Etusivu › Foorumit › Kilpagolf & harjoittelu › Henkinen valmennus lapsena
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Kyllä vanhempien kannustus, sitoutuminen ja kotoa saadut eväät vaikuttavat merkittävästi urheilijan menestykseen. Olen seurannut sivusta ja vähän lähempääkin useita lajeja ja yhteisenä nimittäjänä menestyville urheilijoille on ollut kotoa saatu tuki ja innostus, miltei poikkeuksetta. Kyllä se niin on, ettei se nuori yleensä ota mitään harrastusta tosissaan, jos kotijoukot eivät kannusta ja ole innostuneita.
Juniorigolf kilpailuissa näyttää menestyvän miltei poikkeuksetta ne urheilijat, joiden vanhemmat kuljettavat väsymättä lastaan harrastuksen pariin ja ovat mukana tukemassa nuorta. Useimpien vanhemmat ovat myös mukana jossain roolissa seuran toiminnassa. Ne lapset, jotka jätetään hatjoituksiin ’päivähoitoon’, eivät välttämättä koskaan saa samanlaista kipinää.
Hyvänä esimerkkinä mm. se, että Golfliiton tällä viikolla nimeämissä vuoden 2011 valmennusryhmissä on edustettuna peräti 4 perhettä, joista on 2-3 nuorta mukana. Hakulat 2, Myllymäet 2, Kukkoset 3 ja Kurikat 2.
Tuolla ->Kualeppi kirjoitti: (16.12.2010 18:20:55)
No otetaanpas esille karski väite. Väitän, että urheilija menestyy parhaiten, kun pelaaja ei välitä yhtään mitään koko henkisestä valmennuksesta. Henkinen valmennus tehdään lajiharjoitteiden ja fyysisteiden harjoitteiden yhteydessä pelaajalta ’piilossa’.Tämän väitteen perustan siihen, että kun pelaajalla alkaa omasta mielestään olemaan tarve erilliselle mentaalivalmentajalle, hän on itsekin alkanut epäilemään, ettei oma kuuppa kestä. Ja tiukassa paikassa aletaan mietimään henkimaailman asioita, eikä itse suoritusta.
Golf, kuten moni muukin urheilulaji on URHEILUA, eli siinä pitää olla fyysinen kunto ja lajitaidot kohdallaan, että voi menestyä. Positiivinen ja onnistumiseen pyrkivä asenne yhdistettynä realistiseen minäkuvaan tukee tätä vahvasti. Henkinen valmennus ei tuota tuloksia, ellei se ole realistisessa suhteessa taitoihin ja fysiikkaan. Kysymys on osaltaan myös siitä, missä järjestyksessä nuo asiat kehittyvät. En usko, että ensin voidaan kehittää fysiikka ja taidot, ja jos se ei riitä, niin sitten otetaan mentaalipuoli mukaan. Kyllä taitoja ja fysiikkaa tukeva, oikein mitoitettu positiivinen itsetunto takaa varmasti paremman tuloksen, kuin päinvastoin.
Anekdoottina voin kertoa erään tuttavani kokemuksen amerikkalaisesta koulusta suomalaisena. Äidinkielessä lapsille opetettiin ilmaisua ja sanottiin, että kielioppi tulee sitten myöhemmin, ikään kuin itsestään. Paljon amerikkalaisten kanssa työskenneleenä voin sanoa, että tuolta pohjalta amerikkalainen aina liiottelee omia taitojaan ja osaamistaan. Kun tämä pohja yhdistetään sitten riittävään taitoon ja fysiikkaan, ihmeitä tapahtuu, kuten mm. USA:n jääkiekkojoukkueen osalta on muutamia kertoja nähty. Sama porukka on tosin myös flopannut pahan kerran, kun pelkkä hyvä itseluottamus ei aina ihan riitä.
Klubipelaaja kirjoitti: (16.12.2010 21:21:43)
Kualeppi kirjoitti: (16.12.2010 18:20:55)
No otetaanpas esille karski väite. Väitän, että urheilija menestyy parhaiten, kun pelaaja ei välitä yhtään mitään koko henkisestä valmennuksesta. Henkinen valmennus tehdään lajiharjoitteiden ja fyysisteiden harjoitteiden yhteydessä pelaajalta ’piilossa’.Tämän väitteen perustan siihen, että kun pelaajalla alkaa omasta mielestään olemaan tarve erilliselle mentaalivalmentajalle, hän on itsekin alkanut epäilemään, ettei oma kuuppa kestä. Ja tiukassa paikassa aletaan mietimään henkimaailman asioita, eikä itse suoritusta.
Golf, kuten moni muukin urheilulaji on URHEILUA, eli siinä pitää olla fyysinen kunto ja lajitaidot kohdallaan, että voi menestyä. Positiivinen ja onnistumiseen pyrkivä asenne yhdistettynä realistiseen minäkuvaan tukee tätä vahvasti. Henkinen valmennus ei tuota tuloksia, ellei se ole realistisessa suhteessa taitoihin ja fysiikkaan. Kysymys on osaltaan myös siitä, missä järjestyksessä nuo asiat kehittyvät. En usko, että ensin voidaan kehittää fysiikka ja taidot, ja jos se ei riitä, niin sitten otetaan mentaalipuoli mukaan. Kyllä taitoja ja fysiikkaa tukeva, oikein mitoitettu positiivinen itsetunto takaa varmasti paremman tuloksen, kuin päinvastoin.
Anekdoottina voin kertoa erään tuttavani kokemuksen amerikkalaisesta koulusta suomalaisena. Äidinkielessä lapsille opetettiin ilmaisua ja sanottiin, että kielioppi tulee sitten myöhemmin, ikään kuin itsestään. Paljon amerikkalaisten kanssa työskenneleenä voin sanoa, että tuolta pohjalta amerikkalainen aina liiottelee omia taitojaan ja osaamistaan. Kun tämä pohja yhdistetään sitten riittävään taitoon ja fysiikkaan, ihmeitä tapahtuu, kuten mm. USA:n jääkiekkojoukkueen osalta on muutamia kertoja nähty. Sama porukka on tosin myös flopannut pahan kerran, kun pelkkä hyvä itseluottamus ei aina ihan riitä.
On hyvä muistaa, että vaikka USA:ssa on erittäin kova voittamisen ja menestymisen kulttuuri urheilussa ja tämä todella luodaan pienestä pitäen kotona ja muussa ympäristössä, maa on täynnä niitä joilla rahkeet eivät riittäneet ja menestys ei ole päässyt edes alulle.
Näiden ihmisten suhteen kyseinen kulttuuri ei omien kokemuksieni mukaan ole mitenkään ihanteellinen. Viime kädessä se on kuitenkin seikka joka mielestäni määrittää kulttuurin kypsyyden suhteessa urheilemiseen.
TeesHot kirjoitti: (16.12.2010 21:18:51)
Kyllä vanhempien kannustus, sitoutuminen ja kotoa saadut eväät vaikuttavat merkittävästi urheilijan menestykseen. Olen seurannut sivusta ja vähän lähempääkin useita lajeja ja yhteisenä nimittäjänä menestyville urheilijoille on ollut kotoa saatu tuki ja innostus, miltei poikkeuksetta. Kyllä se niin on, ettei se nuori yleensä ota mitään harrastusta tosissaan, jos kotijoukot eivät kannusta ja ole innostuneita.
Juniorigolf kilpailuissa näyttää menestyvän miltei poikkeuksetta ne urheilijat, joiden vanhemmat kuljettavat väsymättä lastaan harrastuksen pariin ja ovat mukana tukemassa nuorta. Useimpien vanhemmat ovat myös mukana jossain roolissa seuran toiminnassa. Ne lapset, jotka jätetään hatjoituksiin ’päivähoitoon’, eivät välttämättä koskaan saa samanlaista kipinää.
Hyvänä esimerkkinä mm. se, että Golfliiton tällä viikolla nimeämissä vuoden 2011 valmennusryhmissä on edustettuna peräti 4 perhettä, joista on 2-3 nuorta mukana. Hakulat 2, Myllymäet 2, Kukkoset 3 ja Kurikat 2.
Tuolla ->Sanoisin tuon kuulostavan aika tutulta, allekirjoitan tuon aika perusteellisesti. Oman kokemuksen mukaan vanhemman rooli on myös aikalailla valmennuksellinen ja silloin aivan hemmetin tärkeää, että kun paljon pelataan yhdessä, myös tämä vanhempi on jotenkin tajuissaan siitä mistä tässä lajissa on kysymys ja mitä on oppinut ja mitä on opetettu. On niin hemmetin tavallista että pelaajalla esim swingi lähtee hakoteille eikä kukaan ole palauttamassa sitä heti kuosiin niin kehitys pysähtyy, tulee turhautumista alkaa v**ut*aa ja siinä menee hyvää aikaa hukkaan muutama viikko ja yllättäen kesä onkin ohi. ei se valmentaja ole siellä kentällä peliä ja tekemistä kovinkaan usein seuraamassa. Se että nuoret pelaa keskenään on mun kokemuksen mukaan vähän vaarallista kehittymisen kannalta. Siinä pitäisi olla niin paljon uskallusta ja ymmärrystä teknikkaa kohtaa että harhapoluille ei joudu ja se myös uskalletaan kaverille kertoa eikä vastaanottaja ota sitä negatiivisena asiana. Valitettavasti siellä kuitenkin aivan liian usein keskitytään sen scoren tekemiseen eikä katsella/osata katsoa jos joku tekniikkapuoli lähtee liukumaan harhateille. Sieltä palaaminen vie taas oman aikansa.
TeesHot kirjoitti: (16.12.2010 21:18:51)
Kyllä vanhempien kannustus, sitoutuminen ja kotoa saadut eväät vaikuttavat merkittävästi urheilijan menestykseen. Olen seurannut sivusta ja vähän lähempääkin useita lajeja ja yhteisenä nimittäjänä menestyville urheilijoille on ollut kotoa saatu tuki ja innostus, miltei poikkeuksetta. Kyllä se niin on, ettei se nuori yleensä ota mitään harrastusta tosissaan, jos kotijoukot eivät kannusta ja ole innostuneita.
Juniorigolf kilpailuissa näyttää menestyvän miltei poikkeuksetta ne urheilijat, joiden vanhemmat kuljettavat väsymättä lastaan harrastuksen pariin ja ovat mukana tukemassa nuorta. Useimpien vanhemmat ovat myös mukana jossain roolissa seuran toiminnassa. Ne lapset, jotka jätetään hatjoituksiin ’päivähoitoon’, eivät välttämättä koskaan saa samanlaista kipinää.
Hyvänä esimerkkinä mm. se, että Golfliiton tällä viikolla nimeämissä vuoden 2011 valmennusryhmissä on edustettuna peräti 4 perhettä, joista on 2-3 nuorta mukana. Hakulat 2, Myllymäet 2, Kukkoset 3 ja Kurikat 2.
Tuolla ->Varmasti useimmiten juuri näin.
Toisaalta se viimeinen silaus (tuleeko lapsesta lajinsa huippu vai ei) uskoakseni tulee jostain muusta. Se tulee sisäisestä palosta olla jotain suurta ja erilaista kuin muut ja olla valmis uhraamaan lähes mitä vain tavoitteen eteen. Toki se sisäinen palo on voitu periä kotoa esimerkiksi itselle tärkeän ihmisen esimerkistä tai päinvastaisesta.
Yllättävän moni esim. koripallon ja jalkapallon (molemmat maailman harrastajamäärältään suosituimpien lajien joukossa) historian dominoivista pelaajista on kuitenkin erittäin hankalista olosuhteista ja osalla vanhempien osuus ylipäätään mihinkään kasvatukseen on olematon. Silti se sisäinen palo on ollut sydämessä.
flog kirjoitti: (16.12.2010 22:03:52)
TeesHot kirjoitti: (16.12.2010 21:18:51)
Kyllä vanhempien kannustus, sitoutuminen ja kotoa saadut eväät vaikuttavat merkittävästi urheilijan menestykseen. Olen seurannut sivusta ja vähän lähempääkin useita lajeja ja yhteisenä nimittäjänä menestyville urheilijoille on ollut kotoa saatu tuki ja innostus, miltei poikkeuksetta. Kyllä se niin on, ettei se nuori yleensä ota mitään harrastusta tosissaan, jos kotijoukot eivät kannusta ja ole innostuneita.
Juniorigolf kilpailuissa näyttää menestyvän miltei poikkeuksetta ne urheilijat, joiden vanhemmat kuljettavat väsymättä lastaan harrastuksen pariin ja ovat mukana tukemassa nuorta. Useimpien vanhemmat ovat myös mukana jossain roolissa seuran toiminnassa. Ne lapset, jotka jätetään hatjoituksiin ’päivähoitoon’, eivät välttämättä koskaan saa samanlaista kipinää.
Hyvänä esimerkkinä mm. se, että Golfliiton tällä viikolla nimeämissä vuoden 2011 valmennusryhmissä on edustettuna peräti 4 perhettä, joista on 2-3 nuorta mukana. Hakulat 2, Myllymäet 2, Kukkoset 3 ja Kurikat 2.
Tuolla ->Varmasti useimmiten juuri näin.
Toisaalta se viimeinen silaus (tuleeko lapsesta lajinsa huippu vai ei) uskoakseni tulee jostain muusta. Se tulee sisäisestä palosta olla jotain suurta ja erilaista kuin muut ja olla valmis uhraamaan lähes mitä vain tavoitteen eteen. Toki se sisäinen palo on voitu periä kotoa esimerkiksi itselle tärkeän ihmisen esimerkistä tai päinvastaisesta.
Yllättävän moni esim. koripallon ja jalkapallon (molemmat maailman harrastajamäärältään suosituimpien lajien joukossa) historian dominoivista pelaajista on kuitenkin erittäin hankalista olosuhteista ja osalla vanhempien osuus ylipäätään mihinkään kasvatukseen on olematon. Silti se sisäinen palo on ollut sydämessä.
Hyvä postaus flogilta (muita mitenkään väheksymättä) ja kohdat hankalista olosuhteista sekä sisäinen palo.
Menestyneistä golfareista ensinnä tulee mieleen caddie- statuksella aloittaneet Seve Ballesteros, Lee Treviano ja Angel Cabrera.
Myös Jack Nicklaus oli keskiluokkaisesta perheestä.Päinvastaisia esimerkkejäkin on esim. Earnie Els ja Hal Sutton (upporikkaan öljymiljonäärin poika), mutta sisäinen palo heilläkin oli lajiin.
Usein mainitaan taloudelliset tai valmennukselliset olosuhteet. Esim. Fizi- saarten VJ Singhillä (kotimaassaan hänen aloitusaikoinaan pelkästään amatöörigolffareita ja olematon taloudellinen tuki).
Kevyt ripaus ja eräs esimerkki, miten lähestyä aihealuetta mentaalivalmennus golfissa asiasta kiinnostuneille.
flog kirjoitti: (16.12.2010 22:03:52)
TeesHot kirjoitti: (16.12.2010 21:18:51)
Kyllä vanhempien kannustus, sitoutuminen ja kotoa saadut eväät vaikuttavat merkittävästi urheilijan menestykseen. Olen seurannut sivusta ja vähän lähempääkin useita lajeja ja yhteisenä nimittäjänä menestyville urheilijoille on ollut kotoa saatu tuki ja innostus, miltei poikkeuksetta. Kyllä se niin on, ettei se nuori yleensä ota mitään harrastusta tosissaan, jos kotijoukot eivät kannusta ja ole innostuneita.
Juniorigolf kilpailuissa näyttää menestyvän miltei poikkeuksetta ne urheilijat, joiden vanhemmat kuljettavat väsymättä lastaan harrastuksen pariin ja ovat mukana tukemassa nuorta. Useimpien vanhemmat ovat myös mukana jossain roolissa seuran toiminnassa. Ne lapset, jotka jätetään hatjoituksiin ’päivähoitoon’, eivät välttämättä koskaan saa samanlaista kipinää.
Hyvänä esimerkkinä mm. se, että Golfliiton tällä viikolla nimeämissä vuoden 2011 valmennusryhmissä on edustettuna peräti 4 perhettä, joista on 2-3 nuorta mukana. Hakulat 2, Myllymäet 2, Kukkoset 3 ja Kurikat 2.
Tuolla ->Varmasti useimmiten juuri näin.
Toisaalta se viimeinen silaus (tuleeko lapsesta lajinsa huippu vai ei) uskoakseni tulee jostain muusta. Se tulee sisäisestä palosta olla jotain suurta ja erilaista kuin muut ja olla valmis uhraamaan lähes mitä vain tavoitteen eteen. Toki se sisäinen palo on voitu periä kotoa esimerkiksi itselle tärkeän ihmisen esimerkistä tai päinvastaisesta.
Yllättävän moni esim. koripallon ja jalkapallon (molemmat maailman harrastajamäärältään suosituimpien lajien joukossa) historian dominoivista pelaajista on kuitenkin erittäin hankalista olosuhteista ja osalla vanhempien osuus ylipäätään mihinkään kasvatukseen on olematon. Silti se sisäinen palo on ollut sydämessä.
Erittäin totta. Flogin lyhyeen listaan lisäisin vielä vaikkapa nyrkkeilyn.
Voisiko olla, että tänä päivänä Suomessa on asiat ’liian hyvin’? Lätkäjunnujen isät / äiskät tuo ja vie harjoituksiin, huoltajat pesee paidat etc etc. Urheilulukiossa on muutama tunti päivässä kouluaineita, muttei liikaa, ettei treenit kärsi. Muuta ei tarvii kuin pyyhkiä perse itse, ehkä. Monet eri lajien huiput ovat ponnistaneet varsin vaatimattomista oloista, ja urheilumenestys saattaa olla se ainoa asia, jolla ko. oloista pääsee pois.
En nyt suinkaan ole ehdottamassa, että tulevien suomalaisten urheilijoiden menestyksen edellytyksenä välttämättä on merkittävä elintason lasku. Ensimmäinen kappale on toki jonkin verran kärjistetty, mutta voisiko siinä olla edes jotain perää? Vrt. maamme itsenäisyyden alkuaikojen (tai jopa itsenäisyyttä aiempi) menestys yleisurheilussa. Kai silloin muissakin maissa yleisurheilua harrastettiin; eivät Kolehmainen tai Nurmi olleet ainoat pitkänmatkan juoksijat maailmassa. Voisiko olla mahdollista, että Suomi kansakuntana oli silloin juuri siinä tilassa, että urheilumenestykselle oli ns. ’sosiaalinen tilaus’ 70-luvun menestykseen yleisurheilussa en ota kantaa, siihen saattoi lääketieteellä olla merkittävä vaikutus.
Missäköhän lajeissa suomalaiset urheilijat tänä päivänä menestyvät? Mieleen tulee muodostelmaluistelu, ringette, moottoriurheilu, osin edelleen mäkihyppy, nyttemmin jopa golf (ainakin aiempaan kansainväliseen menestykseen verrattuna). Ym. lajien kirjo on toki suppea, mutta monesti nuo lajit, joissa tänä päivänä suomalaiset menestyvät, ovat sellaisia, joissa ei välttämättä vaadita niin paljon verta, hikeä ja kyyneleitä. Edelleen, poikkeuksia löytyy, esim. tuo aiemmin mainitsemani nyrkkeily ainakin jossain määrin.
Lipulle kirjoitti: (16.12.2010 22:55:37)
Kevyt ripaus ja eräs esimerkki, miten lähestyä aihealuetta mentaalivalmennus golfissa asiasta kiinnostuneille.
Mitä enemmän mä noita luen, sen varmemmin tiedän olleeni oikeassa. Ei noiden ajatukset poikkea pätkän vertaa siitä, mitä tulisi rakentaa elämänohjeiksi muutenkin.
flog kirjoitti: (16.12.2010 21:47:49)
Klubipelaaja kirjoitti: (16.12.2010 21:21:43)
Kualeppi kirjoitti: (16.12.2010 18:20:55)
No otetaanpas esille karski väite. Väitän, että urheilija menestyy parhaiten, kun pelaaja ei välitä yhtään mitään koko henkisestä valmennuksesta. Henkinen valmennus tehdään lajiharjoitteiden ja fyysisteiden harjoitteiden yhteydessä pelaajalta ’piilossa’.Tämän väitteen perustan siihen, että kun pelaajalla alkaa omasta mielestään olemaan tarve erilliselle mentaalivalmentajalle, hän on itsekin alkanut epäilemään, ettei oma kuuppa kestä. Ja tiukassa paikassa aletaan mietimään henkimaailman asioita, eikä itse suoritusta.
Golf, kuten moni muukin urheilulaji on URHEILUA, eli siinä pitää olla fyysinen kunto ja lajitaidot kohdallaan, että voi menestyä. Positiivinen ja onnistumiseen pyrkivä asenne yhdistettynä realistiseen minäkuvaan tukee tätä vahvasti. Henkinen valmennus ei tuota tuloksia, ellei se ole realistisessa suhteessa taitoihin ja fysiikkaan. Kysymys on osaltaan myös siitä, missä järjestyksessä nuo asiat kehittyvät. En usko, että ensin voidaan kehittää fysiikka ja taidot, ja jos se ei riitä, niin sitten otetaan mentaalipuoli mukaan. Kyllä taitoja ja fysiikkaa tukeva, oikein mitoitettu positiivinen itsetunto takaa varmasti paremman tuloksen, kuin päinvastoin.
Anekdoottina voin kertoa erään tuttavani kokemuksen amerikkalaisesta koulusta suomalaisena. Äidinkielessä lapsille opetettiin ilmaisua ja sanottiin, että kielioppi tulee sitten myöhemmin, ikään kuin itsestään. Paljon amerikkalaisten kanssa työskenneleenä voin sanoa, että tuolta pohjalta amerikkalainen aina liiottelee omia taitojaan ja osaamistaan. Kun tämä pohja yhdistetään sitten riittävään taitoon ja fysiikkaan, ihmeitä tapahtuu, kuten mm. USA:n jääkiekkojoukkueen osalta on muutamia kertoja nähty. Sama porukka on tosin myös flopannut pahan kerran, kun pelkkä hyvä itseluottamus ei aina ihan riitä.
On hyvä muistaa, että vaikka USA:ssa on erittäin kova voittamisen ja menestymisen kulttuuri urheilussa ja tämä todella luodaan pienestä pitäen kotona ja muussa ympäristössä, maa on täynnä niitä joilla rahkeet eivät riittäneet ja menestys ei ole päässyt edes alulle.
Näiden ihmisten suhteen kyseinen kulttuuri ei omien kokemuksieni mukaan ole mitenkään ihanteellinen. Viime kädessä se on kuitenkin seikka joka mielestäni määrittää kulttuurin kypsyyden suhteessa urheilemiseen.
En halunnut mainostaa USAn kulttuuria yksiselitteisen ihanteellisena. Pahimillaan tuo kulttuuri on varmaan helvetti, mutta parhaimmillaan taas taivas. Korostan edelleen taitojen, fyysisen valmiuden ja henkisten valmiuksien oikeaa tasapainoa. Siitä se hyvä syntyy. Pitää kuitenkin muistaa, että muiden asioiden ollessa tasapainossa, henkinen puoli ratkaisee. Tässä tuo jenkkimalli harvemmin jää häviölle. Vaikka en kaikkea amerikkalaisessa yhteiskunnassa ja sen toimintamalleissa arvostakaan, tämä on asia, jota olen oppinut arvostamaan. Tämä ei myöskään ole mielipidekysymys, vaan toimii ihan tosielämässä. Oli sitten kysymyksessä urheilu, liike-elämä tai henkilökohtainen hyvinvointi. Ja tämä voi vielä tapahtua muita arvostaen, hyvänä esimerkkinä on alppihiihdossa Lindsey Vonn. Hän tuskin on ainoa.
flog kirjoitti: (16.12.2010 22:03:52)
… olla valmis uhraamaan lähes mitä vain tavoitteen eteen….
Hieman eri mieltä tuosta eli doping- asiat – näitä ikäviä esimerkkejä dopingin käyttäjistä putkahtaa ’eetteriin’ tuon tuostakin.
yeux de serpent kirjoitti: (16.12.2010 23:06:29)
flog kirjoitti: (16.12.2010 22:03:52)
TeesHot kirjoitti: (16.12.2010 21:18:51)
Kyllä vanhempien kannustus, sitoutuminen ja kotoa saadut eväät vaikuttavat merkittävästi urheilijan menestykseen. Olen seurannut sivusta ja vähän lähempääkin useita lajeja ja yhteisenä nimittäjänä menestyville urheilijoille on ollut kotoa saatu tuki ja innostus, miltei poikkeuksetta. Kyllä se niin on, ettei se nuori yleensä ota mitään harrastusta tosissaan, jos kotijoukot eivät kannusta ja ole innostuneita.
Juniorigolf kilpailuissa näyttää menestyvän miltei poikkeuksetta ne urheilijat, joiden vanhemmat kuljettavat väsymättä lastaan harrastuksen pariin ja ovat mukana tukemassa nuorta. Useimpien vanhemmat ovat myös mukana jossain roolissa seuran toiminnassa. Ne lapset, jotka jätetään hatjoituksiin ’päivähoitoon’, eivät välttämättä koskaan saa samanlaista kipinää.
Hyvänä esimerkkinä mm. se, että Golfliiton tällä viikolla nimeämissä vuoden 2011 valmennusryhmissä on edustettuna peräti 4 perhettä, joista on 2-3 nuorta mukana. Hakulat 2, Myllymäet 2, Kukkoset 3 ja Kurikat 2.
Tuolla ->Varmasti useimmiten juuri näin.
Toisaalta se viimeinen silaus (tuleeko lapsesta lajinsa huippu vai ei) uskoakseni tulee jostain muusta. Se tulee sisäisestä palosta olla jotain suurta ja erilaista kuin muut ja olla valmis uhraamaan lähes mitä vain tavoitteen eteen. Toki se sisäinen palo on voitu periä kotoa esimerkiksi itselle tärkeän ihmisen esimerkistä tai päinvastaisesta.
Yllättävän moni esim. koripallon ja jalkapallon (molemmat maailman harrastajamäärältään suosituimpien lajien joukossa) historian dominoivista pelaajista on kuitenkin erittäin hankalista olosuhteista ja osalla vanhempien osuus ylipäätään mihinkään kasvatukseen on olematon. Silti se sisäinen palo on ollut sydämessä.
Erittäin totta. Flogin lyhyeen listaan lisäisin vielä vaikkapa nyrkkeilyn.
Voisiko olla, että tänä päivänä Suomessa on asiat ’liian hyvin’? Lätkäjunnujen isät / äiskät tuo ja vie harjoituksiin, huoltajat pesee paidat etc etc. Urheilulukiossa on muutama tunti päivässä kouluaineita, muttei liikaa, ettei treenit kärsi. Muuta ei tarvii kuin pyyhkiä perse itse, ehkä. Monet eri lajien huiput ovat ponnistaneet varsin vaatimattomista oloista, ja urheilumenestys saattaa olla se ainoa asia, jolla ko. oloista pääsee pois.
En nyt suinkaan ole ehdottamassa, että tulevien suomalaisten urheilijoiden menestyksen edellytyksenä välttämättä on merkittävä elintason lasku. Ensimmäinen kappale on toki jonkin verran kärjistetty, mutta voisiko siinä olla edes jotain perää? Vrt. maamme itsenäisyyden alkuaikojen (tai jopa itsenäisyyttä aiempi) menestys yleisurheilussa. Kai silloin muissakin maissa yleisurheilua harrastettiin; eivät Kolehmainen tai Nurmi olleet ainoat pitkänmatkan juoksijat maailmassa. Voisiko olla mahdollista, että Suomi kansakuntana oli silloin juuri siinä tilassa, että urheilumenestykselle oli ns. ’sosiaalinen tilaus’ 70-luvun menestykseen yleisurheilussa en ota kantaa, siihen saattoi lääketieteellä olla merkittävä vaikutus.
Missäköhän lajeissa suomalaiset urheilijat tänä päivänä menestyvät? Mieleen tulee muodostelmaluistelu, ringette, moottoriurheilu, osin edelleen mäkihyppy, nyttemmin jopa golf (ainakin aiempaan kansainväliseen menestykseen verrattuna). Ym. lajien kirjo on toki suppea, mutta monesti nuo lajit, joissa tänä päivänä suomalaiset menestyvät, ovat sellaisia, joissa ei välttämättä vaadita niin paljon verta, hikeä ja kyyneleitä. Edelleen, poikkeuksia löytyy, esim. tuo aiemmin mainitsemani nyrkkeily ainakin jossain määrin.
Niin mikähän mahtaa olla sellainen urheilulaji, jossa suomalaiset oikeasti menestyvät, ja jotka ovat kansainvälisesti korkea tasoisia:
– golf, yksi maailman laajimmin harrastettu urheilulaji, ei ketään tällä hetkellä tasolla, että voisi voittaa mitään merkittävä kilpailua
– tennis, melkoisen pieni laji, ei ketään ”
– mursikkahiihto, marginaalilaji, muutamia potentiaaleja
– mäkihyppy, tosimarginaalilaji, ei ketään
– alppihiihto, melko marginaalilaji, 1-2 potentiaalista suurvoittajaa
– jääkiekko, keskitasoa, keskitasoa
– jalkapallo, vain sopupelikartalla
– yleisurheilu, vain lajeissa, joissa 1-2 potentiaalista supertähteä, 2-kategoriaa
– purjehdus, muutama potentiaalinen menestyjä
– uinti, ei oikein ketään
– sähly, Suom-.Ruotsi maaottelu
– paljon merkittäviä urheilualajeja, suomalaiset eivät edes ole mukanaTällähetkellä taitaa lumilautailu kaikkine kummallisine alalajeineen taitaa olla #1. Naisten taitoluistelu ehkjä #2. Vammaisurheilu #3. Ammunta #4. Moottoriurheilu kaikissa alalajeissaan on jokerikortti. Uskoisin, että mentaalipuolella on suurimmat haasteet.
Klubipelaaja kirjoitti: (16.12.2010 23:23:42)
flog kirjoitti: (16.12.2010 21:47:49)
Klubipelaaja kirjoitti: (16.12.2010 21:21:43)
Kualeppi kirjoitti: (16.12.2010 18:20:55)
No otetaanpas esille karski väite. Väitän, että urheilija menestyy parhaiten, kun pelaaja ei välitä yhtään mitään koko henkisestä valmennuksesta. Henkinen valmennus tehdään lajiharjoitteiden ja fyysisteiden harjoitteiden yhteydessä pelaajalta ’piilossa’.Tämän väitteen perustan siihen, että kun pelaajalla alkaa omasta mielestään olemaan tarve erilliselle mentaalivalmentajalle, hän on itsekin alkanut epäilemään, ettei oma kuuppa kestä. Ja tiukassa paikassa aletaan mietimään henkimaailman asioita, eikä itse suoritusta.
Golf, kuten moni muukin urheilulaji on URHEILUA, eli siinä pitää olla fyysinen kunto ja lajitaidot kohdallaan, että voi menestyä. Positiivinen ja onnistumiseen pyrkivä asenne yhdistettynä realistiseen minäkuvaan tukee tätä vahvasti. Henkinen valmennus ei tuota tuloksia, ellei se ole realistisessa suhteessa taitoihin ja fysiikkaan. Kysymys on osaltaan myös siitä, missä järjestyksessä nuo asiat kehittyvät. En usko, että ensin voidaan kehittää fysiikka ja taidot, ja jos se ei riitä, niin sitten otetaan mentaalipuoli mukaan. Kyllä taitoja ja fysiikkaa tukeva, oikein mitoitettu positiivinen itsetunto takaa varmasti paremman tuloksen, kuin päinvastoin.
Anekdoottina voin kertoa erään tuttavani kokemuksen amerikkalaisesta koulusta suomalaisena. Äidinkielessä lapsille opetettiin ilmaisua ja sanottiin, että kielioppi tulee sitten myöhemmin, ikään kuin itsestään. Paljon amerikkalaisten kanssa työskenneleenä voin sanoa, että tuolta pohjalta amerikkalainen aina liiottelee omia taitojaan ja osaamistaan. Kun tämä pohja yhdistetään sitten riittävään taitoon ja fysiikkaan, ihmeitä tapahtuu, kuten mm. USA:n jääkiekkojoukkueen osalta on muutamia kertoja nähty. Sama porukka on tosin myös flopannut pahan kerran, kun pelkkä hyvä itseluottamus ei aina ihan riitä.
On hyvä muistaa, että vaikka USA:ssa on erittäin kova voittamisen ja menestymisen kulttuuri urheilussa ja tämä todella luodaan pienestä pitäen kotona ja muussa ympäristössä, maa on täynnä niitä joilla rahkeet eivät riittäneet ja menestys ei ole päässyt edes alulle.
Näiden ihmisten suhteen kyseinen kulttuuri ei omien kokemuksieni mukaan ole mitenkään ihanteellinen. Viime kädessä se on kuitenkin seikka joka mielestäni määrittää kulttuurin kypsyyden suhteessa urheilemiseen.
En halunnut mainostaa USAn kulttuuria yksiselitteisen ihanteellisena. Pahimillaan tuo kulttuuri on varmaan helvetti, mutta parhaimmillaan taas taivas. Korostan edelleen taitojen, fyysisen valmiuden ja henkisten valmiuksien oikeaa tasapainoa. Siitä se hyvä syntyy. Pitää kuitenkin muistaa, että muiden asioiden ollessa tasapainossa, henkinen puoli ratkaisee. Tässä tuo jenkkimalli harvemmin jää häviölle. Vaikka en kaikkea amerikkalaisessa yhteiskunnassa ja sen toimintamalleissa arvostakaan, tämä on asia, jota olen oppinut arvostamaan. Tämä ei myöskään ole mielipidekysymys, vaan toimii ihan tosielämässä. Oli sitten kysymyksessä urheilu, liike-elämä tai henkilökohtainen hyvinvointi. Ja tämä voi vielä tapahtua muita arvostaen, hyvänä esimerkkinä on alppihiihdossa Lindsey Vonn. Hän tuskin on ainoa.
Juu, minulla on pahana tapana jättää quotena postaus , josta oma ajatukseni jatkuu. Tässäkään kirjoitukseni ei ollut vasta-argumentti omallesi.
ts kirjoitti: (16.12.2010 23:09:23)
Lipulle kirjoitti: (16.12.2010 22:55:37)
Kevyt ripaus ja eräs esimerkki, miten lähestyä aihealuetta mentaalivalmennus golfissa asiasta kiinnostuneille.
Mitä enemmän mä noita luen, sen varmemmin tiedän olleeni oikeassa. Ei noiden ajatukset poikkea pätkän vertaa siitä, mitä tulisi rakentaa elämänohjeiksi muutenkin.
Niin, miksi golf pitäisi olla suurempaa kuin elämä. Tai liike-elämä. Samat säännöt pätee kaikkialla. Tosissaan olevat pärjää.
Klubipelaaja kirjoitti: (16.12.2010 23:46:27)
[Niin, miksi golf pitäisi olla suurempaa kuin elämä. Tai liike-elämä. Samat säännöt pätee kaikkialla. Tosissaan olevat pärjää.
Tuota, niin miksi vaan pärjätä, jos on oikeesti tosissaan…
…elikkäs mitä mieltä seuraavista VOITTAJAN määritelmistä?
– winner is true to themselves
– winner does not win at all costs
– winner has a high degree of sportsmanship
– winner plays the game for a challenge
– winner is their own best coach
– winner know their passion and direction
– winner competes to the finishing line
– winner takes self responsibility
– winner acts on their plans
– winner loves to learn and grow
– winner acts like a champion
– true victory is sekf victory.
Vapaasti lainattu Jon Willet julkaisussaan Born to win.Yllämainitut kommentit ovat käsittääkseni suurelta osin myös mentaalipuolen ’juttuja’.
Jos oikein ’pähkäilee’, niin toki erilainen merkitys löytyy sanoilla VOITTAJA (winner) ja MESTARI (champion).
KL kirjoitti: (16.12.2010 19:08:32)
anssijokunen kirjoitti: (16.12.2010 15:52:04)
Ensimmäisen pettymyksen vanhemmilleen lapset järjestävät jo minuutin ikäisenä – ei tullut kuin 9 pisteen penska.Sinulla ei taida olla lapsia?
En tiedä tiesitkö mutta tuo on heitto Ismo Leikolan Kasvaa ihmisenä showsta.
flog kirjoitti: (16.12.2010 22:03:52)
Toisaalta se viimeinen silaus (tuleeko lapsesta lajinsa huippu vai ei) uskoakseni tulee jostain muusta. Se tulee sisäisestä palosta olla jotain suurta ja erilaista kuin muut ja olla valmis uhraamaan lähes mitä vain tavoitteen eteen. Toki se sisäinen palo on voitu periä kotoa esimerkiksi itselle tärkeän ihmisen esimerkistä tai päinvastaisesta.
Yllättävän moni esim. koripallon ja jalkapallon (molemmat maailman harrastajamäärältään suosituimpien lajien joukossa) historian dominoivista pelaajista on kuitenkin erittäin hankalista olosuhteista ja osalla vanhempien osuus ylipäätään mihinkään kasvatukseen on olematon. Silti se sisäinen palo on ollut sydämessä.
Komppaan tätä täysin. Tuo sisäinen palo on se driving force jolla tietyt yksilöt itseään vie eteenpäin, kotitaustoista huolimatta.
Kotikannatuksen ja tuen tärkeydellä on myös valitettavasti kääntöpuoli, nimittäin se että jotkut vanhemmat (faijat yleensä) pyrkii käyttämään lastaan itsensä jatkona ja pätemisen ’työkaluna’ omien nuoruusajan epäonnistumisien paikkausvälineenä. Karmeeta katseltavaa kun lapsiparka yrittää painaa parastaan, ja mikään ei tuntuisi riittävän. Yleensä käy niin että sitä kärvistellään niin kauan kunnes uskalletaan sanoa nyt riittää (yleensä 16 -17v), ja se laji jää sitten siihen. Aika moni aloittaa kylläkin aikuisempana uudelleen.
Luin joskus nuoruudessani Pelé:n kirjoittaman kirjan, se jos mikään avaa silmät sille miten ankeista oloista ja mitä haasteita nuori lupaus kokee huipulle pääsemisen varrella. Vaikka siitä on varmaan 30 vuotta kun sen luin, muistan vieläkin elävästi kirjan sisällön, niin suuren vaikutuksen se minuun silloin teki. Suosittelen lämpimästi.
Lipulle kirjoitti: (17.12.2010 0:35:09)
Klubipelaaja kirjoitti: (16.12.2010 23:46:27)
[Niin, miksi golf pitäisi olla suurempaa kuin elämä. Tai liike-elämä. Samat säännöt pätee kaikkialla. Tosissaan olevat pärjää.
Tuota, niin miksi vaan pärjätä, jos on oikeesti tosissaan…
…elikkäs mitä mieltä seuraavista VOITTAJAN määritelmistä?
– winner is true to themselves
– winner does not win at all costs
– winner has a high degree of sportsmanship
– winner plays the game for a challenge
– winner is their own best coach
– winner know their passion and direction
– winner competes to the finishing line
– winner takes self responsibility
– winner acts on their plans
– winner loves to learn and grow
– winner acts like a champion
– true victory is sekf victory.
Vapaasti lainattu Jon Willet julkaisussaan Born to win.Yllämainitut kommentit ovat käsittääkseni suurelta osin myös mentaalipuolen ’juttuja’.
Jos oikein ’pähkäilee’, niin toki erilainen merkitys löytyy sanoilla VOITTAJA (winner) ja MESTARI (champion).
Kovin on filosofista. Nuo taitavat olla enemmänkin voittajajan ominaispiirteitä kuin määritelmiä.
Tulosurheilussa voittaja ratkeaa kilpailuissa, ei näillä palstoilla. Vain tosissaan kilpailevat voivat voittaa. Se mitä kaikkia asioita tosissaan kilpailemiseen sitten liittyykään, on jo toisen keskustelun aihe.
Klubipelaaja kirjoitti: (16.12.2010 23:40:35)
Niin mikähän mahtaa olla sellainen urheilulaji, jossa suomalaiset oikeasti menestyvät, ja jotka ovat kansainvälisesti korkea tasoisia:
– golf, yksi maailman laajimmin harrastettu urheilulaji, ei ketään tällä hetkellä tasolla, että voisi voittaa mitään merkittävä kilpailua
– tennis, melkoisen pieni laji, ei ketään ”
– mursikkahiihto, marginaalilaji, muutamia potentiaaleja
– mäkihyppy, tosimarginaalilaji, ei ketään
– alppihiihto, melko marginaalilaji, 1-2 potentiaalista suurvoittajaa
– jääkiekko, keskitasoa, keskitasoa
– jalkapallo, vain sopupelikartalla
– yleisurheilu, vain lajeissa, joissa 1-2 potentiaalista supertähteä, 2-kategoriaa
– purjehdus, muutama potentiaalinen menestyjä
– uinti, ei oikein ketään
– sähly, Suom-.Ruotsi maaottelu
– paljon merkittäviä urheilualajeja, suomalaiset eivät edes ole mukanaTällähetkellä taitaa lumilautailu kaikkine kummallisine alalajeineen taitaa olla #1. Naisten taitoluistelu ehkjä #2. Vammaisurheilu #3. Ammunta #4. Moottoriurheilu kaikissa alalajeissaan on jokerikortti. Uskoisin, että mentaalipuolella on suurimmat haasteet.
Tämä on meille suomalaisille vaikea asia. Mitä tarkoittaa olla huipulla, menestyä tai olla kansainvälisesti korkealla tasolla. Lähtötilanne: 5-miljoonainen kansa vastaan 6,5 miljardia muuta maapallon asukkia. Suomesta löytyy kansainvälisesti korkeatasoisia urheilijoita kaikkiin yo. lajeihin. Miksi me vähätellään joitakin lajeja, koska ne ovat muka vain marginaalilajeja, eivätkä kovin laajalle levinneitä.
Me turhan usein vähätellään urheilijan menestystä. Monessa lajissa puhutaan kalkkiviivoilla hyvin pienistä eroista. Sadasosalla mitaleilta pudonnutta urheilijaa ei arvosteta lähellekään niin paljon kuin noita mitalisteja. Sadasosalla kullan hävinnyt muistetaan koko loppu elämän. Pari lyöntiä kärkeen 72r golfkilpailussa on aika vähän. Ne kaksi lyöntiä vähemmän tekisivät sinusta voittajan, nyt olet vain osallistuja. Arvokilpailuissa sinne ’pistesijoille’ yltävää urheilijaa pitäisi arvostaa nykyistä enemmän, vaikka ei se nyt vielä välttämättä vielä omakotitonttiin oikeuta 🙂Suomesta on lähtenyt esim. NHL:ään useitakin arvostettuja jääkiekkopelaajia. Arvostettuja maalivahteja siellä on enemmän kuin mistään muusta mantereen ulkopuolisesta maasta. Ehkä kenttäpelaajat eivät ole mielestämme niitä suurimpia tähtiä, koska me seuraamme täällä vain pistepörssejä, mutta monet nauttivat omassa seurassaan suurta arvostusta. Yksi Suomessa aliarvostetuimmista, Jere Lehtinen, sai rapakon takana hiljattain suitsutusta. Kaikkien aikojen parhaaksi kahden suunnan pelaajaksi taisi joku tituleerata. Kaveri on myös ainoa suomalainen, joka on voittanut maailmanmestaruuden ja Stanley Cupin.
Näitä esimerkkejä eri lajeista on vaikka kuinka paljon Suomessa. Jos oppisimme arvostamaan tuolla huipun tuntumassa olevia urheilijoita ja heidän saavutuksiaan vielä enemmän, ehkä se antaisi hommaan sen viimeisen voitelun. Varsinkin yksilölajeissa tästä olisi urheilijalle varmasti apua.
TeesHot kirjoitti: (17.12.2010 11:01:09)
Klubipelaaja kirjoitti: (16.12.2010 23:40:35)
Niin mikähän mahtaa olla sellainen urheilulaji, jossa suomalaiset oikeasti menestyvät, ja jotka ovat kansainvälisesti korkea tasoisia:
– golf, yksi maailman laajimmin harrastettu urheilulaji, ei ketään tällä hetkellä tasolla, että voisi voittaa mitään merkittävä kilpailua
– tennis, melkoisen pieni laji, ei ketään ”
– mursikkahiihto, marginaalilaji, muutamia potentiaaleja
– mäkihyppy, tosimarginaalilaji, ei ketään
– alppihiihto, melko marginaalilaji, 1-2 potentiaalista suurvoittajaa
– jääkiekko, keskitasoa, keskitasoa
– jalkapallo, vain sopupelikartalla
– yleisurheilu, vain lajeissa, joissa 1-2 potentiaalista supertähteä, 2-kategoriaa
– purjehdus, muutama potentiaalinen menestyjä
– uinti, ei oikein ketään
– sähly, Suom-.Ruotsi maaottelu
– paljon merkittäviä urheilualajeja, suomalaiset eivät edes ole mukanaTällähetkellä taitaa lumilautailu kaikkine kummallisine alalajeineen taitaa olla #1. Naisten taitoluistelu ehkjä #2. Vammaisurheilu #3. Ammunta #4. Moottoriurheilu kaikissa alalajeissaan on jokerikortti. Uskoisin, että mentaalipuolella on suurimmat haasteet.
Tämä on meille suomalaisille vaikea asia. Mitä tarkoittaa olla huipulla, menestyä tai olla kansainvälisesti korkealla tasolla. Lähtötilanne: 5-miljoonainen kansa vastaan 6,5 miljardia muuta maapallon asukkia. Suomesta löytyy kansainvälisesti korkeatasoisia urheilijoita kaikkiin yo. lajeihin. Miksi me vähätellään joitakin lajeja, koska ne ovat muka vain marginaalilajeja, eivätkä kovin laajalle levinneitä.
Me turhan usein vähätellään urheilijan menestystä. Monessa lajissa puhutaan kalkkiviivoilla hyvin pienistä eroista. Sadasosalla mitaleilta pudonnutta urheilijaa ei arvosteta lähellekään niin paljon kuin noita mitalisteja. Sadasosalla kullan hävinnyt muistetaan koko loppu elämän. Pari lyöntiä kärkeen 72r golfkilpailussa on aika vähän. Ne kaksi lyöntiä vähemmän tekisivät sinusta voittajan, nyt olet vain osallistuja. Arvokilpailuissa sinne ’pistesijoille’ yltävää urheilijaa pitäisi arvostaa nykyistä enemmän, vaikka ei se nyt vielä välttämättä vielä omakotitonttiin oikeuta 🙂Suomesta on lähtenyt esim. NHL:ään useitakin arvostettuja jääkiekkopelaajia. Arvostettuja maalivahteja siellä on enemmän kuin mistään muusta mantereen ulkopuolisesta maasta. Ehkä kenttäpelaajat eivät ole mielestämme niitä suurimpia tähtiä, koska me seuraamme täällä vain pistepörssejä, mutta monet nauttivat omassa seurassaan suurta arvostusta. Yksi Suomessa aliarvostetuimmista, Jere Lehtinen, sai rapakon takana hiljattain suitsutusta. Kaikkien aikojen parhaaksi kahden suunnan pelaajaksi taisi joku tituleerata. Kaveri on myös ainoa suomalainen, joka on voittanut maailmanmestaruuden ja Stanley Cupin.
Näitä esimerkkejä eri lajeista on vaikka kuinka paljon Suomessa. Jos oppisimme arvostamaan tuolla huipun tuntumassa olevia urheilijoita ja heidän saavutuksiaan vielä enemmän, ehkä se antaisi hommaan sen viimeisen voitelun. Varsinkin yksilölajeissa tästä olisi urheilijalle varmasti apua.
Menestyminen noissa marginaalilajeissa luo tietysti pohjaa kansan itsetunnolle ja sitä kautta saattaa edesauttaa myös tulevien polvien menestystä. Eri lajien vertailu keskenään on kovin vaikeaa. Edelleen joukkueurheilussa hyväkin pelaaja tarvitsee oikeanlaisen ympäristön, että pääsee kukoistamaan.
Tulosurheilussa tulokset ratkaisevat. Joskus käy niin, että voittajat unohdetaan, mutta joku huonommin sijoittunut muuntuu legendaksi jollain kriteerillä.
Tämän ketjun keskustelu kuitenkin liittyi henkiseen valmennukseen ja sen vaikutuksiin tuleviin tähtiin. Kumpi on parempi esimerkki kilpaurheilun tavoitteiden kannalta, tuloslistan ykkönen vai kymppisakkiin parhaansa tehnyt rämpijä.
TeesHot kirjoitti: (16.12.2010 21:18:51)
Kyllä vanhempien kannustus, sitoutuminen ja kotoa saadut eväät vaikuttavat merkittävästi urheilijan menestykseen. Olen seurannut sivusta ja vähän lähempääkin useita lajeja ja yhteisenä nimittäjänä menestyville urheilijoille on ollut kotoa saatu tuki ja innostus, miltei poikkeuksetta. Kyllä se niin on, ettei se nuori yleensä ota mitään harrastusta tosissaan, jos kotijoukot eivät kannusta ja ole innostuneita.
Juniorigolf kilpailuissa näyttää menestyvän miltei poikkeuksetta ne urheilijat, joiden vanhemmat kuljettavat väsymättä lastaan harrastuksen pariin ja ovat mukana tukemassa nuorta. Useimpien vanhemmat ovat myös mukana jossain roolissa seuran toiminnassa. Ne lapset, jotka jätetään hatjoituksiin ’päivähoitoon’, eivät välttämättä koskaan saa samanlaista kipinää.
Hyvänä esimerkkinä mm. se, että Golfliiton tällä viikolla nimeämissä vuoden 2011 valmennusryhmissä on edustettuna peräti 4 perhettä, joista on 2-3 nuorta mukana. Hakulat 2, Myllymäet 2, Kukkoset 3 ja Kurikat 2.
Tuolla ->Kyllä niitä perheitä taitaa olla viisi, kun aloitetaan lukeminen ihan listan alusta.
Niin taitaa, kun otetaan nuo aloittavat proffatkin mukaan ja lasketaan mukaan ’ne salmiset’. Anteeksi Mikko, Mikael ja Tuomas 🙂
Klubipelaaja kirjoitti: (17.12.2010 13:27:57)
TeesHot kirjoitti: (17.12.2010 11:01:09)
Klubipelaaja kirjoitti: (16.12.2010 23:40:35)
Niin mikähän mahtaa olla sellainen urheilulaji, jossa suomalaiset oikeasti menestyvät, ja jotka ovat kansainvälisesti korkea tasoisia:
– golf, yksi maailman laajimmin harrastettu urheilulaji, ei ketään tällä hetkellä tasolla, että voisi voittaa mitään merkittävä kilpailua
– tennis, melkoisen pieni laji, ei ketään ”
– mursikkahiihto, marginaalilaji, muutamia potentiaaleja
– mäkihyppy, tosimarginaalilaji, ei ketään
– alppihiihto, melko marginaalilaji, 1-2 potentiaalista suurvoittajaa
– jääkiekko, keskitasoa, keskitasoa
– jalkapallo, vain sopupelikartalla
– yleisurheilu, vain lajeissa, joissa 1-2 potentiaalista supertähteä, 2-kategoriaa
– purjehdus, muutama potentiaalinen menestyjä
– uinti, ei oikein ketään
– sähly, Suom-.Ruotsi maaottelu
– paljon merkittäviä urheilualajeja, suomalaiset eivät edes ole mukanaTällähetkellä taitaa lumilautailu kaikkine kummallisine alalajeineen taitaa olla #1. Naisten taitoluistelu ehkjä #2. Vammaisurheilu #3. Ammunta #4. Moottoriurheilu kaikissa alalajeissaan on jokerikortti. Uskoisin, että mentaalipuolella on suurimmat haasteet.
Tämä on meille suomalaisille vaikea asia. Mitä tarkoittaa olla huipulla, menestyä tai olla kansainvälisesti korkealla tasolla. Lähtötilanne: 5-miljoonainen kansa vastaan 6,5 miljardia muuta maapallon asukkia. Suomesta löytyy kansainvälisesti korkeatasoisia urheilijoita kaikkiin yo. lajeihin. Miksi me vähätellään joitakin lajeja, koska ne ovat muka vain marginaalilajeja, eivätkä kovin laajalle levinneitä.
Me turhan usein vähätellään urheilijan menestystä. Monessa lajissa puhutaan kalkkiviivoilla hyvin pienistä eroista. Sadasosalla mitaleilta pudonnutta urheilijaa ei arvosteta lähellekään niin paljon kuin noita mitalisteja. Sadasosalla kullan hävinnyt muistetaan koko loppu elämän. Pari lyöntiä kärkeen 72r golfkilpailussa on aika vähän. Ne kaksi lyöntiä vähemmän tekisivät sinusta voittajan, nyt olet vain osallistuja. Arvokilpailuissa sinne ’pistesijoille’ yltävää urheilijaa pitäisi arvostaa nykyistä enemmän, vaikka ei se nyt vielä välttämättä vielä omakotitonttiin oikeuta 🙂Suomesta on lähtenyt esim. NHL:ään useitakin arvostettuja jääkiekkopelaajia. Arvostettuja maalivahteja siellä on enemmän kuin mistään muusta mantereen ulkopuolisesta maasta. Ehkä kenttäpelaajat eivät ole mielestämme niitä suurimpia tähtiä, koska me seuraamme täällä vain pistepörssejä, mutta monet nauttivat omassa seurassaan suurta arvostusta. Yksi Suomessa aliarvostetuimmista, Jere Lehtinen, sai rapakon takana hiljattain suitsutusta. Kaikkien aikojen parhaaksi kahden suunnan pelaajaksi taisi joku tituleerata. Kaveri on myös ainoa suomalainen, joka on voittanut maailmanmestaruuden ja Stanley Cupin.
Näitä esimerkkejä eri lajeista on vaikka kuinka paljon Suomessa. Jos oppisimme arvostamaan tuolla huipun tuntumassa olevia urheilijoita ja heidän saavutuksiaan vielä enemmän, ehkä se antaisi hommaan sen viimeisen voitelun. Varsinkin yksilölajeissa tästä olisi urheilijalle varmasti apua.
Menestyminen noissa marginaalilajeissa luo tietysti pohjaa kansan itsetunnolle ja sitä kautta saattaa edesauttaa myös tulevien polvien menestystä. Eri lajien vertailu keskenään on kovin vaikeaa. Edelleen joukkueurheilussa hyväkin pelaaja tarvitsee oikeanlaisen ympäristön, että pääsee kukoistamaan.
Tulosurheilussa tulokset ratkaisevat. Joskus käy niin, että voittajat unohdetaan, mutta joku huonommin sijoittunut muuntuu legendaksi jollain kriteerillä.
Tämän ketjun keskustelu kuitenkin liittyi henkiseen valmennukseen ja sen vaikutuksiin tuleviin tähtiin. Kumpi on parempi esimerkki kilpaurheilun tavoitteiden kannalta, tuloslistan ykkönen vai kymppisakkiin parhaansa tehnyt rämpijä.
Allekirjoitan tuon.
Viittaan myös tuohon aikaisempaan viestiisi, jossa etsiskelet suomalaisia menestyjiä eri urheilulajeissa. Siinäkin on kovin vähän tuota henkistä puolta ja minä otin vain siihen kantaa.
Jatketaan tuota mentaalipuolta…Ja lopulta niistä kasvaa katkeroituneita ja itseensä käpertyneitä aikuisia, jotka parhaansa mukaan yrittävät kyykyttää toisiaan golfpiste.comissa.
Husqvarna kirjoitti: (17.12.2010 18:08:55)
Ja lopulta niistä kasvaa katkeroituneita ja itseensä käpertyneitä aikuisia, jotka parhaansa mukaan yrittävät kyykyttää toisiaan golfpiste.comissa.Tuosta golfpiste.comista niinkään, mutta jotain indikoi Kuortaneen nuorille golf- lukiolaisille ja heidän vanhemmilleen
tämäkin..Tuokin loppuu eli onko jolillakin antaa asiasta jotain faktaa.
Etelä- suomen aluevalmennusta ei ole ollut syksyllä 2010 ja nyt näyttäisi Kuortaneenkin lukion ’talentti’- opiskelijoiden tulevaisuus olevan vaakalaudalla.
Harmittaa heidän puolestaan, jos näin on.
Ken tietää paremmin, niin tietoa olisi mukava saada.
Golf- liitolta tiedottamista on turha odottaa.
Kuortaneesta en osaa sanoa juuta-jaata, mutta etelän aluevalmennus jatkuu ja siihen panostetaan entistä enemmän. Tuohon pestiin ollaan palkkaamassa käsittääkseni jopa päätoimista valmentajaa.
Koko liiton valmennusryhmäkuviota ollaan uudistamassa. Tällä viikolla julkaistut liittovalmennusryhmät tulevat ensi syksystä alkaen käsittämään kaikki ikäluokat (12)14v – 18v. Kyllä päävalmentaja, huippu-urheilupäällikkö ja koko golfliitto ajavat suomen golfin valmennusta nyt parempaan suuntaan, mutta edelleen päävastuu valmennuksesta on, ja pitää olla seuroilla ja urheilijoilla itsellään.ps. Tämäkään ei ollut liiton tiedote (mutta ei myöskään arvaus)
-
JulkaisijaArtikkelit
Etusivu › Foorumit › Kilpagolf & harjoittelu › Henkinen valmennus lapsena