Aihe: kuinka pitkälle lentää??? - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][5]
KilpailuaSuomalaista

kuinka pitkälle lentää???

Etusivu Foorumit Yleistä kuinka pitkälle lentää???

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 46)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kuinka pitkiä on draivit??

    Riippuu lyöjästä.

    Vähän miehestä kiinni 180 – 450 metriä.

    PGA pelaajista viime kisassa Tiikeri oli lyönyt kisassa pisimmälle; 289 metrisen.

    Itse saan sen mittaisen jos pallo laskeutuu loivaan alamäkeen myötätuulessa.

    Ylämäkeen pisin tältä kesätä on 265 metriä ( se mitattiin etäisyyskiikarilla ) Vaaran 13:lla.
    Laskeutumispaikka oli muutaman metrin ylempänä ( n. 4 metriä ) kuin tiiauspaikka, mutta impaktialueella oli loiva alarinne jälleen, joten rullia tuli optimaalisesti.

    Parhaimmillaan 240…260 metriä X-Factorin 450 cc halpisajurilla. Mopontankki on minulle entuudestaan uppo-outo työkalu, tuo on ollut bagissa vasta kolmisen viikkoa. Fade/Slice vaivaa vielä aika lailla, mutta jospa se siitä. Kymmenkunta vuotta lajia takana ja singelissäkin on käyty, mutta kolmessa kesässä vähän pelaamisen myötä händäri valunut 11-12 välille.

    Kauden pisin on ollut 310m, myötätuuli ja draw auttoivat aika lailla…

    Keskimäärin sellaista 240-260m pitkiä jotka pysyvät vielä jotenkin hallussa…

    Nimetön

    Koskas raivi on ruvennu tarkottaan samaa ku wedge, näähän on IHan töpsy pituisia kaek…

    Pefkel, miten mää sanon että tää ei johda mihinkään, sun täytyy muuttuu..

    Taitaa olla keskimäärin 70m. Raudoilla kyllä pitemmälle. Jatkamme harjoituksia.

    ’ The greatest recorded carry of a golf ball is 418.78 m (458 yards), by America’s Jack Hamm, at Highlands Ranch, Colorado, USA, on July 20, 1993.’

    Sorsa: Longest Carry of a Golf Ball, Guinness World Records. 2004.

    KL

    RAREI kirjoitti: (11.8.2006 14:07:16)
    Kuinka pitkiä on draivit??

    Yleensä draivin mittaisia.

    Mikä ihme toisten lyöntipituuksissa niin kovasti kiinnostaa? Kysy mieluummin kuinka moni draivi osuu väylälle per kierros.

    KL kirjoitti: (12.8.2006 22:54:15)
    Mikä ihme toisten lyöntipituuksissa niin kovasti kiinnostaa? Kysy mieluummin kuinka moni draivi osuu väylälle per kierros.

    Mitäs kiinnostavaa tuossa sitten on.. tai ehkä vähän vähemmän kiinnostavaa kuin se että pitkäkö se raivi on. Kumpainenkaan tieto saatikka luulo ei vaikuta tippaakaan oman raivini mittaan saatikka kuinka kaukana outissa ne on. ilon kautta 🙂

    Ps. tiedoksi epäilijöille, että ne on tarpeeksi kaukana ja riittävän usein outissa

    Mitäs noista – lensi eilen oikein mukavasti spoonidrivet. Luulisin että 180 – 190 metriä sivaltelin. Testosteroni ei läikkynyt, mutta mukavaa tulosta nakuttelin ja juotiin vielä kaljat kympin kioskilla.

    Parkkipaikalla käteltiin ja ihmeteltiin pimeän tuloa. Kesä on niin lyhyt – kuin ihmisen elämä.

    Onneksi on tällainen harrastus, mikä kompensoi tätä työn aloittamisen stressiä.

    Taitaa loppua nämä lonkerot, joten oliskohan aika mennä baariin. Jos vaikka jo jonosta saisi mukavan kontaktin. Ei tarvitsisi stressata näitä ’aloituslyöntejä’.

    Elokuuta vain kaikille.

    Kobo kirjoitti: (12.8.2006 23:38:26)

    KL kirjoitti: (12.8.2006 22:54:15)
    Mikä ihme toisten lyöntipituuksissa niin kovasti kiinnostaa? Kysy mieluummin kuinka moni draivi osuu väylälle per kierros.

    Mitäs kiinnostavaa tuossa sitten on.. tai ehkä vähän vähemmän kiinnostavaa kuin se että pitkäkö se raivi on. Kumpainenkaan tieto saatikka luulo ei vaikuta tippaakaan oman raivini mittaan saatikka kuinka kaukana outissa ne on. ilon kautta 🙂

    Ps. tiedoksi epäilijöille, että ne on tarpeeksi kaukana ja riittävän usein outissa

    Minäpäs löin eilen rautaseiskalla outtiin!

    Draiverin pituus o 43,5′. Sillä palli lentää mihin milloinkin.

    KL kirjoitti:
    Mikä ihme toisten lyöntipituuksissa niin kovasti kiinnostaa? Kysy mieluummin kuinka moni draivi osuu väylälle per kierros.

    Osuit ainakin täydellisesti väylälle, jota myös ’osuit asian ytimeen’ -lauseeksi kutsutaan.

    Terveisin 190m 🙁

    ta

    Itellä 40m lyhempiä, kun kaverilla, mutta aina siitä raudalla voin jatkaa. Tasoitukset silti samat, vaikka meilläkin lyönneissa 2 mailan ero mun tappioksi.
    Elikkä ei se pituus, vaan se miten sitä käyttää. Reiän ympärillä sitä tulosta aikaan saa.

    ta kirjoitti: (14.8.2006 13:21:55)
    Elikkä ei se pituus, vaan se miten sitä käyttää. Reiän ympärillä sitä tulosta aikaan saa.

    Aika kaksmielisesti ilmaistu 😀

    KL kirjoitti:

    Mikä ihme toisten lyöntipituuksissa niin kovasti kiinnostaa? Kysy mieluummin kuinka moni draivi osuu väylälle per kierros.

    Eipä ne oikeen osu. Kaippa vois osuu, jos ei aina pitäis lyödä draiverilla, kuka tietää… Mutta ei se mitään, sehän näyttää hyvältä kun tulee metsästä hianosti kirnille.

    Nimetön

    sen pituinen et mammat sanoo ’oui ,oui ’

    Nimetön

    TOSI PITKÄLLE VIIMEKS ANNOIN HAPPEE DALISS NIIN PALLO LÖYTY PAKILAN TEBIKALTA. SIIS SARJASSAMME URPOJA KYSYMYKSIÄ Nro.1.

    Nimetön

    TOSI PITKÄLLE VIIMEKS ANNOIN HAPPEE DALISS NIIN PALLO LÖYTY PAKILAN TEBIKALTA. SIIS SARJASSAMME URPOJA KYSYMYKSIÄ Nro.1.

    Nimetön

    TOSI PITKÄLLE VIIMEKS ANNOIN HAPPEE DALISS NIIN PALLO LÖYTY PAKILAN TEBIKALTA. SIIS SARJASSAMME URPOJA KYSYMYKSIÄ Nro.1.

    Maailman kärkipelaaja osuu avauksissa väylälle hieman yli joka toisella kerralla (listalla sijalla 150). Maailmanlistan 5:stä kärkipelaajasta vain Furykillä väyläosumaprosentti on yli 70. Muut 4 pelaajaa draivaavat palloa piiitkälle. Tikru johtaa GIR-tilastoa ja lyöntikeskiarvoa, vaikka osuu väylälle noin ’huonosti’. Puttitilastossa vasta sijalla 71. Vijay on joskus todennut, että kun avaa pitkälle, niin ei sillä nyt niin kauheasti ole väliä, jos on raffissa, koska matka greenille on kuitenkin suht lyhyt (huom PGA-raffit vs. suomalaiset).

    Ratkaisevaa varsinkin klubituupparille on se, kuinka monella lyönnillä pääset greenille tai forelle. Siellä ei enää niitä lyöntejä tai penaltteja voi enää tulla kovin montaa.

    Ammattilaisen pitää päästä GIR:llä lähelle kuppia, jotta pystyy tekemään birkun. Ilman birkkuja ei kisoissa voi pärjätä (pari poikkeuksellista kisaa).

    Jos klubituuppari pääsee GIR:iin tai ’lähelle’, pääsee siitä hyvin kuppiin parilla tai bogeyllä. Jos saisi noin joka toisella GIR:n ja kaksi puttia ja noin joka toisella melkein GIR:n ja chipin ja kaksi puttia, niin sillähän pääsisi sellaisiin kierrostuloksiin, että händäri pitäisi olla 10 paikkeilla. GIR:iin tai melkein GIR:iin ei pääse huonolla pitkällä pelillä.

    No millä sitten päästään helpoimmin GIR:iin tai lähelle sitä? No sut lyhyellä edeltävällä lyönnillä ja yleensä varmimmin mahdollisimman suurinumeroisella raudalla. No miten sitten päästään siihen (ei par 3)? No mahdollisimman pitkällä edellisellä lyönnillä jne. jne.

    Usein klubituupparin tulos reiällä on pilattu jo ennen greenille saapumista avauksessa ja väylälyönneissä tapahtuvien mokien takia. On outtia, vesiestettä, duffia, toppia jne. jne., jotka ovat aiheutuneet pitkässä pelissä eli muussa kuin lähipelissä. Sitten, kun päästään greenille, niin joudutaan putteri ottamaan käteen siinä vaiheessa, kun tuplabogeyputti on seuraava lyönti.

    Miksi tälläinen kirjoitus? No siksi, että mielestäni kaltaisillani klubituuppareilla on usein sellainen harhaluulo, että paremmassa lähipelissä meillä olisi avaimet selvästi parempiin kierrostuloksiin. VÄÄRIN! ’Lisää pituutta heti tai ainakin isommat…’, kuten laulussa lauletaan 🙂 Pitkä peli kunniaan ja tulokset paranevat sen kautta. Pallo pitää kuitenkin pitää ladulla eli metsään ei saa mennä. Sieltä joutuu sitten lyömään niitä ’heviraffista-40m-slaissilla-puuntakaa-greenille-sivukierteellä-kupinviereen-lyöntejä’ 🙂

    Nämä keskustelut ponnahtavat aina pinnalle, kun puhutaan lyöntipituuksista. Suomalaiseen kateuteen ja miehisyyteen kuuluu, että itse ei voi lyödä lyhyemmälle kuin toinen (olla huonompi kun toinen?) ja jos näin sattuu olemaan, niin haetaan perusteluja sille, että ’ei niillä pitkillä lyönneillä ole merkitystä tuloksen kanssa’, ’ei se pituus, vaan se tarkkuus’, ’golf ei ole pituuslaji, vaan tarkkuuslaji’ jne. jne. Bullsh..

    UGH 🙂

    KL

    Aikanaan Vierumäellä Partasen Reka opetti seuraavaa: ’Unohda agressiivisuus tiillä. Mitä lähempänä griiniä olet, sitä voimakkaammin voit hyökätä.’ Tällä Reka tarkoitti sitä, että hyvän tuloksen avaimet reiällä ovat siinä, ettei tuhoa mahdollisuuksiaan ensimmäiseen lyöntiin.

    Oman kokemukseni kiteyttäisin kahteen virkkeeseen:
    1) Lyö pallo mieluummin vähän lyhyempänä väylälle tai raffiin kuin pidempänä outtiiin, metsään tai veteen
    2) Laita chippi ja putti kuntoon

    Peli on paljon mukavampaakin, kun ei tarvitse etsiskellä palloja metsästä tai pitkästä heinästä.

    Hörhö puhuu asiaa: pitkä peli ratkaisee klubituupparilla.
    Mutta kuinka pitkä pitää sitten olla, että olisi tarpeeksi pitkä? Jos osaa lyödä draiverilla 215m ja rauta-5:llä 155m niin 80% rei’istä on potentiaalisia gir-väyliä ja loput ollaan fringellä tai ainakin melko lähellä.
    Kumman siis ottaisin, jos saisi valita swingikseen: sikavarman, koko kierroksen toimivan 215+155-combon vaiko näyttävän, mutta hieman lipsuvan 255+168-yhdistelmän?
    Itselleni olisi kova paikka valita… enkä ota vielä kantaa.

    Parti kirjoitti: (15.8.2006 12:03:04)
    Mutta kuinka pitkä pitää sitten olla, että olisi tarpeeksi pitkä?

    Tämä on miehille kovin herkkäaiheinen kysymys :))
    Toisille ei mikään riitä, toiset ovat ylpeitä pituudestaan ja toisten mielestä sillä ei ole mitään merkitystä. Hieman löytyy yhtymäkohtia toiseen aihealueeseen ja molempiin tupataan suhtautumaan yhtä suurella paatoksella…

    No oikeasti kysymyshän on siitä, kuinka pitkälle pystyt lyömään riittävän tarkasti. Jokaisella on se järkevä kombinaatio jossain metrimäärässä jollakin mailalla/mailoilla. Yleensä paremmat edellytykset parempaan kierrostulokseen on pelaajalla, joka pystyy lyömään pisimmälle riittävän tarkasti. Ei koske pelkästään draiveria, vaan kaikkia muitakin mailoja.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 46)
Vastaa aiheeseen: kuinka pitkälle lentää???

Etusivu Foorumit Yleistä kuinka pitkälle lentää???