18.6.–25.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[17][22]
KilpailuaSuomalaista

Megarange Vantaalla.

Etusivu Foorumit Yleistä Megarange Vantaalla.

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 51)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Marja Tyrnin typerä mainostaminen vaikuuttaa ainakin minuun niin, että en mene missään nimessä lähellekään Pöllöheinää.

    Samaa mieltä Tommyn kanssa,ja yleensä ne samanhenkiset kerääntyy yhteen.Sellainen seura kuin jäsenet.

    Näin pääkaupunkiseudun ukopuolisena, ketjua lukiessa, en kyllä havainnut Paloheinän mainostamista ennen kuin muut alkoivat asiasta kommentoimaan. Itselleni tuli kuva että suurin osa vastaajista on Mega Rangella töissä. Mega Rangella en ole vielä koskaan käynyt, Paloheinässä joskus 6 vuotta sitten viimeksi. Ketjun informaation perusteella valintani on näiden kahden välillä ehdottomasti Paloheinä jos pääkaupunkiseudulla reissatessa etsin rangea.

    Niin, onkos Megarangella joustavat pelimatot? Itse pidän sitä tärkemäpänä ominaisuutena kuin palloa. Kova matto ei opasta oikeanlaiseen osumaan raudoilla.

    Kiitoksia M Tyrnille heads upista Paloneinän uusien mattojen ja pallojen osalta. Täytyy piipahtaa paikalle kokeilemaan josko taso olisi palautunut siedettäväksi. Parin viime vuoden surkea tilanne on pitänyt minut poissa Paloheinästa vaikka kohtalaisen vieressä asunkin. Megarangen osalta palloista tahi matoista minulla ei ole mitään moitittavaa.

    Tällaisen foorumin hyöty on juuri tiedon jakaminen golffareille relevanteista asioista. Esim. uudistuneet munkit ja matot ovat juuri tällaista minun kannaltani hyödyllistä tietoa. Oli sitten tuo Paloheinävastainen substral-jengi mitä muuta mieltä tahansa.

    Hienoa, jos Pilipaliheinän rangella on uudet matot ja uusia palloja. Se ei kuitenkaan muuta miksikään sitä tosiasiaa, että se on niin sanotun jokamieskentän range. Ja siellä käy huitomassa kovin paljon näitä jokamiehiä, lajiin perehtymättömiä teinejä ja jokamiehen, sanotaanko nätisti, huomiota kaipaavia jälkekeläisiä.

    Megarangella ei näitä möykkää pitäviä sidosryhmiä näy. Siksi suuntaankin harjoitussessioni sinne.

    Substral is as substral does.

    Kiitos Mega Rangelle!

    Mielestäni olette Stadin paras range.
    -Rangepallot (kaikki) ovat uusia (ei kuluneita rupisia munkkeja).
    -Stadin edullisin vaihtoehto, kun peilaa hinta/laatusuhdetta.
    -Lyöntietäisyydet/kohteet ovat selvästi hahmotettavissa.
    -Sateen sattuessa, katoksen alta pääsee edelleen treenaamaan kuivana.
    -Parkkitilaa on autoille riittävästi.
    Palvelu on muutenkin kaikin puolin ystävällistä ja tarpeeksi ripeää.

    Ps. Voisitteko siirtää rangen vaikkapa Hakaniemeen, niin olisi töistä lyhyempi matka?

    Ajelen kehä-ykköstä joka päivä eessuntaas ja Leppävaarasta kun on aika pitkä matka Peuramaalle, niin näyttää Mega-Range, joka on lähinnä reittiä, aukeavan viikonloppuna. Aikaisempia ketjuja kun olen selaillut, pallot ja matot ovat saaneet kehuja.

    Mutta minkäslainen tuo putti- / chippigreeni on? Voiko siellä ihan oikeasti treenata lähipeliä? Onko kesäisin kovin ruuhkainen?

    Aukeaa muuten 2011 päivän myöhemmin kuin 2010, lumitilanteesta huolimatta. Eiköhän Vihdissäkin ole jo kissat ajaneet väylät puhtaaksi ja poa annuan tavoin teroittelevat jo leikkureiden teriä.

    Henkka kirjoitti: (6.4.2011 9:18:41)
    Mutta minkäslainen tuo putti- / chippigreeni on? Voiko siellä ihan oikeasti treenata lähipeliä? Onko kesäisin kovin ruuhkainen?

    Itse greeni on jotain keinokamaa, kumiasvalttia tai mondoa tai mitä lienee. Kenties juuri tästä syystä siellä ei ole kesäisinkään juuri ketään. Vieressä on myös bunkkeri jossa on hiekkaa. Siellä en ole käynyt, kun mun ei tarvi.

    Muutenhan range on mitä mainioin, eli jos matolta pitää päästä lyömään, niin minä menen kyllä tuonne. Varmaan jo ensi viikolla.

    Henkka kirjoitti: (6.4.2011 9:18:41)
    Aukeaa muuten 2011 päivän myöhemmin kuin 2010, lumitilanteesta huolimatta. Eiköhän Vihdissäkin ole jo kissat ajaneet väylät puhtaaksi ja poa annuan tavoin teroittelevat jo leikkureiden teriä.

    Ei siellä mitään lumitilanneta enää olekaan.

    Kävin eilen Kehä III:n ohi ajaessa katsomassa myös että Rinkussa oli näkökantamalla olleet väylät täysin lumettomat. Vain reunoilla oli lunta ja niiden altakin jo paikoin maata pilkisteli. Masterissa puolestaan voisi suunnitella kelluvia palloja / maaleja rangekäyttöön.

    sdriver kirjoitti: (6.4.2011 9:37:27)

    Henkka kirjoitti: (6.4.2011 9:18:41)
    Aukeaa muuten 2011 päivän myöhemmin kuin 2010, lumitilanteesta huolimatta. Eiköhän Vihdissäkin ole jo kissat ajaneet väylät puhtaaksi ja poa annuan tavoin teroittelevat jo leikkureiden teriä.

    Ei siellä mitään lumitilanneta enää olekaan.

    Kävin eilen Kehä III:n ohi ajaessa katsomassa myös että Rinkussa oli näkökantamalla olleet väylät täysin lumettomat. Vain reunoilla oli lunta ja niiden altakin jo paikoin maata pilkisteli. Masterissa puolestaan voisi suunnitella kelluvia palloja / maaleja rangekäyttöön.

    Katoskatos. Tämähän alkaa vaikuttamaan siltä että sääennusteita katsoessa rohkein toimari saattaa jo suunnitella kentän avaamista viikonlopuksi. Eilen lumen pinta tipahti taas 5 cm, että vauhtia on kevään tulossa ja tämä vesisade sitä tuskin hidastaa. Kaisaniemi näyttää enää 27 cm kun puolitoista viikkoa sitten lukema oli 44 cm. Hki-Vantaalla lunta on 48 cm kun lomalle lähtiessäni reilu viikko sitten sitä oli 74 cm.

    Johtaja XXL | 6.4.2011 9:34

    Henkka kirjoitti: (6.4.2011 9:18:41)
    Mutta minkäslainen tuo putti- / chippigreeni on? Voiko siellä ihan oikeasti treenata lähipeliä? Onko kesäisin kovin ruuhkainen?

    Itse greeni on jotain keinokamaa, kumiasvalttia tai mondoa tai mitä lienee..

    Jahas. Ei kai sitä kesällä sentään ihan tuollaisella viitsi treenailla, vaikka kuinka muka-aidot olisivatkin. Pitääpäs sunnuntaina tosiaan käväistä noita puhuttuja palloja ja mattoa testaamassa. Nättiä ilmaa lupailee. Joskin, ehtiihän nuo lupaukset vielä moneen kertaan rikkomaan ennen sitä.

    Olen käynyt pitkästä aikaa muutaman kerran ”Megarangella” tällä kaudella ja melko surullista katsottavaa on kyllä. Ei tullut Par-3 kenttää, saati ”lämmitettyjä katoksia” kuten aikoinaan alla olevassa jutussa hehkutettiin. Tässäkään paikassa ei pituus riitä, hyvänä päivänä kun tulee vedeltyä yli 300 metrisiä avauksia. Harjoituspallotkin on kerätty sieltä täältä jos on niiden logoja uskominen. Kovilta lyöntimatoilta lyödään pellolle, jossa on joitakin lippuja. Se harjoitusalueen laidalla oleva bunkkerikin on kohennuksen tarpeessa.

    Maailmaa kiertäneenä kun on lyönyt esim. Yhdysvaltain Top-golfissa ja Aasian mahtavissa lyöntikeskuksissa, niin onhan tuo melko aneemista. Ei siitä mihinkään pääse.

    Megarange houkuttaa golfareita kehä III:n varrella

    Megarange on ihan ok, mutta uusittu Paloheinän range on mielestäni fantastinen.
    Kyllä meidän kaikkien kelpaa lyödä uusilla palloilla, uusilta lyöntimatoilta.

    Paloheinässä on tosiaan pehmeämmät matot ja paremmat pallot (joita saa edullisemmin). Valaistuskin toimii iltaisin. Jos haluat säästää mailojasi ja vähän rahaa, niin Paloheinä on pk-seudun paras harjoitusalue.

    En tunne megarangea, joten piti googlata.

    Omassa tiedotteessa gogolf ilmoittaa

    ”GoGolfin konseptoimat opetustuotteet, kuten Päivässä golfariksi -kurssit, tarjoavat golfopettajille jatkossa mahdollisuuksia lisäansioihin. ”

    Juuri näitä golffari päivässä, jokainen kenttä kaipaakin.

    Gogolfhan osti Megarangen ja ainoa ns. uudistus on että siellä soitetaan kaiuttimista musiikkia, en kyllä ymmärrä miksi. Kai sillä haetaan rennompaa ilmapiiriä tai jotain.

    Joskus siellä oli Golfcenterin demopiste missä sai rauhassa testata uutuuksia. Nyt se toimii mailavarastona.

    KL1

    Tässäkään paikassa ei pituus riitä, hyvänä päivänä kun tulee vedeltyä yli 300 metrisiä avauksia.

    Rangepallolla yli 300 metriä? Respect!

    Rangepallolla yli 300 metriä? Respect!

    Tuonhan tekee jokainen keskivertogolffari. Johan se kuultiin Epicillä lyövältä Kingisveisarilta joka silloin veteli 300 metrisiä TAGin rangella. Ko. kaveria ei muuten ole näkynyt täällä sitten 2020 loppuvuoden. Onneksi tilalle on ilmestynyt yhtä kovia pallonlyöjiä.

    Rangepallolla yli 300 metriä? Respect!

    Ei tarvitse lyödä kuin 280 metriä, niin on Megarangella takalaiton. Tosin kaupungin maalla, niin so what? Kai ne joku käy sieltä käsin poimimassa, maatuminen kun kestää 100-1000 vuotta.

    Golfpallo on ympäristölle tikittävä aikapommi

    En mä kyl tähän lähde , mistäs sen tietää vaikka nimimerki takaa löytyisi pituuslyönnin Suomen mestari.

    Vai ei ole pallosta kiinni.
    Rangepallot

    KL1

    Tuskin on edes käynyt Megarangella.

    Kävin siellä samana kesänä kuin se avattiin. Muuten en olisi mitenkään voinut verrata sen ja Paloheinän palloja, joista jälkimmäiset silloin todettiin lyöntiominaisuuksiltaan merkittävästi kehnommiksi. Sen jälkeenkin on tullut käytyä kerran tai kaksi, tosin ei aivan lähivuosina, koska en tykkää lyödä matolta.

    En mä kyl tähän lähde , mistäs sen tietää vaikka nimimerki takaa löytyisi pituuslyönnin Suomen mestari.

    Minä maksan mielelläni 50 euroa siitä ilosta, että näen jonkun lyövän 300 metriä rangepallolla. Tosin tämäkään haaste ei johda mihinkään kuten eivät ole johtaneet mitkään muutkaan, haastetut eivät uskalla vastata huutoon. Harmi, koska tuommoiset häppeningit olisivat mukava piristysruiske harmaaseen arkeen.

    Jollakin rangella tuo 300-metrinen olisi hyvinkin mahdollinen pallojen suhteen. Ainakin Kytäjällä ja Kullossa on, on ollut tai tulee olemaan siinä määrin laadukkaat pallot, että niiden löyntipituudet eivät juurikaan häviä kunnolliselle pelipallolle. Megarangella ei sellaisia taida olla.

    Ainakin Kytäjällä ja Kullossa on, on ollut tai tulee olemaan siinä määrin laadukkaat pallot, että niiden löyntipituudet eivät juurikaan häviä kunnolliselle pelipallolle.

    KL1 olikin tarkkana tuon väittämän aikamuotojen suhteen, joten sitä ei taida kukaan pystyä helposti kumoamaan.

    Itse lyön pelipallolla 220 metriä normipäivänä. Kesän max oli 270 – ”myötätuuleen, 30c lämpöä ja pomputtava kenttä” Ihan housut kastuu kun kattelee näitä lukuja mitä jengi vetää rangella. 😀

    Hienoa, jos Pilipaliheinän rangella on uudet matot ja uusia palloja. Se ei kuitenkaan muuta miksikään sitä tosiasiaa, että se on niin sanotun jokamieskentän range. Ja siellä käy huitomassa kovin paljon näitä jokamiehiä, lajiin perehtymättömiä teinejä ja jokamiehen, sanotaanko nätisti, huomiota kaipaavia jälkekeläisiä.
    Megarangella ei näitä möykkää pitäviä sidosryhmiä näy. Siksi suuntaankin harjoitussessioni sinne.

    Hieman vanha lainaus mutta kuvastaa asennetta aikoinaan. ”Jokamieskentän range”?
    Paloheinän valaistu tekonurmirange etäisyyskohteineen + Par3 Evergreen on luksusta Helsingin ydinalueella puistomaisemassa. Tilanne on muuttunut. Paikka on Suomen suosituin harjoittelualue tällä hetkellä. Missään ei ole vastaavaa. Nyt sielä kehitetään lyöntipaikoille suojarakennelmia lämmityksineen. Golffaajat kiittävät. Kausi jatkuu.

    Oli pakko käydä Vantaan Megarangella viime sunnuntaina 26.9. (ensimmäinen ja viimeinen kerta). Lyöntipaikat tyhjiä yhtä henkilöä lukuunottamatta. Aneemisen oloinen paikka, ylämäkeen lyödään.

    Oulun jokamiesgolffarille Askolle terveisiä ja toivon, että pääset lähemmäksi tuota tavoitettasi ”matkasta irrallinen haitta –>kiinteä haitta”. Kuten totesit, että foorumin keskustelun taso ei ole muuttunut sitten aikoihin, niin ei ole. Onneksi tilanteeseen puuttuu jatkossa kiinteä haittatekijä, joka vääjäämättömästi ja luonnollisella tavalla poistaa irrallisia haittatekijöitä tältä foorumillta

    Oli pakko käydä Vantaan Megarangella viime sunnuntaina 26.9. (ensimmäinen ja viimeinen kerta). Lyöntipaikat tyhjiä yhtä henkilöä lukuunottamatta. Aneemisen oloinen paikka, ylämäkeen lyödään.

    Juuri näin.

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 51)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #464872 kohteessaMegarange Vantaalla.

Etusivu Foorumit Yleistä Megarange Vantaalla.