16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

Kenttäranking 2019

Etusivu Foorumit Yleistä Kenttäranking 2019

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 105)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #1301027 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Uno

    Listan häntäpäässä on ihan pelattavia kenttiä, joiden hinta/laatusuhde on kesällä hyvä.

    Todennäköisesti moni ei niitä ole edes pelannut, mutta on antanut alhaisen arvioin.

    Kun katsoin tarkemmin listan loppua, niin siellä on minusta enemmän isojakin sijoitusvirheitä.

    #1301030 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Liian vaikea tekniikka, että välttämättä osaan tuota upotusta oikein tehdä. Tarkennuksena vain tuohon mun tekemään ”top-10” -listaan muutama seikka:

    Tali ei ole mun kotikenttä, se oli sitä ensimmäiset 15 vuotta, jonka jälkeen hyvin vahvojen erimielisyyksien jälkeen sieltä poistuin ja luovuin jäsenyydestä. Nyt tullut käytyä ehkä kerran kesässä, mutta enemmänkin keskimääräistä huonommat välit mulla sinne on kuin muualle. Ringside Golfia kun alkaa näkyä top-kympissä niin sitten otan ilomielin vastaan syytteet puolueellisuudesta. Vaikka se on omalla tavallaan myös nerokas ja toimiva kenttä, ennenkaikkea seura ja klubi!

    Tottakai Talin laittaminen sinne oli osittain pieni provo. Täysin perätön se ei kuitenkaan ole, sillä yritin nähdä kaikki kentät ns. parhaassa kisavirityksessä. Tali oli jo mun aikana 4/5 kaudesta ihan keskinkertaista klubigolfkuraa, mutta silloin kun Erkko Trophy tuli, greenit jyrättiin ja ajettiin todella alas, raffit kasvatettiin jne niin kentän oikea ja magea luonne vasta tulee esille.

    Vuosaari Golf on vähän sama homma. Itse rakastan pelata sellaista golfia, jossa tehdään jotain ihan muuta kuin telkkarissa, eli heitetään tikkaa. Vuosaaressa pyritään pitämään kenttä aina niin kovana kuin mahdollista ja pinnat jopa keltaisena. Greenejä jyrätään vaikka ei ole kisoja. Se jäljittelee OIKEASTI aitoa links-kenttää ja siksi se on mielestäni ylivoimaisesti aliarvostetuin Suomessa. Toki keväisin ja myöhäissyksyisin se tarjoaa toki ihan vain pelimahdollisuuden, vaikka ei ehkä ihan oikeassa virityksessään silloin ole kuten ei mikään muukaan. Vuosaari Golf voi olla heikolle pelaajalle yllättävän raaka syvine bunkkereineen, vaikeasti arvioitavien pomppujen yms takia.

    Siellä oli paljon kenttiä mitä itsekin halusin vielä nostaa, mutta en viitsinyt alkaa top-100 listaa tekemään niin menin kylmän viileällä kympillä ja vaikuttaa siltä, että moni on niitä jopa kohtalaisesti perustelluina pitänyt.

    Joku tuossa ylhäällä sanoikin, että hyvää viihdettähän nämä on. Ja mediat saa todella kivoja klikkejä kun nämä aina herättää tunteita. Pääsääntöisesti pitää muistaa että meillä on perkeleen hyviä, huokeita ja hyvin hoidettuja kenttiä koko maa täynnä.

    #1301033 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Vuosaari Golf voi olla heikolle pelaajalle yllättävän raaka syvine bunkkereineen, vaikeasti arvioitavien pomppujen yms takia.

    Näin keskiverto klubituupparina en koe Vuosaarta mitenkään erityisen haastavana. Pikemminkin yksitoikkoisena. Lähes ainoa positiivinen piirre kentässä on liukkaat griinit syvine bunkkereineen. Ilman niitä kentässä ei itselle olisi juuri mitään vierailemisen arvoista.

    #1301034 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Vuosaari Golf voi olla heikolle pelaajalle yllättävän raaka syvine bunkkereineen, vaikeasti arvioitavien pomppujen yms takia.

    Vuosaaressa pitää olla pakollisena kypärä päässä – sen verran paljon palloja viuhuu väyliltä toisille – ja yleensä ilman fore-huutoja. Onneksi ei enää satamaa rakennettu, kun silloin fore huudot eivät edes kuuluneet rakentamismelskeen takaa. Ihan ok kenttä, mutta ei nyt kohtuuden nimissä sentään top10.

    #1301035 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Vuosaari on oikeasti vaarallinen kenttä, en ole missään kuullut niin paljon varoitushuuroja. Ihmettelen miksi se löytyy listalta ja sitä joku kehuu. Perusongelma on että se on aivan liian ahtaasti rakennettu ja suojaverkot ovat liian matalia. Kentältä lyödään jatkuvasti avauksia esim. vieressä oleville maanteille.

    Hienon näköinen kenttä, mutta vaarallinen ja erittäin pitkät siirtymät. Jatkuvaa ravaamista sillan ali ja takaisin. Väylät ja pitkät heinikot suosivat lyhytlyntisiä, riittää että tekee suoria avauksia. Itseään toistava kenttä, ei kannusta riskinottoon, ei jatkoon.

    #1301040 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    PG

    N.Tyry: Pääsääntöisesti pitää muistaa että meillä on perkeleen hyviä, huokeita ja hyvin hoidettuja kenttiä koko maa täynnä.

    Vielä sadan kotimaisen kentän bongauksen jälkeen olin tuosta samaa mieltä. Nyt sataneljäkymmentä Suomen kenttää kiertäneenä vaihtaisin perkeleen saatanaksi… 😉

    N.Tyry kolumnissaan: On suorastaan typerää listata kenttiä järjestykseen, mutta niin ilmeisesti kuuluu tehdä. Haluan täten tehdä oman top-kympin ja haastaa lukijat heittämään oman versionsa.

    Samaa mieltä typeryydestä. Haastetta en kuitenkaan ota vastaan. Liian kova pala purtavaksi – paitsi ykkösen osalta. Kentän nimi erinomaisine perusteluineen löytyy gloffaren viestistä. Kaikesta samaa mieltä.

    #1301041 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Kenttien rankingista voidaan olla montaa mieltä ja kriteerit hyvin henkilökohtaisia.

    Koska pidän golfia ensisijaisesti suunnittelupelinä, minulle keskeinen kriteeri on se, kuinka monta kierrosta täytyy pelata ennenkuin syntyy toimiva pelikirja – mitä enemmän kieroksia sitä parempi eli sitä kiinnostavampi kenttä.

    Tässä suhteessa olen kenttärankingin kanssa samaa mieltä ykkösestä: Linna. Olen pelannut Linnan 125 kertaa sen olemassaolon aikana ja kun katson tuloskehitystäni siellä, käy ilmi, että ”lopullinen” pelistrategia syntyi vasta noin 70 kierroksen jälkeen, kun esimerkiksi Nokian uudella Rockilla (joka sekin ihan hyvä kenttä) tarvittiin 25-30 kierrosta. Erona näissä on ainakin minun pelilläni seuraava. Molemmissa on hyvin suunniteltuja reikiä, jotka tarjoavat vähän rohkeampaa reittiä ja ”turvapuolta”. Keskeistä suunnittelun kannalta on, kuinka paljon turvallisen mahdollisuuden valitessaan menettää tulospotentiaalia rohkeampaan reittiin nähden. Rockilla turvapuolen valitsemalla ei oikeastaan menetä mitään (tietysti tämä riippuu pelaajan lyöntipituudesta), mutta Linnassa se lisää jäljellä olevaa pituutta juuri sen verran, että tuloksen ”pakottaminen” tarkoittaa, että turvapuolen valinnan jälkeen onkin otettava riskiä: mietittäväksi siis jää missä kohtaa sen riskin ottaa, kun sitä joutuu joka tapauksessa ottamaan peltakseen perus-parin tai hyvällä säkälähestymisellä jopa birkun.

    Päättynyt kausi oli minulla nro 35. Näiden vuosien aikana olen arviolta 150-250 kentällä Suomessa ja maailmalla. Vuodesta 2003 eteenpäin minulla tallessa, missä kentällä ja minkälaisin tuloksin. Kenttiä joita olen pelannut yli 50 kertaa lienee toistakymmentä, eniten kierroksia on Pickalan Rockilta noin 450 (pääosin vuosina 1989-2011). Jos tästä historiasta pitää nostaa se minulle paras kenttä, se on Linna. Toki tähän vaikuttaa se, että joidenkin ”hienojen” kenttien (a la Old Course) pelikerrat ovat jääneet yksittäisiksi, jolloin tuo pelikirja-asia ei ole päässyt kehittymään lainkaan.

    Ehkä kenttärankingissa voisikin olla kaksi kategoriaa: mitkä ovat hyviä käydä pelaamassa kertaalleen, mitkä taas jaksavat sytyttää sadannenkin kierroksen jälkeen.

    Ettei menisi ihan hirveäksi Linna kehumiseksi, yksi moitteen paikkakin. Etu- ja takaysi eivät ole tasapainoisia, vaan takaysi on paljon helpompi (tosin tekee kentästä psykologisesti hyvän, ”vaikeuksien kautta voittoon”). Tämänkin voisi korjata palauttamalla alkuperäisen – ja isoissa kisoissa edelleen käytettävän – reikäjärjestyksen eli 8+9 <-> 17+18. Syy siihen, ettei näin toimita, on karu: tuolla oikealla reikäjärjestyksellä klubille ei tule asiakkaita ekan ysin jälkeen…

    #1301073 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    eniten kierroksia on Pickalan Rockilta

    Tarkoitatko Parkia?

    #1301074 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Syy siihen, ettei näin toimita, on karu: tuolla oikealla reikäjärjestyksellä klubille ei tule asiakkaita ekan ysin jälkeen…

    Samaa on tehty joillain muillakin kentillä, jolloin vaikutetaan lähes kaikkien pelinautintoon muutaman taukoilijan kustannuksella. Jotkut kentät ovat ratkaiseet tämän perustamalla pienen taukokioskin. Toimisi varmasti Linnallakin ja lisääntynyt myynti voisi jopa kattaa kioskin kustannukset.

    #1301075 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Syy Linnagolfin loppuväylien vaihtumiseen ei ole klubille tulevien asiakkaiden puute, joka ei ehkä edes pitäisi paikkaansa, koska tauoksi on määritelty 10 minuuttia, vaan vaaratilanteet joita tuli useita, kun etuysin seiskan jälkeen pelaajat joko etsivät kahdeksatta väylää tai oikaisivat sen tiiauspaikalle takaysin yhdennentoista greenin takaa. Molempia tapahtui useasti ja molemmista aiheutui vaaratilanteita. Muunlaista ratkaisua ei ongelmaan ole keksitty, vaikka se vieläkin pelaajia harmittaa, nyky-ysin pelaaminen on aika juhlavaa =).

    #1301076 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    KL1 – juu Parkia tarkoitin, menee näin vanhemmiten sekat sukaisin.

    Golftintti: jos tuo on syy niin se kyllä ratkeaisi yksinkertaisella viitoituksella. Ei ole likimainkaan hankalin risteys suomalaisilla golfkentillä.

    #1301094 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Tämän vuoden tuloksista on jäänyt ilmeisesti epähuomiossa pois painokertoimien vaikutus. Ne ovat:

    Design, reititys ja pelattavuus 2,0
    Kunto ja viimeistely 1,5
    Esteettisyys 1,5
    Muut 1,0

    Minua kiinnostaisi myös ranking jossa huomioitaisiin vain nämä kolme tärkeimmiksi koettua asiaa.

    #1301096 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    PG

    Ei ole jäänyt pois. Kolme ensin mainitsemaasi kriteeriä vaikuttavat lopputulokseen yhteensä yhtä paljon kuin nuo muut yhteensä. Koska näin on, arvioinnin nimessä pitäisi mielestäni tulla esiin myös nuo muut. Kenttärankigin sijaan esim. kenttäelämysranking eli nimessä kenttä ja fiilis fifty-fifty.

    #1301097 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Tarkoitin että selitys on jäänyt pois. Sori epäselvä ilmaisuni.

    #1301104 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Syy Linnagolfin loppuväylien vaihtumiseen ei ole klubille tulevien asiakkaiden puute, joka ei ehkä edes pitäisi paikkaansa, koska tauoksi on määritelty 10 minuuttia, vaan vaaratilanteet joita tuli useita, kun etuysin seiskan jälkeen pelaajat joko etsivät kahdeksatta väylää tai oikaisivat sen tiiauspaikalle takaysin yhdennentoista greenin takaa. Molempia tapahtui useasti ja molemmista aiheutui vaaratilanteita. Muunlaista ratkaisua ei ongelmaan ole keksitty, vaikka se vieläkin pelaajia harmittaa, nyky-ysin pelaaminen on aika juhlavaa =).

    Juttelin juuri kahden Linnan pitkäaikaisen osakkaan kanssa ja kummallakin oli eri selitys. Toinen oli klubitalon valmistuminen ja halu/tarve ohjata asiakkaita sinne tauolle, ja toinen oli lyhyemmät siirtymät. Jälkimmäinen tuntuu hyvinkin järkevältä syyltä.

    Alunperin tuo järjestys haluttiin juuri sellaiseksi, jotta päätösreiän viheriö olisi klubin edessä, kuten isommissa kisoissa on edelleen. Nykyjärjestyksellä kierros päättyy sinne pellolle melko kauas klubitalosta, joskin sieltä käsin kuulemma se linna näkyy hienosti. Kilpailun päätösreikänä tuo ei kuitenkaan ole ihan sieltä parhaasta päästä mahdollisen yleisön kannalta.

    #1301124 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Liittyen Linnagolfin reitykseen, eikö
    – isommissa kilpailuissa pelataan ison kisan ehdoilla, eli varmaankin päädytään klubitalon eteen
    – normaaleissakin oloissa vaihdellaan pelijärjestystä (esim. viimeksi kesällä pelatessani aloitettiin 10-tiiltä)
    – ihan normi harkkakierroksella, onko sillä niin suurta väliä, missä järjestyksessä ysit pelataan (kunhan ei siirtymät muutu kohtuuttomiksi)

    #1301125 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Liittyen Linnagolfin reitykseen, eikö
    – isommissa kilpailuissa pelataan ison kisan ehdoilla, eli varmaankin päädytään klubitalon eteen
    – normaaleissakin oloissa vaihdellaan pelijärjestystä (esim. viimeksi kesällä pelatessani aloitettiin 10-tiiltä)
    – ihan normi harkkakierroksella, onko sillä niin suurta väliä, missä järjestyksessä ysit pelataan (kunhan ei siirtymät muutu kohtuuttomiksi)

    Muistan olleeni jossakin kisassa jonkinlaisen toimitsijan roolissa, ja siinä kisassa lähtöjä oli myös 10-tiiltä. Tuohan ei siis ole sinällään mikään ongelma vaihtaa ysien pelijärjestystä, mutta kuten tässä alkuillasta erään Linnan osakkaan kanssa keskustelin, niin onhan pelaajan kannalta kaikkein miellyttävin tilanne sellainen, että ykköstii on siinä harjoitusalueiden välittömässä läheisyydessä eikä 100 metrin päässä pusikossa…

    Harkkakierroksilla on ylipäätään ihan sama mitä, missä, milloin, miten ja kenen kanssa.

    #1301126 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    harjoitusalueiden välittömässä läheisyydessä eikä 100 metrin päässä pusikossa…

    100 m on aika lähellä – pusikossa tai pellolla. Aika usein melko paljon kauempana – esim Kytäjällä tai Masterissa automatkan päässä.

    #1301127 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Niin, joillakin kentillä suunnittelu todellakin on epäonnistunut.

    #1301129 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Ihmeen paljon näitä golfkenttiä on Suomessa, ottaen huomioon harrastajamäärän. Osa niistä sitten on mitä on, toiset pelattavampia, toiset ei.

    Vuosaaresta vielä, täytyy kyllä ihmetellä mitä on suunnitteluvaiheessa oikein mietitty, edestakaisin ravaamista sieltä sillan alta ja takaisin toiselle puolelle. Sitten sama uudestaan ja vielä uudestaan. Helposti 12 kilometriä kävelyä täysi kierros. Sekavampaa opastekyltitystä saa hakea, ensikertalainen eksyy varmasti. Nekin on kuulemma uusia, mitäköhän touhu oli ennen kylttejä? Suojaverkot on näön vuoksi, ei korkeus riitä alkuunkaan.

    Eikö nyt 9 reikää olisi riittänyt, olisi paljon väljempää ja ei tarvitsisi väistellä toisten avauksia?

    #1301130 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Katsoin hieman kenttien ranking järjestystä ja näyttäisi siltä, että kentän käyttöaste olisi merkittävä tulokseen vaikuttava tekijä. ”Tukkoinen” pelikokemus taitaa pudottaa pisteitä ko kentän osalta kautta linjan. Lähes tyhjä kenttä saa ”helpommin” hyviä arvioita. Kuten on jo todettu, taitaa olla viihdettä koko tutkimus.

    #1301131 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    eikka: Katsoin hieman kenttien ranking järjestystä ja näyttäisi siltä, että kentän käyttöaste olisi merkittävä tulokseen vaikuttava tekijä. ”Tukkoinen” pelikokemus taitaa pudottaa pisteitä ko kentän osalta kautta linjan. Lähes tyhjä kenttä saa ”helpommin” hyviä arvioita. Kuten on jo todettu, taitaa olla viihdettä koko tutkimus.

    Kentän ruuhkaisuus tai pelin sujuvuus on yksi kaikkein ratkaisevimmista tekijöistä golfkierroksen pelikokemukseen. Esimerkkinä pelasin viime vuonna La Mangan pari kenttää viime vuonna. Kumpikin kierros oli rasittavan hidas. West erityisesti, jossa vielä tiipaikat oli vedetty turisteille eteen – mikä lisäsi entisestään avauksen vaikeutta/hitautta. Noiden kierrosten jälkeen oma päätökseni oli ”never again”. Pitäisikö siis arvioinneissa antaa tuollaiselle kentälle korkeat vai matalat arvostelut ??

    #1301132 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    N.Tyry reagoi kenttärankingin tekemällä oman ”oikean” listan. Hänellä on ihan hyvät perusteet, joskin hyvin subjektiiviset. Kriteerinä on yksinomaan golfkenttä, eikä edes kentän kunto (vrt. Kytäjän kommentit). Nikke myös arvottaa kenttiä kilpapelaajan näkökulmasta ja ehkä lähinnä takatiiltä pelattaessa.

    On tosiaan subjektiivinen näkemys Tyryltä, kun arvottaa kenttää kilpapelaajan näkökulmasta, mutta kentän kunto ei ole kriteeri. Niin on isänsä poika, että.

    #1301134 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Hyvä huomio, haetaanko tässä nyt parasta kenttää kilpapelaajan vai klubipelaajan näkökulmasta? Kaksi täysin eri asiaa. Käsittääkseni kysely tehtiin tavallisille klubipelaajille, kun vastauksia oli useita tuhansia.

    #1301135 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Kentän ruuhkaisuus tai pelin sujuvuus on yksi kaikkein ratkaisevimmista tekijöistä golfkierroksen pelikokemukseen. Esimerkkinä pelasin viime vuonna La Mangan pari kenttää viime vuonna. Kumpikin kierros oli rasittavan hidas.

    Kyselyssä selvitettiin Suomen golfkenttien paremmuusjärjestystä, ei Espanjan. Yleisellä tasolla, Espanjan golfkenttien ongelmat ovat riittämätön kastelu ja suunnitteluun liittyvät virheet. Ainakin Costa Blancan suunnalla melkein kaikki kentät ovat täynnä bunkkereita, isoja ja pieniä.

    Toinen on palvelukulttuurin puuttuminen Espanjassa, joka on sitten hieman syvemmällä olevampi ongelma. Jos tapaat klubilla ystävällisen ja englantia edes kohtuullisesti osaavan, hän on yleensä ei paikallinen. Yllä olevasta johtuen minäkin suuntaan piakkoin Floridaan pelaamaan, saa rahalleen enemmän vastinetta.

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 105)
Vastaa aiheeseen: Kenttäranking 2019

Etusivu Foorumit Yleistä Kenttäranking 2019