16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Ilmoittautuminen ennen kierrosta, miksi?

Etusivu Foorumit Yleistä Ilmoittautuminen ennen kierrosta, miksi?

Esillä 12 viestiä, 51 - 62 (kaikkiaan 62)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Moni tuttu pelaa pääkaupunkiseudulla ja kiroilee 5 tunnin kierroksia jatkuvasti. Pari vuotta sitten täälläkään ei muusta keskusteltu kuin ”hitaasta pelaamisesta”, nyt ei sanaakaan.

    Useimmilla kentillä osakkaat ja jäsenet voivat tarvittaessa mennä kierrokselleen suoraan. Kirjausrutiinin voi hoitaa netissä..
    Mutta normaalisti klubille mentäessä on kiva käydä tervehtimässä samalla kun asioi kahvilassa/terassilla ennen kierrosta,

    Yleensä caddiellä on paljon muutakin virkaa ja huolehdittavaa kuin kierroksen kirjaaminen. Varsinkin vieraspelaajien osalta.
    – vaikka monet rutiinit voidaan vieraidenkin osalta suorittaa sähköisesti niin paljon jää myös henkilökohtaisesti palveltavaksi.
    – cm suorittaa myös osansa valvonnasta (loppuviimeksi on aika paljon erilaisia asioita joita pitää seurata) ja tarvittessa ohjeistaa muutenkin pelaajia jo ennen kierrosta.

    Caddiellä on tärkeä homma ja heidän ystävällinen palveluasenteensa kertoo, asiaa ymmärtävälle vieraalle, kentän toiminnasta paljon enemmän kuin moni arvaakaan. Arvostan ja nostan heille hattuani joka kerta kun astun klubin ovesta sisälle.

    ”Arvostan ja nostan heille hattuani joka kerta kun astun klubin ovesta sisälle.”
    Ennen vanhaan herrasmiehet otti lakin päästä sisälle tullessaan. Vain juntit kulki lippis päässä sisällä.

    Nimetön

    Ehkä kannattas alkaa pelaamaan reippaammin jos kierros kestää 5h? Kiroilu ei auta. Paitsi että vikahan ei koskaan ole itsessä. Mä kyllä pelaan pk seudulla 3,5h kierroksia, joskus harvoin kestää 4h. Jos ei itse ole vätys niin pitää vaihtaa kenttää.. ellei ole osakkeen loukussa.

    Minä ainakin tykkään käydä ilmoittautumassa vanhaan hyvään tapaan cädärin tiskillä ja tervehtimässä reippaita kesätyöläisiä!

    Tiedän toki, että me suomalaiset olemme kyllä aika ujoa ja juroa väkeä, eikä itselle ”turhien” ihmisten tervehtiminen maita.

    KL1

    Minä ainakin tykkään käydä ilmoittautumassa vanhaan hyvään tapaan cädärin tiskillä ja tervehtimässä reippaita kesätyöläisiä!

    Normaalitilanteessa noin voikin tehdä, mutta käsittääkseni elämme edelleen pandemian kourissa, jolloin kaikki turha kontakti on todellakin turhaa.

    Otetaan tähän kuitenkin toinenkin näkökulma. Jos ja kun sillä tiskin takana touhuavalla henkilöllä on ihan oikea työ tehtävänään, niin kuinka paljon häntä ilahduttaa, jos ovesta ramppaa jatkuvasti ihmisiä pelkästään tervehtimässä iloisia kesätyöntekijöitä, sen ilmoittautumisen kun voi tehdä myös sähköisesti?

    KL1

    Gloffare kirjoitti:

    cm suorittaa myös osansa valvonnasta

    Minkälaista valvontaa sinun kotikentilläsi cm suorittaa?

    Meillä ainoastaan kirjataan ilmoittautumatta jääneet ja heille lähetetään muistutus. En tosin tiedä tekeekö sen cädäri vai vanhempi caddiemaster sieltä toimistosta käsin, veikkaan jälkimmäistä.

    Otetaan tähän kuitenkin toinenkin näkökulma. Jos ja kun sillä tiskin takana touhuavalla henkilöllä on ihan oikea työ tehtävänään, niin kuinka paljon häntä ilahduttaa, jos ovesta ramppaa jatkuvasti ihmisiä pelkästään tervehtimässä iloisia kesätyöntekijöitä, sen ilmoittautumisen kun voi tehdä myös sähköisesti?

    Tämähän on suoraan veroparatiisiin paenneen ja miljoonansa piilottaneen pankkiiri Wahlroosin ajatuksia. Tiskin takana pankissa työskentelevällä virkailijalla ei ole aikaa lakaista hiekkaa lattialta, jota pankin asiakkaat tuovat sisään joka päivä.

    Klubitalon kesätyöntekijät ovat ilahtuneita kun jäsen tai vieraspelaaja saapuu. Tutut vaihtavat muutaman sanan, vieraatkin. Olisi outoa väittää, että heillä on joku ”oikea työ”, joka häiriintyy kun asiakas tulee tiskille. Mikähän se oikea työ mahtaa olla? Olisiko se oikea työ palvella asiakkaita. Kommentin laittanut elää ihan omassa kuplassaan.

    Jotta tämä besserwisser ei lamaannu täysin, niin sähköinen vahvistus on ihan paikallaan. Sen teen. Silti käyn klubitalolla, otan kahvin ja huikkaan tutulle caddielle tervehdyksen.

    Kuka on caddiemaster ja kuka caddie:Lassin selvennys

    Tämähän on suoraan veroparatiisiin paenneen ja miljoonansa piilottaneen pankkiiri Wahlroosin ajatuksia

    Hole in One 🙂

    Ja pelaisi mielellään golfkierroksensa niin, että ei tarvitsisi edes käydä kentällä?

    huikkaan tutulle caddielle tervehdyksen

    Turvallisen plexilasin takana istuvalle tutulle caddiemasterille tervehdyksen huikkaaminen on samalla pieni kiitos siitä, että tämä on vastaillut aina lähettämiini sähköposteihin (WHS tasoituksessa häikkää tai jotain jäsenyyteen liittyvää).

    Jotkin kentät osaavat tämän asian paremmin kuin toiset. Sain moitteita kierroksen jälkeen kun en ilmoittautunut. Unohdin sanoa että ”ilmottaudun kierrokselle” kun kävin maksamassa vieraani green feen….

    KL1

    Klubitalon kesätyöntekijät ovat ilahtuneita kun jäsen tai vieraspelaaja saapuu.

    Onko näin? Kaupan kassakin varmasti ilahtuu, kun joutilaana olo keskeytyy asiakkaan ladatessa ostoksiaan hihnan päähän, pääseehän hän tekemään palkkaansa oikeuttavia käsien liikkeitä.

    Olisi outoa väittää, että heillä on joku ”oikea työ”, joka häiriintyy kun asiakas tulee tiskille.

    En tietääkseni käyttänyt termiä ’oikea työ’, vaan yritin kertoa asiaan kenties vähemmän vihkiytyneille, että noilla tiskin takana hymyileville ihmisille on tupattu kaikenlaista muutakin tekemistä kuin vain ilmoittautumisten vastaanottamista ja vieraspelaajien rahastamista. Ja selvyyden vuoksi tällaista meno on vain vilkkailla kentillä, ei siis siellä maaseudun sellaisilla kentillä, joilla ei tarvitse varata aikaa päästäkseen pelaamaan.

    Mikähän se oikea työ mahtaa olla? Olisiko se oikea työ palvella asiakkaita.

    Totta kai se työ on palvella asiakkaita, mutta jos kentän omat pelaajat osaisivat ilmoittauttua sähköisesti eikä siellä vastaanotossa ramppaisi ihmisiä, joiden harhaisissa kuvitelmissa juuri hänen ilmestymisensä toimistoon tekee tiskin takana touhuavan asiakaspalvelijan päivästä loistavan, niin tuolle asiakaspalvelijalle riittäisi aikaa vaikkapa vastata puhelimeen, myydä pro shopin tuotteita, ohjeistaa kentälle ensi kertaa saapuneita pelaajia tai niitä seitsemäätoista muuta hommaa, jotka olisivat tarpeen.

    Kommentin laittanut elää ihan omassa kuplassaan.

    Taitaa pikemminkin olla niin, että @peruspelaaja elää aivan omassa kuplassaan kuvitellen, että jollain yrityksellä olisi varaa pitää ihmistä pelkästään tervehtimässä sisään tulevia. Hymy puolin ja toisin kun ei tuo yrityksen kassaan yhtään euroa…

Esillä 12 viestiä, 51 - 62 (kaikkiaan 62)
Vastaa aiheeseen: Ilmoittautuminen ennen kierrosta, miksi?

Etusivu Foorumit Yleistä Ilmoittautuminen ennen kierrosta, miksi?