26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Henkilökunnan käytös

Etusivu Foorumit Yleistä Henkilökunnan käytös

Esillä 10 viestiä, 26 - 35 (kaikkiaan 35)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Itse taas ihmettelen että miksi on suomeksi ja englanniksi haukuttu? Eikö olisi virallisesti pitänyt moittia suomeksi ja ruotsiksi?

    Muutaman vuoden Vuosaaressa pelanneena, kylmien aamujen pelaaminen on omasta mielestäni selkeästi ilmoitettu nettisivuilla.Ongelma on varmaan siinä, että kentälle on menty ennen henkilökunnan paikalle tuloa aikaisin aamulla. Aamulla saattaa olla plus keli.Auringon noustessa ilma viilenee ja ruoho menee kuuraan. Tätä pelaaja ei välttämättä huomaa tai halua huomata.

    Oma kokemukseni kenttähenkilökunnan käytöksestä Vuosaaressa ja muilla kentillä on ok. Oma huomioni, ja itse asiassa myös asiakkaitteni, on Vuosaaressa muutama kohtalaisen epäasiallisesti ja äänekkäästi melskaava pieni pelaajajoukko. Kiroilu raikaa ja käytöstavoista ei mitään tietoa. Mutta taitaa joka kentältä löytyä tälläinen ”pikkupoikien” ryhmä joilla on enemmän innostusta kuin käytöstapoja.

    Itse olen myös kuullut tuosta ”melskaavasta porukasta”. Nuo pääkaupunkiseudun kentät on ihan omia tapauksiaan, viime vuonnahan oli juttua kuinka erilaista roskaa kertyy kentille isoja määriä. Henkilökunta sitten joutuu niitä keräämään. Tupakantumppeja ja nuuskapusseja on kuulemma loputtomasti pitkin poikin.

    Tämä jäsenmäärän loputon ja kiihtyvä kasvattaminen ilman kunnon kursseja on tuossakin taustalla. Ei ole etiketistä tietoakaan ja erityisesti nuoret ikäpolvet käyttäytyvät usein huonosti. Golfliitto ei ole tähänkään ongelmaan halunnut puuttua, saati nostaa keskusteluun. Ei sovi hypetysagendaan ja harrastajamäärän paisuttaminen yli kenttien kantokyvyn näyttää olevan ainoa tavoite.

    Silloin kun itse kävin alkeiskurssin aikoja sitten, korostettiin että kyseessä on herrasmieslaji ja piti antaa näyttökoe ennen kortin saamista. Oli myös kirjalliset kokeet. Nyt ei enää vaadita mitään (paitsi maksua) ja sen kyllä huomaa monilla kentillä.

    KL1

    Itse olen myös kuullut tuosta ”melskaavasta porukasta”. Nuo pääkaupunkiseudun kentät on ihan omia tapauksiaan, viime vuonnahan oli juttua kuinka erilaista roskaa kertyy kentille isoja määriä. Henkilökunta sitten joutuu niitä keräämään. Tupakantumppeja ja nuuskapusseja on kuulemma loputtomasti pitkin poikin.

    Juu, kaikkea kuulee, mutta läheskään kaikkea ei koe. Jokainen päättää ihan itse uskooko kuulemaansa vai kokemaansa vai siltä väliltä.

    Selvisikö miksi haukuttiin idiooteiksi? kysyittekö edes syytä miksi teille huudettiin?

    Henkilökunnan käytöksestä sen verran ettei Linna golf lähettänyt minulle ollenkaan jäsenmaksulaskua. Mitäs toimintaa tuollainen on? Ilmeisesti kentästä ei saa laukoa totuuksia. Eikä ainakaan kirjoittaa siitä tälle sivustolle jos on negatiivista kerrottavaa.

    Mikä ahdisti? Omien kokemuksien perusteella henkilökunnan toiminta on ollut esimerkillistä aina toimarista – kentänhoitajiin.

    Kentän henkilökunta tekee tuhansia tunteja kentän eteen töitä, teitä golfajia varten. Silti nuuskapussit, tupakantumpit,roskat,pullot heitellään miten sattuu pitkin kenttiä.Klubeilla on kulkuväylät, mutta silti pitää oikoa nurmikoitten poikki jne.Niidenkin pitäisi näyttää hyvältä jotta teidän olisi mukava tulla klubille ja viihtyä. Kentällä jaksetaan kävellä kuitenkin useita tunteja. Autot jätetään miten sattuu välillä. Ymmärrän turhautumisen henkilökunnan puolesta täysin. Monella kentällä sama ilmiö.

    Kirjoitin jo kerran ketjun loppuun. Mutta,kenttä henkilökunta tekee tuhansia tunteja töitä,teitä pelaajia varten. Klubilla ja kentällä oikaistaan mistä milloinkin, kunnioittamatta pihoja,kenttääjne. Kentällä jaksetaan kyllä kävellä useita tunteja. Nuuskat,tumpit,roskat ja pullot heitellään kentälle,pihoille ja rangelle. Missään muussa lajissa en ole nähnyt noin paljon itsekeskeisiä ihmisiä kuin golfissa. Kun itsellä on kaikki hyvin ja muista ei väliä.Varmasti henkilökunta turhautuu, kun lappuja ja ohjeita paikat täynnä muistutukseksi,mutta silti ei ohjeita noudateta. On vain mimä,mimä ja minä. Esim. kentänhoito vaatii paljon työtä ja aikaa, jokin kentän paikkaus esimerkiksi kestää pitkään, mitään ei tule sekunneissa valmiiksi. Teitä varten ne siellä kentällä ovat. Kuitenkin valitetaan, et saisiko sitä,tätä ja tuota kentälle. Pakkohan sielä on olla. Työajat ne on heilläkin. Jos kuuppa ei kestä, voi siirtyä vaikka keräämään perhosia pellolta. 😠

    KL1

    Missään muussa lajissa en ole nähnyt noin paljon itsekeskeisiä kyrpiä kuin golfissa.

    Sopiiko kysyä kuinka monella eri lajin urheiluareenalla olet ollut töissä? Ihan vain, jotta saadaan pientä vertailupohjan uskottavuutta keskusteluun mukaan.

    Olin aikanaan eräällä Helsingin kaupungin urheilukentällä ilta- ja viikonlopputyöntekijänä, ja sen lisäksi olen harrastanut monia urheilu- ja liikuntalajeja vieraillen sekä säännöllisesti että epäsäännöllisesti kymmenissä ja taas kymmenissä eri liikuntapaikoissa. Aivan kaikkialla on sama meininki; roskat lattialla, seinillä nuuskaa ja hävyttömiä piirroksia, räkäklönttejä penkeillä, kahvia kaikilla kuviteltavissa olevilla pinnoilla, jne.

    Mika, elät kuplassa. Samoja kyrpiä liikkuu keskuudessamma aivan joka paikassa, niitä joille siisteys on sana sanakirjassa ja jäljet korjaa äiti tai vaimo. Jos jälkien korjaaminen sinua kyllästyttää, vaihda ammattia. Johonkin muuhun kuin palveluammattiin. Et pysty vaikuttamaan yhdenkään ihmisen käytökseen sen paremmin työpaikallasi kuin missään muuallakaan.

Esillä 10 viestiä, 26 - 35 (kaikkiaan 35)
Vastaa aiheeseen: Henkilökunnan käytös

Etusivu Foorumit Yleistä Henkilökunnan käytös