Suomalainen kilpagolf elää menestyksentäyteistä aikaa. Ei ole kovin pitkälti siitä, kun suomalaiset ylsivät koko kauden aikana muutamaan top 10 -sijaan pääkiertueilla. Nyt huippusijoituksia on sadellut pitkin kevättä niin ET:llä, LET:llä, LPGA:lla kuin CT:llälkin. Eikä tämä vuosi ole poikkeus. Suomen kärkipelaajille menestys on jo pitkään ollut enemmän sääntö kuin poikkeus.
Menestys ruokkii menestystä. Kun yksi onnistuu, kasvaa muiden usko siihen, että pohjolan perukoilta voi nousta kesälajissa maailman eliittiin. Samalla se ruokkii halua menestyä. Jos pelikaveri, joka treenirundeilla useinkin jää jalkoihin, pärjää, niin miksi en pärjäisi minäkin?
Menestyksen myötä golf on hiljalleen golf voittanut myös palstatilaa valtakunnan medioissa. Laji on esillä ja se näkyy, mutta harmittavan usein otsikot revitään huippusijoituksista tai romahduksista sekä rahasta.
Se tuntuu ensi-istumalta typerältä, lajia ylenkatsovalta ja osaamattomalta, mutta lopulta ei ehkä olekaan kyse siitä.
Suurta yleisöä, Suomessa on noin 140 000 golfaria ja noin 5,4 miljoonaa ei-golfaria, laji ei vieläkään kiinnosta erityisen paljon, ellei suomalainen pelaaja menesty. Ja konttaaminenhan kiinnostaa aina. Raha taas herättää suomalaisissa aina niin paljon uteliaisuutta, että vuosittaiset verotietojen julkistamiset voisi julistaa kansalliseksi vapaapäiväksi, niin kaikki halukkaat ehtisivät selata iltsikkansa rauhassa ja märehtiä muiden isoja tienestejä sekä omaa auttamattoman kurjaa asemaansa kovassa maailmassa.
Jos golfia vertaa muihin yksilölajeihin, niin palstatilassa se ei joudu kalpenemaan. Jos ajatellaan asiaa urheilijoiden maailmanlistasijoitusten kautta, niin suomalaisilla on edelleen rutkasti matkaa maailman terävimmälle huipulle. Sami Välimäki on parhaana miehenä sijalla 113, Kalle Samoojan sijoitus on 115. Naisten listalla paras suomalainen on sijalta 158 löytyvä Matilda Castren. Sanna Nuutinen on 243.
Verrataanpa näitä vaikkapa seuraaviin nimiin ja sijoituksiin oman lajinsa maailmanlistalla: Mika Kirmula (17.), Aleksi Niemi (25.), Venla Harju (9.) ja Merja Rantanen (15.), he ovat suunnistajia. Martti Puumalainen (65.) ja Emilia Kanerva (88.), he ovat judokoja. Puumalainen muuten ylsi juuri seitsemänneksi lajin mm-kisoissa. Kova temppu, joka ei saanut mediassa ansaitsemaansa huomiota. Emilia Soini (49.) ja Miko Äijänen (98.), he ovat squashin pelaajia.
Lajit on poimittu yksilölajien joukosta sillä perusteella, että kyseessä ei ole marginaalilaji. Suunnistus on pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa iso laji ja sillä on Suomessa vankka asema sekä laaja harrastajakunta. Judo on maailman kilpailluin kamppailulaji ja squashin asema etenkin Aasissa on niin vankka, että siinä pärjääminen on todella haastavaa.
Silti yksikään näistä urheilijoista tai yksikään näistä lajeista ei saa mediahuomiota kovin kummoisesti. Ja kaikissa näissä lajeissa maamme ykkösurheilijat ovat maailmanlistalla korkeammalla kuin golfarit.
Tässä kohtaa joku huutaa tennis! Siitähän jaksetaan kirjoittaa ja pyörittää urkkaruudussa. Laji myös vertautuu monella tapaa golfiin; kisoja on paljon, samoin niissä rahaa. Entä mikä mahtaa olla Emil Ruusuvuoren maailmanlistasijoitus? Mahtaako olla korkeammalla kuin golfarimme. On. Sijalla 75.
Golfissa järjestetään kilpailuita erittäin ahkerasti ja niissä liikkuu runsaasti rahaa. Siksi golfin näkyvyys on paremmalla tolalla kuin monen muun lajin. Mikä iloisinta, suomalaiset myös menestyvät erinomaisesti. Tämän pohdinnan tarkoituksena ei ole väheksyä pätkääkään suomalaisten golfareiden saavutuksia, vaan pyrkiä näkemään lajin huomioarvo suhteessa muihin yksilölajeihin. Siinä tarkkailussa käy aika nopeasti selville, ettei golfia sittenkään mitenkään ylenkatsota tai päähän potkita.
Juttua on päivitetty Martti Puumalaisen sijoituksen mm-kisoissa selvittyä.
Lue seuraavaksi: PGA Tour jakaa lisää hynää supertähdille, enää pitäisi ymmärtää miksi