös että lyöntipituus ei riitä ja sitten lähipeli ei ole samalla tasolla muiden kanssa.” Helppoa se on tehdä omaa analyysiä, kun A.P. on juuri valaissut, mikä suomalaisten pelistä puuttuu 🙂

    Joo, tämä mun valaisu oli lainaus Tarton yliopiston tekemästä tutkimuksesta 😉

    #1299726 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    KL1: Kuka on Mikko Rantanen?

    En osaa sanoa. Nimi kuulostaa aika vieraalta. Kirjoittajan täytyy olla melkoinen idiootti kun väittää että joku Rantanen olisi muka suomalainen ammattilaispelaaja. Oliskohan Mikko jotain sukua kuuluisalle Jallu Rantaselle?

    Tottahan nyt kaikki tietää että Euroopan tourilla pelaa Mikko Karhinen..

    #1299727 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Google käyttöön, 10 sekuntia. Mikko Rantanen golf, sieltä löytyy vastaus.
    Tässä linkki:
    Rantanen

    #1299728 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    KL1: Kuka on Mikko Rantanen?

    En osaa sanoa. Nimi kuulostaa aika vieraalta. Kirjoittajan täytyy olla melkoinen idiootti kun väittää että joku Rantanen olisi muka suomalainen ammattilaispelaaja. Oliskohan Mikko jotain sukua kuuluisalle Jallu Rantaselle?

    Tottahan nyt kaikki tietää että Euroopan tourilla pelaa Mikko Karhinen..

    Malttia herrat. Taitaa olla Rantasen Mikko suomen ainoa golfin (speedgolf) maailmanmestari.
    https://golfpiste.com/oma-peli/mikko-rantasesta-sekunnin-turvin-speedgolfin-maailmanmestari/
    Nostan hattua – erittäin kunnioitettava saavutus. Oliko muutama golfin suomen mestaruuskin takavuosina.
    joku tietävämpi voi täyttää muita meriittejä.

    #1299729 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    PG

    Oliko muutama golfin suomen mestaruuskin takavuosina.
    joku tietävämpi voi täyttää muita meriittejä.

    Kaikki meriitit löytyvät pirdien linkin (Rantanen) takaa:

    Mikko Rantanen
    PGA:n jäsen vuodesta 1995
    Kotiseura Pickala Golf
    Koulutus
    2005 Johtamisen erikoisammattitutkinto, JET
    1995 BSc Management, Georgia Tech, USA

    Työhistoria
    2018-present Business Development Director, Golf GameBook
    2018 Managing Director, Golf Mentors
    2007-2017 Co-founder, CEO Golf GameBook (USA)
    2004-2006 General Secretary, Finnish Golf Union
    2000-2004 Managing Director, PGA of Finland and Finnish Golf Tour
    1995-2000 Professional Golfer

    Esittely
    Golf career details:

    2018 Speedgolf World Champion
    2017 Finnish Speedgolf Champion
    1997 Borås Open Champion (Scandinavian Tour)
    1996 Finnish PGA Champion
    1994 Finnish Amateur Open Champion
    1994 Atlantic Coast Conference Champion
    1993 Finnish Amateur Champion
    1989 Finnish Junior Champion

    1995-2000 European Challenge Tour
    1992-94 Georgia Tech Golf Team
    1991-92 McLennan Junior College Golf Team
    1990-94 Finnish National Team

    #1326472 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Vihdoinkin löytyy kotimainen pelaaja joka julkisesti kertoo tavoitteekseen PGA-tourilla pelaamisen ja TOP-50 joukkoon pääsyn. Hienoa!

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/muhkean-palkintopotin-dubaissa-kuitannut-sami-valimaki-naulasi-kovan-suunnitelman-tulevaan-iso-ja-tarkea-tavoite/8011670#gs.nhc77l

    #1326493 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Golfissa joskus isotkin asiat muuttuvat nopeasti. Tämä ketju avattiin vain aavistuksen yli vuosi sitten. Avausviestissä kuuluisa kommentoijamme Svingikeisari hehkuttaa ruotsalaisia ja Henrik Stensonia ja ihmettelee miksei meillä ole yhtään pelaajaa, joka olisi ”lähelläkään huippua”. Missä ovat ruotsalaiset nyt? Samin edellä on vain Stenson ja hänkin on putoamassa taakse.

    #1326494 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Missä ovat ruotsalaiset nyt? Samin edellä on vain Stenson ja hänkin on putoamassa taakse.

    Niin ja ruotsalaisten 2020 ET-voittojen laskeminen ei vaadi moninmutkaista laskutoimitusta.

    #1326495 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Hyvin suomipoika vetää, mutta ruotsin neito on myös kovassa iskussa.

    Peräti 7 (seitsemän) naista pääsi cutista nyt menossa olevassa U.S. Women´s Open:ssa.

    #1326510 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Oli tänä kesänä tilaisuus seurata ET-tourilla pelaavan lyömistä rangella ja yleisö sai välissä kysellä vapaasti. Yksi kysymys oli, että onko haaveena majorvoitto joskus tai mahdollinen PGA-tourille pääsy. Piti oikein miettiä että kuulinko oikein, kun ei kuulemma ollut. Siis mitä? Selityksenä oli että PGA-tourilla on niin ”oma sisäpiiri” ja tekemisensä, että ei kiinnosta edes yrittää sinne.

    Olisiko nyt kysymys kuitenkin motivaation puutteesta, jos tavoitteet on ET-tourilla pysymisessä, niin ei sillä kyllä pitkälle mennä. Joku CT-tourhan nyt ei juuri eroa jostain paikallisen seuran kinkku- tai viiniskabasta.

    Erittäin hyvä kommentti, niin se näyttää olevan että toiset haluaa PGA-tourille, toiset ei. Hienoa että nyt löytyi edes yksi joka haluaa pelata maailman parhaiden kanssa.

    #1326516 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Jättäen sivuun nimimerkki Maantiekiitäjän alituiset ja näköjään jatkuvat negatiiviset ja vähättelevät kommentit ketjuun kuin ketjuun aloin oikein ajatuksella analysoida tuota hänen lainaamaansa Svingikeisarin kirjoitusta (niin, oli oikein pakko etsiä kenen kirjoitusta Maantiekiitäjä oikein lainasi, kun en tiennyt).

    ’Selityksenä oli että PGA-tourilla on niin ”oma sisäpiiri” ja tekemisensä, että ei kiinnosta edes yrittää sinne.’

    Näin Suomesta käsin tavallisena tallaajana en voi mitenkään tietää onko tuo sisäpiiri totta, mutta tiettyjä kaikuja eräänlaisesta pelaajahierarkiasta ja siihen liittyvästä ’sisäpiiristä’ on kantautunut jopa omiin korviini.

    ’Olisiko nyt kysymys kuitenkin motivaation puutteesta, jos tavoitteet on ET-tourilla pysymisessä, niin ei sillä kyllä pitkälle mennä.’

    Tämä voi tietenkin liittyä sellaiseen haastatellun pelaajan kommenttiin, jota meille ei viestissä välitetty, mutta jos luemme vain sen mitä meille suotiin, niin mikään ei viitannut tavoitteeseen ET-tourilla pysymisessä. Myöskin voidaan lähteä analysoimaan mitä tarkoittaa pitkälle pötkiminen tässä asiayhteydessä. Jos jatkuvasti majailee siellä rahalistan sijalla 120, niin varmasti pysyy leivässä kiinni, muttei varmaankaan pääse parrasvaloissa loistamaan, jos nimimerkki Svingikeisari sitä tarkoitti. Toisaalta paikan vakiinnuttaminen ET:llä voi myös tarkoittaa sitä, että aina silloin tällöin tulee top10-sijoituksia ja jopa yksittäinen voitto, ja silloin puhutaan jo eri luokan tuloista ja jopa ajoittaisesta pääsystä parrasvaloihin. Mikä sitten kenenkin mielestä on pitkälle pötkimistä, siitä voidaan olla useaakin eri mieltä.

    #1326967 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Kyllä siihen PGA Tourille menoon vaikuttaa paljon ne pinnat, miltä treenataan ja kisataankin. Tietenkin teknisesti voi oppia ja omaksua huippusuorittamisen grindaamalla, mutta jos pinnat ja niiden muodot ei vastaa niitä, joilla pyritään menestymään, on homma aika paljon vaikeampaa.

    Montako meidän pelaajaa kiertää Nationwide tai Web.com Tourilla säännöllisesti samoilla kentillä, tai osallistuu maanantaikarsintoihin viikottain päästäkseen vetämään PGA Tourilla?

    Kilpailu on yhtä kovaa ET:llä, mutta shekkien suuruus määrittää sen, missä maailman parhaat haluaa mitellä taitojaan.

    Matilda Castren taustajoukkoineen on tämän puolen hoitanut kuntoon. Rapakon takaa eteneminen siellä ylimmälle sarjatasolle on todennäköisempää, kuin täällä pikkutoureja grindaamalla. LET ja ET pitäisi olla välitavoite, mutta jos haluaa kivan elannon, eikä välitä matkustaa Amerikkaan ja takaisin muutaman viikon välein missatakseen pari cuttia, niin ET riittää. Tämä tietenkin edellyttää, että tekee säännöllisesti CUTin tällä puolella lammikkoa.

    Välimäki on hyvällä uralla. Asenne on kohdallaan ja tavoitteet korkealla eikä kaveri kaihda sanoa niitä ääneen. Arvostan kovasti.

    #1326968 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Sisäpiiri lienee ET:lläkin, kuten kaikessa kilpaurheilussa. Itse harrastin kilpapurjehdusta Olympialuokassa 80-luvulla.

    Kyllä jo Suomenkin tasolla Top-5 rankingissä oltiin omaa kastia ja vain erityisen sosiaaliset ja pitkään rankingkisoja kiertäneet, hetkittäin 10-sakkiin tai korkeammalle murtautuneet oli välittömässä keskustelupiirissä meidän kärkipään tyyppien kanssa. Olympiamiehistöt ja Maailmanmestarit oli omaa sakkia, johon pääsi voittamalla heitä muutaman kerran kesässä kotimaan kisoissa tai ollessaan SM:issä palkinnoilla.

    Huiput on omassa kastissaan lajissa kuin lajissa, mutta monet heistä on ihan jees-jengiä piirinsä ulkopuolella. Porukassa nokkimisjärjests korostuu ja niin käy kisapäivän jälkeen pursiseuran saunassakin.

    #1326969 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Täältä näyttää ainakin mobiiliselauksessa puuttuvan editointi…

Esillä 16 viestiä, 26 - 41 (kaikkiaan 41)
Vastaa aiheeseen: Miksi Suomen golfammattilaiset eivät menesty maailmalla?

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Miksi Suomen golfammattilaiset eivät menesty maailmalla?