Joe Biden palauttaa myös golfin takaisin normaaliaikaan - Golfpiste.com

3.12. – 10.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Jere Jaakkola

Joe Biden palauttaa myös golfin takaisin normaaliaikaan

Presidenttiys päättyi, tukiverkko repeytyi, maine meni jo kauan sitten. Some-tilitkin suljettiin. Tätä kirjoittaessani Valkoisen talon taakseen jättänyt Donald Trump on kotiutumassa Mar-a-Lagon luksushuvilaansa Floridassa. Washingtonissa häntä ei enää tarvita. Yhdysvaltain 45:nnen presidentin valtakausi on – vihdoin ja viimein – päättynyt.

Yritän aina pitää rakentavan argumentoinnin periaatteesta tinkimättä kiinni, myös niissä harvoissa tapauksissa, kun joudun tekemään sen hieman vastentahtoisesti, mutta Trumpin kohdalla teen nyt poikkeuksen. Donald Trump on ollut uuden vuosituhannen tuhoisin henkilö ja aikamme pienin ihminen. Mies, joka on tehnyt kaiken väärin.

Golfin kannalta on siksi harmillista, että presidenttikautensa aikana Trump on yhdistetty toistuvasti golfiin – ja lähes poikkeuksetta negatiivisessa valossa. Viime vuonna, jolloin golfin suosio rikkoi ennätyksiä Suomessa ja joka jäi myös Yhdysvalloissa historiaan golfille suotuisana vuotena, Donald Trumpin golfharrastus oli se, joka painoi lajin julkikuvaa alaspäin. Suomessa se oli jokseenkin ainoa seikka, joka niin teki. Golf paistatteli viime vuoden aikana ennennäkemättömän kirkkaassa valossa – paitsi Trumpin seurassa.

Olisi mielenkiintoista tietää, moniko käänsi Trumpin vuoksi golfille selkänsä ja jätti lajin aloittamatta. Heitä varmasti on, erityisesti ex-presidentin vuoksi entistä kahtiajakautuneemmassa maassa, Yhdysvalloissa.

Juuri nyt, välillä päättymättömän pitkältä tuntuneen neljän vuoden valtakauden jälkeen, näyttää siltä, ettei Donald Trumpille jäänyt paljon muuta kuin golf – ja sitäkin ollaan häneltä Capitol Hillin valtausyrityksen jälkimainingeissa hyvää vauhtia viemässä.

Yhdysvaltain PGA irtisanoi jo sopimuksen ensi vuoden PGA Championshipin järjestämisestä ja etsii majorille nyt uutta isäntää Trumpin Bedminsterin kentän tilalle. R&A teki niin ikään entistä selvemmän pesäeron ja ilmoitti, ettei Trumpin omistaman Turnberryn palauttamista Open-rotaatioon olla edes harkitsemassa. Lausunnosta oli rivien välissä luettavissa, että Openin kyllä haluttaisiin palaavan Turnberryyn, mutta se ei tule tapahtumaan niin kauan kuin links-klassikko on Trumpin omistuksessa.

New Yorkin kaupunki taas irtisanoi sopimukset Trump Organizationin kanssa, mikä merkitsi, että Trumpin yhtiöt menettivät kaupungin omistuksessa olevan Ferry Pointin links-kentän toimilupaoikeudet. Samoin Palm Beachin piirikunta Floridassa kertoi etsivänsä keinoa päättää vuokrasopimuksensa West Palm Beachissa sijaitsevan Trump International Golf Clubin kanssa.

Capitol Hillin tapahtumien jälkeen Trump-logot katosivat nopeasti Bryson DeChambeaun bägistä, ja Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon ilmoitti, ettei Trumpilla ole asiaa Skotlannin golfkentilleen. Voimassa olevat matkustusrajoitukset koskevat myös häntä, eikä golfin pelaaminen ole riittävä syy rajoitusten kiertämiseen.

Golf tekee vahvaa irtiottoa Trumpista, vaikkakin se tapahtuu kovin myöhään. Mutta parempi näin. Samassa yhteydessä on tosin syytä todeta, että golfvaikuttajien piiristä löytyy yhä myös Trumpin tukijoita ja varsinkin Trumpin toimet hiljaa hyväksyneitä.

Vielä marraskuun presidentinvaalien alla horjumattomana republikaanina tunnettu Jack Nicklaus vetosi uskaliaasti Trumpin äänestämisen puolesta, mutta on ollut vaalien jälkeen politiikasta vaitonainen.

Naisten huippugolfin suuriin kuuluva Annika Sörenstam menetti puolestaan paljon henkisestä perinnöstään, varsinkin eurooppalaisten silmissä, otettuaan Donald Trumpilta vastaan Vapaudenmitalin vain päivää Capitol Hillin väkivaltaisuuksien jälkeen, eikä murskakritiikin saatuaan ymmärtänyt varsinaisesti edes pahoitella tapahtunutta.

Se, mitä Trumpille seuraavaksi tapahtuu, on vielä arvoitus. Oikeuskäsittelyt odottavat, eikä täysin poissuljettu skenaario ole sekään, että polku Valkoisesta talosta kulkee lopulta vankilaan. Toistaiseksi, Trump ja golf liitetään kuitenkin kiinteästi yhteen, vaikka lajin mainelasti kenties hieman keveneekin.

Tässä kohtaa on tullut aika muistuttaa, että myös keskiviikkona virkaansa astunut uusi presidentti, Joe Biden, pelaa golfia ja vieläpä hyvällä tasolla. Hän laittaisi 6,7:n tasoituksellaan hyvänä harrastepelaajana tunnetun Trumpin rehellisessä reikäpelissä lujille.

Trumpin kaltaista riippakiveä golf ei kuitenkaan Bidenista saa. Joe Bidenin kaudella palataan myös golfissa normaaliaikaan, jolloin on pääsääntöisesti positiivinen asia, että Yhdysvaltain presidenttikin pelaa golfia.

Lue seuraavaksi: Suuri osa Suomen golfkentistä pitäisi suunnitella uudelleen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (23 kpl)

    PiisamiGolf says:

    Mielenkiintoinen avautuminen toimittajalta. Yleisesti ottaen en usko, että golfin pelaajia on juurikaan haitannut vaikka Yhdysvaltojen presidentti pelaa tai on pelaamatta golfia.
    Jokaiselta klubilta löytyy ne omat änkyränsä, joiden kanssa voi tai voi olla pelaamatta, mutta antaa heidänkin pelata, koska siitä tämä laji on kuuluisa.
    Toivottavasti tuo kenttien omistusasiakin kohta unohtuu, koska ei niitä omistajia muutenkaan juuri tutkita, onko kyseessä oligarkki vai öljysheikki, jos kenttä on muuten kunnossa.

    alesis says:

    Erittäin outo kirjoitus tosiaan. Sörenstamin olisi pitänyt pyytää anteeksi? Anteeksi kuinka?

    Sandi70 says:

    Voi voi. Politiikka tulee tällekin sivulle. Miksi sitä pitää tunkea joka paikkaan? Jää nyt golfpisteen seuraaminen joksikin aikaa. Tulisi nyt kesä ja kärpäset niin saisi pelata rauhassa ilman politiikkaa.

    Putti-Possu says:

    Jos Trumpin kaudesta jää mieleen liittäminen golfiin, elää melkoisessa golf-kuplassa eikä seuraa muutoin uutisia lainkaan. Trumpin presidenttikauden aikana golf on ollut pimennossa muiden uutisten oltua pinnassa. Se, mitä poliitikot tekevät vapaa-aikanaan, ei juurikaan vaikuta meidän tavallisten golfarien elämään tai edes se, millä kentällä milloin pelataan The Open.

    Mitä tulee Bidenin 6,7 tasoitukseen, siinä on todennäköisesti sama tulkinta kuin Trumpin ”lähellä nollaa” tasoituksessa. Todennäköisesti kummallakaan heistä ei ole ajantasaista tasoitusta ottaen huomioon, että USassa vain noin 4 % pelaajista omaa tasoituksen – eli ne, jotka kilpailevat klubikisoissa.

    PokiTuuppari says:

    Eiköhän pidetä politiikka irrallaan golfista, jooko ? Minä ainakin tähtään pääseväni pelaamaan jossain vaiheessa Turnberryn, Donald Trumpin omistuksessa tai ei.

    MrBond says:

    Kyllä ovat toimittajat Golfpisteessä vahvasti poliittisesti latautuneita ja väkisin se on tuotava esiin. Pysykää vain aiheessa eli golfissa. Saamme aivan kyllästymiseen asti lukea kantaaottavia artikkeleita päivän lehdistä. On ihmisoikeuksia, seksuaalista suuntautumista, Turkkia, USA, S-Arabia jne joita tyrkytätte meille. Osaamme lukea ne jutut muualta vai onko niin että kun toimittajat eivät nyt pääse ulkomaisille kentille pelaamaan ja tekemään niistä juttuja niin jotain on keksittävä. Ei kiitos lisää näitä. Meillä on jo YLE vero ja tämä golfjäsenyyteen sidottu lehtivero niin antakaa YLE tekee näitä teidän juttuja joihin viittaan yllä. Ettei mahdolliset vastineet tähän mene laukalle niin korostan että kannatan tasa-arvoa, ihmisoikeuksia ja rasismia jne mutta niille on mielestäni riittävästi palstatilaa muissa lehdissä ja pidän meitä golfareita valveutuneimpien liikuntaa harrastavien joukkona. Myös liitto ja seurat ovat omassa toiminnassaan jo riittävästi panostaneet näihin aiheisiin.

    MrBond says:

    Sori typovirhe eli EN KANNATA RASISMIA,

    HotelCalifornia says:

    Ainoa oikea tapa ratkaista jenkkien vaalihässäkkä olisi ollut reikäpeli Trump vs. Biden: voittaja olisi saanut neljäksi vuodeksi avaimet Valkoiseen taloon.

    Range says:

    Typerin kirjoitus pitkään aikaan tällä palstalla.

    Tiiboxi says:

    Joku olisi jättänyt pelaamatta golfia Trumpin takia ? Harvinaisen typerä väite. En kyllä usko, että kukaan miettisi omaa pallopeliharrastustaan jonkun poliitikon harrastuksen kautta.

      KL1 says:

      Suomalaisen näkökulmasta voi olla vaikeaa uskoa kuinka kummalliset asiat vaikuttavat amerikkalaisten henkilökohtaiseen päätöksentekoon. Otetaanpa esimerkkinä paljon puhuttu vaalivilppi. Missään ei kyetty sellaista todistamaan tapahtuneen, mutta silti kymmenet miljoonat amerikkalaiset uskovat vieläkin mieluummin Trumpin valheita kuin tutkittua totuutta.

      Suomalaisiin verrattuna amerikkalainen keskiluokka on myös suomalaista vastaavaa merkittävästi ulkokultaisempi. Aika nopeasti joku kuittaa toiselle ’ai sä oot trumpisti, kun pelaat golfia’ ja se voi joillekin olla hyvä syy jättää golf, etenkin jos golf ei ole ennenkään ollut mikään intohimo, vaan ainoastaan keino olla jossakin (hienossa) porukassa osallisena.

    Heisa says:

    Hyvä kirjoitus, Trump oli niin huono käytöksinen presidentti että minä ainakin välttelen hänen kenttiä.
    Muita kenttiä maailmassa piisaa 🙂

    bogiman says:

    Ihan hyvä kirjoitus.Tuo narsisti Trump on aivopessyt paljon suomalaisiakin,näköjään.On aika naivia
    tuo ”politiikan ja urheilun erillään pitämisen” hokeminen.Kyllä ne kuuluu yhteen.
    On ihan hyvä,että jokainen saa kirjoittaa mielipiteitään,oli sivusto mikä hyvänsä.

    Sandi70 says:

    Samapa tuo. Jokainen saa valita oman mediansa. Meikäläiselle riittää politiikka. Ei kiitos

    Bunkkeripete says:

    Trumpin poistuminen (?) areenalta näkyy USAssa ja maailmalla monissa asioissa. Mutta golfissa varmaan kaikkein vähiten globaalisti. Trumpin omista kentistä en osaa sanoa, mutta niiden merkitys maailman golfissa on mitätön. Golfilla on vahva asema erityisesti Yhdysvalloissa. Jutussa mainittiin, että Bidenkin pelaa golfia. Se ei todellakaan ole uutinen. Runsaan 100 vuoden aikana Jenkeissä on ollut vain kolme presidenttiä, jotka eivät ole golfmailaan tarttuneet. Viimeksi tällainen ihme nähtiin runsaat 40 vuotta sitten (Jimmy Carter).

    Möllikkä says:

    Tuossahan vain todettiin että politiikka tuli golfiin. Sen toi nyt PGA, ei Golfpiste. Ihan ok kirjoitus. Muutenkin urheilu ja politiikka on sotkettu jo kauan sitten, vain täysi naiivi ei huomaa.

    Jusa1st says:

    Olisi mielenkiintoista tietää, moniko käänsi Trumpin vuoksi golfille selkänsä ja jätti lajin aloittamatta” Nyt Jere sitten faktoja tiskiin. Aikamoinen päätelmä ilman. Onko tämä foorumi oikea paikka sinun trumpvastaisille näkemyksille?

    paavo says:

    Nyt Jere olet velvoitettu perustelemaan kaikille Suomen golfareille syyllistymisesi omaan golfisi politisoitumiseen. MIKSI?
    Meillä Suomessa on monia tunnettuja entisiä ja nykyisiä poliittisenkin ylätason henkilöitä, joiden oma henkilökohtainen golfkäyttäytyminen ja käryäminen huijaamisesta on ollut tunnettua ja jopa pöyristyttävää. Tällaisia on erotettu klubeistakin, kuten varmasti tiedät. Heistä ei ole koskaan hiiskuttu sanaakaan julkisuudessa. Tällainen kirjoitus enemmän osoittaa omaa rajallista näkemystä pääfoorumin kirjoittajalta. Ei näin!
    Onko mieltäylentävää nähdä roska muiden silmässä, kun malka on omassa silmässä ja mitä sillä halutaan peitellä?