Kirjoitin Mikko Ilosesta viimeksi kun oli aika valita maahan vuoden urheilija. Olin silloin sitä mieltä – ehdokaslistaa silmäiltyäni – että kärkeen voisi aivan hyvin valita ensimmäistä kertaa golfari eli mainio golflähettiläämme Mikko. Kukaan esillä olleista muista urheilijoista ei ollut mielestäni saavuttanut mitään niin merkittävää, että olisi ollut itsestään selvästi häntä ansioituneempi. Urheilutoimittajat valitsivat kuitenkin odotetusti ja maan tapaa noudattaen keihäänheittäjän, Mikon selvittyä sentään kahdeksanneksi. Monet olivat tuolloin kanssani kovasti eri mieltä, mutta mitä lienevät juuri nyt ajattelevan kun Mikko jätti Qatarissa kauaksi taakseen suuren joukon maailman huippuja kuten loppuvuoden ehdottoman maailman ykkösen, Henrik Stensonin, vuoden viimeisen Majorin, PGA:n voittajan Jason Dufnerin ja vaikkapa toissavuoden British Open -sankarin, Ernie Elsin.
Panin muuten sunnuntaiaamuna mielihyvin merkille kuinka maan ”ensimmäinen” golflehti, Helsingin Sanomat noteerasi todella näyttävästi ja palstatilaa säästämättä Mikon upean pelin Qatarissa. Toivottavasti lehti joutuu palaamaan asiaan heti ensi viikonvaihteessa kun Mikko siirtyy Dubaihin, jonka Emirates – kentällä hän on aina viihtynyt. Sinnehän on jo pitempään vallinneen käytännön mukaan ostettu pelaamaan myös maailman ykkönen Tiger Woods, joka saapunee paikalle varmasti hyvissä ajoin, pudottuaan pois PGA-Tourin tämänviikkoisesta kisasta jo ennen viimeistä kierrosta.
Palaan sitten otsikon väittämääni eli Mikon erinomaisiin mahdollisuuksiin päästä Euroopan Ryder Cup -joukkueeseen syyskuun lopulla, kun ottelu käydään Skotlannissa, loisteliaan Gleneagles -hotellin nuorimmalla, vuonna 2000 avatulla Centenary -kentällä. Maanosaamme edustaa siellä 12-miehinen joukkue ja juuri tällä hetkellä on helppo kuvitella, että Mikko raivaa tiensä tuohon eliittijoukkoon. Europan joukkueen jo valittu kapteeni Paul McGinley, näytti myös olleen mukana Qatarissa, jossa hän selvisi vaivoin cut’ista häviten kärkiparille 18 lyöntiä. Uskon, että hän nyt – viimeistään – kirjoitti muistikirjaansa Mikko Ilosen nimen.
Ryder Cup on Mikolle hyvä ja realistinen tavoite, mutta sitä ennen tavoite on tuolla Arizonan kisassa ja …. US Masters! Millekäs sijalle Mikon pitäisi Dubaissa sijoittua varmistaakseen pääsynsä Augustaan? Riittääkö Top Ten? Vai vain voitto?
Juuri päivitetyllä maailmanlistalla Mikko on 62:s. Edellä on 23 eurooppalaista eli pikkuisen pitäisi vielä pinnistää vaikkei Ryder cup -pelaajia suoraan listan mukaan valitakaan.
Tätä varmaan toivotaan isolla porukalla, mutta vaatii Mikolta pitkän hyvän jakson ja muutaman vastaavan suorituksen kuin Qatarissa, tai sitten jonkun jättipotin. Lisätienestejä vaaditaan varmaan n. 1,5-1,8 MEUR tästä syyskuun alkuun. Euroopan rahalistalla tällä hetkellä edellä yli 20 pelaajaa.
Ryder Cup-pisteitä ollut jaossa 26.8.2013 lähtien, joten World ranking ei ihan komppaa kun siellä otetaan painoitetusti viimeisen vuoden menestys. MI oli muuten rankingin 477. vuosi sitten, joten yli 400 sijaa tullut parannusta. Nyt ranking 62!
Ei tiedä miten Mikko Dubaissa VIIHTYY, mutta viime vuosina hän ei kyllä kovin hyvin siellä ole PELANNUT (2012 MC ja 2013 T52). Suunta kuitenkin ylöspäin ja en hetkeäkään epäile etteikö nykykunnossa taistele voitosta.
Ilosen jättämiselle Suomen urheilija-valinnan ulkopuolelle puhuu monta seikkaa. Ilosen voitto tuli alemman keskisarjan ET-kisassa ja muuten suurta menestystä ei tullut. En pitänyt Pitkämäenkään valinnasta, mutta Ilosen voitto olisi ollut oikeusmurha tässä sarjassa ja vuoden esikuva-kisassa. Iloselle riittää varmistamiseen kolme voittoa European Tourilta tai Major-voitto tältä kaudelta, jotta irtoaisi varmasti paikka joukkueeseen. Realistisesti siis ajateltuna todella epätodennäköistä, että Ilonen valitaan joukkueeseen edes villillä kortilla, kun ulkopuolelle pitäisi jättää aika kovia nimiä. Varmoja nimiä loppuvuoden menestyksestä riippumatta ovat Poulter, Rose, McIlroy ja Stenson. Eli villejä kortteja ei välttämättä jää suurille yllättäjille. *** Ilonen on tällä hetkellä vain keskitason pelaaja, joka varmasti hyötyisi eniten siitä, että breikkaisi 30 parhaan joukkoon maailmassa. Silloin kaikki isot kisat olisivat ulottuvilla ilman karsintoja ja tärkeitä pisteitä/rahoja ropisisi sivuosumillakin. Nyt Ilonen joutuu jännittämään pääseekö edes kaikkiin majoreihin ja WGC-kilpailuihin, joissa on jaossa isoimmat rahat ^sekä pisteet.
Mitä tekemistä Vuoden urheilijalla ja gofilnpelaamisella on keskeneenän. Ai niin tietysti muutamat oikeat urheilujat pelaa myös golfia. Käveleminen keppikädessä vakean pallonperässä muutamia tunteja ja 66 kertaa palloon koskettaminen urheiluako… Eihän nyt toki.
Näkee, että Epäurheilijalla ei ole pienintäkään käsitystä siitä, mitä menestyjiltä vaaditaan kilpagolfin kansainväisellä tasolla. Kun ei lajia omakohtaisesti tunne, niin helpohtahan se asiantuntemattomasta näyttää.
Mikolla on harmillisesti pitkä matka ET:n Ryder Cupin tavoiteansioihin, muilla on hurja etumatka. Neljäntenä oleva Stenson on ansainnut miljoona euroa enemmän, siinä on paljon kiinni kuromista. Pidetään peukut pystyssä, mikään ei ole mahdotonta. Olisi hienoa nähdä Ilonen Gleneagelsissa syksyllä! Ihan pakko on kommentoida keihäänheittoa. Kaveri ottaa alle kymmenen juoksuaskelta ja heittää keihään ilmaan noin 6 kertaa per kisa. Kilpailuja on muutama vuodessa, karsintoja lukuunottamatta yksipäiväisiä. Urheiluako? On toki, kaikki ei ole sitä miltä se näyttää.
Tein yhden sortin ”analyysin” Urheilugaalan jälkeen: Pitkämäki ja Ilonen osallistuvat 30 kisaan kauden aikana. Oletuksena molemmat menevät joka kerta ”cutista” läpi. Terolle tulee suorituksia 180 kpl, Mikolle n. 8500. Voittoon per kisa Terolle riittää yksi onnistuminen, Mikolle keskimäärin 8500. Toki muutama huono mahtuu joukkoon, jotka voi golfissa korvata paremmalla seuraavalla. Ei lajeja voi verrata yksioikoisesti. Mutta se, joka väittää, että golf ei ole urheilua huipputasolla, ei todellakaan ymmärrä lajin vaativuutta korkeimmalla tasolla, eikä myöskään kuinka kilpailtua se on. Urheilua ei kai muutenkaan voi määritellä vain fyysisen vaativuuden tasolla. Golf ei ehkä ole se kaikkein hikisin, mutta pääkopasta otetaan irti sitäkin enemmän. Jopa harrastajilta
Nyt lähti viesti kesken editoinnin… Siis Mikolle tulee suorituksia kauden aikana n. 8500 ja voittoon tarvitaan jotakuinkin 260-280 per kisa. Ei korjaus edelliseen…
Onko urheilijan vartalo kuten Pitkamaella, Lewiksella vai kuten Dalylla, Jimenezilla ?
epäurheilijan ja epätietoisen kommenteista näkee ettei heillä ole minkäänlaista käsitystä miten paljon fysiikkaa Mikon kaltaiselta huippugolffarilta vaaditaan puhumattakaan henkisestä kantista.
”epatietoinen | 28.1.2014 12:14:00 Onko urheilijan vartalo kuten Pitkamaella, Lewiksella vai kuten Dalylla, Jimenezilla ?” => vastaus on ei. Urheilijan vartalon malliksi kelpaavat vain Seppo Räty ja Juha Mieto. Silti kysymykseesi vastaten, mielestäni Leona Lewisilla on oikein hyvä vartalo.
19th hole Tarkoittaako tuo että ”kortinpeluu” ja Shakinpeluukin on urheilua. Niissäkin tarvitaan ”päätä” Samoten ohjaskelkailu (tosin toista päätä) yms.. PS on jonkinmoinen käsitys sekä huippu-urheilusta että kolopallonpelluusta. ja senperusteella golf ei ole urheilua minunmielestäni ….
Klubituupparit on taas besservissereitä , tönivät näitä lukuja ja odottavat terassien aukeamista että voi jatkaa….Ilonen on KOVA ja TAITAVA urheilija, vertaa mihin tahansa. Mutta kun toisille kelpaa vain 1000 km hiihto tai 100 km juoksu! Voi tussu.
Janan mutke | 28.1.2014 15:25:00 ”Golfammattilaisena” taas tietää kaikesta kaiken ja on niin bessewisseriä, vaikkei itse ole nähnyt huippugolfia kun unissaan ja telkusta… Edelleenkään kolhvaus ei ole urheilua yhtä vähän kun saappaanheitto.
19th hole | 27.1.2014 21:04:00 Janan mutke | 28.1.2014 15:25:00 Montako oikeeta ammattilaiskisaa ET/uspga kisaa itse on tullut kierrettyä kun noin ammattimaisesti osataan kommentoida. ps Ilosen saavutuksia mitenkään väheksymätä, mutta kyllä Majorvoittoihin on vielä pitkä matka. Tässäkohtaa ollaan vielä Saappaanheiton MMtasolla.
Tarkkaan ottaen Ilonen oli 9. Äänestyksessä eikä 8. kuten blogissa kerrotaan. Ilosen voitto Garciasta reikäpelitilanteessa olisi nostanut Mikon osakkeita kummasti vaan Sergio löi bunkkerista alle metriin ja Mikon pallo pysähtyi hiukka kauemmas.
Mikon sijoitus vuoden urheilijaa ja urheilun esikuvaa äänestettäessä jäi liian alhaiseksi, koska äänestäjät eivät tunne golfia eivätkä siksi arvosta sitä urheiluna sille tasolle kuin keihäänheitoa tai aitajuoksua. Ihmeekseni sama tiedonpuute näyttää vaivaavan suurta osaa Lassin blogikirjoituksen kommentoijistakin! Ryder Cup -joukkueeseen päästäkseen Mikon tulee pystyä saavuttamaan kympin sakin sijoituksia myös jatkossa. Siihen hänellä on kyllä eväät. Mikähän mahtoi muuten olla Jarmo Sandelinin ranking ja meriitit, kun hänet valittiin Euroopan joukkueeseen?
Erkki Siinäpä se Eivät arvosta sitä urheiluksi verraattuna urheiluun .. Eihän se sen kummempaa ole. PS noiden kirjoitteluiden perustella teidän on ihan turha arvailla kirjoittajien osaamista tai kokemusta golfista ja myös kilpagolfista. Ei se millään tavoin aukea noista. jos ei ota omia mieltymyksiä mukaan ja ole sitä mieltä että ”Muut” ei tiedä mitään kun yleensä ovat navetassa.
Jos minä alan heitellä keppiä ei se ole urheilua, vaan liikuntaa. Silti yhdellä kymmenen askeleen juoksuvauhdilla ja keihään riuhtaisulla alle sadan metrin päähän voi saada vuoden urheilijan tittelin. Kävelläkin osaa lähes jokainen, mutta jos lähden kävelylle, ei se ole urheilua – vaikka kilpakävely onkin. Eikö tässä nyt ole samasta asiasta kyse? Golf on meille tuuppareille liikuntaa, mutta päämäärätietoisesti ammatikseen harjoittelevalle ja kilpailevalle se on urheilua. Suorituksen rankkuus ei sinänsä tarkoita sen enempää kyllä kuin ei (vrt keihäs, kuula, kiekko tai ammunta), mutta urheilija harjoittelee niin kovasti kuin vain ihminen voi.
”Jähmeä Penis ” Eikö tuo sinun ”määrätelmä” mene lähemmäs ”ammattia” kun uhrheilua.. Valitettavasti vaan harvassa ”mammatissa” itse pitää maksaa siitä että ”harjoittaa” ammattiaan, niinkun golfissa liian monen kohdalla, joilla loistava tulevaisuus on kaukana takanapäin.. Ihan muutamaa lukuun ottamatta, liian vähän niitä ansaitsevia kuitenkin yrittäjiin nähden on.
Pitäisikö nyt kuitenkin muttaa blogin kirjoitusta, aikaa mennyt pari päivää ollaan Dubaissa ja Stenson läpäisee katin ja Mikko miss cut ! Sitten Roope on valovuoden edellä Mikkoa. Pitäisikö nyt sitten laittaa urheilijat uuteen järjestykseen, vai riittääkö kun laittaa lahtelaiset ? Vaikea on ilmeisesti joillekin, oman seuran jäsen ?