26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Harjoittelualueet + etiketti

Etusivu Foorumit Yleistä Harjoittelualueet + etiketti

Esillä 18 viestiä, 1 - 18 (kaikkiaan 18)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • ME

    Koska omissa golftaidoissa on vielä roimasti parantamisen varaa, yritän käyttää ’jonkin verran’ aikaa rangella + lähipelialueilla. Yksi asia joka viime aikoina on alkanut jurppimaan enemmänkin on joidenkin golffareiden käytös harjoittelualueilla. Kentällä on tapana antaa ns. lyöntirauha kanssapelaajille, mutta miksei samaan voisi kiinnittää huomiota myös treenialueilla. Olen monia kertoja yrittänyt viedä omaa lyöntiharjoitustani läpi, kun vieressä ’vanhat kaverukset pitkästä aikaa pääsevät vaihtamaan kuulumisia ja juttelemaan talven lomamatkoista’. Eikö Klubitalo olisi sopiva paikka turista kuulumiset…?? Varmasti toiset teistä nyt älähtävät, että onhan esim. kuntosaleilla tai tenniskentilläkin usein hälinää, mutta pitäisin niitä kuitenkin eri asiana. Mielestäni golf vaatii enemmän keskittymistä kuin monet muut urheilulajit. Ja vielä loppuu kommentti kännyköistä golfkentillä: ’Jos joku on niin ’tärkeä’ ihminen, että ehdottomasti täytyy olla tavoitettavissa 4tunnin ajan, niin lähteköön pelaamaan jonkun toisen kerran’!! Kiitos, että sain purkaa sydäntäni. Wagner, ’I spend more time in the woods than the squirrels’, HCP 27,5

    Nimenomaan, tässä keskustelussa on jopa jotain asiaa. Olen itse todella usein HGK:n harjoitusalueella. Lähes aina kun saavun alueelle, niin se ammottaa tyhjyyttään, kaadan harkkapalloni maahan, otan pari harkkachippiä, ja ensimmäistä lyöntiä lyödessäni huomaan, että vieressäni on pyörätuolissa istuva Talin vanhin jäsen, joka kertoo vanhoille ja uusille tutuilleen, kuinka snobit pyörät hän on juuri tuoliinsa hankkinut. Toinen jatkaa keskustelua kertomalla uudesta mersustaan. Löin siis soketin, huoh. Olit oikeassa, kun sanoit keskustelujen kuuluvan klubille. Harmi vain, että Talissa se klubi on siellä mäen päällä, niin että papat eivät sinne jaksa kiivetä. Siis, Talin päättäjät, rakentakaa snobeille oma koppi rangen viereen ja vaikka parkkipaikat heidän mersuilleen, kiitos. Tämä esimerkki toistuu varmasti monella muullakin kentällä, mutta tämä nyt olikin oma näkökantani asiaan.

    Kuten monet viisaat ovat jo pitkään sanoneet, golfista suurin osa pelataan pään sisällä, ja jos sinne tulee liikaa *******a samaan aikaan, ei lyömisestä tule yhtään mitään 🙂

    PS. Talissa tosiaankin otettiin viime vuonna uusia ’nuorempia’ jäseniä, joten ehkäpä klubin keski-ikä laski alle 70-ikävuoden. Ehkäpä turha snobbailu loppuu klubillamme ajan myötä. Hyvää pelikesää ja loppukevättä kaikille!

    Joo onhan se ehkä ärsyttävää mutta pitää oppii keskittyy eri paikoissa ja erilaisissa tilanteissa.

    Kännyköiden osalta olen samaa mieltä. Känny pitää laittaa 1. teellä äänettömälle, eikä siinä vaiheessa kun se soi ensimmäisen kerran. Joka toisella kierroksella on peliporukassa joku ’tärkeä’, jonka kännykkä soi viimeistään 3. väylällä. Aina selityksenä on ’unohtaminen’.

    Harjoitusalueella minusta voi aivan hyvin jutustella lyöntien ohessa. Eihän voida olettaa että rangella kaksikymmentä golffaria mättää palloja tuppisuuna. Rangella yksi tai kaksi epäonnistunutta lyöntiä toisten ’häirinnän’ takia ei ole maailmanloppu, ei muuta kun uutta palloa perään.

    Kierroksen aikana juttelut voisi lopettaa hieman aikaisemmin. Yleensä puhe katkeaa vasta backswingin aikana.

    Meillä rangen vierestä (=2 m päästä lyöjistä) on koko ajan kova trafiikki tiiauspaikalle ja 9ltä takaisin. Aluksi se häiritsi, mutta nyt uskon sen itse asiassa parantavan häiriötekijöiden sietokykyä myös kentällä. Vien siis suorituksen aina loppuun pirinöistä ja mölinöistä huolimatta. Ainoa häiriötekijä, jota en ole pystynyt eliminoimaan, on kivannäköiset vastakkaisen sukupuolen edustajat, jotka ohi kulkiessaan aiheuttavat väistämättä muutaman ylimääräisen ’wagglen’ !!! Vaikka olenkin kiinnostunut nimenomaan golfin urheilullisesta puolesta, niin eihän tämä saa nyt liian vakavaksi mennä! Rentoushan on golfin a ja o.

    En tiedä mistä Wagnerin kiukku on lähtöisin, mutta ymmärrän kyllä yskän jos kyseessä on pelkkää älämölöä.Itse en ole moiseen kyllä rangella (2 krt/vko)törmännyt.Vinkkinä: huomauta asiasta jos seurustelu menee överiksi.Suomessa on tämmöinen käytös on tietenkin ennenkuulumatonta (lue nipottamista), mutta erittäin tehokasta.

    Omasta mielestäni seurustelu (kohtuullinen) on vain hyvä asia, eiköhän olisi jo korkea aika vähän relata ja nauttia mukavasta harrastuksesta.Itse en rangella seurustele vaan vaihdan kuulumiset, tms.

    Mitä keskittymiseen tulee: jos on yläkerrasssa palikat oikeissa paikoissa, ei pikku metelin pitäisi ongelmia aiheuttaa.

    Puhelinterrorismin suhteen olet harvinaisen oikeassa.

    Kerro Viiville terveisiä…

    Kyllä minun mielestäni harjoitusalueilla pitää saada puhua ja tehdä koko hommasta hauskaa. Pientä kilpailua pelikaverien kanssa.

    Mutta itse en ymmärrä sitä, että Suomessa kännykkä pitää olla kaikkialla mukana golfkentällä,

    klubiravintolassa ja rangella. Toisten keskittyessä pelaamiseen, harjoittelluun tai her*******seen ruokaan pelikaverisi pälättää suureen ääneen yksityisasiansa minuuttikaupalla.

    Suomen golfkentillä on vielä todella pitkä matka golfetikettiin. Kunhan ensin opetellaan normaalit

    hyvät käytöstavat.

    Nimetön

    noh, ei kai niistä kännyköistä päästä muuta kuin äärimmäisillä toimenpiteillä. eli laitetaan paikallissääntöihin seuraava lisäys:

    jos pelaajan kännykkä soi kenttäalueella, on häirityillä kanssapelaajilla on oikeus naulata kyseinen kapistus klubilla olevaan ’Wall of Shame’iin asianomaisen henkilön nimellä varustettuna.

    uskoisin että muutama känny seinällä olisi sopiva varoittava esimerkki…

    😉

    Hehe. Wall of shame kuulostaa hyvältä idealta.

    Tai miten olisi seuraava ehdotus St. Andrewsin norsunluutorniin, lisätään golfin sääntöihin sääntö kännyköistä golfkentällä:

    Kännykän soidessa lisätään tulokseen 2 lyöntiä sääntörikkomuksen merkiksi. Kännykällä soittamisesta pelaaja suljetaan kilpailusta ja kännykkä hävitetään hetimiten lähimpään vesiesteeseen. 😉

    Mielestäni on turhaa nipottaa näissä tilanteissa.

    Rangella pitää hyväksyä että jonkilaista ääntä syntyy jo pelkästään pallojen lyönnistä ja usein on esim. pro ohjaamassa harjoitelua jne. Jos joku lyönti, siis rangella, menee huonosti sen takia ettei osaa keskittyä lyöntiinsä, niin mitäpä siitä. Range on range, ei siellä kukaan laske epäonnistuneita lyöntejä.

    Kentällä tilanne on luonnollisesti ihan toinen, siellä on oltava hiljaa suorituksen aikana, oli sitten kyse drivesta tai vaikkapa putista.

    Kännykän osalta voi mielestäni sopia, miten menetellään. Itse pelaan usein kavereitteni kanssa, jotka hoitavat (työ)asioita kännykällä, myös pelin aikana. Eihän se periaatteessa häiritse muita kun oman ryhmän jäseniä. Matkapuhelin on hieno juttu, jonka avulla ainakin itse pääsen pelaamaan paljon enemmän, verrattuna siihen että pitäisi aina istua toimistolla, jotta olisi tavoitettavissa.

    Vieraassa porukassa pelatessani laitan aina puhelimen äänettömäksi. Toisaalta on käynyt niinkin että tuntematon pelikaveri on ilmoittanut etukäteen pitävänsä puhelintaan auki (pyytänyt kohteliaasti lupaa siihen), koska odottaa tärkeää puhelua. Näin voidaan mielestäni menetellä tavallisilla harjoituskierroksilla. Kilpailuissa tilanne on toinen, silloin en ota puhelinta edes mukaan.

    Olemme joskus, omassa porukassa, käyttäneet sääntöä, jossa joutuu ostamaan kierroksen oluita/pullakahvia pelikavereille, jos puhelin pärähtää soimaan lyönnin/valmistautumisen aikana. Eiköhän siinä ole sopivasti rangaistusta harjoituskierroksen aikana tapahtuvasta ’puhelin häiriköinnistä’.

    Mutta, jokainen porukka laatikoon sääntonsä ja tapansa itselleen sopiviksi. Loppuun vielä aforismi – ’puhelin on hyvä renki, mutta huono isäntä’

    ME

    On mielestäni eri asia, että pro ohjaa oppilastaan viereisellä lyöntipaikalla, kuin että takanani jutellaan niitä näitä.

    Tarkoitin viestissäni henkilöitä, joilla ei ole omia mailoja lähimaillakaan, mutta tulevat rangelle / puttigriinille juttelemaan kavereiden kanssa, jotka ovat treenaamassa. En suinkaan kannata ’puhekieltoa’ rangella, mutta haluaisin kuitenkin nostaa huomion siitä että myös treenialueilla olisi hyvä kiinnittää huomiota etiketin noudattamiseen.

    Ihmiset suhtautuvat asioiin eri tavoin ja niin myös golfiin. Itse haluan treenata ja kehittyä, kun taas toisille on tärkeämpää viettää aikaa ulkona ja seurustella tuttujen kanssa. Toivoisinkin vaan huomaavaisuutta puolin jos toisinkin…

    Jylan puhuu asiaa. Tällaista on aito golfkulttuuri, joka on ihan eri asia kuin väärinymmärretty etikettinipottaminen.

    Henkilökohtaisesti ei häiritse pätkääkään vaikka kentälläkin pelikaverit rupattelisivat keskenään. Keskityn lyöntiin, en siihen mitä turistaan. Melkein väittäisin liiallisen hiljaisuuden häiritsevän meikäläistä enemmän.

    Ei muutakuin keskittyy siihen mitä on itse tekemässä eikä siihen mitä muut tekee!

    Tätäkin on kysytty tourin pelaajilta. Haluavatko he, että yleisö on hiljaa vai kannustaa huudoillaan lyönnin aikana. Osa pelaajista halusi äänekkäitä kannustuksia. Ja eipä nuo buuaukset häiritse esim. koripallossa vapaaheiton suorittajaa, ainakaan ammattailaista.

    Hermoista se on kiinni 🙂

    Mutta toinen tykkää tyttärestä ja toinen äidistä, joku molemmista 🙂

    Nimetön

    Kyllä mielestäni harjoitusalueilla on lupa ja oikeus puhua, vaikkapa viikonlopun 19 reiän tapahtumista yms. häppeningeistä. Eiköhän tämä juuri ole omiaan lisämään paineensietoa ja jopa harjoita keskittymistä itse peliin. Mikäli taas ei kestä puttitreeneissä kaverusten Mersu läppää, voi kokeilla treenata rangella vaikka draivia…

    Pelikentällä on tilanne taas toinen. Ehdoton rauha lyöjälle ja kännyt kiinni ennen eka tiitä. Näillä pienillä, mutta tärkeillä asioitta ei kenelläkään tule sanomisia kentällä turhista asioista.

    Oikein hyvää Golf-kesää kaikille!

    Parempi on ettet enää käy rangella jos muiden äänekäs läsnäolo häiritsee.

    Parempi on ettet enää käy rangella jos muiden äänekäs läsnäolo häiritsee.

    No kyllä se on TODELLA huonoa keskittymiskykyä,jos ei pysty harkka-alueella tekemään lyöntisuoritusta.Ja sehän on vaan parempi jos muut metelöi niin oppiipahan sitten keskittymään tiukan paikan tullen. Joskus joutuu pelaamaan sellaisten ihmisten kanssa kierroksen,jotka eivät välitä etiketistä ja saattavat tietämättään häiritä suoritustasi.Menee vähän liian pitkälle jos ei saa harkka-alueella inahtaakkaan tai liikkua kun muut lyövät.Mitenkä siellä sitten voi ylipäänsä tehdä mitään,kun joku on koko ajan lyömässä jonnekin? Jotain rajaa…

    ME

    Menipähän tämäkin keskustelu taas rakentavaan suuntaan, sivusta seuranneena oli pakko kommentoida…

    Ilmeisesti Wagner on tarkoittanut viestissään ihmisiä, joilla ei ole mailoja mukana, mutta tulevat kuitenkin jauhamaan bs:ää rangelle / puttigriineille tuttujen kanssa (ja ilmeisesti W:n tapauksessa kovaäänisestikin); itsekin olen heihin joskus törmännyt. Mistään puhekiellosta rangella siellä HARJOITTELEVIEN osalta ei varmaankaan ollut kyse.

    Onnea kuietnkin W:lle händärin tiputuksesta.

Esillä 18 viestiä, 1 - 18 (kaikkiaan 18)
Vastaa aiheeseen: Harjoittelualueet + etiketti

Etusivu Foorumit Yleistä Harjoittelualueet + etiketti