16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Golfyhtiön osakkaiden yhdenvertaisuus

Etusivu Foorumit Yleistä Golfyhtiön osakkaiden yhdenvertaisuus

Esillä 7 viestiä, 51 - 57 (kaikkiaan 57)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • fukke diise saisse kirjoitti: (18.2.2009 13:43:13)

    Hörhö kirjoitti: (18.2.2009 9:05:06)
    Kaikki varmaan ymmärtää, että tuo Fukken esimerkki on hyvin kärjistetty, eikä se ’kongressikeskuksen’ rakentaminen noin yksinkertaisesti hoidu.
    Yhtiöjärjestys määrittää yhtiön toimialan ja toiminnan laajuuden puitteet. Yhtiöjärjestys tulee olla muotoiltu niin, että se mahdollistaa kaiken toiminnan, mitä yhtiö harjoittaa. Jos ei näin ole, vaaditaan yhtiöjärjestyksen muutos 2/3 enemmistöllä. Vaikka 2/3 enemmistöllä muutos tehtäisiinkin, saattaisivat vähemmistönsuojanormistot astua kuvioihin ja estää ’kongressikeskuksen’ rakentamisen.

    Katso itse nykyistä suunnitelmaa, johon arkkitehtitoimisto on jo piirtänyt kenttään ja muuhun toimintaan suhteutettuna ökymassiivisen klubitalon (pääkonttorin, kongressikeskuksen, talvihallirakennuksen, mikä se nyt onkaan).

    Siinä on vaikea enää tavallisten omistajien jälkeenpäin vedota yhtään mihinkään, kun suunnitelmat ovat olleet ilmeisiä ja nähtävillä jo ennen osakeantia.

    Sitä paitsi yhtiöjärjestys antaa nykyiselläänkin aivan riittävästi tilaa ’oheisbusinesten’ pyörittämiseen.

    En mä jaksa alkaa vääntämään. Sovitaan, että olet väärässä, niin ei tule enempää kinaa 😉

    vieraspelaaja kirjoitti: (17.2.2009 22:29:52)
    Voisiko joku taustoittaa keskustelua kertomalla, ketkä perustajaosakkaat ovat 1. tehneet ylipäätään voittoa kentän perustamalla, ja 2 ketkä näistä ovat onnistuneet siinä huijaamalla pelioikeusosakkeen ostaneita. Kanta-asiakkaiden ryöstö ei kuulosta hyvältä liikeidealta, vaikka se toimiikin satunnaisasiakkaiden kohdalla yli kulttuurirajojen.
    Epäonnistujista ei tarvitse kertoa, niitä on, ja kohta tulee lisää.

    Tiedän jonkun verran kenttiä joissa suurin osakkeenomistaja sekä koko osakasporukan kokoonkutsuja on ollut paikallinen golfyhdistys/-seura. Tällaisessa tapauksessa ei ole edes tavoitteena tuottaa voittoa. Kaikki osakkaat maksavat samansuuruisen vastikkeen (hoito+laina) jolloin kaikki osakkaat pääsevät pelaamaan samoilla ehdoilla ja kustannuksella/osake. Varsin reilu ja tasapuolinen tapa toteuttaa kenttäprojekti.

    Sellaisiakin löytyy missä pääomistaja/kentänrakentaja on lähtenyt jo alkuunsa liikkeelle riittävällä rahoituksella ja periaatteella, yksi ääni/yksi osake/kaikkiin osakkeisiin kohdistuva hoitovastike. Kun osakeanneissa saadaan tarpeeksi mukaan ulkopuolisia pienosakkaita hanke menestyy taloudellisesti hyvin, vaikka siinä päärahoittajan osuuteen sisältyy taloudellinen riski (hankkeen alussa, jos osakkeet eivät menekään kaupaksi). Tällaisissa hankkeissa perustajaosakas (=suursijoittaja) saa tuoton sijoitukselleen osakemyynnin kautta, vuokratuottoina ja kenttähankeeseen liittyvien muiden arvonnousujen (esim. tonttimaan arvo jne) kautta. Tavalliset palaajaosakkaat luonnolliseti hyötyvät tällaisessa hankkeessa koska kaikki kustannukset jakautuvat tasan osakkeiden mukaan. Lisähyötynä se ettei kentän rakentamiseen eikä jatkossa vastikkeisiin sitoudu korkokustannuksia. Rahoituksen merkitys on huomattava, korot ovat tällaisessa hankkeissa erittäin suuri ja kokonaisuuteen vaikuttava kustannuserä.

    Näissä em. typpisissä osakeperusteisissa hankkeissa syntyy kustannuseroja osakkaiden kesken lähinnä siinä missä vaiheessa on lähtenyt mukaan hankkeeseen/osakeanteihin. Kannattaa olla rohkea, mutta ei kuitenkaan tyhmänrohkea. Nimittäin alkuun osakkaita houkutellaan mukaan edullisemman hintaisilla osakeanneilla. Ja tässähän se vaara piilee, hankkeisiin joissa toteutus (=rahoitus) on epävarmalla pohjalla sisältyy ihan oikeita taloudellisia riskejä.

    Yhteenvetona:
    Riittävällä omalla rahoituksella toimiva kentänrakentaja pystynee päätymään voitolle hankkeissaan, jos businessideaan kokonaisuudessaan liittyy muutakin kuin pelkkää golfliiketoimintaa. Tilannetta parantaa aina hyvä sijainti ja se että perustaja mahdollisesti omistaa kentän maa-alueen. (Kytäjä, Vierumäki, Tahko, ehkä joku muukin)

    Toisaalta myös pelaavien osakkaiden keskinäiset hankkeet voivat tuottaa omistajilleen hyvän harrastusympäristön, mikä sinällään on ollut koko hankkeen lähtökohtana ja tarkoituksena. Se tuottaa myös voittoa siinä mielessä että osake on haluttua tavaraa jälkimarkkinoilla. Mutta, jos joku kuvittelee että golfyhtiö tuottaisi jopa osinkoa, lienee näillä leveysasteilla utopiaa. Se on jo sinällään voittoa jos kenttää pystytään hoitamaan laadukkaasti kohtuullisen suuruisella hoitovastikkeella.

    Menestyvät hankkeet tunnistaa kaikinpuolin avoimesta ja reilusta toiminnasta. Sanoisin että suurin osa golfyhtiöistä ja hankkeista kuuluu tähän ryhmään.

    Ns. persaukisten perustajagrundereiden vetämät ja taloudeltaan pelkästään ylihinnoiteltujen osakeantien varaan perustuvat golfhankkeet ovat varsin epäkiitollisia tapauksia. Niihin sitoutuneet (=osakkuudellaan yhtiön lainojen maksumiehiksi jääneet) pienosakkaat ovat erittäin ikävässä tilanteessa. Tällaiseen helposti ajaudutaan kun kenttähanketta ryhdytään toteuttamaan muutaman sadan maksavan osakkaan varaan otetulla lainoituksella ja osakkeiden myynti tyssää. Seurauksena on että osake on kallis ja vastikkeet sekä lainaosuudet suuria. Kukapa sellaiseen osakkeeseen haluaisi sijoittaa?

    Mutta, vapaassa maassa voi yrittää kaikenlaisilla liikeideoilla. En suoranaisesti osaa sanoa kuinka paljon näitä keplottelijoita on Suomessa, eikä niistä liene oikein sopivaa keskustella julkisesti. Ehkä niistä kuullaan myöhemmin.

    Jylan kirjoitti: (18.2.2009 19:08:36)

    Varsin asiapitoista pohdintaa ja sinun tyyliisi vielä diplomaattisesti esitettynä.

    Tässä ketjussa mielenkiintoista keskustelua golfyhtiön osakeomistuksesta ja osakkeiden yhdenvertaisuudesta viiden vuoden takaa.

    Sijoittaja Suomesta: ”Kaikesta muusta voidaan luopua, mutta äänivallasta ei ikinä”.

    Varsinkin jos äänivallan osalta ei ole tarve edes maksaa hoito/yhtiövastikkeita.

    Tämä seuraava on täysin fiktiivinen satu:

    Fennian golf kentällä heinäkuun sunnuntai aamuna 2 perustaja jäsentä:
    -Hitsi mikä krapula.
    Sä tarttet GT:n
    -Juu mistä niitä sais näin sunnuntai aamuna?
    Hmm. Ensi sunnuntaista lähtien klubilta, oisko tarve vielä ysin kohdalle?
    -Juu. Muuta eiks se tuu hirmu kalliiks?
    Ei hätää, meillä on jo 55 maksavaa osakasta…

    Keskustelu tässä ketjussa avaa jälleen kerran huomaamaan, kuinka täydellisesti golfyhtiön päätöksentekoa voi hallita pelioikeudettomilla mutta vahvan äänivallan omaavilla osakkeilla. Pelaavat osakkaat, jotka omistavat vähemmän äänivaltaisia osakkeita, jäävät täydellisesti jalkoihin. Heidän osansa on maksaa viulut.

    Näprääjä kirjoitti: (26.4.2014 10:16:28)
    Varsinkin jos äänivallan osalta ei ole tarve edes maksaa hoito/yhtiövastikkeita.

    Tämä seuraava on täysin fiktiivinen satu:

    Fennian golf kentällä heinäkuun sunnuntai aamuna 2 perustaja jäsentä:
    -Hitsi mikä krapula.
    Sä tarttet GT:n
    -Juu mistä niitä sais näin sunnuntai aamuna?
    Hmm. Ensi sunnuntaista lähtien klubilta, oisko tarve vielä ysin kohdalle?
    -Juu. Muuta eiks se tuu hirmu kalliiks?
    Ei hätää, meillä on jo 55 maksavaa osakasta…

    +++
    miten niin fiktiivinen 😉

Esillä 7 viestiä, 51 - 57 (kaikkiaan 57)
Vastaa aiheeseen: Golfyhtiön osakkaiden yhdenvertaisuus

Etusivu Foorumit Yleistä Golfyhtiön osakkaiden yhdenvertaisuus