16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Kisapalkinnot ja verottaja

Etusivu Foorumit Yleistä Kisapalkinnot ja verottaja

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 47)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kappas, tällainen olikin mennyt ihan ohi: (Iltalehti) Laki muuttui: Jopa koiran voittama parin euron lelu pitää nyt ilmoittaa verottajalle

    Ei taida enää green card riittää golfarille, pitänee olla verokorttikin kentällä mukana siltä varalta että joskus vahingossa voittaa kolmen pallon boksin, tai peräti hanskan… Osanottoni vaan seurojen konttorien pyörittäjille.

    KL1

    Viime vuonna tilanne oli muistaakseni sellainen, että tiipussin arvoa pidettiin niin vähäisenä, ettei sitä tarvinnut laskea mukaan verovelvollisen verovuonna saamiin palkintoihin. Kukin seura oli ja on edelleen velvollinen pitämään kirjaa kaikkien palkinnonsaajien kaikista palkinnoista ja ynnäämään ne yhteen verovuoden päätteeksi. Nyt tilanne näyttäisi muuttuneen siten, että kaikkien palkinnonsaajien kaikkien palkintojen yhteenlaskettu arvo pitää ilmoittaa verottajalle entisen 100 euron rajan sijaan. Varsinaisesti ei työmäärä siis näyttäisi lisääntyvän kuin tietojen lähettämisen osalta, niiden kerääminen jatkuu aivan ennallaan.

    Jos tuo uutinen oikeasti pitää paikkansa, niin entistä enemmän ammutaan tykillä kärpästä. Jo tuo aiempi muutos oli aivan käsittämätön, ei golfpiireissä sentään aivan niin suuret rahat palkinnoissa liiku, että moinen käsittämätön työmäärä niin yhdistyksille kuin verohallinnollekin piti lykätä. Käsittääkseni tuolla muutoksella haluttiin puuttua pelaajien voittamiin ulkomaanmatkoihin ja sen sellaisiin oikeasti arvokkaisiin palkintoihin, mutta siihen olisi ollut aivan toisenlaisiakin ja miljoona kertaa vähemmän työllistäviä keinoja.

    https://www.vero.fi/tulorekisteri/yritykset-ja-organisaatiot/yksityiskohtaiset-tulorekisterin-ohjeet/65852/tietojen-ilmoittaminen-tulorekisteriin-ty%C3%B6ntekij%C3%A4n-palkitseminen-yritt%C3%A4j%C3%A4lle-maksettavat-suoritukset-ja-muut-erityistilanteet3/#5.13-muu-veronalainen-ansiotulo

    Kilpailupalkinnot ilmoitetaan tulorekisteriin silloin, kun ne ovat veronalaista tuloa ja saadulla palkinnolla on rahallinen arvo. Vain symboliset, vaihtoarvoltaan merkityksettömät esineet, esimerkiksi pokaalit, mitalit, viirit, karkkipussit ja kahvipaketit tai mainostarkoituksessa annetut vähäiset esinepalkinnot, kuten lippikset, voivat jäädä ilmoittamisen ulkopuolelle. Veronalaisten kilpailupalkintojen ilmoittaminen koskee kilpailuja, joissa erillinen kilpailun järjestäjä antaa palkinnon voittajalle. Näin ollen ystävien keskinäisissä kilpailuissa annettavia palkintoja ei tarvitse ilmoittaa.

    Kilpailupalkinnot ilmoitetaan tulorekisteriin silloin, kun ne ovat veronalaista tuloa ja saadulla palkinnolla on rahallinen arvo. Vain symboliset, vaihtoarvoltaan merkityksettömät esineet, esimerkiksi pokaalit, mitalit, viirit, karkkipussit ja kahvipaketit tai mainostarkoituksessa annetut vähäiset esinepalkinnot, kuten lippikset, voivat jäädä ilmoittamisen ulkopuolelle.

    Niinpä… Ja golfkilpailuissahan palkinnoilla on lähes aina golfarille ihan konkreettista arvoa, kun pallot, hanskat, rangekortit ja vastaavat ovat kulutustavaraa, jota joka tapauksessa rahalla ostaisi. Samainen verottajan teksti jatkuu, että

    Lisäksi on huomioitava, että tulorekisteriin ilmoitettavilla suorituksilla ei ole euromääräistä alarajaa.

    Pussillinen tiitikkujakin mahtuu jo näihin kriteereihin. Seuran tai kisasponsorin mainoslogolla varustettu lippis alkaa mennä jo tuollaisen ”symbolisen” palkinnon puolelle, mutta usean kympin merkkilippis ei.

    Laki ei taida erotella onko palkinto voitettu kisassa vai arvonnassa…

    KL1

    Ei ainakaan ennen ole erotellut.

    Golf Tailors Oy: Laki ei taida erotella onko palkinto voitettu kisassa vai arvonnassa…

    Jos pelimuotona on pistebogey, puhutaan pitkälti samasta asiasta…

    Tässä verottajan lausunto asiasta Taloussanomissa, ”kansantajuinen” artikkeli. Täydentää 4par:n linkkiä.

    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006052681.html

    KL1

    4Par postasi tuon jo aamupäivällä, mutta eihän kertaus pahaa tee.

    Verottajan logiikka on selvä ja johdonmukainen. Isojen yritysten veronkierrot ovat vaikea saada kiinni, ja siksi verottaja iskee kiinni siihen johon kykenee, perus lainkuuliaiseen ja työtätekevään yksilöön.

    Onneksi juuri mikään normi palkinto ei ole arvokkaampi kuin matka kustannukset kyseiseen tapahtumaan, joten karhu jää näppejään nuolemaan.

    KL1

    Onneksi juuri mikään normi palkinto ei ole arvokkaampi kuin matka kustannukset kyseiseen tapahtumaan, joten karhu jää näppejään nuolemaan.

    Tuohon kun vielä laittaa vähennyksiksi kilpailumaksun, rangepoletit, kisaeväät ja kierroksella kadonneet pallot, niin verotettavaa tuskin jää kovin paljon.

    Vahvistamattoman tiedon mukaan myös kohtuulliset harjoittelu- ja opetusmaksut ovat vähennettävissä palkintojen verotusarvosta. Ainakin kannattaa säästää kaikki mahdolliset kuitit ja liittää ne veroilmoitukseen.

    Onko kenelläkään varmaa tietoa tuosta vähennysmahdollisuudesta? Tuntuu todella erikoiselta jos tämän voisi tehdä.

    KL1

    Kokeile, sillähän se selviää. Mitään et voi hävitä.

    Kotiseurassani muuan ansiotyönsä johdosta asiaan perusteellisesti vihkiytynyt heppu oli vähentänyt kaiken maailman juttuja pari vuotta sitten ja saanut läpi. Verottajan kanssa tosin mikään ei ole yleispätevää, koska virkailijoilla on ihan omia tulkintojaan ja ne vaihtelevat aivan käsittämättömästi verotuskunnasta ja verotoimistosta riippuen. Tästä on valitettavan paljon kokemusta menneiltä vuosilta. Toivoa vain sopii, että veropalvelujen kehityttyä valtavan paljon verovelvollisen palvelemisen eikä kyykyttämisen suuntaan myös linjaukset alkaisivat olla yhdenmukaisempia.

    Kauan sitten opiskelin musiikkia enemmänkin harrastusmielessä, mutta pikkaisen tuli tehtyä keikkojakin. Laitoin sitten vähennyksiin arvokkaan instrumentin. Verottaja hyväksyi vähennyksen vain osittain, koska kyse oli pääosin harrastuksesta. Jotain kuitenkin tuli kotiin päin. Samaa periaatetta noudattamalla ahkerasti kilpaileva harrasteurheilija voisi saada osan kuluistaan vähennettyä, kuten todistettavasti on ainakin yhden tapaamani henkilön kohdalla tapahtunut.

    KL:
    Tuohon kun vielä laittaa vähennyksiksi kilpailumaksun, rangepoletit, kisaeväät ja kierroksella kadonneet pallot, niin verotettavaa tuskin jää kovin paljon.
    Vahvistamattoman tiedon mukaan myös kohtuulliset harjoittelu- ja opetusmaksut ovat vähennettävissä palkintojen verotusarvosta. Ainakin kannattaa säästää kaikki mahdolliset kuitit ja liittää ne veroilmoitukseen.

    Näissä verottajan ohjeissa on jonkinmoinen ristiriita:

    Golfliiton ohje toteaa, että ”kilpailuista voidaan vähentää suoraan kilpailuun kohdistuvat välittömät kustannukset (esimerkiksi osallistumismaksut, matka- ja majoituskulut”

    Sen sijaan vero.fi sivusto toteaa, että myös välillisiä kuluja, kuten koulutuskulut, työvälineet, ammattikirjallisuus ovat vähennyskelpoisia.
    https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/verokortti-ja-veroilmoitus/tulot-ja-vahennykset/tulonhankkimismenot/n%C3%A4in-ilmoitat-tulonhankkimiskulut/

    Tästä palkintoshowsta aiheutuu niin paljon vaivaa ja veroriskejä kaikenmaailman verolisäyksineen yms. että olisiko kaikkein helpointa luopua kokonaan golfkisojen tavarapalkinnoista. Tämähän on tilanne yleensäkin amatööriurheilussa (juniorijalkapallo, -jääkiekko, jne). Isoimmista kisoista sitten palkintoja mitali tai pytty, pienemmistä vain maininta nettisivulla. Samalla voidaan kilpailumaksut poistaa kokonaan tai ainakin se osuus, jolla on katettu palkintojen kulut.

    KL1

    Sen sijaan vero.fi sivusto toteaa, että myös välillisiä kuluja, kuten koulutuskulut, työvälineet, ammattikirjallisuus ovat vähennyskelpoisia.

    Tässähän se tulkinnanvaraisuus syntyykin, klubigolffarille golfin peluu kun ei ole ammatti. Mutta kuten aiemmin kirjoitin, kaikki kannattaa laittaa vähennyksiin, mitään siinä ei taatusti häviä.

    Tämä on ankara isku niille tasoitussuunnittelulla vehkeileville kavereille, joista palstallakin on ollut juttua. Vai mitä laitetaan verotusarvoksi voitetulle Belekin tai jopa Hong Kongin matkalle…

    Muutenhan tämä on tyypillisen naurettavaa touhua verottajalta. In Finland we have so called reilu meininki.

    MP-33
    Tämä on ankara isku niille tasoitussuunnittelulla vehkeileville kavereille, joista palstallakin on ollut juttua. Vai mitä laitetaan verotusarvoksi voitetulle Belekin tai jopa Hong Kongin matkalle…

    Muutenhan tämä on tyypillisen naurettavaa touhua verottajalta. In Finland we have so called reilu meininki.

    Tuossahan olisi oiva paikka vähentää julkimohallintokuluja. Muutama sata verovirkailijaa YT-neovotteluilla kilometritehtaalle, niin ei taritse puuttua pilkun okealla puolen oleviin mitättömiin tuloihin..

    Tämähn onkin mielenkiintoinen aihe ja törmäsin siihen itse nyt vasta, kun voitin pallopaketin ryhmäscramblesta ja rupesivat kyselemään hetua jne. Jos verottaja katsoo klubigolfkilpailun ansiotoiminnaksi, niin silloinhan myös sen harjoittelun kustannukset täytyy katsoa vähennettäväksi, koska pitäähän harjoitella että tulee hyväksi. Kun siis lasketaan kauden aikana maksetut matkakulut kentälle joka ikiselle kierrokselle, green feet vieraskentille, oman kentän pelikausi- ja jäsenmaksut, pallot, hanskat, mailat, muut varusteet jne. niin taitaapi jäädä verottaja nuolemaan näppejään ja paremminkin tulee häviämään reippaasti, koska nämä vähennyksethän ovat ansiotulon vähennyksiä ja jos golfkilpailuista voittaa 200 eurolla vuodessa ja kulut on 2000 euroa, niin silloinhan ylimenevä 1800€ täytyy vähentää muiden ansiotulojen veroa. Kertokaahan joku, joka on oikeasti verotukseen perehtynyt että kuinka tämä oikeasti menee?

    goldencap: Kertokaahan joku, joka on oikeasti verotukseen perehtynyt että kuinka tämä oikeasti menee?

    Valitettavasti verottaja ei ajattele asiaa samalla tavoin. Ero normaaliin ansiotoimintaan on siinä, että golf on ensisijaisesti harrastamista ja nuo kulut harrastustoiminnan kuluja. Tämän vuoksi verottaja hyväksyy ainoastaan KYSEISEEN KILPAIUUN LIITTYVÄT VÄLITTÖMÄT KULUT, KUTEN KILPAILUMAKSUT SEKÄ MATKA- JA MAJOITUSKULUT. Voi olla, että jos hyvin perustelee, myös kahdonneet pallot hyväksytään, mutta vain kyseisen kilpailun osalta.

    Niin älyttömältä kuin tämä tuntuukin, taustalla lienee ylilyönnit, kun palkintoja on Mauritius-matkoja tai ”Miljoonapilkki” kalastuksessa. Viime vuosina on ollut tapana järjestää finaali jossain etelän lomakohteessa (siis järjestely verosyistä) ja on helppo arvata, että seuraavaksi nuo finaalimatkat ovat verottajan hampaissa.

    Helpoin ratkaisu on luopua kokonaan arvopalkinnoista golfkisoissa. Jos jotain jaetaan, niin korkeintaan ”kahvipaketteja tai mitaleita”, jos niitäkään. Silloin ei tule kenellekään vero-ongelmia ja myös kilpailumaksuja voidaan alentaa. Helppo ratkaisu.

    Valitettavasti verottaja ei ajattele asiaa samalla tavoin. Ero normaaliin ansiotoimintaan on siinä, että golf on ensisijaisesti harrastamista ja nuo kulut harrastustoiminnan kuluja. Tämän vuoksi verottaja hyväksyy ainoastaan KYSEISEEN KILPAIUUN LIITTYVÄT VÄLITTÖMÄT KULUT, KUTEN KILPAILUMAKSUT SEKÄ MATKA- JA MAJOITUSKULUT. Voi olla, että jos hyvin perustelee, myös kahdonneet pallot hyväksytään, mutta vain kyseisen kilpailun osalta.

    Niin älyttömältä kuin tämä tuntuukin, taustalla lienee ylilyönnit, kun palkintoja on Mauritius-matkoja tai ”Miljoonapilkki” kalastuksessa. Viime vuosina on ollut tapana järjestää finaali jossain etelän lomakohteessa (siis järjestely verosyistä) ja on helppo arvata, että seuraavaksi nuo finaalimatkat ovat verottajan hampaissa.

    Kuka on saanut golfissa palkinnoksi Mauritiuksen matkan? Sen verran arvokas palkinto, että lähtenee jo amatöörioikeudet jälkiverojen lisäksi.

    Niinkuin Putti-Possu itse kirjoittaa ensin, niin matkakulut ja hotellit saa edelleen vähentää. Oli se finaali sitten Talmassa tai Mauritiuksella. Itse olen käynyt kilpailuissa, missä palkintona on ollut pääsy finaaliin, joka pelataan ulkomailla. Järjestäjä on hoitanut finalistien matkakustannukset (lennot + hotelli). Jatkossa tietysti pitää maksaa verot siitä mahdollisesta palkinnosta (pallopaketti), minkä finaalissa voi voittaa. Ei ulkomaan matkaa voi amatöörigolfissa antaa palkinnoksi sen arvon vuoksi. Kulukorvaukset erikseen.

    Itse olen käynyt kilpailuissa, missä palkintona on ollut pääsy finaaliin, joka pelataan ulkomailla. Järjestäjä on hoitanut finalistien matkakustannukset (lennot + hotelli). Jatkossa tietysti pitää maksaa verot siitä mahdollisesta palkinnosta (pallopaketti), minkä finaalissa voi voittaa. Ei ulkomaan matkaa voi amatöörigolfissa antaa palkinnoksi sen arvon vuoksi.

    Itsehän tuossa juuri kuvasit miten se palkintomatka järjestetään. Kisan voittona ei ole ulkomaanmatka, vaan finaali järjestetään siellä. Koska kyseessä juurikin on finaali eikä varsinainen palkinto, niin sitä ei lasketa esimerkiksi amatöörirajan rikkovaksi. Verottajan mielipidettä en tiedä.

    KL1

    Nämä ulkomaan finaalithan ovat tässä koko hommassa hassuinta ja samalla typerintä! Amatöörigolffari saa ’palkinnoksi’ parin tonnin reissun, mutta amatöörioikeuksiin se ei vaikuta…

    Jos vähennyksen voi tehdä ainoastaan kilpailuun suoraan liittyvistä kuluista, niin luulisi tuon silloin koskevan myös niitä kilpailuja missä ei käy arpaonni. Kyllä itse ainakin aion ilmoittaa jatkossa joka ikisen kilpailun kulut verottajalle 😉

    Eihän se voi niin mennä, että vähennysoikeus syntyy ainoastaan silloin, kun sattuu voittamaan jotain vai voiko?

    Itsehän tuossa juuri kuvasit miten se palkintomatka järjestetään. Kisan voittona ei ole ulkomaanmatka, vaan finaali järjestetään siellä. Koska kyseessä juurikin on finaali eikä varsinainen palkinto, niin sitä ei lasketa esimerkiksi amatöörirajan rikkovaksi. Verottajan mielipidettä en tiedä.

    Juuri näin. Matka ei ole palkinto, vaan osallistumisoikeus finaaliin. Järjestäjä kuittaa kulungit, että pääsee paikanpäälle. Ei matkakuluja veroteta eikä niistä lähde amatöörioikeudet. Eri asia jos reissulla ei kisata ts. Matka on ainoa palkinto.

    Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja, jos ennustaa verottajan otteen tiukentuvan muillakin alueilla, kuin näissä golfpalkinnoissa. Vanha tapa on yrityksissä pukea ”palkintomatka” sellaiseen muotoon, ettei veroja ole tarvinnut maksaa. Hiihtokeskuksiin on menty porukalla ja paperille on laadittu ”seminaariohjelma”, jotta kyse olisi työmatkasta eikä huvittelusta. Firmojen myyntikilpailuissa palkintoja oli joskus matka Formula-kisoihin, kunnes verotarkastuksessa saajalle tuli mätkyt. Sen jälkeen palkintomatkat kohdistuivat yrityksen Kaakkois-Aasiassa sijaitsevalle tehtaalle tai muuhun riittävän kivaan kohteeseen, jossa yrityksellä on toimintaa. Tai mukaan otettiin ns. asiakas, jotta reissu saatiin työmatkaksi.

    Vaikka rajanveto on vaikeaa sen suhteen, mikä em. esimerkeistä on oikeasti työmatka ja mikä palkanlisä, josta ei kuitenkaan suoriteta ennakonpidätystä, verottajan linja varmaankin kiristyy tulevina vuosina. Ainakin sen mukaan, mitä SDP:n Rinne ja Harakka vaaleissa lupailivat veropohjan laajentamisen yhteydessä.

    Tätä taustaa vasten ihmettelen kovasti, jos nämä maksetut ”ulkomaan finaalimatkat” johonkin Etelän lomakohteeseen välttyisivät verottajan kynsiltä. Maallikkokin näkee selvästi, että turnauksen tosiasiallinen pääpalkinto on maksettu matka finaaliotteluihin. Riskittömämpää voisi olla, jos näistä maksettaisiin reilusti verot eikä vasta verotarkastuksen jälkeen.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 47)
Vastaa aiheeseen: Kisapalkinnot ja verottaja

Etusivu Foorumit Yleistä Kisapalkinnot ja verottaja