26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Lyhyt helppo

Etusivu Foorumit Säännöt Lyhyt helppo

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 85)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • KL

    Einari lyö pallonsa parnelkulla toisella lyönnillään griinin etureunaan (griinille). Henkisesti vajaaksi jäänyt kentänhoitaja on porannut reiän vain pari metriä griinin reunasta ja griini viettää ko. kohdassa aika jyrkästi pelisuuntaa vastaan. Einari puttaa hieman vajaaksi reiästä, mutta pallo valuu takaisin päin aina forelle asti. Kimmastuksissaan Einari siirtää pallonsa putterillaan siihen mistä edellisen puttinsa löi ja puttaa uudelleen. Tällä kertaa pallo menee reikään. Mikä on Einarin tulos tältä reiältä? Muuttuuko tilanne jotenkin, jos Einarin kakkoslyönti jäikin forelle ja Einari puttasi sieltä samoin seurauksin?

    Myy

    Noh – ekassa tapauksessa Einari vetäisee vitosen tuloskorttiin.

    Mutta onkos tuossa jälkimmäisessä jotain eroa… 🙂

    KL kirjoitti: (24.3.2010 21:11:03)
    Einari lyö pallonsa parnelkulla toisella lyönnillään griinin etureunaan (griinille). Henkisesti vajaaksi jäänyt kentänhoitaja on porannut reiän vain pari metriä griinin reunasta ja griini viettää ko. kohdassa aika jyrkästi pelisuuntaa vastaan. Einari puttaa hieman vajaaksi reiästä, mutta pallo valuu takaisin päin aina forelle asti. Kimmastuksissaan Einari siirtää pallonsa putterillaan siihen mistä edellisen puttinsa löi ja puttaa uudelleen. Tällä kertaa pallo menee reikään. Mikä on Einarin tulos tältä reiältä?

    Muuttuuko tilanne jotenkin, jos Einarin kakkoslyönti jäikin forelle ja Einari puttasi sieltä samoin seurauksin?

    Ensimmäinen 27-1 eli stroke+distance. Ja siten tulokseen +1 eli bogi

    Toisessa lisävirheenä 20-5:n rikkominen +2 (koska ei droppaa vaan asettaa (näin ymmärsin)).
    Eli kokonaistulos 4+3 eli tripla..

    koskee pelissä olevaan palloon 1+ väärä paikka 2-ei yhdistelmää eli 2 pen siis yht 6. Muistaakseni joku dec ja tilanne ei muutu forellakaan,vaikka ei droppaa.

    Bogikone kirjoitti: (24.3.2010 23:24:58)
    Ensimmäinen 27-1 eli stroke+distance. Ja siten tulokseen +1 eli bogi

    Toisessa lisävirheenä 20-5:n rikkominen +2 (koska ei droppaa vaan asettaa (näin ymmärsin)).
    Eli kokonaistulos 4+3 eli tripla..

    Mielestäni taas vähän ”löysä” scope tässä casessa kun ei kerrota käyttikö pelaaja tietoisesti tätä mahdollisuutta.
    Jos ei käyttänyt, suutuspäissään muuten vain siirsi pallonsa parempaan paikkaan (joka sattumalta oli jollakin tarkkuudella edellisen putin paikka) niin DQ astuu kuvaan mukaan vaihtoehdoksi.

    Kai pelaajan täytyy tietää ja pystyä selittämään miksi on pallon nostanut ja asettanut?

    PG

    Tässä näkyy juuri se lyhytlyöntisen ongelma, että palloa ei lyödä kunnolla. Jos Einari olisi lyönyt kunnolla, pallo olisi mennyt suoraan reikään ja birkku 😉

    Pallon siirtäminen putterilla voitaneen katsoa pallon lyömiseksi laahaamalla, josta yksi lyönti ja kaksi rangaistuslyöntiä (14-1). Laahauksen lopussa Einari pyörittelee palloa griinillä. Sitä ei voida kuitenkaan katsoa viheriön pinnan tarkoitukselliseksi testaamiseksi, eikä lisärankkua. Tulos 7 lyöntiä.

    Jälkimmäisessä tapauksessa ei ole eroa.

    KL

    No jopas on tullut vastausten kirjo yön aikana!! Nyt lähden Rukan rinteille ja mielenkiinnolla jään odottamaan millaisia uusia vastauksia päivä tuo tullessaan. Arvotaan niistä yhdessä sitten se oikea 😉

    PG

    Edellisen vastaukseni sijasta haluaisin arvontaan tällaisen ratkaisun:

    Todennäköisesti Einari on halunnut pelata pallonsa edellisen lyönnin paikalta. Pallon siirtämistä putterilla ei silloin voida tulkita lyönniksi. Pallo olisi kuitenkin pitänyt asettaa viheriölle ja jälkimmäisessä tapauksessa pudottaa forelle. Molemmissa tapauksissa 2 rangaistuslyöntiä säännön 20-5 rikkomisesta. Tulos 6 lyöntiä. Pallon liikuttamisesta (18-2) putterilla edellisen lyönnin paikalle ei tule lisärankkua.

    Einari käytti pelaamattoman paikan sääntöä 28-a ja selviää yhdellä rankulla?

    Mites tuo asettaminen määritellään. Jos Einari on asettanut pallon edellisen lyönnin paikalle putterilla ja se on sallitua, tulee vain yksi rankku. Forella olisi pitänyt pudottaa, eli kaksi rankkua?

    PG

    tiikeri metsä kirjoitti: (25.3.2010 9:52:34)
    Mites tuo asettaminen määritellään.

    Erittäin hyvä kysymys. Pudottamiseta loordit ovat kertoneet kuka, miten ja mihin, asettamisesta kuka, missä ja mihin. Itse en ainakaan löytänyt säännöistä enkä deccareista tietoa siitä miten asetetaan.

    unessa tekee huonoja tuomaripäätöksiä:)
    Eli hylkyy menee jos ei virhettään korjaa ennen seuraavaa avausta. Tahallinen säännöistä piittaaamattomuus.

    KL on antanut tämän(kln) casen vaillinaisena. Meillä on mykkäfilmi tapahtuneesta, mutta selostus puuttuu. Oikeassa casessa kentällä mukanaa on aina myös selostus: Pelaajan käsitys siitä mitä hän kuvitteli tekevänsä ja miksi.

    Jos kyseessä on hereilläoleva, rehti ja säännöt tunteva golfari, ketjun kaksi ekaa postausta sisältävät kaiken oleellisen. Pelaaja käyttää pelaamatonta paikkaa, asettaa käyttämällä putteria ja kaikki on ok. Frigelle pitäisi toki dropata.

    Mutta mistä me se tiedetään että pelaaja halusi käyttää tätä mahdollisuutta jos meille ei sitä kerrota? Mokia ja ajatuskatkoja sattuu jokaiselle.

    Scenario B: Pelaaja hermostuu niin ”laittomasta” lipunpaikasta että liikuttaa palloa ennenkuin ehtii ajatella mitä on tekemöässä. Aivan eri case.

    Scenario C: liikuttaessaan palloa putterilla voi miettiä ”oikea kohta asettaa on tossa” tai ”aika liukkaan tuntuinen griini”, taas on kaksi suuntaa auki.

    Scenario D: Pelaaja uskoo terassilla klubin vanhimmalta kuulemaansa sääntötulkintaa jonka mukaan putin saa uusia ilman rankkuja jos lippu on laittomassa paikassa.

    Scenario E: Ei ole kiellettyä asettaa palloa käyttämällä putteria, mutta onko pallon siirtäminen putterilla automaattisesti asettamista? Ilman tietoista, perusteltua päätöstä asettamisesta, pallon liikuttaminen on vain pallon liikuttamista.

    Niinkuin sanoin, mielestäni case ei ole määritelty mielekkäästi. Auki on jätetty paljon lopputulokseen vaikuttavia asioita jotka ovat kentällä käytettävissä. Tämän vuoksi tällaiset leviävät käsiin.

    Ehkä mä vaan en osaa katsoa näitä sääntöpähkinöitä siitä kulmasta kuin on tarkoitettu ja pitäisi 🙁

    KL

    Parti kirjoitti: (25.3.2010 12:34:52)
    Ehkä mä vaan en osaa katsoa näitä sääntöpähkinöitä siitä kulmasta kuin on tarkoitettu ja pitäisi 🙁

    Niin minäkin vähän luulen 😉

    Tilanteesta ei pidä tehdä monimutkaisempaa kuin se on. Einari siirtää pallonsa edellisen lyönnin paikalle ja lyö siitä –> sääntö 27-1 (Stroke & Distance). Jos pelaaja ei erikseen tiedota aikeistaan, niin lyödessään pallon edellisen lyönnin paikalta hänen katsotaan toimineen ko. säännön perusteella. Vrt. Dec 18-2a/1 ja 18-2a/2.

    Missään ei määritellä miten pelaajan tulee pallonsa asettaa, kunhan hän asettaa sen oikeaan paikkaan. Einari siirtää pallonsa putterilla, joten siinä ei ole moitittavaa. Pallon ollessa viheriöllä ja pelaajan käyttäessä sääntöä 27-1 pallo tulee asettaa, ei pudottaa. Einarin tulos siis 5.

    Tilanne muuttuu, jos pallo on forella. Tällöin pallo tulisi pudottaa eikä asettaa. Siitä Einarille 2 penttiä säännön 20-5 rikkomisesta ja reikätulokseksi 7.

    Pelaamattoman paikan sääntöä ei Einari tässä käyttänyt, koska hän ei sitä erikseen maininnut (Dec. 34-3/6 ja sääntö 28). Partille vähän lohdutusta: jos tuomari olisi ollut tilanteessa, hän olisi varmaan kysynyt Einarilta mitä hän oikein oli tekemässä ja millaisin aikein. Lopputulema ei siitä olisi kuitenkaan muuttunut.

    Bogikoneelta siis tuli täsmälleen oikea vastaus, tai ainakin sama, jonka itse katson oikeaksi.

    PG

    KL kirjoitti: (25.3.2010 15:02:37)
    Tilanne muuttuu, jos pallo on forella. Tällöin pallo tulisi pudottaa eikä asettaa. Siitä Einarille 2 penttiä säännön 20-5 rikkomisesta ja reikätulokseksi 7.

    Eikös se ole 6 ?

    KL

    Parti kirjoitti: (25.3.2010 12:22:24)
    KL on antanut tämän(kln) casen vaillinaisena. Meillä on mykkäfilmi tapahtuneesta, mutta selostus puuttuu. Oikeassa casessa kentällä mukanaa on aina myös selostus: Pelaajan käsitys siitä mitä hän kuvitteli tekevänsä ja miksi.

    Pelaajan käsityksellä ei ole merkitystä ellei hän tuo sitä sanallisesti ilmi. Koska hän ei niin tehnyt, tilanne tulkitaan soveltuvan säännön perusteella, eli 27-1.

    Parti kirjoitti: (25.3.2010 12:22:24)
    Jos kyseessä on hereilläoleva, rehti ja säännöt tunteva golfari, ketjun kaksi ekaa postausta sisältävät kaiken oleellisen.

    Jos pelaaja on hereillä, hän jatkaa siitä mihin pallo pysähtyi. End of story.

    Parti kirjoitti: (25.3.2010 12:22:24)
    Scenario B: Pelaaja hermostuu niin ”laittomasta” lipunpaikasta että liikuttaa palloa ennenkuin ehtii ajatella mitä on tekemöässä. Aivan eri case.

    Ei ole. Edelleenkin tilanne tulkitaan sen perusteella mitä pelaaja on tehnyt ja sanonut. Siis tässä tapauksessa jättänyt sanomatta.

    Parti kirjoitti: (25.3.2010 12:22:24)
    Scenario C: liikuttaessaan palloa putterilla voi miettiä ”oikea kohta asettaa on tossa” tai ”aika liukkaan tuntuinen griini”, taas on kaksi suuntaa auki.

    Ei ole. Jos Einari olisi asettanut pallonsa ERI kohtaan kuin mistä hän sen oli lyönyt, tilanne muuttuisi. Tehtävänasettelussa selvästi sanottiin mihin Einari pallonsa putterillaan siirsi.

    Griinin liukkaudesta Einari ei saa yhtään sen enempää tietoa kuin mitä hän jo sai putatessaan ensimmäisen puttinsa, joten viheriön tunnusteleminen ei ole millään lailla todennäköinen aspekti.

    Parti kirjoitti: (25.3.2010 12:22:24)
    Scenario D: Pelaaja uskoo terassilla klubin vanhimmalta kuulemaansa sääntötulkintaa jonka mukaan putin saa uusia ilman rankkuja jos lippu on laittomassa paikassa.

    Entä sitten? Pelaajan vastuulla on osata säännöt.

    Parti kirjoitti: (25.3.2010 12:22:24)
    Scenario E: Ei ole kiellettyä asettaa palloa käyttämällä putteria, mutta onko pallon siirtäminen putterilla automaattisesti asettamista? Ilman tietoista, perusteltua päätöstä asettamisesta, pallon liikuttaminen on vain pallon liikuttamista.

    Insinöörilogiikkaa…. Golfin säännöissä asia ymmärretään siten, että pelaaja siirtää pallonsa johonkin ja lyö siitä. Droppaaminen on erikseen tarkasti kuvailtu, mutta asettamista ei. On herttisen yhdentekevää siirtääkö pelaaja pallonsa jalallaan, kädellään, mailallaan tai vaikka nenällään, kunhan hän ei samalla riko jotakin muuta sääntöä, kuten esim. kokeile viheriön pintaa, paranna lyöntilinjaa, tms. Epäselvyyksien välttämiseksi on tietenkin suositeltavaa asettaa pallo kädellä.

    Parti kirjoitti: (25.3.2010 12:22:24)
    Niinkuin sanoin, mielestäni case ei ole määritelty mielekkäästi. Auki on jätetty paljon lopputulokseen vaikuttavia asioita jotka ovat kentällä käytettävissä. Tämän vuoksi tällaiset leviävät käsiin.

    Yritän seuraavalla(kin) kerralla olla tarkempi 😉 Joskus tosin käy niin, että caseä kirjoittaessa ratkaisu tuntuu selvältä, mutta keskustelun myötä uusia näkökulmia tulee mukaan, kuten tuossa Veikon tapauksessa. Tämä on minun mielestäni pelkästään positiivista ja omasta näkövinkkelistäni suorastaan toivottavaa. Kovin simppelien tehtävien ratkominen ei pitkän päälle ole järin kiinnostavaa.

    Ensi kerralla voit vaikka suoraan heittää kysymyksiä ja tarkennuspyyntöjä tehtävänasetteluun, niinhän kentälläkin tehtäisiin, jos riittäviä tietoja ei ole käytettävissä.

    PG

    Parti kirjoitti: (25.3.2010 12:34:52)
    Ehkä mä vaan en osaa katsoa näitä sääntöpähkinöitä siitä kulmasta kuin on tarkoitettu ja pitäisi 🙁

    Mielestäni olet katsonut näitä sääntöpähkinöitä juuri siltä kantilta, kuin on tarkoitettu ja pitäisi. Käymällä huolellisesti läpi kaikki skenaariot A- E, säännöt tulevat kerratuiksi ja kenties uusiakin ahaa- elämyksiä syntyy. Sääntöjä hyvin tuntevalta hereillä oleva golfarilta tulisi tarkoin rajattuihin tapauksiin vastaus heti kuin apteekin hyllyltä ja keskustelu tyrehtyisi siihen. Huonommin sääntöjä tunteva ei sääntökirjaa avaisi, mutta eihän se ole ollut tarkoitus, eihän?

    PG

    PG kirjoitti: (25.3.2010 15:29:29)

    Eikös se ole 6 ?

    Tripla se on, sorry.

    k.

    KL kirjoitti: (25.3.2010 15:32:42)

    … Droppaaminen on erikseen tarkasti kuvailtu, mutta asettamista ei. On herttisen yhdentekevää siirtääkö pelaaja pallonsa jalallaan, kädellään, mailallaan tai vaikka nenällään, kunhan hän ei samalla riko jotakin muuta sääntöä, kuten esim. kokeile viheriön pintaa, paranna lyöntilinjaa, tms. Epäselvyyksien välttämiseksi on tietenkin suositeltavaa asettaa pallo kädellä.

    Voi tosiaan olla vaikea ’asettaa’ palloa vieheriöllä putterilla palloa pyörittämättä, pintaa kokeilematta (16-1d).

    PG

    PG kirjoitti: (25.3.2010 15:54:52)

    PG kirjoitti: (25.3.2010 15:29:29)

    Eikös se ole 6 ?

    Tripla se on, sorry.

    Eikös se forelta lyöty sittenkin ole 6, jos sovelletaan sääntöä 20-7?

    KL kirjoitti: (25.3.2010 15:32:42)

    Parti kirjoitti: (25.3.2010 12:22:24)
    Scenario B: Pelaaja hermostuu niin ”laittomasta” lipunpaikasta että liikuttaa palloa ennenkuin ehtii ajatella mitä on tekemässä. Aivan eri case.

    Ei ole. Edelleenkin tilanne tulkitaan sen perusteella mitä pelaaja on tehnyt ja sanonut. Siis tässä tapauksessa jättänyt sanomatta.

    Onks toi varmasti noin? Ei kai pelaaja voi ensin liikuttaa palloa ja päättää vasta jälkikäteen mitä aikoo sillä tehdä?

    Ainaskin erään säännöt erittäin hyvin tuntevan pron kuuluisan puulyönnin yhteydessä käydystä keskustelusta jäi minulle tällainen kuva, voi tosin olla väärin ymmärrystä pelissä mukana…

    Ei kai pelaaja voi ensin liikuttaa palloa ja päättää vasta jälkikäteen käyttää stroke&distance?

    PG

    PG kirjoitti: (25.3.2010 16:18:38)

    PG kirjoitti: (25.3.2010 15:54:52)

    PG kirjoitti: (25.3.2010 15:29:29)

    Eikös se ole 6 ?

    Tripla se on, sorry.

    Eikös se forelta lyöty sittenkin ole 6, jos sovelletaan sääntöä 20-7?

    No ei tietenkään ole kuusi, eihän sääntö 20-7 tähän caseen sovellu 🙁

    KL

    Parti kirjoitti: (25.3.2010 16:19:00)

    KL kirjoitti: (25.3.2010 15:32:42)

    Parti kirjoitti: (25.3.2010 12:22:24)
    Scenario B: Pelaaja hermostuu niin ”laittomasta” lipunpaikasta että liikuttaa palloa ennenkuin ehtii ajatella mitä on tekemässä. Aivan eri case.

    Ei ole. Edelleenkin tilanne tulkitaan sen perusteella mitä pelaaja on tehnyt ja sanonut. Siis tässä tapauksessa jättänyt sanomatta.

    Onks toi varmasti noin? Ei kai pelaaja voi ensin liikuttaa palloa ja päättää vasta jälkikäteen mitä aikoo sillä tehdä?

    Ainaskin erään säännöt erittäin hyvin tuntevan pron kuuluisan puulyönnin yhteydessä käydystä keskustelusta jäi minulle tällainen kuva, voi tosin olla väärin ymmärrystä pelissä mukana…

    Tuo riippuu sovellettavasta säännöstä. Vesiestesääntöä soveltaessaan pelaajan ei tarvitse sanoa yhtään mitään, jos pelaajan toiminta selvästi on ko. säännön mukaista. Taasen pelaamattoman paikan sääntöä pelaaja voi käyttää ainoastaan ilmaistuaan aikeensa ennen pallon nostamista (Dec. 34-3/6). Puuhun jäänyttä palloa liikutettaessa on ensin kerrottava, että aikoo menetellä pelaamattoman paikan säännön mukaisesti. Jos ei näin tee ja liikuttaa palloa, saa rangaistuksen säännön 18-2 rikkomisesta. Kys. Dec 18-2a/27 ja 18-2a/28.

    Sääännön 27-1 suhteen tilanne on hieman poikkeuksellinen, kuten olen jo kuvaillut. Pelaajan ei tarvitse tietää noudattavansa sitä.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 85)
Vastaa aiheeseen: Lyhyt helppo

Etusivu Foorumit Säännöt Lyhyt helppo