16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Harjoittelu versus pelaaminen

Etusivu Foorumit Yleistä Harjoittelu versus pelaaminen

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 42)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #188736 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Kiersin tällä kaudella reilut 110 täyttä kierrosta. Hauskaa oli. Kivaa peliseuraa riitti ja pelikin pääsääntöisesti kulki kohtalaisesti sillä tulokset oli 80%:sti bufferissa. Mutta kuitenkin jotain jäi puuttumaan…nimittäin haluamani kehitys. Oletin, että tuo pelimäärä olisi pudottanut reilusti myös tasoitusta, mutta en saanut nipistettyä kuin pari lyöntiä (14.3->12.5). Selityksenä todennäköisesti, että muutama kerta rangella ei riitä ja protuntikin silloin tällöin voisi olla aiheellista. Kysymys: mikä on mielestänne oikea pelaamisen ja harjoittelun suhde, jos haluaa pelaamisen lisäksi kehittyä (tosissaan!)? Olisin kiinnostunut kuulemaan niiden mielipiteitä jotka suhtautuvat tähän lajiin rennosti ja nautiskellen, mutta kuitenkin kunnianhimoisesti omia rajojaan hakien. Eri asia on sitten ne superlahjakkuudet, jotka pelaavat huippugolfia, vaikka pääsevät pelaamaan 5 kertaa kaudessa; niitäkin näillä palstoilla on vieraillut. Lue lisää: swell

    #497924 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    oikeata suhdetta ei olekaan. jokainen on golfissa juuri niin hyvä kuin hänen on omasta mieletään aivan välttämättä oltava. Siinä vaiheessa kun kehittymisen edellyttämä uhraus ylittää sen tyydytyksen, mitä kehittyminen sinulle antaa, kehitys pysähtyy. Seinä tulee vastaan usein huomaamatta; ehkä puttiharjoittelu nyt vaan on sinusta vastenmielistä, ehkä et halua luopua oluesta kierroksen jälkeen lähipeliharjoittelun hyväksi, ehkä kannat huonoa omaatuntoa, kun et ole koskaan kotona, ehkä singelipelaajat eivät olekaan sen parempia ihmisiä kuin sinäkään.

    #497925 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Kyllä se taitaa valitettavasti olla niinkuin vieraspelaaja tossa kertoi. Suhde on niin yksilöllistä, että sama kaava ei toimi kaikille samallalailla. Jos kaikki olisivat yhtä lahjakkaita, samanikäisiä, sama siviilisääty ja varallisuus, sekä yhtä motivoituneita tavoitteenaan sama päämäärä, kaikilla olisi sama harjoitusohjelma.

    #497926 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Yhdyn vieraspelaajan ja Tommyn kommentteihin harjoittelun yksilöllisyydestä, mutta tässä jokatapauksessa oma suunnitelmani kevään harjoittelurupeamasta.

    Minä olen vasta yhden kauden pelanneena swingin (ja koko pelin) alkukehitysvaiheessa. Haen talvikaudella ’laadukasta volyymiä’, eli pron ohjeiden mukaan paljon lyöntejä, jotta swingin liikeradat pikkuhiljaa vakiintuvat.

    Koska en ole lahjakkuus, niin työtä pitää tehdä runsaasti. Toisaalta työ häiritsee harjoittelua, eli ihan mahdottomiin määriin en yllä. Tarkoitus on lyödä huhtikuun loppuun mennessä n. 5500 – 6000 harjoituslyöntiä (3 X 120 lyöntiä viikossa). Helmikuussa otan prolta välitilinpäätöstunnin, jossa katsotaan kehitys ja tehdään uusi ohjelma. Puttitreenissä keskityn myös vakaaseen liikerataan ja lyönnin suoruuteen.

    Jos jollakulla on tähän määrään kommentoitavaa niin kaikin mokomin. Voipi olla liikaa tai liian vähän, en tiedä.

    Pelikauden aikana kolmesti viikossa harjoitusalueella ja erityisesti lähestymislyönti / lähipeliharjoituksia ajatuksella. Pelikierroksia budjetoidaan 60 – 70 ja tarkoitus on tehdä pelikaudesta tilasto tällä golfpisteen mainiolla työkalulla. Hcp -tavoitetta ei vielä ole, katsotaan keväällä tarkemmin.

    Siis talvella liikeradat mahdollisimman varmaksi ja kesällä kokonaisvaltaisempaa harjoittelua säännöllisesti. Sitä en osaa sanoa miten harjoittelun ja pelaamisen suhde on muuttunut, kun hcp on laskenut 15 tienoille… todennäköisesti harjoittelun volyymi pienenee ja pelaamisesta nauttii eri tasolla. Ikää on 38, joten junnuja ei enää olla, vaan kohta pikemminkin semi-senioreita.

    Myöhemmin – joskus tulevaisuudessa olisi mukava perehtyä golfin mentaalipuoleen ja pelitaktiikkaan.

    #497927 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Vielä tähän vieraspelaajan kommenttiin:

    ’ehkä singelipelaajat eivät olekaan sen parempia ihmisiä kuin sinäkään.’

    Ei parempia ihmisiä, mutta sarkasmi on tällä ryhmällä jo hyvin kehittynyttä keskusteltaessa golfista, kun suuremmalla hcp:llä pelaavilla se on vasta puhkeamassa kukkaan 🙂

    ..joo joo stereotypioita kaikki tyyni… mutta ehkäpä tästäkin saadaan hieman keskustelua.

    #497928 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Vielä tähän vieraspelaajan kommenttiin:

    ’ehkä singelipelaajat eivät olekaan sen parempia ihmisiä kuin sinäkään.’

    Ei parempia ihmisiä, mutta sarkasmi on tällä ryhmällä jo hyvin kehittynyttä keskusteltaessa golfista, kun suuremmalla hcp:llä pelaavilla se on vasta puhkeamassa kukkaan 🙂

    ..joo joo stereotypioita kaikki tyyni… mutta ehkäpä tästäkin saadaan hieman keskustelua.

    #497929 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Vielä tähän vieraspelaajan kommenttiin:

    ’ehkä singelipelaajat eivät olekaan sen parempia ihmisiä kuin sinäkään.’

    Ei parempia ihmisiä, mutta sarkasmi on tällä ryhmällä jo hyvin kehittynyttä keskusteltaessa golfista, kun suuremmalla hcp:llä pelaavilla se on vasta puhkeamassa kukkaan 🙂

    ..joo joo stereotypioita kaikki tyyni… mutta ehkäpä tästäkin saadaan hieman keskustelua.

    #497930 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Ylläpito, tämä site tökkii!

    #497931 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Huh, onpahan kysymys. Tyhjentävä vastaus vaatisi useamman kirja verran tilaa. Kyse on pohjimmiltaan ihmisen oppimisesta, johon vaikuttavat monet asiat ja kuten edellisissä vastauksissakin viitataan myös henk. koht. ominaisuudet. ’Lahjoilla’ on vähäntekemistä oppimisen kanssa; Lopputulokseen ne kyllä vaikuttavat. Ts. kaikki oppivat, mutta jotkut nopeammin.

    Jos aihe kiinnostaa, hanki käsiisi jonkun olympialajin valmennusmatskua, koska golffissa on mutun ja tieteen suhde turhan huono verrattuna entisen NL:N ja DDR:n koneistojen hoitamiin urheilulajeihin. Esim. haulikkoammunta voisi olla liikeradoiltaan golffia vastaava, joten sen perusteella voisi miettiä oppimisprosessia ja sen kautta harjoitussuunnitelmaa.

    Swingi on vaikein asia (motorisesti, teorian kannalta sekä lihas- ja nivelmuistille), mutta putti taas selkeästi helpompi asia. Karkeasti yleistäen voit oppia putin suorituksen nopeasti ja kyseessä on opitun ylläpitäminen + oheisasioiden tajuaminen (kattava esitys Pelzin Putting Biblessä), mutta swingissä oppimisen aikajänne on pitempi.

    Valmentautumisessa voi asiat jakaa karkeasti kolmeen palikkaan: lajiteoria, henkinen osa ja fyysinen osa. Vain yhden osan kehittäminen ei toimi vaan kaikkia täytyy viedä eteenpäin.

    Jossain aiemmassa ketjussa heitin esimerkiksi seiväshypyn; Kukaan ei (toivottavasti) kuvittele Sergein vain hyppivän riman yli vaan kyllä hänet löysi punttisalin puolelta useammin.

    Keskustelin asiasta erään touring-promme kanssa ja hän väitti harjoittelevansa vain pelaamalla. Eipä näytä pystyvän edes vakiinnuttamaan paikkaansa Challenge tourilla, mutta eihän yksi pääsky kesää tee…

    #497932 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Itselläni on selkeä treeniohjelma: Talvella lyön palloja kun siltä tuntuu ja sattuu olemaan aikaa. Kerran ehkä pari viikossa.

    Kesällä en treenaa ollenkaan, korkeintaan hiukan lämmittelen 1/2 koria rangella ennen kierrosta. Lähipeliä en treenaa koska se on tylsää ja käy selän päälle. :o)

    Näillä eväillä tasoitus neljässä kaudessa 54 –> 8. Tuosta tippunee vielä muutaman pykälän mutta siihen jää. Eikä enempää tarvii tippuakaan, pääasia että kaverit saa kyytiä. Ts. mulla ei ole mitään klubimestaruus -harhakuvia.

    #497933 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Mielestäni pelaat kierroksia liikaakin !!

    Montako kilpailua oli joukossa –
    se parasta ja rehellisintä treeniä.

    Syksyllä ja kevättalvella ei Suomessa voi tehdä muuta kuin
    mätkiä golfpalloja ja sitä kun tekee 120 m löysiä svingeja
    50 pallon sarjoina eessun taasssun 20 -30 kertaa keväisin niin svingi varmistuu –
    samoin talvigreeneillä kävely ja löysät svingit ennen lumen tuloja 20 -30 kertaa talvigreeneillä.

    Vermossa svingejä ja PROta 20 kertaa talvena aikana.

    Joku viisas – ehkä Spede on sanonut, että joka 4. kierros on harjoitteluvuoro, jolloin kierretään vain 1- 3 reikää.

    Tietysti svingin rakentaminen PROn kanssa on harjoittelua.
    Ja usein kannattaa lyödä enne ja jälkeen PRO-tunnin harjoittelua.

    7 ( seitsemän vuotta ) meni multa harjoitellen ennenkuin ikisvingi syntyi.

    #497934 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Tetsa, sinä oletkin ilmeisesti lahjakkuus 🙂

    #497935 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Omakohtainen kokemus:

    Viime kesä oli mulle neljäs pelikesä. Pelasin paljon ja harjoittelin vähän jos ollenkaan.

    Minulle tämä konsepti ei sopinut: Svingi meni todella huonoon kuntoon ja tulokset romahtivat säälittävän puolelle.

    Syksyllä vähensin pelaamista ja vietin aikaa lähipelialueella. Sen seurauksena sain lopulta lyöntiäni sen verran kasaan, että pelasin omaan händäriin muutaman kierroksen.

    Ensi kesänä treenaan enemmän ja pelaan harvakseltaan. Saas nähdä muuttuuko tulokset mitenkään….

    #497936 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Omakohtainen kokemus:

    Viime kesä oli mulle neljäs pelikesä. Pelasin paljon ja harjoittelin vähän jos ollenkaan.

    Minulle tämä konsepti ei sopinut: Svingi meni todella huonoon kuntoon ja tulokset romahtivat säälittävän puolelle.

    Syksyllä vähensin pelaamista ja vietin aikaa lähipelialueella. Sen seurauksena sain lopulta lyöntiäni sen verran kasaan, että pelasin omaan händäriin muutaman kierroksen.

    Ensi kesänä treenaan enemmän ja pelaan harvakseltaan. Saas nähdä muuttuuko tulokset mitenkään….

    #497937 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Ei se ole lahjakkuutta. Tuo johtuu siitä kun pelasin junnuna Seinäjoen Mailajusseissa pesäpalloa vuosikausia. Lyönti näissä lajeissa on mielestäni melkein sama, ei tarvinnut aloittaa golfia ihan puhtaalta pyödältä.

    #497938 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Jeps. Tästä olen kuullut aikaisemminkin. Kumpaakin palloa lyödessä käytetään vartalon suuria lihaksia samantyyppisesti.

    Onkos tullut paljon takalaittomia golfissa?

    #497939 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Takalaittomilla en ala tässä nyt kehumaan, niille sopiva ketju on tuo Partin juuri aloittama kisaketju… Sivulaittomat sensijaan ovat arkipäivää :o) Varsinkin vasen puoli tuntuu kovin kutsuvalta, jos svingi karkaa käsistä…

    Mutta on tuossa lyöntipituus -hommelissa sen verran perää, että moni pesäpallisti kyllä antaa golfpallolle ihan kivasti kyytiä. (Harvey Penick: metsät ovat täynnä pitkiä draiveja…)

    #497940 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Onko harjoituskierros harjoittelua vai pelaamista ?

    Itse en kilpaile, joten kaikki pelaaminen on minulle harjoittelua siis harjoituskierroksia (yritysten suffelikisat eivät ole oikeasti kilpailua, eiväthän). Omalta kohdaltani tuntuu, että oppiminen edellyttää paljon lisää toistoja, jotta suoritukset vakiintuisivat. Nykyisellä tasollani (2003 15 täyttä kierrosta, joista 12 välille 100-105) ongelmana ei ole se, etten osaisi lyöntejä, vaan se, että huonoja lyöntejä tulee aivan liian paljon. Hyviäkin tulee, sillä parhaalla kierroksella oli 6 paria ja yleensäkin joitakin. Mieluiten tekisin niitä toistoja kentällä kierroksilla, koska silloin tilanne on aito.

    Mutta viime kesänä huomasin, että harjoittelemalla rangella tai lähipelialueilla/par3-kentillä, pystyy parantamaan jotain yksittäistä osa-aluetta, koska silloin tulee paljon toistoja juuri siihen. Kierrellessäni kesällä aloittaneiden vaimoni ja poikani kanssa par3:sia ja kuskatessani poikaa rangelle tulin ensimmäisen kerran urani (elokuulta -98 yhteensä n. 100 kierrosta) aikana oikein harjoitelleeksi. Kuinka ollakaan aloin saada villejä avauksiani vähän kuosiin ja sain uutta varmuutta lähipeliini.

    Mutta, kun en harrasta golfia tulos- tai kilpaurheiluna, odotan malttamattomana ensi kesältä mahdollisimman paljon kierroksia (25-30). Range- ja muu harjoittelu saa taas jäädä, jos vaan pääsen pelaamaan. Uskon, että kehityn sitäkin kautta, kunhan toistoja tulee tarpeeksi. Huipuksi näin ei tulla, mutta EVVK.

    #497941 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Voihan harjoittelustakin tehdä hauskaa: puttitreenistä voi tehdä kaverin kanssa tiukan kisan palkinnoilla, samoin chippi ja pitsitreenistä. Paljon palloja liikkeelle niin varmaan paranee kun on tekniikka suurinpiirtein kohdallaan.

    Svingi onkin sitten eri juttu. Viiden kauden jälkeen luulen että tiedän vihdoinkin mikä on oikea golf-svingi. Ei se kuitenkaan tule automaattisesti aina vaikka olenkin suht pitkälyöntinen ja R2:kin toimii. Mitäs sitten, seuraavan viiden vuoden aikana svingi paranee ja tuloksetkin varmaan hiljalleen joten pääsen liikahtamaan 14 händäristä kuten rekka liikennevaloista.

    Harjoituksen tuoma varmuuden puttiin ja chippiin saa muutaman kymmenen pallon treenillä kohdalleen. Svingin viimeistely on vuosia kestävää säätöä, koska svingitiedon pitää mennä selkälihaksiin asti.

    #497942 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Golfsvingi on pitkälti toistoista ja niiden tuottamasta varmuudesta ja automaatiosta kiinni. Jos haluaa oppia svingaamaan, niin range/lähipeli treeni on paljon tuottoisampaa ja tehokkaampaa kuin kiertäminen. Eri asia on se, että pelaamaan ei opi rangella(oikean mailan käyttö, itselle sopiva taktiikka, oikeat mailat, milloin olla agressiivinen tai konservatiivinen jne, oman psyyken kasassa pitäminen). Useimmat maailman huiput lajissa kuin lajissa ovat olleet niin tajuttoman innokkaita treenaajia, että sillä määrällä meikäläinen kokisi täydellisen henkisen romahduksen/kyllästymisen ja heittäisi mailat nurkkaan.

    #497943 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Omasta mielestäni lukematon määrä toistoja eli harjoituslyöntejä takaa sen, että huonot osumat palloon vähenevät. Topit ja duffit saa kyllä pois svingivirheistä huolimatta. Riittävän hyvän tekniikan oppiminen onkin sitten jo vaikeampi juttu. Siihen ei riitä pelkät toistot. Pitää osata myös analysoida omia lyöntejään oikein ja hakea tekniikkamuutoksilla parempaa tulosta vähän väliä. Svingin muuttaminen on se vaikein juttu, mutta kaikki joutuvat sen joskus tekemään, jotka haluavat kehittyä.

    #497944 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Omasta puolestani haluaisin lisätä keskusteluun mukaan harjoituksen laadun. Ei mitään järkeä mättää jumalatonta kasaa palloja rangella tai kentällä ellei siihen mättämiseen keskity. Joka lyöntiin on keskityttävä ja valmistauduttava tai saavutettava harjoittelun tulos heikkenee.

    Joten enemmän rangelle ja muistaa aina ottaa aivotkin narikasta mukaan niin eiköhän se swingi ala vakiintua. tjsp 😀

    #497945 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Ilman muuta ei yhtään suunnittelamatonta tai suuntaamatta olevaa lyöntiä –

    kuin autoa ajaessa ei yhtään keskittymätöntä metriä auton ratissa.

    #497946 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Kenellä on aikaa pelata 100 kierrosta vuodessa?!! Itse pelasin ehkä 25-30 kierrosta viime kesänä, enkä ehtinyt harjoittelemaan yhtään (siinä syy ’huonoon’ pelikesään), ja vietin omasta mielestäni aikaa kentällä melko paljon…

    Mutta asiaan, jos tosissaan haluaa golfissa kehittyä, niin pitää harjoitella (ohjatusti) kuin pieni eläin. Tämä on valitettava totuus.

    Tietysti useimmista meistä ei tule huippugolfareita, mutta että edes olisi mahdollisuus siihen – pitää harjoitella, ja paljon. Selatessani tämän keskustelun läpi, tulin siihen tulokseen, että meitä on täällä golfuramme hyvin eri vaiheissa olevia pelaajia.

    Useimmista juniori-iässä aloittaneista pelureista tulee suht äkkiä kohtalaisen taitavia pelaajia (singeli-tasoitus). Omakohtaisen kokemuksen perusteella, sekä paljon ko. piireissä liikkuneena tiedän, että tähänkin menee aikaa juniorilta keskimäärin n. 3 vuotta (siis saavuttaa singeli-tasoitus). Tietysti poikkeuksia on suuntaan ja toiseen (melko vähän kuitenkin), mutta voitte kuvitella kuinka paljon vaikeampaa singeli-tasurin saaminen on 40-vuotiaana aloittaneelle. Kaikkihan tietävät, että nuorena on helpompi oppia liikeradat ym. 🙂

    Useimmat junnuna aloittaneet pääsevät suht helposti jonnekin 4-5:n tasuriin, mutta sitten kehitys pysähtyy. Missä syy, harjoituksen puutteessa. Mieluummin pelataan kuin harjoitellaan, plus tässä vaiheessa elämää alkaa tulemaan muita häiriötekijöitä (opiskelut, tyttö-/poikaystävät ym.). Potentiaalia useimmilla olisi (nuorena opitut taidot), mutta harjoituksen puutteesta kehitys pysähtyy. Mutta mikäpäs siinä, harvalle tästä ammattia tulee..

    Voin kuvitella, että vanhemmalla iällä aloittaneelle kehitys on paljon hitaampaa ja ’stoppi’ tulee aiemmin ts. händäri jymähtää sinne 10-20:n väliin. Ainoa keino tämän ’stopin’ ylittämiseen on oikeasti kova harjoittelu, ja vieläpä jonkunnäköisen valmentajan ohjauksessa. Useimmilta klubituuppareilta tosin lähtisi tasurista heti 3-4 lyöntiä pois, jos lähipelialueella edes kävisi.. 😉

    Mutta summa summarum: Jos on aikaa panostaa golfiin 100:n kierroksen verran (väitän, että yli 90%:lla meistä tätä luksusta ei ole), niin pelin kyllä saa kehittymään oleellisesti lisäämällä harjoittelua (lähipeli!!) ja vähentämällä pelattuja kierroksia. Väsyhän tuossa tulee, eihän tuollaista tahtia jaksa erkkikään (ja itse olen 22-vuotias, ’kovakuntoinen’ nuori mies).

    PS. Ei siihen par’iin pelaamiseen kovin kummoista lyöntitaitoa tarvita, lähipelillä se tulos tehdään!!

    #497947 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Olemme samoilla linjoilla ja lisään vielä ,

    että nopea kehittyminen ja runsas pelaaminen ilman ohjattua harjoittelua johtaa helposti ja vuorenvarmasti siihen, että oppii virheellisiä asioita, josta

    POISOPPIMINEN

    voi olla tosi hankalaa. Jos haluat oppia golfin kunnolla aloita ohjatusti PRO:n kanssa ,harjoittele paljon mutta vain

    oikeita asioita.

    Minulla jäi mm. suuntaus väliin ja nyt on suuntavirhe kallossa , vaikka seison suorakulmassa pallon vieressä luulen olevani vinossa ja vice versa.

    Toisaalta svingi pitä’ä vakiinnuttaa 3-5 vuodessa ja sitten

    loppuikä pelata sillä –

    toisaalta

    TÄYDELLISTÄ SVINGIÄ EI OLE –

    ei ollut edes Benillä. Sam Sneadilä oli pitkäikäinen sopivan löysä – ei kai tarvinnut mennä edes lonkkaleikkauseen ??

    vaikka pelasi melkein 90 v ? Taisi jäädä himpun verran vaille ja voitti eniten arvokilapluja .

    LETKEÄSTI KUIN TAIKINA – näin joulun alla.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 42)
Vastaa aiheeseen: Harjoittelu versus pelaaminen

Etusivu Foorumit Yleistä Harjoittelu versus pelaaminen