Aihe: Droppausalue eli DZ - Golfpiste.com

3.12. – 10.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista

Droppausalue eli DZ

Etusivu Foorumit Säännöt Droppausalue eli DZ

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 57)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • KL1

    Hiljaista on forumilla, joten laitetaanpa pientä mietittävää.

    Droppping Zone eli droppausalue lienee jokaiselle tuttu. Sellaisia käytetään monenlaisissa tilanteissa ja yleensä vaihtoehtona normaalien vapautumissääntöjen rinnalla. Mutta milloin DZ on syytä tai on peräti pakko paikallissäännöissä määritellä ainoaksi vapautumisvaihtoehdoksi?

    Elävässä elämässä vastaan tulleen esimerkit ovat tämän teeman käsittelyn kannalta kullan arvoisia.

    Hiljaiseksi vetävä kysymys. Imatralla on tai ainakin oli ennen vanhaan par3, jonka vieressä ja osin edessä oli järvi. En muista paalujen väriä, mutta vastarannalle droppaaminen on mahdotonta, koska se on vieraan valtion aluetta eikä liene nykyisin muutenkaan terveellistä.

    Kilpailuissa näkee DZ sellaisissa paikoissa, joissa droppaaminen on epätarkoituksenmukaista. Kisoissa tyypillisesti vapauduttaessa katsomo- tai muista rakenteista. Esimerkiksi Samooja chippasi reiän viereen katsomorakennuksen vierestä juurikin tuollaisesta pakollisesta DZ-aluueesta.

    Myös tilanteissa, joissa normaali droppi tulisi helposti paikkoihin, joissa ei haluta pelattavan, kuten etummaiset tiialueet, kukka-asetelmat, mainostaulut, jne … on parempi määritellä DZ vähän sivummalle.

    Toinen hankala kohta on vesiesteen ylitys griinille, jossa on pitkä etäisyys veden yli. Jos sitten chippaa tai puttaa griiniltä veteen, pitää (varsinkin keltaistan tolppien estealueelta) kiertää takaisin vastarannalle. Kisan sujuvuuden kannalta voi olla tarkoituksenmukaista käyttää DZ aluetta.

    Talman Laaksossa on tällä hetkellä DZ:t ykkösväylällä, kun uutta väylämuotoa työstetään. Kunnostettavalle alueelle ei saa mennä edes poimimaan palloa. Mutta tämä on väliaikainen ratkaisu, ilmeisesti ainakin loppukesään asti.

    KL1

    Talman Laaksossa on tällä hetkellä DZ:t ykkösväylällä,

    Ja niitä on pakko käyttää. Vapautuminen normaalien sääntöjen mukaisesti ei ole sallittua. Siksi tämän ketjun aloitinkin…

    KL1

    Kilpailuissa näkee DZ sellaisissa paikoissa, joissa droppaaminen on epätarkoituksenmukaista.

    Haluatko P-P jotenkin avata tuota epätarkoituksenmukaisuutta? Nyt nimenomaan haetaan syitä, joiden perusteella DZ haluttaisiin määrätä ainoaksi vapautumisvaihtoehdoksi.

    Myös tilanteissa, joissa normaali droppi tulisi helposti paikkoihin, joissa ei haluta pelattavan, kuten etummaiset tiialueet, kukka-asetelmat, mainostaulut, jne … on parempi määritellä DZ vähän sivummalle.

    Tämä kaipaa myös hieman lisäselvitystä. Miksei etummaisilta tiiauspaikoilta saisi pelata? Kukka-asetelmia jos halutaan välttää, ne määritellään paikallissäännöissä kiinteiksi haitoiksi tai kunnostettaviksi alueiksi (ja NPZ) eikä niistä siten pelata. Mainostaulut puolestaan ovat kiinteitä haittoja, joista vapautuminen normaalin säännön mukaan. Miksi DZ:n käytön pitäisi olla pakollista? Lisävaihtoehtona tapauskohtaisesti kenties paikallaan, mutta miksi pakollinen?

    Aina voi lyödä edellisestä lyöntipaikasta, joten DZ:n pakkokäyttöä ei taida olla koskaan.

    Itsellä tulee mieleen klubituubbarin näkökulmasta ,joku waste alueen ylitys tai suojeltu kohde.
    ( estealueelta saa pelata ja outti voisi olla kohtuuton rangaistus)

    Eikö normaalisti peli kielto alueelta tulla pallon sijainnista lyhintä reittiä väylälle.

    Onko muita tilanteita kuin nämä droppialueeta joissa saa droppia lähemmäksi lippua?

    Joku imatralainen pelikaveri lienee uunottanut Bunkkeripeten pahemman kerran. Imatran golfkenttä on kyllä Immalanjärven rannalla, järvestä pienen pieni osa on Venäjän puolella. Väyliä 8, 9 ja 17 reunustavan järven rannalta on matkaa Venäjän rajalle liki 8 km. Venäjä ei näy kentälle, jollei kiipeä klubirakennusten katolle, tuskin näkyy sieltäkään. Jos näiltä väyliltä punaisten tolppien kohdalta droppaa vastarannalle, tulee droppi Vanhakylän alueelle, tänne on tietä pitkin yli 10 km ja veneellä veden yli noin 4 km. Ei olla vielä Venäjällä, vaan noin 4 km päässä rajasta.

    KL1

    Aina voi lyödä edellisestä lyöntipaikasta, joten DZ:n pakkokäyttöä ei taida olla koskaan.

    Toki niin. Kyse onkin vapautumisvahtoehtojen rajoittamisesta.

    KL1

    Eikö normaalisti peli kielto alueelta tulla pallon sijainnista lyhintä reittiä väylälle.

    Jos kyse on ACC/NPZ-alueesta, niin kyllä, tosin ei välttämättä väylälle, mutta yleiselle pelialueelle. Jos palloa ei löydy tai sen sijaintia ei tiedetä, vertailupiste on viimeisin ylityskohta. Siis ihan normaalit repairista vapautusmissäännöt.

    Eikös DZ käytetä paikoissa joissa halutaan suojella jotain kentän osaa (esim. repair tai suojeltu alue johon ei haluta / sallita pelaajien menevän)?

    KL1

    ”Purpose. A dropping zone is a special relief area that may be adopted by the Committee. When taking relief in a dropping zone, the player must drop a ball in and have it come to rest in the dropping zone. Dropping zones should be considered when there may be practical problems with players using the normal relief options under a Rule,”

    KL1

    Onko muita tilanteita kuin nämä droppialueeta joissa saa droppia lähemmäksi lippua?

    Ilmaista droppia ei koskaan saa lähemmäs reikää eikä pitäisi saada DZ-alueeltakaan. S&D- ja pelaamattoman paikan tilanteessa pallon saa dropata lähemmäs reikää kuin sen sijaintipaikka, jos pallon alkuperäinen paikka on tuota paikkaa lähempänä, mutta se maksaa lyönnin ja matkan.

    KL: Ilmaista droppia ei koskaan saa lähemmäs reikää eikä pitäisi saada DZ-alueeltakaan.

    Eikös vapautuminen katsomorakenteista griinin läheisyydessä johda juuri tilanteeseen, jossa usein DZ on lähempänä kuin alkuperäinen pallon paikka. Esimerkiksi siinä tilanteessa, jossa Samooja chippasi voittoon viimeisellä reiällä viime vuonna.

    Haluatko P-P jotenkin avata tuota epätarkoituksenmukaisuutta? Nyt nimenomaan haetaan syitä, joiden perusteella DZ haluttaisiin määrätä ainoaksi vapautumisvaihtoehdoksi.

    Tarkoitin esim. Noita katsomorakenteita, jolloin vaihtoehto olisi katsomon takana … ja TIO:n johdosta ”ties missä”

    KL1

    Eikös vapautuminen katsomorakenteista griinin läheisyydessä johda juuri tilanteeseen, jossa usein DZ on lähempänä kuin alkuperäinen pallon paikka.

    Riippuu täysin pallon ja katsomorakenteiden sijainnista. Lähtökohtana tulee pitää sitä, ettei pelaaja kohtuuttomasti hyödy huonosta lyönnistä. Joskus DZ todellakin voi olla lähempänä reikää kuin pallon alkuperäinen paikka, mutta se ei ole tavoite.

    Tarkoitin esim. Noita katsomorakenteita, jolloin vaihtoehto olisi katsomon takana … ja TIO:n johdosta ”ties missä”

    Kyllä sen DZ-alueen voi laittaa pikkaisen kauemmaksikin reiästä ja jopa aivan eri puolelle viheriötä kuin missä pallo ja katsomo ovat. Eikä DZ silloinkaan olisi se ainoa vaihtoehto, joskin ainoa järkevä. Nyt ollaan nimenomaan hakemassa sellaisia tilanteita, joissa DZ on pakollinen. Vielä ei ole löytynyt yhtään sellaista ehdotusta.

    Katsomorakenteet eivät muutenkaan ole sellaisia, jotka meillä klubipelaajilla ja pelaamillamme kentillä tulisivat ihan ensimmäiseksi vastaan. Löytyisikö jotain pikkaisen maanläheisempää tilannetta, joka voisi tulla vastaan meillekin?

    KL1

    Ryhdyin tätä asiaa pohtimaan, koska kotikentälläni viheriöremontin takia yhdellä väylällä on kiellettyä pelialuetta molemmin puolin väylää ja alueelle on maalattu muistaakseni viisi DZ-aluetta, joiden käyttö vapautumisessa on pakollista (pl. S&D -> Ärjy). En ole mitenkään keksinyt miksi niiden käyttö on määrätty pakolliseksi, joten aloin pohtia syitä, joiden perusteella DZ-alue voisi olla se ainoa vapautumisvaihtoehto.

    Varmasti muitakin syitä löytyy, mutta itselleni tuli mieleen ainoastaan pelinopeus, josta kaksi esimerkkiä.

    Kurkin huikaisevan upea reikä 14 (tai mikä se nykyään onkaan), par3 , siinä järven rannassa. Viheriön vasemmalla puolella on jyrkkä rinne järvelle, ja siihen oli ainakin aikanaan laitettu punaiset paalut. Pallon päädyttyä estealueelle saattoi olla hyvin vaikeata löytää sääntöjenmukaista droppipaikkaa, joten siihen lähelle oli laitettu DZ-alue. En muista oliko sen käyttäminen pakollista, mutta voisi hyvinkin olla niin pelinopeuden ylläpitämiseksi kuin väärästä paikasta pelaamisen estämiseksikin.

    Toinen mieleeni tullut esimerkki on Kullo Golfin reikä 6. Väylä kulkee meren rannassa ja koko vasen puoli rajoittuu veteen. Hieman ennen viheriötä alkaa sorapäällysteinen kulkutie estealueen ja viheriön välistä seuraavalle tiipaikalle. Jonkin matkaa ennen viheriötä on DZ-alue, jota saa käyttää, jos pallo päätyy estealueelle siihen lähistölle pystytetyn tolpan jälkeen. DZ on tuossa kohdin hyvin järkevä, koska ensinnäkin laillisen droppipaikan löytäminen ylimenokohdan läheltä voi olla vaikeaa, ja toiseksi droppi useimmissa tapauksissa päätyisi paikkaan, jossa pallo olisi soratiellä tai pelaaja joutuisi seisomaan sillä. Sen jälkeen alkaisi pingispeli, jossa palloa droppailtaisiin sinne sun tänne, kunnes täydellisen vapautumisen alue löytyisi. Siinä voisi kulua tovi jos toinenkin, joten jälleen pelinopeuden nimissä DZ on paikallaan, ja sen määrääminen pakolliseksi voisi mainitusta syystä olla varteenotettava vaihtoehto.

    Tuleeko kellekään mieleen muita vastaavanlaisia paikkoja tai muunlaisia syitä?

    Vesiestesäännön mukaan saa aina vapautua käsittääkseni. Dropping alue on vain vaihtoehto

    Paikallissääntö on sääntöjen vastainen.

    miten dekkari26/2

    KL1

    Vesiestesäännön mukaan saa aina vapautua käsittääkseni. Dropping alue on vain vaihtoehto

    Yleensä onkin, mutta toimikunnalla on valtuudet määrätä DZ-alue ainoaksi vaihtoehdoksi.

    Paikallissääntö on sääntöjen vastainen.

    Mikä paikallissääntö?

    miten dekkari26/2

    Deccarit lakkasivat olemasta 1.1.2019.

    Voiko dropata dropping alueelle, joka on lähempänä lippua.

    KL1

    Riippuu siitä mitä paikallissääntöihin on kirjoitettu ja mihin DZ-alue on sijoitettu, mutta kyllä se on mahdollista.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 57)
Vastaa aiheeseen: Droppausalue eli DZ

Etusivu Foorumit Säännöt Droppausalue eli DZ