14.– 21.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[17][26]
KilpailuaSuomalaista

Hillside Golf konkurssiin – Löytyykö uusi yrittäjä?

Etusivu Foorumit Yleistä Hillside Golf konkurssiin – Löytyykö uusi yrittäjä?

Esillä 25 viestiä, 126 - 150 (kaikkiaan 152)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #1281681 Ilmoita asiaton viesti

    Ryis: Niin kuin aikaisemmin kirjoitinkin että olisi ollut ihmeellistä jos ulkopuoliset (osakkeiden omistajat) olisivat joutuneet maksamaan muiden (golf yhtiö) velkaa.

    Kuinkahan ulkopuolisia osakkaat tässä tapauksessa ovat?

    He ovat olleet yhtiökokouksessa yhdessä päättämässä velanotosta ja maksaneetkin kyseisten yhtiövelkojen lyhennyksiä jo vuosikausia.

    Yhtiö = Yhtiön omistajat eli osakkaat.

    Jos osakkaat ovat yhtiöjärjestyksessä mainitulla tavalla sitoutuneet maksamaan, kukin oman osakekohtaisen osuutensa, yhteisellä päätöksellään ottamastaan yhtiövelasta, niin ei heitä voi oikein ulkopuolisinakaan pitää. Jo vanhat roomalaiset sanoivat ”velka on veli otettaessa mutta veljenpoika takaisin maksettaessa”.

    Toivotaan kuitenkin parasta osakkaiden kannalta. Pesänhoitajan ratkaisulla voi olla merkitystä myös mahdollisten tulevien tapausten osalta. Siksi HillSide Oy:n konkurssipesän päätöksillä on kiinnostusta yleisemminkin.

    #1281698 Ilmoita asiaton viesti

    Toivotaan kuitenkin parasta osakkaiden kannalta. Pesänhoitajan ratkaisulla voi olla merkitystä myös mahdollisten tulevien tapausten osalta. Siksi HillSide Oy:n konkurssipesän päätöksillä on kiinnostusta yleisemminkin.

    Meinaatko että pesänhoitaja tekee asiassa ratkaisun että peritäänkö vai ei? Jos perinnälle löytyisi jokin laillinen peruste niin tottakai rahat perittäisiin, muutenhan pesänhoitaja joutuisi vastuuseen sadoista tuhansista/miljoonista jos vain päättäis että ei nyt vain viitsi periä rahoja.

    Yhtiö ei ole = osakkeenomistajat, yhtiö on oma juridinen ”henkilö” ja se on ottanut lainan, ei osakkaat vaikka ovat päätökseen mahdollisesti yhtiökokouksessa osallistuneet.

    Näin kirjoitin jo sivulla 4.
    ”Osakkeenomistajaa ei voida yhtiökokouksen päätöksellä tai edes yhtiöjärjestyksen määräyksillä saattaa henkilökohtaiseen vastuuseen yhtiön veloista. Jopa täysin yksimielinen tätä koskeva yhtiökokouksen päätös on mitätön.”

    #1281721 Ilmoita asiaton viesti

    Konkurssipesä on julkistanut kantansa:

    Konkurssipesä on selvittänyt osakkeenomistajien asemaan ja vastikkeenmaksuvelvollisuuksiin liittyviä asioita perusteellisesti ja muodostanut oman kantansa, jonka myös konkurssin suurimmat velkojat ovat hyväksyneet.

    Konkurssipesän näkemyksen mukaan osakkeenomistajien vastikkeenmaksuvelvollisuus on päättynyt Vihti Hill Side Golf & Country Club Oy:n konkurssiin asettamishetkellä 22.1.2019, eikä uusia vastikkeita tulla määräämään, eivätkä osakkeenomistajat ole vastikkeenmaksuvelvollisia 2019 tai sen jälkeiseltä ajalta. Ennen konkurssiin asettamista laskutetut ja maksamattomat vastikevelvoitteet pysyvät kuitenkin voimassa ja konkurssipesä tulee perimään niitä osakkeenomistajilta.

    #1281727 Ilmoita asiaton viesti

    Eli velkaosuuden maksaneet menettivät rahansa ja maksamtta jättäneiltä osuuttaan ei peritä?

    #1281744 Ilmoita asiaton viesti

    skuuppari: Ennen konkurssiin asettamista laskutetut ja maksamattomat vastikevelvoitteet pysyvät kuitenkin voimassa ja konkurssipesä tulee perimään niitä osakkeenomistajilta.

    Tuonkin ilmoituksen sanamuoto jättää vielä auki sen mitä loppuviimeksi tarkoitetaan ”maksamattomilla vastikevelvollisuuksilla”?
    – onko kysymyksessä pelkästään ne osakkaat jotka jättivät kokonaan maksamatta vuoden 2018 vastikelaskunsa?
    – vai kattaako velvoitteet muitakin osakkaita? Poislukien ne osakkaat (n. 170 kpl) jotka maksoivat oman osuutensa (2018 yhtiökokouksen päätöksellä tehdyn yhtiöjärjestyksen muutoksen mukaisesti, osakekohtaisesti jyvitetyistä yhtiölainoista) jo viime vuonna.

    Toivotaan että asia etenee jatkossa kuten nimim. ”Ruis” on edellä kertonut. Sehän tarkoittaisi käytännössä sitä että pankki ja takaajat jakavat vastuunsa/vahinkonsa maksamatta jääneistä yhtiöveloista. Jokuhan ne kuitenkin viimekädessä maksaa..eivät ne ilmaankaan haihdu.

    #1281746 Ilmoita asiaton viesti

    Tuonkin ilmoituksen sanamuoto jättää vielä auki sen mitä loppuviimeksi tarkoitetaan ”maksamattomilla vastikevelvollisuuksilla”?

    Helpottaako ymmärtämistä jos ei jätä alkua pois ”laskutetut ja maksamattomat vastikevelvoitteet”

    En tiedä mitä HillSiden maksut ovat olleet, mutta jos kesällä 2018 vastike oli 600 ja rahoitusvastike 500 ja jos/kun ne oli laskutettu esim. maaliskuussa niin molempia peritään siltä osin kun ovat maksamatta ja jos joku oli jo maksanut velkaosuutensa pois niin hän ei saanut kuin 600 euron vastikemaksun. Mutta jos rahoitusvastikkeen jälkeen velkaosuutta oli jäljellä esim. 3000,- niin sitä ei ollut vielä laskutettu.

    Lainan antajalla on aina luottotappioriski ja nyt se toteutui. Samoin takaajalla on aina riski joutua maksumieheksi.

    #1281750 Ilmoita asiaton viesti

    Hillsiden tapauksessa minua vielä kummastuttaa se, miksi 170 osakasta maksoi ennakkoon velkaosuutensa sekä vielä muuntomaksun K-osakkaaksi. Konkurssissa nämä ennakkoon maksetut velkaosuudet menivät tavallaan hukkaan. Miten on siis mahdollista, että noinkin monta osakasta maksoi turhaan velkaosuutensa ja lisäksi sen muuntomaksun K-osakkeiksi.

    Heti siis kyseisen päätöksen jälkeen parin kuukauden kuluttua yhtiö päätettiin yksimielisesti hakea konkurssiin. Oliko jossain kohdin näitä 170 osakasta harhautettu vai oliko tosiaan vielä syksyllä käsitys, että yhtiötä ei haettaisi konkurssiin. Voisiko joku kyseisistä osakkaista (vaikka anonyymisti) avata tätä ”dilemmaa”?

    #1281768 Ilmoita asiaton viesti

    Putti-Possu:

    Hillsiden tapauksessa minua vielä kummastuttaa se, miksi 170 osakasta maksoi ennakkoon velkaosuutensa sekä vielä muuntomaksun K-osakkaaksi. Konkurssissa nämä ennakkoon maksetut velkaosuudet menivät tavallaan hukkaan. Miten on siis mahdollista, että noinkin monta osakasta maksoi turhaan velkaosuutensa ja lisäksi sen muuntomaksun K-osakkeiksi. Heti siis kyseisen päätöksen jälkeen parin kuukauden kuluttua yhtiö päätettiin yksimielisesti hakea konkurssiin. Oliko jossain kohdin näitä 170 osakasta harhautettu vai oliko tosiaan vielä syksyllä käsitys, että yhtiötä ei haettaisi konkurssiin.

    Tätä sopii tosiaan ihmetellä, eikä varmaan paljon naurata näitä velkaosuuden pois maksaneita osakkaita. Sen verran kuitenkin korjaisin että ei yhtiössä mitään ”yksimielistä päätöstä” ole tehty konkurssiin hakemisesta, vaan yksinkertaisesti yhtiön hallitushan (tai siis sen entinen hallitus …) itse päätti hakea yhtiön konkurssiin. Se että tällaisesta asiasta keskusteltiin yhtiökokouksessa ja kaiketi ajatuksen myös saaden kannatusta osallistuneiden kesken ei asiaa mitenkään muuta.

    Myös konkurssipesän/hoitajan tiedotteen (jos sellainen siis oikeasti on annettu) sisältö sellaisenaan jättää edelleen epäselväksi tuleeko pesä perimään osakekohtaisia velkoja jatkossa, sillä siinä puhutaan vain vastikemaksuista.

    #1281770 Ilmoita asiaton viesti

    haamu: Myös konkurssipesän/hoitajan tiedotteen (jos sellainen siis oikeasti on annettu) sisältö sellaisenaan jättää edelleen epäselväksi tuleeko pesä perimään osakekohtaisia velkoja jatkossa, sillä siinä puhutaan vain vastikemaksuista.

    Millä perusteella ajattelet, että yhtiön velkoja voitaisiin periä yhtiön osakkailta. Ymmärtääkseni mitään takauksia tai yhteisvastuullisuutta ei näillä lainoilla ole ollut, eikä yhtiöjärjestyksen ”jyvitys” -päätöksellä, voida sitoa osakkaita velallisiksi tai takaajiksi.

    #1281774 Ilmoita asiaton viesti

    Putti-Possu kysyi haamulta:

    Millä perusteella ajattelet, että yhtiön velkoja voitaisiin periä yhtiön osakkailta. Ymmärtääkseni mitään takauksia tai yhteisvastuullisuutta ei näillä lainoilla ole ollut, eikä yhtiöjärjestyksen ”jyvitys” -päätöksellä, voida sitoa osakkaita velallisiksi tai takaajiksi.

    En millään perusteella, enkä tosiaankaan ole lainkaan varma siitä että näin pesä voisi menestyksellä edetä. Mainitsin vain että jos täällä ilmoitettu sanamuoto pesän antamasta tiedotteesta pitää paikkansa, en ainakaan sen perusteella vielä tekisi sellaista johtopäätöstä että pesä sitoutuisi pidättäytymään velkojen perimisestä jatkossa. Voihan tuo hyvin kuitenkin olla päätöksensä, kuka tietää.Velkojen takaaminen taas on täysin eri asia eikä liity tähän ja sama koskee myös yhteisvastuullisuutta, ei siitäkään ole tässä kyse.

    Ja jos kerran velkojat tyytyvät tilanteeseen niin eipä siinä varmaan valittamista kellään ole? Poislukien ehkä ne velkansa pois maksaneet tietysti.

    #1281938 Ilmoita asiaton viesti

    Olen kysynyt asiaa asianajajalta jo pari vuotta sitten. Osakas on vastuussa yhtiön veloista sijoittamallaan pääomalla. Siis osakeomistuksellaan. Osuus yhtiön velkoihin on sidottu siis osakkeeseen ja siihen sijoitettuun pääomaan. Osake ja sijoitettu pääoma meni konkurssissa riippumatta pajonko oli tai ei ollut sijoittanut.

    Jos joku oli maksanut laskennallisen osuutensa yhtiön velasta, oli hän sijoittanut yhtiöön enemmän, vapaaehtoisesti.

    Osakkaalla ei ole mahdollisuutta vaatia takaisin yhtiöön sijoittamaansa pääomaa konkurssitilanteessa. Ei pienempää, eikä suurempaa.

    Jos osakas sijoittamaansa pääoman lisäksi sitoutuu maksamaan jotakin yhtiön velasta, esim panttaamalla omaisuutta tai antamalla omavelkaisen tai yhteisvastuullisen takauksen, tilanne on toinen.

    #1281945 Ilmoita asiaton viesti

    Osake ja sijoitettu pääoma meni konkurssissa riippumatta pajonko oli tai ei ollut sijoittanut.
    Jos joku oli maksanut laskennallisen osuutensa yhtiön velasta, oli hän sijoittanut yhtiöön enemmän, vapaaehtoisesti.
    Osakkaalla ei ole mahdollisuutta vaatia takaisin yhtiöön sijoittamaansa pääomaa konkurssitilanteessa. Ei pienempää, eikä suurempaa.

    Näin minäkin asian ymmärrän. Toki sillä täydennyksellä, että mikäli konkurssipesässä on varallisuutta sen jälkeen, kun pesän kulut ja velkat on maksettu, niin jako-osuuteen nämä velkaosuudet voivat vaikuttaa. Eli jos velkojen jälkeen olisi jäljellä esimerkiksi miljoona euroa, jaetaanko tämä tasan osakkeiden kesken vai vain niiden kesken, jotka ovat velkaosuutensa maksaneet etukäteen.

    Tämä kysymys lienee Hillsiden tapauksessa lähinnä teoreettinen, kun tuskin jako-osuutta jää.

    #1281951 Ilmoita asiaton viesti

    Jaa..a, tällaista vaihtoehtoa en tullut kysyneeksi kun yhtln omaisuuden realisoinnista on saatavissa max n.2 miljoonaa ja velat on ainakin 4,5.

    Josko täällä olisi joku lainoppinut joka voisi asiaa selventää. Ymmärtääkseni osakkeet ja niihin liittyvät oikeudet ovat menneet konkurssiin asettamisen myötä. Velkojilla ja konkurssipesällä lienee nyt oikeuksia, Sijoiitajilla/omistajilla ei liene sen enempää oikeuksia kuin velvollisuuksiaan kuin maksamattomien erääntyneiden vaatikkeiden osalta.

    #1281955 Ilmoita asiaton viesti

    Pulli-Paavo:Josko täällä olisi joku lainoppinut joka voisi asiaa selventää. Ymmärtääkseni osakkeet ja niihin liittyvät oikeudet ovat menneet konkurssiin asettamisen myötä. Velkojilla ja konkurssipesällä lienee nyt oikeuksia, Sijoiitajilla/omistajilla ei liene sen enempää oikeuksia kuin velvollisuuksiaan kuin maksamattomien erääntyneiden vaatikkeiden osalta.

    Toistaiseksi konkurssipesän asioista päättää pesänhoitaja sekä velkojat. Osakkailla ei ole tässä vaiheessa mitään sanomista..
    – heidän vuoronsa toki saattaa tulla siinä vaiheessa kun pesä mahdollisesti velkoo saataviaan.

    Vielä on selvittämättä sekin onko osakkaiden kohdalla kysymys vastikkeista vai yhtiövelkaosuuksista.
    – päätellen täälläkin aikaisemmin esitetystä yhtiöjärjestyksen muutoksesta(2018) kysymys on ollut osakkeille jyvitetyistä velkaosuuksista.
    – em. perusteella olen ymmärtänyt että ns. 170 osakasta eivät maksaneet lainavastikkeita vaan heille jyvitetyn osuuden yhtiön veloista.

    Lainavastike vs. jyvitetty osuus yhtiöveloista ei välttämättä ole sama asia osakkaan kannalta.
    – mutta mitä ne mahdollisesti ovat? Se saattaa tulla kiistan kohteeksi.

    #1281956 Ilmoita asiaton viesti

    Siis jauhaminen jatkuu, luitko mahdollisesti edellisen viestini? This case is closed.

    #1281957 Ilmoita asiaton viesti

    Pulli-Paavo: Osakas on vastuussa yhtiön veloista sijoittamallaan pääomalla.

    Periaatteessa juuri näin.. Poikkeuksena on se jos esim. yhtiöjärjestyksessä määrätään osakkeille/osakkaille maksuvelvoitteita. Useimpien golfosakeyhtiöiden kohdalla tällaisia on olemassa (esim. laina- ja hoitovastikkeet).
    – osakeyhtiössä voidaan myös päättää muistakin maksuista.
    – päätökset tulee tehdä laissa määriteltyjen edellytysten mukaisesti.

    #1281958 Ilmoita asiaton viesti

    Pulli-Paavo: Siis jauhaminen jatkuu, luitko mahdollisesti edellisen viestini? This case is closed.

    Osakkaiden kannalta on varmasti toivottavaa jos näin olisi..
    eikä konkurssipesällä/velkojilla ole vaatimuksia osakkailta.

    Mutta asiaan liittyen saattaa tulla vielä monenlaisia mutkia matkaan. En usko että tämä case loppuu kovinkaan nopeasti.

    #1281959 Ilmoita asiaton viesti

    Ihan vaan tiedoksi. Konkurssissa kaikki yhtiön oikeudet siirtyvät konkurssipesälle, joten case is closed. Yhtiökokouksen ja yhtiöjärjestyksen päätökset osakkaan vastuuista mitätöityvät. Erääntyneet saatavat peritään. Saat jännittää rauhassa jatkotoimia semminkin kun pesä on ilmoittanut vastuiden päättyneen.

    #1281962 Ilmoita asiaton viesti

    Sähköpostitse asia kysyttäessä konkurssipesänhoitaja vastasi:

    ”Vastikkeeseen kuuluvaa jyvitettyä velkaosuutta ei tulla perimään. Ainoastaan mahdollisia ennen konkurssia erääntyneitä vastikkeita tullaan perimään.”

    Eli osakkaat, jotka ovat hoitaneet aiempien vuosien velvoitteet eivät joudu enää maksamaan mitään tämän tiedon mukaan.

    #1281963 Ilmoita asiaton viesti

    Gloffare ei selvästikään tunne konkurssilainsäädäntöä. Lyhyesti sanottuna: toisten (tässä tapauksessa kenttäoyn) velkojen perimiseen osakkailta – heiltä tarvitaan omavelkainen takaus(sitoumus) joko rajoitettuna tai rajoittamattomana.
    Vakavin tapaus on se, että omavelkainen takaus on annettu takaajien osalta yhteisvastuullisesti (perustajaosakkaat ovat sen usein joutuneen antamaan). Vastikkeiden osalta toteutuu yhteisvastuullisuus, mutta oyn velkojen osalta ei. Konkurssiin mennyt yhtiö ei voi laskuttaa ja velottaa(uusia)vastikkeita. Eipä ole kenttäoyn tapauksissa rahoittaja omavelkaista takausta pelaajaosakkailta tietämäni mukaan vaatinut.

    Tässä tarinassa on ihan samanlaisia urbaaneja kuvitelmia kuin mennävuosia oli ”pelottelu” myyjän velvollisuudesta tarkistaa ostajan vastikkeen maksukyky ja -halu.
    Jopa golfpisteen sivustolla oli raportoitu asiasta kuinka toimareita oli seuraamassa lumekauppoihin syyllistyneen oikeudenkäyntiä. Oikeuden päätös oli langettava. Varoitettiin, että lumekauppoihin ei pidä sotkeentua. Vain epäsuoraan oli luettavissa, että syytettynä oli epärehellinen ostaja eikä myyjät. Osakkeidensa myyjiä ei syytettyjen pekillä ollut paitsi kotojärven tapauksessa ja heitäkään ei myyntitapahtumasta tuomittu.

    #1281992 Ilmoita asiaton viesti

    Ggolffari: Sähköpostitse asia kysyttäessä konkurssipesänhoitaja vastasi:

    ”Vastikkeeseen kuuluvaa jyvitettyä velkaosuutta ei tulla perimään. Ainoastaan mahdollisia ennen konkurssia erääntyneitä vastikkeita tullaan perimään.”
    Eli osakkaat, jotka ovat hoitaneet aiempien vuosien velvoitteet eivät joudu enää maksamaan mitään tämän tiedon mukaan.

    Tämä on periaatteessa hyvä tieto osakkaiden kannalta..ja asia varmistuu kun pesän asiat on (pesäluettelot tehty ja valvottu jne) hoidettu virallisesti ja mahdolliset valitukset käsitelty..
    – se ettei pesänhoitaja ole tässä tapauksessa lähtemässä perimään yhtiövelkoja ei kuitenkaan ole mikään itsestään selvä asia.
    – ilmeisesti hänen näkemyksensä on ettei löydy riittävän kestäviä perusteita ko. velkaosuuksien perimiseen. Velkojien puolelta saattaa mahdollisesti nousta toisenlaisia käsityksiä, mutta nekin vielä selviää käsittelyn yhteydessä.

    Kokonaisuuteen liittyy toki monia muitakin mielenkiintoisia seikkoja. Veikkaan edelleenkin ettei kaikkia käänteitä ole vielä nähty.

    #1281993 Ilmoita asiaton viesti

    gloffare: ja asia varmistuu kun pesän asiat on (pesäluettelot tehty ja valvottu jne) hoidettu virallisesti ja mahdolliset valitukset käsitelty..

    eipä ole ennen näin itsepäistä inttäjää forumilla ollut – jaksaa, jaksaa, jaksaa inttää ja hämmentää itsestään selvää asiaa. Onko jokin oma agenda, vai pelkkä luontainen jääräpäisyys 😉

    #1281997 Ilmoita asiaton viesti

    Sama kävi mielessä. Tulee ihan vanhat ajat mieleen kun tällä palstalla keskusteltiin krossaamisen tarpeellisuudesta osuma-alueella😳

    #1281998 Ilmoita asiaton viesti

    Taitaa olla samanlainen inttäjä ja golfin vastustaja kuin tuolla Hiekkaharjua käsittelevässä ryhmässä eräs! harmi!

    Pistetäänpä taas uutta tietoa kentän vuokrasopimuksen tilanteesta:

    https://www.hillsidegolf.fi/Uutiset/?blog=1851

    Tuosta opitaan lähinnä se, että vuokraaja (HillyBillyGolf Oy) toimii rajatulla riskillä, konkurssipesä katsoo, että kentän hoitaminen ja pelaamisen järjestäminen kaudeksi 2019 on positiivinen asia, kun pesä pyrkii myymään kentän uudelle yrittäjälle.

    Tiedotteessa ei muuten kerrota mitään osakkaiden veloista ja konkurssipesän suhtautumisesta epäonnisen sijoituksen tehneisiin. Tuo ei estäne yhden ”tuomiopäivän pasuunan” huikean analyysin jatkumista tässä ketjussa, ikävä kyllä.

Esillä 25 viestiä, 126 - 150 (kaikkiaan 152)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.

Etusivu Foorumit Yleistä Hillside Golf konkurssiin – Löytyykö uusi yrittäjä?