Golfkausi on täydessä vauhdissa ja lumetkin melkein sulaneet koko maasta. Palaan kuitenkin ajatuksissa vähän kauemmas, tämän talven hiihdon MM-kisoihin ja Matti Heikkiseen. Eritoten hänen viisaisiin kommentteihin. (Rakastan seurata urheilua telkkarista, ja erityisesti urheilijoiden haastatteluja on mielenkiintoista kuunnella, sillä aika usein niihin on helppo samaistua lajista riippumatta.)
Hän kertoi pronssimitalin voitettuaan, että tulos ei ollut sattumaa. “Aiemmin menestykseni on perustunut itseni ylittämiseen. Se on epävarma pohja. Nyt perustaso on niin hyvä, että menestys ei vaadi ylisuorittamista.”
Enää ei tarvitse siis luottaa “pöljään päivään”.
Kuinka tähän ollaan päästy? Heikkinen kertoo ennen kisoja kuvatussa videoklipissä, että harjoittelua oli muutettu. Käyttöön oli otettu objektiivisia mittareita, eikä enää luotettu vain tuntumaan. Aina on harjoiteltu kovaa, mutta ehkä hieman väärin.
“Urheilijan on usein vaikea katsoa peiliin”, toteaa tämä jo maailmanmestaruudenkin voittanut urheilija, jolla uskottavuuspisteet ovat ylhäällä ainakin minun silmissä. Pystyn allekirjoittamaan.
Mututuntuma voi joskus olla hyvä ja tuottaa tulosta, mutta mikä toimii pitkässä juoksussa? Usein sitä kuitenkin harjoittelee omalla mukavuusalueella itselle mieluisia lyöntejä lempimailalla ja lempimatkasta.
Objektiivisia mittareita golfissa ovat esimerkiksi kierroskeskiarvo ja muut erilaiset tilastot kuten puttikeskiarvo, avauslyönnin mitta ja väyläosumaprosentti, griiniosumaprosentti eri etäisyyksiltä ym.
Lisäksi Trackmanin antamat yksityiskohtaiset arvot pallon ja mailan käyttäytymisestä kertovat karun totuuden. Näiden pohjalta on hyvä lähteä kehittämään peliä ja tekniikkaa haluamalleen tasolle. Alla hieman faktaa siitä tarvittavasta kierroskeskiarvosta eri tasoilla:
Maajoukkue: 73,5–75
LET: 72,5
Challenge Tour: 72
LPGA: 71,5
PGA: 71
Top 10 maailmassa: 69,5.
Fiilis on hyvä suunnannäyttäjä siitä, missä mennään, sillä se on nopea. Kierroksen jälkeen (ja aikanakin) on helppo tehdä arvio siitä, mikä tuntui kulkevan ja missä mätti. Saattaa tuntua, että putti ei kulkenut, sillä birdiet eivät uponneet. Sitten sitä viettää iltapäivän puttigriinillä, kun tilastot kertoisivat, että putti olikin ihan okei – mutta lähestymislyönnit sadasta metristä jäivät liian kauas reiästä, jonka takia ei tullut birdieitä.
Peiliin katsomalla osaa asettaa itselleen realistiset tavoitteet Kilpapelaaja voi valita kiertueen, joka vastaa parhaiten omaa tasoa. Ei pidä kuitenkaan vähätellä omia kykyjä, vaan mieluummin asettaa tavoitteet hieman korkeammalle.
Pöljät päivät ja itsensä ylittäminen ovat mielestäni parasta urheilussa, ja uskon, että jokainen pääsee kokemaan niitä, perustasosta riippumatta.
